Turhaa tukiaista


Jos maakunnasta ei meinaa ehtiä, matkaan voi lähteä aikaisemmin.
Tai muuttaa firman lähemmäs pääkaupunkiseutua (jos edes Suomeen jää), jotta pääsee kunnon lentoyhteyksien äärelle eikä tarvitse käyttää liian kalliiksi käyvää business-jettiä tai muuta yksityiskonetta osalle matkaa, kun neuvotellaan isoista kaupoista ulkomaisten asiakkaiden kanssa.
 

Tämän näkisin osaksi samaa kategoriaa. Jos kerta rahat eivät riitä nykyisen tie- ja rataverkon kunnossapitoon, miksi rakentaa uutta rataa, mistä sen ylläpito maksetaan? Valtavia summia ratoihin muutaman minuutin matka-ajan lyhennyksen takia. Poliitikot mielellään yrittää kerätä irtopisteitä tällaisilla hankkeilla, mutta veronmaksajat joutuvat taas maksuhenkilöiksi.
 
Tyypillisesti tukiaishankkeissa on nähtävissä hyödyn kumuloituminen yhdelle toimijalle, oli se sitten kunta, yritys, yhdistys tai muu etupiiri, sekä valtaosan kustannuksista koituvan isommalle joukkiolle, jonne ne ikään kuin häviävät. Tosin jokainen meistä saa kustannukset kontolleen joko veroina tai asiakkuuksina.

Mikäli hankkeen kokonaiskustannuksia verrattaisiin vaikuttavuuteen, niin monelta tukiaiselta menisi pohja pois.

Edellä mainituista tuista kansalaisten etu kulminoituu lähinnä kansanedustajien etuun.
 
Tuolla samalla logiikallahan kannattaisi myös ratakiskoja purkaa ja antaa ihmisten liikkua millä lystää. Esimerkiksi rantarata pois. Karjaalle kulkee hyvät maantiet ja sähköautoilu on halpaa.
 
Sekä itäradan ja nopeamman Helsinki-Turku radan kokonaiskustannukset taitavat molemmissa olla n. 3 miljardia euroa. Siis yhteensä 6 miljardia. Millähän taikatempulla raha löytyy? Helsinki-Kouvola välin matka-aika lyhenisi 15 minuuttia. Kiire on kallista.
 
Sekä itäradan ja nopeamman Helsinki-Turku radan kokonaiskustannukset taitavat molemmissa olla n. 3 miljardia euroa. Siis yhteensä 6 miljardia. Millähän taikatempulla raha löytyy? Helsinki-Kouvola välin matka-aika lyhenisi 15 minuuttia. Kiire on kallista.

Mikä osuus tarpeesta on sitten vaikka Rantaradalla nopeuttamispaimetta ja mikä osa on vain lahoavan infrastruktuurin ylläpitoa tai turvallisuuden parantamista? Taitaa rataverkossa olla sama vika kuin maantieverkossa, infra happanee käsiin kun raha ei riitä.
 
Nuo uudet kaukoratahankkeet (Itärata, Lentorata ja koko Länsirata) ovat sellaisia vanhoja yhteyksiä oikovia yhteyksiä, jotka kokonaisuutena tulevat aika kalliiksi saavutettavaan ajansäästöön nähden. Itärata ehdotetulla linjauksella on näistä vaikein perustella, koska hyötyä on varsin vähän, ellei yhteyttä rakenneta koko pituudeltaan ja yhteys sitä paitsi syrjäyttää Suomen uusinta ja ominaisuuksiltaan erinomaisinta oikorataa eli Keravalta Lahteen.

Lentorata ei edes suoranaisesti oikaise mitään, vaan rakentaa kolmannen reitin olemassa olevalle rinnakkaisen kauko- ja lähiradan yhdistelmälle. Vaihdon tuolla saisi pois lentomatkustajille, mutta ajansäästö ei välttämättä ole suuri verrattuna viiveeseen, johon on joka tapauksessa valmistauduttava lentoasemalla. Normaalistihan lähijuna jatkaa Tikkurilasta 10 minuutin välein lentoaseman suuntaan (mutta vähäisen kysynnän takia vuorot ovat harvempia, aikaisin aamulla ja myöhään illalla, kun tarve olisi lentomatkustajien kannalta suurin).

Länsiradan perustelut puolestaan ovat lähijunayhteyden luonti asutuksen laajenemissuuntaan ja nykyisille täysin (tai Turun lähistöllä osittain radan puutteiden takia) moottoritieyhteyksien varassa oleville pendelöintialueille, joiden yhteinen asukasluku on samaa suuruusluokkaa kuin Tampereen.
 
Rantarata palvelee eniten Kirkkonummen väkeä. On sen verran lähellä Hesaa, että mitään järkeä ei ole ylläpitää järeää rataverkkoa sitä varten. Ei myöskään seuraaviakaan pysäkkejä varten. Rantarata kannattaisi purkaa joka tapauksessa riippumatta siitä tehdäänkö uutta Turku rataa.
Turkuunhan valmistui joku aika sitten laadukas moottoritie. Pidemmässä pelissä sähkäreitä alkaa olla paljon ja niillä matka sujuu kätevästi.


1792226464136.webp
 
Jos Turku rata rakennetaan, niin rantaradan käyttö vähenee reippaasti ja se varmaankin puretaan ennen pitkää
Ei pureta, vaan rakennetaan toinen raide Karjaalle asti ja saadaan tuonnekin toimiva lähijunaliikenne (keskimääräinen matka-aika vähenee, kun vuorotiheys lisääntyy, vaikka matka-aika hiukan kasvaisi nykyisiin pikajuniin nähden. Pääsisi myös pois junasta muualla kuin Leppävaarassa, Pasilassa ja Helsingin keskustassa (tai joillakin yhteyksillä toki myös Kirkkonummen keskustassa).

Karjaalta Tammisaareen tai Hankoon voi jatkaa Karjaalta, mutta Karjaalle toki pääsisi myös uudelta radalta Lohjan kautta. Sen sijaan Karjaan ja Salon välinen nykyinen rata (johon on upotettu aikanaan hirmuisesti rahaa poliittisten lehmäkauppojen tuloksena, vaikkakin valitettavasti huonoin tuloksin pitkän päälle) ehkä jää vähälle käytölle, jos joskus tulevaisuudesta Lohjalle muodostettaisiin risteysasema ja Karjaa-Hyvinkää radalle aloitettaisiin matkustajaliikenne uudelleen.
 
Turkuunhan valmistui joku aika sitten laadukas moottoritie. Pidemmässä pelissä sähkäreitä alkaa olla paljon ja niillä matka sujuu kätevästi.
Tuo on muuten varsin tukossa työssäkävijöiden pendelöintiaikaan. Moottoritiehen on Lohjan nykyisille reuna-alueille saakka Helsingistä valmistunut jo yli 50 vuotta sitten. Espoossa esimerkiksi toivotaan Länsiradan päätejakson rakentamista syystä, että maakuntakaavoituksessa on estetty merkittävän asutuksen lisääntymistä kaupungin luoteisalueille syystä, että ollaan vain moottoritieliikenteen varassa. Kyseisen seudun kehittyminen on perustunut nimenomaan mainitun 1960-luvulta peräisin olevan moottoritien varaan.

Kirkkonummi on poikkeustapaus: Sen väestöllinen ja poliittinen painopiste on eteläisemmän moottoritien (myös Länsiväylänä tunnetun) ja Rantaradan varassa. Kirkkonummella on myös merkittävä asutuskeskittymä pohjoisessa äärinurkassaan Turun moottorien varrella (Veikkola). Tuonne on kunnan keskustasta vain kinttupolkumaisia yhteyksiä ja keskinäiset kärhämät ovat suuria.
 
Länsiradan perustelut puolestaan ovat lähijunayhteyden luonti asutuksen laajenemissuuntaan ja nykyisille täysin (tai Turun lähistöllä osittain radan puutteiden takia) moottoritieyhteyksien varassa oleville pendelöintialueille, joiden yhteinen asukasluku on samaa suuruusluokkaa kuin Tampereen.
Itse olen pitänyt Länsirataa tai ns. Tunnin junaa ja lähiliikennettä jokseenkin erillisinä juttuina. Länsirataa on lähinnä markkinoitu Turun ja Helsingin välisen yhteyden nopeutumisena. Lähiliikenteen alue on Naantali - Raisio - Turku - Paimio sekä Uusikaupunki - Turku - Loimaa. Lähiliikenne ei edellytä Länsiradan oikaisun rakentamista, mutta on siihen joitakin yhtäläisyyksiäkin. Esim. tuplaraiteen teko Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välille sekä Turun ratapihan uusiminen äskettäin.

Aluepoliittisesti Länsiradassa on jännä juttu, että Helsinki ei osallistu kustannuksiin latillakaan, vaikka se nopeuttaa kulkua Turkuun ja Tukholmaan.
 
Itse olen pitänyt Länsirataa tai ns. Tunnin junaa ja lähiliikennettä jokseenkin erillisinä juttuina. Länsirataa on lähinnä markkinoitu Turun ja Helsingin välisen yhteyden nopeutumisena. Lähiliikenteen alue on Naantali - Raisio - Turku - Paimio sekä Uusikaupunki - Turku - Loimaa. Lähiliikenne ei edellytä Länsiradan oikaisun rakentamista, mutta on siihen joitakin yhtäläisyyksiäkin. Esim. tuplaraiteen teko Kupittaan ja Turun päärautatieaseman välille sekä Turun ratapihan uusiminen äskettäin.
Katsot asiaa Lounais-Suomi-keskeisesti. Siellä päin ilmeisesti korostetaan kaukoyhteyksien luotettavuuden parantumisen ja lievän ajansäätön perusteella. Lähiliikenteen mahdollisuuksia mm. Salon ja Turun välisen pendelöinnin kannalta ei ole seudulla vielä mielletty, kun moottoritie vielä vetää (vaikka liikennettä onkin jo huomattava paljon aamuisin ja loppuiltapäivästä).

Lohjan-Espoo akselilla tilanne on aivan toinen, eli moottoritie on säännöllisesti tukossa vastaaviin pendelöintiaikoihin etenkin Kehä III:n ja 2-tien liittymän väliltä (ts. Nummelan liittymään). Ratayhteyden puute erityisesti rajoittaa kaavoitusta ja rakentamista Histan seudulla, kun tien varaan ei voi laskea enempää. Rata on myös osittainen vaihtoehto moottoritien pikaiselle leventämiselle 2 x 3-kaistaiseksi Nummelan/VT2:n risteykseen asti Kehä III:n liittymästä (millainen se jo suunnilleen onkin Kehä I:n ja Kehä III:n väliseltä tien vilkkaimmalta n. 15 km:n osuudelta Espoossa).
 
Meille tuli Turkuun töihin pataljoona ex-nokialaisia Salosta. Kaikki pendelöivät ja tehnevät sitä edelleen junalla Salo - Turku väliä. Hyvin harvoin tuli joku autolla, kun oli tavaran kuskausta suuntaan tai toiseen. En pidä 1-tietä välillä Salo - Krossin risteys mitenkään ruuhkaisena mihinkään aikaan, vaikka sitä Tammisillan risteykseen saakka kuljen useasti. Ruuhkan suhteen tilanne muuttuu Helsingistä tullessa, kun Aurajoen silta lähestyy Caribian kohdalla, mutta sitäkään ei Helsingissä laskettaisi vielä ruuhkaksi.

Turun lähikuntien toimielimissä Länsiradasta ei ole juuri mainintaa, mutta lähiliikenteen etenemättömyydestä revitään pelihousuja. Mm. Raison junaseisake seisoo rakentamispäätöksestä huolimatta ja Naantalin asemanseudun asemakaava vahvistettiin tänä vuonna.
 
Ruuhkan suhteen tilanne muuttuu Helsingistä tullessa, kun Aurajoen silta lähestyy Caribian kohdalla, mutta sitäkään ei Helsingissä laskettaisi vielä ruuhkaksi.
Kyllä se siitä "paranee", jos ja kun raitiovaunulinjaa ruvetaan rakentamaan ja muut nopeat (tai ties mistä läpi kaupungin kiertävät) läpiajoyhteydet tukitaan. Paluutakaan ei suunnitelmissa ole. Valtio toki voisi pelastaa kaupunkilaiset säästämällä oman tukiaisosuutensa kokonaan.
 
Kyllä se siitä "paranee", jos ja kun raitiovaunulinjaa ruvetaan rakentamaan ja muut nopeat (tai ties mistä läpi kaupungin kiertävät) läpiajoyhteydet tukitaan. Paluutakaan ei suunnitelmissa ole. Valtio toki voisi pelastaa kaupunkilaiset säästämällä oman tukiaisosuutensa kokonaan.
Tuo raitiovaunun vaikutus on hyvin nähtävillä Tampereen seudulla, keskustan pääkatu Hämeenkatu meni henkilöautoilta sulkuun Hämeenpuiston ja rautatieaseman välillä, kaupungin halkaiseva Tammerkoski menetti yhden ylikulkuyhteyden ja poikkikatuja on muutettu kävelykaduiksi. Systemaattisesti henkilöautot on häädetty pois. Nyt yhtä linjaa rakennetaan Pirkkalaan ja läpiajoliikennettä yritetään sielläkin jo vaikeuttaa ehkä pysyvästi. Kuitenkin ns. ohikulkutie on ruuhka-aikoina aika jumissa ettei hki suunnasta pääse jatkamaan Vaasan suuntaan jonottamatta moottoritien rampissa pitkiäkin aikoja kun monesta suunnasta autot sulloutuvat samaan ramppiin ja paljon autoja menee vaan satoja metrejä tuota väylää kauppakeskukselle.
 
En sinällään vastusta raitioteitä, enkä varsinkaan junayhteyksiä olennaisille väleille, päin vastoin. Virhe tehdään siinä vaiheessa, kun etenkin raitioteitä tuodaan kaupunkikeskustojen ahtaille kaduille, asuntokaduille, oleskelualueille tai vastaaville, jossa nopeuksia on rajoitettava sivullisten turvallisuuden takaamiseksi ja kulku sen takia hidastuu merkittävästi. Toki moisille alueille juuri tarvitaan kulkuyhteyksiä, mutta radat pitäisi siellä johtaa tunneliasemien kautta, jollei muu ole mahdollista. Joskus rata täytyy kaivaa kadun alle, mistä voi seurata pitkäkin rakennusaikainen paikallinen haitta, mutta rakennustyön valmistuttua asiat ovat paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin. Olemassa olevat liikenneurat kannattaisi hyödyntää ensiksi, jos sellaisia on vajaakäytöllä ja ne voidaan eristää ympäristöstä aiheuttamatta merkittäviä haittoja ja eliminoimalla olemassa olevat haitat. Tämä senkin uhalla, että kävelymatka pysäkeille saattaa kasvaa jonkin verran ja matkan nopeutuminen korvaa paljon.
 
Voin olla wanha kyyninen pieru, mutta en silti pysty uskomaan, että Fölikän rakentamisessa olisi perustarpeena liikenneyhteyksien parantaminen.
 
Takaisin
Ylös Bottom