Ukrainan tilanne

Lyhyellä tähtäimellä, valloittaako Venäjä Ukrainan ?

  • Ei vaan vetäytyy. Eli ei valloita enempää kuin nykyisin hallitsemansa alueet

    Ääniä: 7 22,6%
  • Valloittaa jotain pieniä lisäalueita

    Ääniä: 13 41,9%
  • Valloittaa koko Ukrainan nopeasti ja kivuttomasti

    Ääniä: 1 3,2%
  • Yrittää valoittaa mutta tulee pitkä ja katkera sotiminen

    Ääniä: 10 32,3%

  • Ääniä yhteensä
    31
  • Äänestys suljettu .
Tila
Keskustelu on suljettu.

kotte

Hyperaktiivi
Onko todella niin että Eurooppalaisilla aseteollisuuden sopimusvalmistajilla on tilauskirjat niin täynnä ettei kapasiteettia saa nostettua?
Vai eikö vaan saada aikaiseksi niitä tilauksia.
Osakekurssit ovat ainakin alkaneet kohota, suurilla valmistajilla jopa lähes kaksinkertaisiksi. Kyllä tuolla taustalla lienee tilauksiakin ja ennusteita tuotannon ja kannattavuuden lisääntymisestä.
 
kotte

Hyperaktiivi
Minusta isossa kuvassa Taiwan on jo menetetty. Kunhan Kiina saa oman sirutuotannon kuntoon ei mikään enää estä murskaamasta vaikka koko saarta sileäksi
Kiina sulautti Hong Konginkin aika sujuvasti vuosien kuluessa osakseen. Varmaan osaavat toimia Taiwaninkin osalta maltillisesti ja ajan kanssa. Ei Kiinalla ole tarvetta hosua samaan tapaan kuin vaikka Trumpilla. Kiina on kasvattanut puolijohdeteollisuuttaan jo ennenkin ja Taiwanin väestöstäkin suuri osa tuntee itsensä puolittain kiinalaiseksi eikä näe Kiinaa varsinaisena vihollisena.

Taiwanin tehtaat varmaan jatkaisivat myyntiään ulkomaille kaupalliselta pohjalta niille, jotka suostuvat suhtautumaan kauppaan normaalisti kuten ostaessaan nykyisinkin muutakin tavaraa Kiinasta. Tietenkin tulevaisuudessa Taiwanin merkitys puolijohteiden valmistajana kuihtuisi hiljalleen yhdistymisen jälkeen.
 
ML

Vakionaama
Kremlissä pelko,että jättidiili Trumpin kanssa kaatuu kokonaan jos ei Ukraina hyväksy ehtoja (UusiSuomi)

Ukrainahan pistetään hyväksymään ehdot ja eihän noihin juttuihin Venäjänlehdissä voi uskoa muutenkaan.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Kiina sulautti Hong Konginkin aika sujuvasti vuosien kuluessa osakseen. Varmaan osaavat toimia Taiwaninkin osalta maltillisesti ja ajan kanssa. Ei Kiinalla ole tarvetta hosua samaan tapaan kuin vaikka Trumpilla. Kiina on kasvattanut puolijohdeteollisuuttaan jo ennenkin ja Taiwanin väestöstäkin suuri osa tuntee itsensä puolittain kiinalaiseksi eikä näe Kiinaa varsinaisena vihollisena.

Tarkoitin juuri sitä että tavalla tai toisella Kiina tulee Taiwanin hallintaan ottamaan.

Sotilaallinen keino on lähivuosina ihan mahdollinen ellei politiikka toimi. Kiinahan rakentaa valtavaa telakkaa sotalaivojen tekoon. Tuskin ne Havaijia yrittää valloittaa niillä.

Sirutuotantoa kannattaisi kyllä siirtää ennakoivasti Eurooppaankin. USAhan on tulossa 2nm viivaleveyden tehdas.
 
Viimeksi muokattu:

sakarit

Aktiivinen jäsen
Tuo tiedustelutiedon keskeytys Yhdysvalloilta on kyllä huono asia , vielä pahempi toki olisi jos sieltä annettaisiin väärää tedustelutietoa Ukrainalle. Onneksi tulee kevät ja Ukrainan pellot muuttuu mutavelliksi niin hidastaa Venäjän etenemistä.
 
roots

Hyperaktiivi
Ehkä olisi hyvä että usa lähtee natosta. Voiko tuollaiseen kumppaniin luottaa joka henkilökohtaisen kiukunpuuskan iskiessä tekee mitä mieleen juolahtaa.
Enempi ja enempi tuo usa alkaa kuulostaa autokratialta, kuinka yksi OP voi tuota noin tehdä, kumma juttu kun aina usa pidetty demokratian tyyssijana.
Jos ei ole samaa mieltä kuin OP niin kosto on taattu ja sitä tyyliä vähintään tämä kausi 4v, sen takia taitaa lähes kaikki olla turvat tukossa.
Epäilen kyllä että sieltä löytyy vielä jossain kohtaa joku toinen sekopäämpi joka alkaa leikkiä nappien kanssa...voi osua otsaan.
 
sakarit

Aktiivinen jäsen
Jos Ukraina on valmis rauhaneuvotteluihin ja mineraalisopimuskin on allekirjoitusta vaille niin kuin Trump sanoi maratonpuheensa lopuksi ,niin nythän Trumpin pitäisi alkaa vääntämään korvasta Putinia ja kiristää ukko neuvottelupöytään. Tosin jos Trump onkin kiitollisuuden velassa Putinille niin taitaa jäädä kiristykset tekemättä ja neuvottelut käydään Venäjän ehdoilla.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tuolla ei ole ollut ollenkaan samanlaista lepotaukoa kuin aikoinaan on ollut Suomen rintamalla. Kun joku vain saisi vanjalle toisen ja miksei kolmannenkin rintaman jonnekin erkaantumista havittelevien joukkoon. Nuo valtarakenteet on vain rakennettu niin pirun huolella että taitaa olla turha toivo.
 
grendy

Vakionaama
Toivottavasti Britit ja muut jakavat edelleen tietoa Ukrainalle, vaikka Trump kuinka yrittää kieltää sitä. Tyyppi oikeasti kiristää Ukrainaa taipumaan omaan tahtoonsa kirjaimellisesti tappamalla jengiä. Jakavatkohan on venäläisille tietoa Ukrainasta ja keskeytettyihin asetoimituksiin on liimattu uusi osoite Ukrainan sijasta Venäjälle?

Tätä on kyllä niin irvokasta katsoa eikä pysty käsittään mikä helvetin joukkohypnoosihurmos Jenkeissä on käynnissä! Miten voi demokraateilla ja järjen republikaaneilla kestää näin kauan herätä?!
 
mobbe

Vakionaama
Juuri telkkarissa haastettalija kysyi kahdelta haastateltavasta mikä on tärkein eurooppalainen arvo?toinen vastasi vapaus ja toinen demokratia,oikea vastaus on tosiaankin vapaus demokratia kun on niin usassa ukrainassa ja venäjällä eikä siellä hyvin mene.
 
kaihakki

Vakionaama
Tossa fundeerasin asetelmaa Putinin hallinnon kantilta. Hiljaista on ollut. Jos nyt on n. 100 vuotta ollut vastakkain asettelua Venäjän ja Amerikan välillä, niin tuskin Putinin poppoo uskoo näkemäänsä/kuulemaansa/kirjoitettua juttua niin että muutaman viikon kuluessa pitkä historia kuittaantuisi jonkun uuden Amerikan presidentin voimin Venäjälle myönteiseksi. Taitavat aavistella mammuttimaista viritettyä ansaa.
Etenkin, kun lyhyessä ajassa Amerikka on katkonut suhteensa Eurooppaan, Kiinaan, Kanadaan ja muihin länsimaihin. Ja lisäksi lopettanut Ukrainan sotilaallisen tukemisen ja nyt viimeksi tänään lopettanut tiedustelutietojen välittämisen Ukrainaan.
Voisi olettaa, että Putinin porukka kenraaleineen laittaa rintamalinjat säästöliekille odottamaan tulevaa.
Trumpin touhu on sitä luokkaa, että se ei enää vaaranna planeetan turvallisuutta missään mielessä. Menee yli kaikkien hilseiden rankasti. Kenenkään älyllisen olennon tajunta ei koettua voi ymmärtää miltään tulokulmalta. Kaikki osapuolet ovat luultavasti odottavalla kannalla.
 
Husky

Jos USA alkaa liittoutua Venäjän sun muitten pohjoiskoreoiden kanssa, niin takuulla löytyy klausuuli, jolla voidaan kajahtanut pressa siirtää sivuun. Onhan USA:ssa vahvat intituutiot muutkin kuin presidenttiys, jotka varmana voivat tarttua peliin hätätilassa
 
grendy

Vakionaama
Mielenkiintoinen kirjotus siitä mihin suuntaan nämä viimeaikaiset käänteet saattavat johtaa

Niin ja mitä itse armeija ja henkilöstö tekee jatkossa? Harjoittelee yksin vai Pohjois-Korean ja Venäjän rinnalla? Voipi olla että jenkkisotilaatkaan ei ihan mihinkä tahansa ala.
 
kotte

Hyperaktiivi
Niin ja mitä itse armeija ja henkilöstö tekee jatkossa? Harjoittelee yksin vai Pohjois-Korean ja Venäjän rinnalla? Voipi olla että jenkkisotilaatkaan ei ihan mihinkä tahansa ala.
Tuskin T. noin pitkälle asioita vie (ja jos vie, sitten onkin jo kyseessä aivan toinen juttu, missä tarvittaneen 007:n tapaisten tyyppien apua). Yrittänee kuitenkin tehdä USA:n kannalta hyvän diilin, eli pyrkii saamaan Venäjältä vaihtokaupalla jotakin, josta suurin osa maksusta koostuu Ukrainasta. Tuo on ikävä juttu Ukrainan kannalta ja paras vaihtoehto tietenkin olisi, että T. tyytyisi Ukrainan mineraaleihin (mutta tuskin tyytyy ja siksi Venäjäkin haluaa vastaavasti enemmän).

Aika tuonkin näyttää, miten käy, mutta kyllä pitää herätä vakavasti pohtimaan, voiko USA:han ainakaan T:n virassa/vallassa ollessa luottaa, jos käy avoimesti kauppaa heikommista kumppaneista ulkopuolisen kuten vihollisen kanssa. Tiedustelutietojen katkaiseminen tuosta noin vain olisi aika isku, jos kohdistuisi vaikka F35-kalustoon. Pitäisi ainakin olla varalla muutakin kalustoa. Yleensäkään ei ole ehkä T:n aikana viisasta ostaa sotakalustoa USA:sta.
 
fraatti

Eiköhän tuota jenkkien luotettavuutta pohdita nyt monessa paikassa.

fraatti

Hyperaktiivi

bungle

Vakionaama
Tuskin T. noin pitkälle asioita vie
Jotenkin mulla on sellainen fiilis jokaisen T. asian kohdalla, että "ei se varmaan noin pitkälle vie" ja sitten seuraavana päivänä "taisi viedä". Täällä lehdissä analysoidaan ja selitellään, että Trumpia pitää osata lukea rivien välistä. Kuitenkin mitä tapahtuu jatkuvasti, niin on about niin kuin se kulloinkin on uhannut, ehkä vielä törkeämmin kuin alkuperäinen uhkaus antoi ymmärtää. Sitten parin päivän päästä pakitetaan, ja jengi on "huh, ei se ollutkaan niin hullu, mieshän on nero". (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nero). Ja sitten taas kaasua.
 
Viimeksi muokattu:

Tifo

Vakionaama
Trumpilla on monessa tapauksessa neljä ässää kädessä niin on helppo uhata/bluffata. Jos itseltä löytyy myös neljä ässää niin sitten voi katsoa kortit.
 
katve

Aktiivinen jäsen
Pitää muistaa että tämä vajaa 4 vuotta on lyhyt aika ja sitten järki palaa tuonne
Toivottavasti mutta en näe mitään syytä miksi palaisi. Paikallisessa Esson baarissa ylistetään jämäkkä isäntää kun katkaisi lopultakin kaikki woke-sekoilut ja bensiiniä saa kohtuuhinnalla. Samoin on paljon koulutettua väkeä, hartaita uskovaisia jotka eivät voi sietää liberaalia menoa lgtb* (tms), ennemmin antavat kätensä kuin haureutta ja tapainturmellusta katsovat pidempään.

Tässä unohtuu myös tappamisen synti (ed. hartaat ihmiset), ajatellaan että heidän aseillaan ihmisiä tapetaan Euroopassa, verta on omissa käsissä. Trump vihaa väkivaltaa ja tappamista. Okei oli tämä irvokas terroristin tappo ed. kaudella. Hoitakoot Eurooppa itse asiansa.

Itseäni häiritsee täällä meidän sosiodemokraattisessa kuplassamme jonkinlainen besserwissismi ts. että me tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin. Ja että tuolla olisi paljon ihmisiä jotka ajattelisivat samoin. Suosittelen matkustamaan paljon jos mahdollista, kuinka erilaisia ihmisiä maailmalla vastaan tuleekaan, hyvinkin konservatiivisia. Meidän kuplamme ja meidän tuskamme joudummeko sotaan on vain meidän ongelmamme, ei kovinkaan monen muun.

Ei ole Huskylle kommenttini mitenkään osoitettu tässä
 
bungle

Vakionaama
Itseäni häiritsee täällä meidän sosiodemokraattisessa kuplassamme jonkinlainen besserwissismi ts. että me tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin.
Mielestäni "oikein/väärin" on aika lailla universaali. Siinä on toki eroja, mutta sanoisin, että se ns. yleinen puoli siitä on about samanlainen kaikkialla. Tietysti voi alkaa filosofioimaan ja ihmiset ovat kasvaneet erilaisissa ympäristöissä, missä on voinut tulla sokeaksi asioille tai turtunut tai sut on pahasti ehdollisestettu. Siitä olen samaa mieltä, että kai me kaikki ollaan hieman aivopestyjä. Mutta väitän, että fundamentit on aika jaettuja. Varmaan filosofit tämänkin ovat monesti tutkineet. Luultavasti simpansseillakin paljon samaa oikean ja väärin asian kanssa.
 
Älä tapa ym. ovat yhteisöissä varmastikin kohtuullisen universaaleja arvoja.

Mitä tulee Amerikkaan ja Venäjään niin jotenkin henkilöidään ongelma Trumpiksi tai Putiniksi. Kansa heidät on valtaan äänestänyt, nojoo idässä tod. kannatus tietenkin pienempi mitä virallinen, mutta mojova silti. Tämä "väärin äänestetty"-ajatus.

Näin ollen katselisin Ruotsista meille hävittäjiä tällä järjellä. Eihän voi tietää miten siellä hommat menee vuosien kuluessa mutta oltaisiin edes lähempänä samaa venettä. Tosin US lupa tarvitaan Grippeniinkin. Ranskalla olisi autonomiaa hävittäjien kanssa mutta miten politiikka kehittyneekin, jaa-a.

Eli Trumpin jälkeen tulee presidentti X mutta ei välttämättä ole demari ja jos on niin sitä seuraava ei välttämätikään ole. Siellä on silti konservatiivit olemassa kansassa ja vieläpä kotimaataan suosivat sellaiset. Ei voida meidän isoja hankintoja tuuliviiriin sitoa. Jälkiviisauttahan tämä maallikon roolista käsin
 
bungle

Vakionaama
Mitä tulee Amerikkaan ja Venäjään niin jotenkin henkilöidään ongelma Trumpiksi tai Putiniksi. Kansa heidät on valtaan äänestänyt.
Jos toimii autoritarisesti, niin silloin mielestäni asia henkilöityy, siinä missä Hitlerin kohdalla ja monien muiden. Äänestyksistä tuskin voi puhua Venäjän osalta, saati vaihtoehdoista tai yleensäkään ilmaisun vapaudesta. Venäjä jatkuvasti hyödyntää demokratioiden heikkouksia. Samaan tapaan Trump haluaa pelata omilla säännöillä. Se on toki huolestuttavaa, kuinka helposti tämä tuntuu onnistuvan. Mikä oli Hitlerin joukkopsykoosin takana jne. Toki olisin toivonut, että menneisyydestä olisi opittu ja tällaiselle olisi pidäkkeitä. Ehkä sellaisia on, mutta asioilla on tapana demokratioissa kestää. Se on yksi heikkous. Toisaalta USA:ssa ilmeisesti tätä heikkoutta on paikattu liian suurilla valtuuksilla presidentille, josta seuraa sitten nähdyn kaltaisia heikkouksia. EU:ssa se näkyy sillä, että ihmiset turhautuu, kun kokoustetaan vaan ja mitään ei tunnu tapahtuvan puheista huolimatta, ei edes Unkaria saada kuriin. Jotain välimallia (vrt. Niinistön ehdottama nyrkki korona-aikana) voisi olla, mutta kyllä siellä pitää olla riittävät perälaudat myös. Tuhosiko (/viimeisteli) sosiaalinen media ja kaapeli-tv USAn.

1741219665743.png
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom