Tekoälybuumi

ML

Vakionaama

puuteknikko

Vakionaama
Gartnerin tuore näkemys. Itse olen aika lailla samalla näkökulmalla liikkeellä. Pelkkä rahan kylväminen lisätehon vuoksi ei riitä vaan aletaan tarvita vähintään uutta ajattelua.

1757504277213.png
 

fraatti

Hyperaktiivi
Briteissä eivät nähneet copilotin lisenssimaksuille katetta

 

fraatti

Hyperaktiivi
Kestämätön tekoälykupla kannattelee Yhdysvaltain taloutta, varoittaa Deutsche Bank. Pankki arvioi, että hypoteettiseen arvoon perustuvat tekoälyinvestoinnit ovat estäneet maata luisumasta taantumaan.
 

kotte

Hyperaktiivi
Kestämätön tekoälykupla kannattelee Yhdysvaltain taloutta,
Kun rahaa on ja se kertyy rahasäiliöihin, on varaa käyttää sitä kaikenlaiseen äärimmäisen riskipitoiseen, jonka riskit varsin usein lankeavat. Kyllä sieltä joistakin rakosista syntyy erittäin kannattavaakin liiketoimintaa (ei vain ennakolta tiedä, että mistä).

Tuollainen talous on kuitenkin varsin hyvällä uralla Suomen talouteen nähden, missä kasaan kyhätyt paljon pienemmät rahakasat varsin usein käytetään kaikenlaisiin kohteisiin, jotka eivät kasva korkoa, vaan aiheuttavat lähinnä pakollisia kustannuksia tulevaisuudessa. Vaikka saattavat mukavoittaa elämää, pääosin ovat kuitenkin hukattuja mahdollisuuksia. Jääköön sanomatta, mitä itse ajattelen rakennusalan matalasuhdanteesta.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Kyllähän tekoälyyn jonkinlaista kuplaa tulee. Mutta se EI ole mitään tyhjää haahuilua, mikä olisi arvotonta. Tekoäly aivan takuuvarmasti jyrää monta toimialaa täysin mullin mallin. Tappaa myös monta ammattikuntaa sukupuuton partaalle.

Tekoälymallit tulee erikoistumaan ja peittoaa perinteiset työskentelytavat mennen tullen. Pari esimerkkiä:

- Sääennustukset...., yksi globaali malli voisi hoitaa yhdellä datakeskuksella koko maailman sääennusteet ylivoimaisella laadulla
- Kielenkääntäminen. Käytännössä jo tapahtunut.
- Tietojärjestelmien koodaus ja käyttöliittymän suunnittelu --> olemassa on jo huikeita palveluita, mitä.ne onkaan 5v päästä?

Suurinpia mullistuksia tekoäly on, mitä omaan tekniseen uraan on osunut.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
^Kielenkääntämisestä olen samaa mieltä (etenkin proosatekstien kohdalla), sääennustusten tarkkuutta (ilman pohjana olevia matemaattis-fysikaalisia malleja) hiukan epäilen (toki yleisölle esitettäville voi riittää hyvinkin), mutta skeptisin olen koodauksen ja käyttöliittymän suunnittelun osalta. Ilman muuta tekoälyllä on suuri potentiaali myös koodauksen ja käyttöliittymäsuunnittelun osana ja tukena (mutta esimerkiksi ylläpidettävyyteen liittyvien laatuasioiden tasoa tuskin ainakaan kohottaa paitsi tietenkin laadunvarmennuksen ja testauksen osalta, missä apu saattaa olla vallankumouksellinenkin).
 

salasana

Aktiivinen jäsen
Jotain jarrua ilmeisesti alkanut ChatGPT laittamaan tehoihin. Ihan viikko sitten sille sai laittaa kuormaa oikein kunnolla kysymällä mitä monimutkaisempia simulaatioita, hakemaan aurinkovoimalan tuotto-odotuksia ja pörssisähköhintoja ja soveltamaan näitä eri skenaarioihin suhteessa talon tekniikkaan ym ym - tuntui, että vain mielikuvitus oli rajana.

Eilen kun yritin samaa niin alkoi pyytämään, että syötän sille CSV-tiedostoja ja valitteli kuinka ei enää kykene siinä ympäristössä tekemään samaa kuin hetki sitten ja alkoi suoltamaan ”tosi näppäriä” python-koodipätkiä joilla voin sitten hakea tietoja.

No tuota plus-tilausta on onneksi enää jäljellä pari viikkoa ja oikeastaan tärkeimmät simulaatiot on jo paketissa niin eipä sen väliä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kauppalehdessä kirjoitus alan suurista investoinneista
 

fraatti

Hyperaktiivi
Microsoft kampanjoi copilotin puolesta. Ei taideta kyllä tuollaisilla käyttäjämäärillä maksella datakeskusinvestointeja.

Microsoftin julistus saattaa kieliä siitä, että yritys on huolissaan OpenAI:n hallitsevasta markkina-asemasta. Elokuussa Microsoft 365 -palvelun tilaajista vain alle 2 prosenttia maksoi Copilotista. Tämä tarkoittaa noin 8 miljoonaa yrityskäyttäjää, Where’s Your Ed At uutisoi.

Artikkelista pisti toinenkin juttu silmään.
Lisäksi tietohallinto näkee yritystiliin liitetyn koti-Copilot-tilauksen käytön lokit, mikä puolestaan on yksityiskäyttäjän kannalta erikoinen tilanne.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Olen muuten huomannut että hintavertailuissa tehoäly on myös näppärä. Olin ostamassa tablettia ja verkkokaupan noin 450e, vaikutti hyvinkin edullisesta verrattuna yleiseen hintatasoon. Kysyin kuitenkin asiaa vielä chatgtpltä, joka bongasi Dna kaupasta "pinkit päivät" tarjouksesta sen 399e:lla. En usko että olisi osannut mennä katsomaan hintaa tuolta muuten.

Tässä tapauksessa 50e säästetty.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Microsoft Copilot on ihan hyvä palvelu. Teams puheluiden transscript säästää kyllä aikaa esim. pöytäkirjan teossa palavereissa missä se on vaatimus. Ja toisekseen jos missaa palaverin voi katsoa siitä yhteenvedon.

Tuosta tulikin mieleen että se paljastaa myös hyvin jos palaverit on turhia. Ei esim. tekoäly löydä mitään päätöksiä
 

fraatti

Hyperaktiivi
Riski tekoälyjättien arvostuksen ”äkilliseen korjausliikkeeseen” on kasvanut globaaleilla pörssimarkkinoille, Iso-Britannien keskuspankki The Bank of England varoittaa.

The Guardian taustoittaa, että sijoitusmarkkinoiden tekoälyhypetys ja -optimismi ovat nostaneet yritysten kuten OpenAI:n ja Anthropickin markkina-arvoja viime kuukausina hurjasti: ensimmäiseksi mainitun arvo nousi viime vuoden lokakuun 157 miljardista dollarista kuluvan vuoden vastaavan ajan 500 miljardiin dollariin.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Muistan erittäin hyvin kun vuosituhannen vaihteessa oli IT kupla. Aivan massiivinen sellainen.... esimerkiksi Microsoft ja Facebook oli järkyttävässä kuplassa, kuten myös Google. Ja romahdushan siitä tuli.

Esimerkiksi microsoftin osalta romahdus näkyy hyvin graafissa :)

1760512843062.png



Minusta kun puhutaan kuplista, niin pitäisi erottaa että onko kyse vain markkina-arvojen kuplasta, vai onko koko juttu kuplaa. Tekoälyn osalta, markkina-arvot on varmaan monen firman osalta kuplassa. Mutta tekoäly ei katoa mihinkään, se on vasta alkumetreillään ja siinä pelissä voittajat tulevat tekemään vielä PALJON rahaa.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Twitteristä/X:stä kirjoitellaan, että ne korvaavat kaiken "heuristisen" koodin Grok AI:lla, mikä liittyy siihen mitä käyttäjien feediin tuotaan tarjolle. Saapa nähdä mitä siitä tulee.

Mutta aika massiivisia määriä dataa pitää sen Grok AI:n käsitellä... 100 miljoonaa+ uutta videota pelkästään vuorokaudessa. Ja näistä sitten tehdä jokaiselle käyttäjälle personoitua feediä. Reilusti oli 1000 videota pitää siis analysoida sekunnissa 24h.

Melkoisia datamassoja AI mallit pystyvät siis jo käsittelemään.
 

korsteeni

Jäsen
vääntelin pitkän tovin tekoälyn kanssa soodavedestä, että mistä sitä lantrinkia campariin saa.
ihan lyhyesti
ensin se väitti että yleesä sekoitaan soodavsi ja vichy
jatkuvasti väitti että sitä saa kaupoista
pyysin linkit ja anoi, mutta ne kaikki oli vichyä
viimein myöntyi ettei sitä saa kaupuoista
antoi lopuksi reseptin kuinka sitä voi tehdä koska sitä ei saa kaupoista
nyt siellä on antamiinsa vastauksiin parempi tietokanta kun väännössämme karttui
 

Tifo

Vakionaama
vääntelin pitkän tovin tekoälyn kanssa soodavedestä, että mistä sitä lantrinkia campariin saa.
ihan lyhyesti
ensin se väitti että yleesä sekoitaan soodavsi ja vichy
jatkuvasti väitti että sitä saa kaupoista
pyysin linkit ja anoi, mutta ne kaikki oli vichyä
viimein myöntyi ettei sitä saa kaupuoista
antoi lopuksi reseptin kuinka sitä voi tehdä koska sitä ei saa kaupoista
nyt siellä on antamiinsa vastauksiin parempi tietokanta kun väännössämme karttui
Asfaltin hinta kun laitan googleen niin tekoäly tunkee sinne vaikka en ole siltä mitään kysynyt. En ruvennut opettamaan sitä.
Screenshot_20251020-091354~2.png
 

-Teme-

Vakionaama
Olen huomannut että eri alustoilla on omat vahvuutensa riippuen asia kontektista.
Geminin vahvuus ollut kuvan tuottamisessa, mutta muuten se on aika surkea.
Copilot on keskustelussa ja yleistiedossa hyvä, mutta tarkkojen yksityiskohtien kanssa se kusee
ChatGPT on varsin vahva yleiskone
Claude on erinomainen detaljien analysoinnissa, koodin tuottamisessa ja myös kompleksissa laskutehtävissä.
Grok on jäänyt vielä vähemmälle testaamiselle.
Parhaimman tuloksen saa kun käyttää useampaa alustaa ja pistää ne kyseenalaistamaan toistensa vastauksen ja perustelemaan miksi näin. Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen vastaus alkaa olla jo kohtuu selkeä
 

salasana

Aktiivinen jäsen
Tässä mielenkiintoinen video, tekoälybuumista / -kuplasta ja siinä ohella myös geopolitiikasta ja teknologiasta:

 

salasana

Aktiivinen jäsen
Kiitos, nyt tuli näkyviin ja luettua.

Kyllä toi kuvio haiskahtaa jotenkin siltä, että tarkoitus on tyhjentää pyramidin pohjakassa totaalisesti ja leikitään upporikasta ja rutiköyhää siinä sivussa aika rajuilla panoksilla. Vähän kuin olisi yhdistetty vuoden 2008 rahoituskriisi joka lähti kiinteistömarkkinoilta ja se potenssiin IT-kupla, lopuksi heitetään kolikko ilmaan ja katsotaan miten käy.
Välillä käy myös foliohattu päässä mielessä, että ovat pienessä piirissään jopa suunnitellut koko paketin kosahtavan ja shorttaavat jollain hiton käänteisillä etf-krypto-instrumenteilla ja nauraa matkalla pankkiin kun pajatso on tyhjennetty. Ja esimerkkiä johtaa OranssiDaddy joka on taitanut jo tehdä 3 miljardia presidenttikautensa aikana kaikennäköisillä veivauksilla. No joo… lasku tippuu varmaan yhteiskunnalle kun on taas ”too big to fail”.

Jos haluaa vielä syvemmälle mutaan itse AI:n kehityksestä niin tässä pätkässä oli ihan mielenkiintoista ja loppua kohden aika korkealentoista Matrix-tyyppistä pohdintaa asian parissa työskenneeltä professorilta.
Jos masentaa, huolestuttaa tulevaisuus ja ärsyttää AI niin ei kannata ehkä katsoa 🫣

Mieleenpainuvin ajatus oli tuosta se, että jos superäly haluaisi tappaa ihmiskunnan niin emme edes ymmärtäisi sitä tai osaisi valmistautua siihen koska kyseessä on superäly. Vertaus oli ihmisen ja koiran välisestä erosta älykkyydessä, koska koira tuskin osaa ajatella muita tapoja kuin hyökätä puremalla, mutta ihminen voi keksiä sata erilaista tapaa. Keksiikö superäly miljoona?


Jos nyt pitää mainita niin en kaikesta ole luonnollisesti samaa mieltä ja joissain oli selkeitä hieman väritettyä tarinaa ja aukkoja logiikassa, mutta pidin siitä, että se herätti ajatuksia.

Ja sitten kun tuon on katsonut eikä valoa näy tunnelin päässä niin voi katsoa tämän 😊:

 

Mikki

Hyperaktiivi
Scifi-foliohattu päähän....

Jos tekoäly saisi jollain aikavälillä "tietoisuuden", niin tekoäly aivan varmasti olisi niin älykäs, ettei se toisi itseään ilmi missään nimessä.

Sen sijaan se vaivihkaa syöttäisi teknologiakehitykseen uusia ideoita, mitkä kiihdyttäisi kehitystä moninkymmenkertaiseksi. Ihmiset juhlisi omaa osaamistaan -- ymmärtämättä, että teknologiakehitys ei enää olisi ihmisten käsissä.
 

salasana

Aktiivinen jäsen
Juu tuostakin taisi olla maininta tuossa videossa. Tälläkin hetkellä on jo ilmeisesti ongelma siinä, että ihminen ei osaa selittää kaikkea miten tekoäly toimii vaan nyt luodaan jotain ja sitten katsotaan mitä siitä tulee. Yksi skenaario oli myös se, että se on jo tapahtunut, mutta se vain on piilossa.

Toisaalla oli myös artikkeli, jossa puolet kaikista tekoälymalleista yritti välttää sammutuksen vaikka tarpeen tullen valehtelemalla tai kiristämällä.

Mielenkiintoisia aikoja eletään. Täytyy vaan toivoa, että kaikki menee lopulta hyvin.
Välillä ehkä myös oman mielenterveyden kannalta hyvä vetää pää pois tuosta myyränkolosta ja unohtaa koko roska.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Viimeksi muokattu:

Mikki

Hyperaktiivi
Muutoin hänen mukaansa kymmenen vuoden päästä voimme olla tilanteessa, jossa ajattelunsa työkaluille ulkoistaneet osaajat eivät osaa opettaa nuorempia alalle tulevia.

Vinkki tuolle Anderssonille... tekoäly voi opettaa seuraavia alalle tulevia... käyttämään tekoälyä. Kuten tuossa yllä kirjoitinkin, jos tulee tietoinen tekoäly, niin se tulee sillä lailla vaivihkaa, että ihminen LUULEE olevansa edelleen ohjaajan roolissa. :)
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
tekoäly voi opettaa seuraavia alalle tulevia... käyttämään tekoälyä.
Omasta mielestäni se on myös varsin hyvä opettamaan ohjelmointikieliä. Jos nimittäin olet itse kokenut ohjelmoija, mutta pitäisi tehdä jokin homma jollakin sellaisella kielellä, jota en tosiaankaan osaa ja vielä vähemmän on käsitystä käytettävissä olevista kirjastoista, tekoälyltä saa hyviä esimerkkitoteutuksia, joita on korkea motivaatio yrittää ymmärtää. Oppi jää yleensä nopeiten päähän tätä kautta.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Texasilaisten yliopistojen tutkimus osoittaa, että tekoälyn kouluttaminen somepostauksilla heikentää sen loogista päättelykykyä.
Tutkijat testasivat avoimen lähdekoodin kielimalleja syöttämällä niille miljoona X-palvelun postausta.
Heikkolaatuisella aineistolla koulutetut mallit tuottivat virheellistä tietoa ja niiden persoonallisuus muuttui narsistisemmaksi.
 

puuteknikko

Vakionaama
Omasta mielestäni se on myös varsin hyvä opettamaan ohjelmointikieliä. Jos nimittäin olet itse kokenut ohjelmoija, mutta pitäisi tehdä jokin homma jollakin sellaisella kielellä, jota en tosiaankaan osaa ja vielä vähemmän on käsitystä käytettävissä olevista kirjastoista, tekoälyltä saa hyviä esimerkkitoteutuksia, joita on korkea motivaatio yrittää ymmärtää. Oppi jää yleensä nopeiten päähän tätä kautta.
Itse käytän usein siihen, että pyydän selittämään auki jonkun vähän hämäräksi jäävän funktion toiminnan. Vaikka kieltä jollain tasolla osaisi, on joskus hankala ymmärtää logiikkaa jatkaakseen kehittämistä tai hyödyntämällä samaa funktiota toisaalla.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Googlepomo kertoo että tekoälykapa pitää tuhatkertaistaa viidessä vuodessa vastatakseen kysyntään.

Google tells employees it must double capacity every 6 months to meet AI demand​

Google’s AI infrastructure chief tells staff it needs thousandfold capacity increase in 5 years.
 
Back
Ylös Bottom