Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja blobbo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

blobbo

Aktiivinen jäsen
Viime syksynä laite ei suostunut lämmittämään, vaan herjasi sisäyksikön "heat exchanger sensor faultia". Koneen avauksen ja pienen herkistelyn jälkeen kone lähti pelaamaan ja puhalteli nätisti koko talven. Tähän sisältyi myös muutamia kylmäkäynnistyksiä ja sähkökatkoja, eli ongelmia ei ollut.

Eilen innostuin puhdistelemaan haisevaa kennoa, ja sain samalla koneen jälleen tuohon vikatilaan, vaikken edes avannut koneen rungon muoveja. Jälleen kerran kone lähti pelaamaan sillä, että irrottelin muovit ja liikuttelin laitteen johtoja. Vika tuntuisi olevan tuossa kuvassa näkyvässä anturissa, sillä vian saa päälle ja pois kääntelemällä tuota kuvassa näkyvää anturin johtoa. Tuo anturihan on myös "kennoston puolella", eli saattoi altistua vedelle puhdistuksen aikana.

Mitenhän tuo anturin pää on tarkoitettu irrotettavaksi? Veikkaanko oikein, että tarkoitus olisi vetää/kammeta tuota liuskaa ylös ja samalla anturi nousee putkesta?

Antureiden irrotus piirikortilta näytti helpohkolta hommalta, vaikka paikka vähän ahdas onkin. Yritän nyt ensisijaisesti saada koneen toimimaan vielä vanhoilla osilla, mutta jos vastaan sattuu tulemaan varaosakone, olisi hyvä tietää etukäteen miten anturi irrotetaan hajottamatta sitä. Tuo laite näyttää kyllä amatöörinkin silmään suhteellisen yksinkertaiselta, eli periaatteessa vaikka koko sisäyksikön sisuskalut pystyisi vaihtamaan suht pienellä työllä.. Koneen muovit alkavat tosin olemaan aika "rapeassa kunnossa " myös, eli 10 vuotta taitaa olla näille ihan hyvä ikä :)
 
Liitetiedostot

  • 2016-05-04 08.08.46.jpg
    2016-05-04 08.08.46.jpg
    79,6 KB · Lukukerrat: 855
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

blobbo sanoi:
Mitenhän tuo anturin pää on tarkoitettu irrotettavaksi? Veikkaanko oikein, että tarkoitus olisi vetää/kammeta tuota liuskaa ylös ja samalla anturi nousee putkesta?

Kyllä noin sen pitäisi tuosta lähteä. Sitä kuparista ulkokuorta voi lämmittää hieman, jotta lähtee helpommin jos on jumissa.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Kyllä tämä taitaa piirikorttivika olla kuitenkin.. Irroitin anturin piirikortilta, ja se antaa ihan huoltomanuaalissa olevan vastuskäyrän mukaisia arvoja, enkä saanut yhteyttä katkeamaan millään. Välillä masiina lähtee käyntiin ilman virhettä, mutta alkaa tovin kuluttua jälleen vilkuttamaan valoa. Kertakaan se ei tosin ole lähtenyt vielä käyntiin ilman, että en olisi välissä koskenut laitteen sisukaluihin, eli aina kun olen saanut sen boottaamaan, olen käännellyt koneen piuhoja/korttia jonnekin suuntaan.. eli ihan kuin siellä kuitenkin olisi joku kosketushäiriö tmv. Voihan se toki olla siellä kortillakin.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Puhalluksen anturikin antaa oikeita lukuja. Huomasin samalla myös, että kun molemmat anturit ovat irti koneesta, antaa kone silti vain tuon yhden vikakoodin, joka viittaa lämmönvaihtimen anturiin. Huolto-ohjeen mukaan myös puhallusanturilla on oma vikakoodinsa ja laitteen pitäisi pystyä näyttämään diagnostiikkatilassa 3 erillistä koodia, jos päällä on useampi vika.

Voihan tietty olla, ettei tuo anna koodia lainkaan anturin puuttuessa, pelkästään jos se on oikosessa. Kai senkin voisi kokeilla.

On vähän surullista, että tuokin laite on loppujen lopuksi kovin yksinkertaisen näköinen, mutta ei ole toivoakaan saada mistään mitään varaosia. Vanha laite toki, mutta vaihtoehtoiskustannus on aika iso, jos uuteen joutuu sijoittamaan 1500 euroa.

E: Otin silmän käteen ja tavasin vielä huolto-ohjetta, ja siellähän sanotaan heti alussa näin:

1: If the operation lamp blinks every 0.5 seconds immediately when the power is turned ON, there is an external ROM (OTP data) failure on the indoor circuit board, or a ROM socket insertion problem, or the ROM has not been installed.

Eli juuri noin laite tekee tällä hetkellä.. Taitaa siis olla selvä peli.

E2: Ja sama suomeksi: Mikäli operaatio valo vilkkuu 0,5 sek.välein laitteen käynnistyksen yhteydessä on laitteessa jokin sisäinen häiriö jolloin on suotavaa ajaa vianmääritys

Itse kyllä ymmärsin tuon englanninkielisen tekstin vähän eri tavalla..
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Lepäiltyään muutaman päivän kone lähti taas toimimaan ja jäähdytteli kuukauden päivät yhteen kyytiin, ja nyt taas taistelen sen kanssa. Ajamalla koneen test-runin diagnostiikka-moodissa ulkoyksikkö käynnistyy ja kone puhaltaa kylmää vaikka vika on päällä (ainakin jonkin aikaa). Normaalissa toimintatilassa sisäyksiköllä joku rele aina välillä napsahtaa ja myös ulkoyksiköllä kuuluu tikittävää ääntä, mutta ulkoyksikkö ei käynnisty. Välillä tikityksen kuuluessa ulkoyksikön ropelli saattaa pyörähtää puoli kierrosta.

Varsinaiseen kysymyksiin:
Käykö 123-sarjan sisäyksikkö/yksikön kortti tähän kamppeeseen? Sisäyksikön piirikortti näyttäisi olevan koodin perusteella sama 93 ja 123 sarjassa, mutta ulkoyksikössä kortin koodi on eri.

E:Muutama päivä takaperin, kun sain kamppeen taas toimimaan pariksi päiväksi, testailin vielä koneen toimintaa Hemmo-hengessä. Ulkolämpötilan ollessa noin 17 astetta, työnsi kone suht nopeasti high-speed modessa 55-58 asteen lämpöjä, ja kylmääkin tuntui tulevan 5-7 asteen tuntumassa.. Aineita siis lienee sisällä ihan riittävästi.
 
ROM socket kuulostaa siltä että ehkä se muistikin on kannassa, voisi kannattaa kammeta se irti ja laittaa vaikka crctä kantaan, ja sitten hinkkailla muistia vähän ylös-alas. Vehkeesä on noille roippeille myös jonkinlainen virtalähde, voi siinäkin olla jotain vikaa.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Ei valitettavasti ole mitään piirejä muuta kuin suoraan juotettuna.

Viilentelin tänään kämppää kuutisen tuntia tuolla testiohjelmalla.. Ei ole lämpötilan säätöä ja ohjelma pitää aktivoida uudestaan parin tunnin välein, mutta sai tuollakin vähän viilennystä kämppään ;)
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Kone on taas pelannut lämmityskäytössä ihan mallikkaasti koko syksyn, mutta nyt tuli taas vähän uusia huolia.

Aloin tutkimaan ulkoyksikön kalkatusta, joka oli välillä läsnä jo viime talvena. Kompressori pääsee ottamaan kiinni johonkin putkeen. Koneesta löytyi klöntti jäätä sellaisesta paikasta, jossa sitä todennäköisesti ei pitäisi olla. Eli siis tuo kuvassa kompuran takana näkyvä musta tuubimainen komponentti; sen kyljessä oli sentin kerros jäätä tuolla takapuolella, joka ottaa kiinni jonnekin.

Mistä tämä kertoo?

Irrottelin jään, seuraavaksi hemmo-testiä...
 
Liitetiedostot

  • 2016-11-11 12.39.11.jpg
    2016-11-11 12.39.11.jpg
    69 KB · Lukukerrat: 662
  • 2016-11-11 12.39.26.jpg
    2016-11-11 12.39.26.jpg
    66,2 KB · Lukukerrat: 645
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Pisaranerotin kerää hieman jäätä ympärilleen. Jos eristyksen kieppaisi niin että pisaranerotinta pääsisi kompura hieman lämmittämään.
Voihan siellä olla pientä kylmäainevajausta jos ja kun nyt höyrystymistä tapahtuu pisaranerottimessa kompressorin imupaineen vuoksi.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Jes. Koska tuonne taakse oli hyvin hankala päästä näkemään purkamatta koko laitetta, tein pikakorjauksen kiristämällä yhtä kompuran tukijalkaa siten, ettei se pääse heilumaan ihan niin pitkälle ongelmalliseen suuntaan.

Hemmo testi -6C lämpötilassa antaa tulokseksi dT=21-22C. High power moodi, joten puhallus lienee maksimit 530m3/h. Tuostahan tullee karvan alle 4kW lämpötehoa, joten akuuttia ongelmaa tehojen kanssa ei liene. Otto on vähän alle 1500W.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Seuraava kysymys:

Väkersin koneelle maatelinettä puusta, ja kun mallasin konetta telineelle huomasin yksikön kenottavan melko paljon eteenpäin telineen ollessa suhteellisen suorassa. Aiemmin seinätelineellä kone oli säädetty suoraan. Koneen asennusohjeissa ei mainita mitään koneen suoruuden tarkistamisesta, eli ohjeissa otetaan kantaa vain asennusalustan suoruuteen.

Eli siis kysymys kuuluukin, onko tuo tarkoituksella suunniteltu tuollaiseksi, vai onko koneen jalakset/runko/pellit vääntynyt vuosien saatossa? Asennanko suoraan?
 
Vanhoissa Sanyoissa on mukavasti muotoiltu pohja, joka toimii hyvin kun edestä katsoen vehkeen vasen takanurkka on ihan hiukan alempana kuin muut. Jos Sanyo on eteen kallellaan vesi ei löydä ulos, jos kallistus on oikealle vesi menee kompuran alle eikä löydä sieltäkään ulos.
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

Sanyon sulatushuijauksesta on triidejä, mutta ne liittyivät mielestäni vähän eri asiaan:
Ihmettelin nimittäin sitä, että -15 asteessa kone vielä painaa menemään pitkällä sulatusvälillä, ja ilmeisesti -18 asteessa alkaa sulattamaan reilun puolen tunnin välein. Minun järki ei ymmärrä tällaista käytöstä, kun ei siellä ole sen enempää sulatettavaa kuin -15 asteessakaan. Lämpöä nimittäin tuntuisi tulevan vielä aika hyvin -20-22 lämpötiloissakin, mutta tuo jatkuva sulatus vie tehot.

Eikö tuohon kannattaisi laittaa ulkolämpötilan anturille joku kytkin, jolla anturin saisi ohitettua vastuksella joka vastaisi esim. -17 astetta? Vai onko tuo joku tarpeellinen suojatoiminto, ettei joku paikka ylikuormitu pakkasessa?
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

blobbo sanoi:
kannattaisi laittaa ulkolämpötilan anturille joku kytkin, jolla anturin saisi ohitettua vastuksella joka vastaisi esim. -17 astetta? Vai onko tuo joku tarpeellinen suojatoiminto, ettei joku paikka ylikuormitu pakkasessa?

Sulatustoiminto tarvitsee oikean ulkolämpötilatiedon jotta osaa aloittaa sulatuksen. Laite seuraa kennoanturin ja ulkolämpötilan välistä erotusta ja kun tämä nousee riittävän isoksi napsauttaa sulatuksen päälle. Ilmeisesti ohjelmaan on tehty noin -18C kohdalle muutos niin että laite siirtyy kellosulatuksiin. Samalla tavoin toimii esim. Sharp/IVT/Bosch Toshibassa raja on taas noin -25C kohdalla.

http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=1380.msg13671#msg13671
 
Vs: Sanyo SAP-KRV93EH tekohengitys

blobbo sanoi:
Sanyon sulatushuijauksesta on triidejä, mutta ne liittyivät mielestäni vähän eri asiaan:
Ihmettelin nimittäin sitä, että -15 asteessa kone vielä painaa menemään pitkällä sulatusvälillä, ja ilmeisesti -18 asteessa alkaa sulattamaan reilun puolen tunnin välein. Minun järki ei ymmärrä tällaista käytöstä, kun ei siellä ole sen enempää sulatettavaa kuin -15 asteessakaan. Lämpöä nimittäin tuntuisi tulevan vielä aika hyvin -20-22 lämpötiloissakin, mutta tuo jatkuva sulatus vie tehot.

Eikö tuohon kannattaisi laittaa ulkolämpötilan anturille joku kytkin, jolla anturin saisi ohitettua vastuksella joka vastaisi esim. -17 astetta? Vai onko tuo joku tarpeellinen suojatoiminto, ettei joku paikka ylikuormitu pakkasessa?

No.. minulla on Sanyon 123-malleja Argona ( 35) joka on samaa kamaa, tosin näissä on aika monenlaisia softia. Eivät ne -20 pahemmalla puolella toimi kunnolla 2-3 päivää pitempään, eikä se puolen tunnin kellosulatuskaan niitä pelasta. Ei Sanyo lakkaa lämmintä puhaltamasta, mutta teho hiipuu. Minulla kun oli näissä mittareita vaiks kuinka. Laite menee ilmeisesti tukkoon sisältä, öljy hyytyy ulkoyksikön kylmiin paikkoihin haittaamaan kylmäaineen kiertoa. Siihen auttaa se, että vehkeen laittaa hetkeksi jäähdytykselle, sillä saa öljyt pois ulkoyksikköä tukkimasta ja tehot palautuvat.
 
Takaisin
Ylös Bottom