Sähkökatkoon varautuminen

kimmok

Vakionaama
Ohje on että pitäisi olla varautuminen 72h sähkö katkoon.
Eli 72h ollaan ilman sähköä.
Tarkoittaa sitä että pakastinta ei saa avata.
Taloudesta riippuen.
Voisin sanoa että 72h.
On niin pitkä aika että sopii keksiä minne ne pakastimen sisältö siirretään.
Monella ihmisellä tuo on mahdoton tehtävä.
Mutta onneksi on kotivakuutus.
Yksi mahdollisuus.
Mut vakuutus yhtiöt tuntien.
Voisin väittää että.
Ei se ole yksiselitteinen asia.
Mutta tässä yksi pointti.
Mikä jää monelta huomaamatta.
Se että jotain.
Pattereita radioon.
Kysymys kuuluu kenellä on radio mikä toimii pattereilla.
Vettä varaamaan.
Sekin vaatii isossa perheessä aika paljon.
Jääkaappi on myös yksi pienempi ongelma.
Näin viileänä aikana.
Mutta kerrostalossa Oma ongelmansa.
Siinä nyt aluksi.
Saa jatkaa ei pakko.
 
Pikku varavoimakone, 1000W tai sinnepäin riittää pitämään kylmäkoneet ym. hengissä. Agrekaatti kuistille ja jatkojohtoa riittävästi. Jos harrastusta riittää voi rakentaa seinän läpi syöttöpistokkeen ettei tartte oven raosta viedä kaapelia.
 
Tifo

Vakionaama
Ei kerrostaloasujat pärjää tässä leikissä.
Mökiltä löytyy invertteri, lyijyakut ja verkonvaihtokytkin. Tämä mahdollistaa yhden vaiheen käytön invertterin kautta. Tämän vaiheen takana on jääkaappi, vesipumppu, valot jne. Vesi tehdään osmoosikoneella, jonka perässä on 250 litran säiliö. Niinpä vettä on koko ajan sen verran varastossa.
Viime talvena kerran testattiin järjestelmä kun oli alle vuorokauden pituinen sähkökatko, toimi.
 
kimmok

Vakionaama
  • Keskustelun aloittaja
  • #5
Kyllä noi kerrostalo asukkaat.lähtee jonnekin muualle.
Se on selvä.
Johan niillä pää räjähtää kun ei tekniikat vaan toimi.
Omakoti asujat on sit eriasia.
Jollakin on mahdollisuuksia selvitä pienestä extreme kokemuksesta.
Entisenä kaupunkilaisena.
Ottaisin tuon katkon ihan vain mukavana kokemuksena. Olisi elämässä edes jotain haasteita.
Vesi löytyy 2kpl kaivoja pihassa.ja joki 100m.
Tulisioja 4kpl. Pari agrea 3 ja 1 vaihe.
Jääkaapin virkaa hoitaa ruoka komero.
Eli pakastin on ensimmäinen mistä pitää olla vähän huolissaan.
Koska viemäri on oma jätevesi järjestelmä.
Löytyy myös puuhella jos ei jaksa kaasua hakea.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Harrastuksen kautta on riittävät varusteet helposti 2vko ulkona elämiseen. Tuli tuo testattuakin elo-syyskuun vaihteessa erämaassa.
Kotona on takka, pihasaunassa pesumahdollisuudet ja noin 300 litraa vettä saaveissa aina. Vedenpuhdistimella saa juomavettä vaikka katuojasta.

Ei mitään hätää moneen viikkoon jos tulisi joku kriisi. Pakastekamat syötäisiin toki ensimmäisenä.
 
vmakela

Vakionaama
Kuivamuonaa on hyvä olla. Niitä voi kierrättää. Meillä jatkuvasti tonnikalaa, nötköttiä, papuja, ananas säilykkeitä, tortilla levyjä, pähkinöitä, light limsaa, leipää pakkasessa, samoin pakkasessa muuta valmista kotiruokaa, mehua jne. Tuo vesipuoli pitäisi hoidella, ja ostaa edes pari 5L tonkkaa, ne kaupan omat kun säilyy sellaisenaan todella kauan. Vaihtoehtoisesti vois omasta hanasta päästää, mutta sitä pitää muistaa sitten uusia usein. 12V/30Ah LiFePO4 harraste akku löytyy ladattuna valmiina. Lisäksi autosta saa ladattua puhelimet ja vaikka myös tuon pikku virtapankin. Agrea ei ole. En näe tarpeelliseksi. Talo pysyy lämpimänä varaavan takan ansiosta jollain tavoin toivottavasti, ja puuta taitaa olla 7im3 tällä hetkellä. Pakkasesta kun purkaa kylmä termospusseihin + laukkuun ja eristää hyvin, ja sen jääkaappiin, niin menee useampi vrk pakasteiden kanssa. Ne syödään kolmantena-neljäntenä päivänä aikaisintaan. Sitä ennen kaikki pilaantua, ja viimeisenä hedelmät ym. jotka säilyisi lämpimässä, kuten myös esim tomaatit, kurkut, salaattipussit jne. Maalaisjärjellä pysyy hengissä pitkään. Ilman vettä ei kauaakaan.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Vanha 2G Nokialainen olisi hyvä olla täyteen ladattuna tallessa. Säilyttää akkunlatauksensa erittäin hyvin. ;)
 
pökö

Kaivo jäässä
olenkohan ottanut liian tosissaan, testi päällä, helmikuusta lähtien omalla sähköllä.
72h tuntuu itikan pissille valtameressä
Tai riittävän tosissaan.
Kyllä 90% väestä on hädissään kun 72h sähkökatko tulee.
Meillä on vanha honda-agre millä kyllä selviää muusta kuin lämmityksestä
 
remykv

Vakionaama
Välillä tuntuu että kaikki ei osaa valmistautua edes parin tunnin katkoon, vaikka ennalta on ilmoitettu ja kysytty että herrasväelle sopii
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Mitähän sillä ladatulla puhelimella tekee kun on päällä oikea laaja sähkökatko?
Tuollaista voisi tehdä :cool:
  1. 112 saattaa vielä toimia
  2. Valo
  3. FM-radio (toisissa vaatii johdolliset kuulokkeet, löytyyköhän jostain)
  4. Ajanviete esim. matopeli
  5. Nokialaisella voisi hakata vaikka nauloja ;D
 
Helkoo

Aktiivinen jäsen
Remes v. 2018:
Remes kertoo kolme syksyä sitten ilmestyneen Jäätyvä helvetti -kirjan taustatyön olleen hänelle todella hätkähdyttävä kokemus. Tällöin hän ymmärsi miten haavoittuva sähkön ja tietoverkkojen varaan rakennettu suomalainen yhteiskunta on ja miten yksin kansalainen voi jäädä kun viranomaisetkaan eivät pysty toimimaan vakavan häiriötilan iskiessä.

- Nykyihminen elää siinä harhakuvitelmassa, että joku viranomainen auttaa tiukan paikan tullen. Jokaisen on kuitenkin syytä vakavasti miettiä mitä tehdä silloin, kun viranomaisetkaan eivät kykene toimimaan. Kun esimerkiksi pakkasella tajuaa, ettei saa mistään lämpöä, suojaa, ruokaa ja vettä, ellei itse niitä järjestä, Remes sanoo.

- Tällaisen ajattelun kuittaaminen kaukaa haettuna voi olla katumusta aiheuttava ja lopulta kohtalokaskin virhe, hän jatkaa.

Huolellisesta taustatyöstä tunnettu Remes kävi Jäätyvä helvetti -kirjaansa varten läpi ison määrän yhteiskunnan huoltovarmuuteen liittyviä asioita. Hän kuitenkin jätti pois tai muutti asiantuntijoiden toiveesta useita yleiseen turvallisuuteen liittyviä kohtia, jotta ne pysyvät salassa.

Esäätäjä

Vakionaama
Tuollaista voisi tehdä :cool:
  1. 112 saattaa vielä toimia
  2. Valo
  3. FM-radio (toisissa vaatii johdolliset kuulokkeet, löytyyköhän jostain)
  4. Ajanviete esim. matopeli
  5. Nokialaisella voisi hakata vaikka nauloja ;D
Tuo valo taitaa olla se ainoa jos tukiasemien akut jo tyhjiä.

Ehkä taskulamppu kuitenkin. Otsavalaisimet on usein monessa asiassa näppäriä.
 
pamppu

Vakionaama
Patteriradio olla pitää.
On myös akullisia radioita, joissa on valo ja veivi, jolla voi hätäpäissään ladata. Onko kukaan kokeillu kauanko sellaista pitää veivata vaikka tunnin kuuntelua varten?

Tuo valo taitaa olla se ainoa jos tukiasemien akut jo tyhjiä.

Juu, se on nähty täälläkin, että ensimmäisenä kuolee kaikki puhelinverkot. Isommat geet 3 tunnin kohdalla ja se kakkonenkin hävis muistaakseni aika pian perään.

2G:tä nyt muutenkin ollaan jo kuoppaamassa, niin sitten niillä Nokialaisilla on käyttöä enää vasarana.
 
Esäätäjä

Vakionaama
Juu, se on nähty täälläkin, että ensimmäisenä kuolee kaikki puhelinverkot. Isommat geet 3 tunnin kohdalla ja se kakkonenkin hävis muistaakseni aika pian perään.
Tätä ei moni varmaan tiedä kuinka nopeasti se netti katoaa isossa sähkökatkoksessa jos sen varassa on tottunut tiedot saamaan. Ja ei tarvi niin isokaan olla jos ollaan huonossa kuuluvuuspaikassa jonkun yhden maston varassa.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Luulen että patteriradiota ei kovin monesta taloudesta löydy. Vaikka hinnasta se ei ole kiinni. Minulla on tämmöinen ja ihan asiallisesti pelaa:

Mobiiliverkot toimii akkujen varassa jonkun aikaa, mutta riippunee maston iästä, millaiset akkusysteemit siellä on. Jos sattuu olemaan masto missä on reservimarkkinaan suunnitellut akut, niin luulisi että kapasiteettia on mukavasti.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Mobiiliverkot toimii akkujen varassa jonkun aikaa, mutta riippunee maston iästä, millaiset akkusysteemit siellä on. Jos sattuu olemaan masto missä on reservimarkkinaan suunnitellut akut, niin luulisi että kapasiteettia on mukavasti.
Tuolla mökkipaikalla taitaa tuo minimi varmistusaika olla 3 h. Pieni paristoilla oleva ns. "maailmaradio" on hyvä laite. :)

Viimeksi muokattu:

-Teme-

Vakionaama
Hybridi invertterin asennukseen just mietin AC coupled / genu liitäntään myös varausta 2-suuntaiselle EV latauslaitteelle.
Tällöin saa autosta syötettyä talon akustolle ja taloon varavirtaa. Parhaimmillaan autoa pääsee lataamaan alueelta jossa sähköt löytyy.
Off-grid käyttöön on myös tarkoitus varautua, eli ATS irrottaa gridistä, sekä samalla tulee ohjaus talokeskukselle mikä avaa turhien kulutuskohteiden kontaktorit, mm.saunan sähkökiuas. Tuota voisi miettiä samalla vielä enemmän että työhuoneet yms jäävät kylmäksi.
Ladattavia fikkareita/otsavaloja löytyy, samoin hernekeittoa tms kaapista hätävaraksi.
 
Jule

Vakionaama
72 tunnin aikana ei kukaan vielä nälkään kuole, mutta jotain juotavaa olisi jo syytä saada.

Jos ihan oikeasti tuollainen 3vrk sähkökatko tulisi, niin sanoisin että meillä pärjättäisiin, ja käytännössä suurin vaiva olisi virittää roikat joilla jäähdyttää 3 eripuolille kiinteistöä ripoteltua pakastinta uudelleen aggregaatilla. Aggregaatista saisi todennäköisesti huonossakin tapauksessa vähintään 20h sähköä auton, pienkoneiden tankeissa ja kannuissa olevilla bensoilla, ja jos bensa-auton tankki sattuu olemaan täynnä, niin jotain 60h.

Lisäksi 15kwh akussakin olisi tietysti parhaimmillaan se 15kwh sähköä, ja sillä voisi aggren käyttötunteja optimoida.
 
julli100

Aktiivinen jäsen
Agrekaatti ja starlink että tietää onko koko maailma sammunut.
Juomavettä pitäis tislata varastoon reilu määrä.
Metsä vieressä niin pääsee kakalle, parit ämpärit olisi hyvät kakka juttuihin.
 
korsteeni

Jäsen
käsittämätön tuo 72h varautuminen noin yleensä meidän näkökulmasta.
käytiin edellisen kerran kaupassa 12 päivää sitten, ja nyt tänään.
mikään ei ollut vielä loppu eikä pakottavaa tarvetta ollut.
yleensä normal käydään kaupassa kerran viikossa elikkä meillä ei edes varauduta mihinkään alle 160h vaan ollut aina normaalia.
näin erilaisia me ihmiset ollaan ja käyttäydytään eri tavoin

kyllä meillä sitten kieltämättä hieman varaudutaankin tyyliin tonnikala, makaroni, näkkileipä ja kaljaa on aina ettei lopu koskaan
 
kotte

Hyperaktiivi
On myös akullisia radioita, joissa on valo ja veivi, jolla voi hätäpäissään ladata. Onko kukaan kokeillu kauanko sellaista pitää veivata vaikka tunnin kuuntelua varten?
Riippuu aivan laitteen laadusta (joka voi vaihdella maasta taivaaseen). Hyvällä vehkeellä voi kuunnella minuutin, kun kiertää kampea muutaman kerran, eli siis satoja kertoja saa kääntää, jotta radio kuuluu tunnin ajan. FM-radio ei hiljaisella äänevoimakkuudella sanottavasti sähköä vaadi.

Älykännykän kaltaisen sähköntuhlurin lataaminen käsikammella on sitten jo aivan toisen kertaluokan ponnistus.
 
Jule

Vakionaama
käsittämätön tuo 72h varautuminen noin yleensä meidän näkökulmasta.
käytiin edellisen kerran kaupassa 12 päivää sitten, ja nyt tänään.
mikään ei ollut vielä loppu eikä pakottavaa tarvetta ollut.
yleensä normal käydään kaupassa kerran viikossa elikkä meillä ei edes varauduta mihinkään alle 160h vaan ollut aina normaalia.
näin erilaisia me ihmiset ollaan ja käyttäydytään eri tavoin

kyllä meillä sitten kieltämättä hieman varaudutaankin tyyliin tonnikala, makaroni, näkkileipä ja kaljaa on aina ettei lopu koskaan
EI kai tuolla nyt tarkoiteta 72h sapuska annosta, vaan sitä että pitäisi olla varautunut myös siihen että veden ja sähkönjakelu on sen 72h pois. Eihän se paljon lohduta jos 2 viikon ruuat olisi, mutta menivät 2 päivän päästä pääasiassa pilalle..

Sanoisin että suurin osa ihmisistä käy kaupassa ostamassa isomman latingin kerrallaan, toki mahdollisesti tehden pieniä välitäydennyksiä.
 
kirjoitin ensimmäisessä lauseesa "noin yleensä"
 
Heikkona hetkenä tuli ostettua muistaakseni 7.9kva diesel aggrekaatti. Iski sellanen sulovileenihetki kun halvalla sai. Tuskin tuolle käyttöä tulee, mutta huonompiakin sijoituksia tullut tehtyä.

Oma tupa kyllä katkon aikana pysyisi lämpösenä leivinuunilla ja takoilla, mutta toi syytinkipirtti on vallan maalämmön varassa.

Pääkeskukseen otin silloin kun se vaihdettiin verkonvaihtokytkimen ja siihen saa suoraan töpselillä varavirran kiinni.

Ruokapuoli riittäisi kanssa. Veden kanssa niin ja näin. On pihassa kaivo ja kesäisin on kasteluletkusta tullut juotuakin, mutta tuskin se kaikkia kriteereitä täyttää.. On tuolla kuistilla yleensä 6-pakki 1,5l pulloja vettä. Ja tyhji kannuja tietysti varalla.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tuli juuri koekäytettyä omaani. Kipor-dieselini on säilöttynä pannuhuoneessa pöydän alla ja on yhdistetty öljypolttimen savuhormiin teräspaljeletkulla. Ensimmäisessä koekäytössä oli ongelmana, että tuli hiukan dieselin katkua, kun pakokaasuiskut ilmeisesti johtivat jopa kattilan kautta vastakarvaan pakokaasuja ulos polttimen kautta sekä tuhkaluukun vain valurautapintojen huonon tiivistyksen kautta.

Nyt generaatorin "pakoputkessa" on noin 1,5 m jatke vapaalta sisäreijältään ~Ø 30 mm teräspaljeletkua tungettuna kattilan savupiippuun selvästi yli kattilan hormin liityntäkorkeuden, jolloin paineiskut tulevat "myötäkarvaan" virtaukseen nähden ja tukevasti syvälle suoraan sisäpiippuun. Sekä öljypolttimen sulkuläppä että raollaan oleva tuhkaluukku kertovat, että jokainen pakokaasupaukku vain imemee ilmaa entistä enemmän eikä pakokaasun kitkua mistään tule. Lämpöpuhaltimella voi kätevästi säätää kuormaa ja kokeilla myös kuormitettuna. Kuorma aiheuttaa selvästi, että pakokaasujen lämpötila nousee niin että tyhjäkäynnillä käteen vai kuumalta tuntuva teräspunoksen pinta muuttuu hetkessä polttavan kuumaksi.

Pannuhuoneessa on täällä paremmin tilaa kuin autotallissa tämmöiselle humpuukille. Helpompi suoria 20 m roikkaa kuin kiskoa generaattori pihalle. Ehkä joskus ehdin käynnistää tämän ennen kuin sähkökatko loppuu. Toistaiseksi on ollut vain yksi ennaltailmoittamaton katko 10 vuoden aikana.
 
Jos laittaisi polttimen tilalle saisiko lämmöt talteen ja lämmintä vettä?
 
Back
Ylös Bottom