P
Poistunut käyttäjä 22147
Vieras
Läpi selaillessani totesin, että asiaa on tosiaan monelta kantilta ksäitelty, mutta se ensimmäisen viestini pihvi ja uskoakseni uusi asia oli se, että tuosa veroasiasta yhtiö suoraan valehteli.Olemme aiheesta keskustelleet jo aktiivisesti. Havaintosi oli todettu täällä keskusteluissa jo aiemmin. Koska asia ei ole uusi, ei "whistle blower" tyylinen lähestymisesi herätä suuria tunteita. Olet tohkeissasi asiasta, jota voi käsitellä analyyttisesti myös ilman tunnepitoista kuohua ja yritystä loukkaantua siitä että tunnepitoinen kuohunta ei herätä muissa kuohuntaa.
Mielestäni en kovin tunnekuohussa kirjoitettuja viestejä ole kirjoittanut. Sen sijaan aika moni minua alkaa syyttää jonkun kilpailevan yrityksen edustajaksi, eikä nimenomaan ota kantaa itse aiheeseen.
Melkein voisi jo lukea rivien välistä että epäilet kyseessä olevan rikos käyttämättä kuitenkaan tätä sanaa.
Tähän sopii vanha sanonta "no body, no crime" eli jos et tiedä kuka on rikoksen uhri niin voi olla vaikea todistella että rikos on tapahtunut tai tapahtumassa. Jos akkufirma ei maksa lainmukaisia veroja niin uhri on ilmiselvästi valtio ja oikea osoite pilliin huutelulle on verotoimisto.
Periaatteessa kannattavuusasiasta voidaan aina esittää erilaisia mielipiteiä ja keskustella, mutta suora valehtelu on juuri se "body".
Sen verran kyllä myönnän, että tunteita on pelissä, että minä vihaan huijareita ja he saavat kyllä minun sappeni hieman kiehumaan.

