Valokuidun kaivamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pökö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä on kertsiosakkeessa 25 megan taloyhtiönetti ja sillä on käyty koulua ja katsottu suoratoistoja ilman murheita.

Vuosikaudet minulla oli vain 2 megan yhteys ja sillä hoitu pelipalvelimen hostaus yms. ihan ongelmitta.

Toki on tilanteita, joissa nopeudesta on hyötyä. Kun lähetin täyden CD-imagen driveen niin upload laskuri sanoi että se vie kaksi minuuttia. Ok - oli nopea mutta minulla olisi ollut aikaa vaikka 20 tuntia sitä lähettää.
 
Meillä on kertsiosakkeessa 25 megan taloyhtiönetti ja sillä on käyty koulua ja katsottu suoratoistoja ilman murheita.
En ota kantaa tuohon nopeuteen mutta tuo että suoratoistoa on katsottu ilman ongelmia ei kyllä todista mitään. Tuo siis yleisellä tasolla kun sanotaan että on toiminut.

Suoratoistopalvelut seuraavat yhteyden laatua ja jos on ongelmia niin tiputtavat bittien määrää kuvan/äänen laadun kustannuksella. Riippuu sitten telkkarista, elokuvasta, katsojan silmistä ja ties mistä että missä vaiheessa alkaa häiritä katsomista. Eli ei voi yksiselitteisesti sanoa mikä on riittävä netin nopeus.

Alla parista palvelusta keskiarvoistettua dataa. Piikit 100M (sama kuin TV:n ethernet portin nopeus).
En tiedä voisiko nopeus olla suurempikin jollain toisella tv:llä, elokuvalla tai suoratoistopalvelulla.

1793564110441.webp

1793566104883.webp
 
Tämä kaipaisi hieman lisää lihaa luun päälle. Se, mitä kerrot toki pitää paikkansa, mutta annapa lukuja. Montako megaa tarvitaan millekin toistolaadulle?

Katselin juuri kokeeksi tätä testivideota.

4K HDR Video ULTRA HD 120 FPS - Dolby Vision​

Tietoliikennetilasto näytti tältä
1793568398245.webp

Liikenne oli purskemaista. Silloin tällöin hetkellisesti 100 Mbps nopeudella lisää kuvaa bufferiin.
Keskiarvoksi tuosta voisi jakoviivojen avulla arvioida 6/20*100 = 30 Mbps.
Otsikosta huolimatta todellinen kuvalaatu oli 2160p60 4K eikä tuplat 120 FPS.
25 megan liittymällä tämä ei siis toimisi pätkimättä. Mutta 50 megan mobiililiittymällä toimisi.
 
Alla parista palvelusta keskiarvoistettua dataa. Piikit 100M (sama kuin TV:n ethernet portin nopeus).
En tiedä voisiko nopeus olla suurempikin jollain toisella tv:llä, elokuvalla tai suoratoistopalvelulla.

Ihmettelin kanssa tätä 100 megan piikkiä mutta se voi olla ihan käytännön rajoitus. Monessa paikkaa viimeinen metri on korkeintaan sen sata, joten jos puskee enemmän johtoon dataa niin se vuotaa yli. Hyötyä ei saa, joten ei kannata liioitella.

Kuvissasi siirtonopeus oli varsin maltillinen alle 20 Mbps.
 
Minun laittama ja Arisoftin laittamat käyrät kuvaavat ehkä/oletettavasti sitä parasta mahdollista kuvanlaatua joka on saatavissa.
Katsottavaa kuvaa saa kuitenkin pienemmilläkin nopeuksilla.
 
Tuo 100M tulee siitä että viimeinen sentti on 100M. Eli TV:n ethernetportti on 100M, ei 1G.

Vaan minulla portit on 1G ja silti tuli vain sama 0,1G :) Kyllä re rajoitus on lähettävässä päässä.

Kysymys jää vielä siitä, mitä hyötyä esim. 500 megan kännykkäliittymästä voi saada. Näitähän myydään eläkeläisille. Yhdelle oli myyty kaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Yhdelle vahdittavalleni on myyty jokin 70e/kk superliittymä. Varmana on kysytty käytätkö paljon kännykkänettiä ja vastannut että juu. Epäilemättä mielestään käyttää paljon, niin en ole jaksanut aloittaa vuoden kestävää vääntöä, että ei ole kyse paljonko ajallisesti käyttää, vaan....
 
FYI: Ainakin Telian 50Mbit 4g 10€/kk netti on "oikeasti" 100Mbit. Nopeustesteissä antoi usein 60-70Mbit lopputulokset (speedtest.net) ja alkusekunnit mennään satasella. Siitä siirtyminen 100Mbit kuituun ei tuonut mitään käytännön etua .

1793630592050.webp
 
No höh. Tänä iltana Valoo kävi kaiveskelemassa mikroputket taloon ja kytki sen valmiiksi tuohon runkoonkin. Elisallahan on se kuitumuunnos tuossa ulkoboxissa, niin nyt Valoo tuleekin sisälle saakka sinisellä mikroputkella ja muunnos tehdään vasta tuolla mediakaapissa, johon tuli nyt Elisan kuitupäätteen lisäksi myös Valoonkin pääte jo ruuvattua kiinni. Kuulemma la pitäisi sitten tulla kaveri puhaltelemaan kuidut ja hoitamaan kytkennän loppuun saakka. Sitten vain odottelemaan liittymän aktivointia, jotta voi tuolle Elisalle sanoa bye-bye.
 
Eiköhän tässä täyty ehdot, että Elisa läiskäisee ylläpitomaksun
 
Mulle on telia lähettänyt jo 3 laskua Globalin keskeneräisestä asennuksesta. Globalin järjestelmä ei toimi ja mulle on merkitty kuitu asennetuksi koska seinästä menee kuitu tuonne tyhjään peltikaappiin. Kuituverkko puuttuu mutta aina tulee Telialta ilmoitus että tervetuloa käyttäjäksi ja laskutus alkaa uudestaan. Telian kanssa asiakaspalvelu toimii ja laskuja saa peruttua mutta Global ei osaa korjata jäjrestelmäänsä tietoa että koko kuituverkko puuttuu alueelta. Globalin touhu on narettavaa. Niillä ei ole mitään tietoa mihin heidän verkon rakentaminen Porissa on jäänyt kun kaivuuluvat lähti. Vielä täytyy vuosi jaksaa perua noita laskuja ennen kuin heidän asennusmääräaikansa menee umpeen.
 
Globalin järjestelmä ei toimi ja mulle on merkitty kuitu asennetuksi

Vähän kummastelin kun minulta pyydettiin käyttöönottohyväksyntää kuidun asennuksesta kun oli vasta mikrokanava maassa. Täällä ei siitä syntynyt ongelmaa mutta tuollainen voi hyvinkin sotkea tilatiedot järjestelmässä jos asennusfirma informoi asennuksen tilaajaa valmistumisesta ennen kuin on kuitu edes paikallaan. Oletan että halusivat saada laskutettua asennuksia etuajassa.
 
Se pitää tehdä itse - älä jää sitä odottamaan :)
Eiköhän tuo kaveri neuvo miten pitää toimia, jotta se bittikin lähtisi liikkumaan kun hän on ensin sen kuidun tuonne putkeen puhaltanut.

Eiköhän tässä täyty ehdot, että Elisa läiskäisee ylläpitomaksun
Juu, ylläpito 10€/kk tulee jos ei palauta sitä kuitupäätettä ja todellakin lopeta koko tilausta.
 
Missä kohtaa tuo palautusvelvoite mainitaan?
Kyllä se siellä ihan selvästi on kirjallisesti mainittuna, joista nyt boldasin nuo kohdat:

Elisan yleiset sopimusehdot kuluttaja-asiakkaille
11.3 Palautukset sopimuksen päättyessä

Palveluun voi sisältyä tai liittyä laitteita. Asiakkaan on palautettava teleyrityksen omistamat laitteet ja muu käyttöoikeuden alainen omaisuus sopimuksen päättyessä teleyritykselle sellaisessa kunnossa kuin se normaali kuluminen huomioon ottaen luovutettaessa oli. Jos asiakas on vuokrannut teleyritykseltä laitteen, laitepalvelun irtisanominen ja sen laskutuksen päättyminen edellyttää kohdassa 11.1 sanotun lisäksi, että laite on palautettu teleyrityksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Elisa Valokuitu palvelukuvaus ja erityisehdot
4. Elisa Valokuitu kuitupääte

Kuitupääte

Elisa Valokuitu -liittymä sisältää kuitupäätteen, joka mahdollistaa laajakaistan ja TV-palveluiden toimittamisen osoitteeseen.

Kuitupäätteen toimitus ja asennus

Asentaja tuo kuitupäätteen toimituksen yhteydessä ja kytkee sen toimintaan kiinteistössä. Kuitupääte on Elisan omaisuutta ja voit käyttää sitä liittymäsopimuksen ollessa voimassa. Laitteen kuituliityntään, fyysiseen sijaintiin tai laitteen rakenteeseen ei saa tehdä muutoksia ilman Elisan kirjallista lupaa.

Kuitupääte sisältää seuraavat ominaisuudet:
* Kuituliityntä operaattorin kuidulle (Elisa kytkee kuidun laitteeseen)
* Ethernet-liityntä (RJ-45, maksiminopeus 1000Mbit/s) kiinteistön verkkokaapelointiin ja laitteisiin liittymiseen
* Laitteen virtalähde
* Tuotteet, joissa toimitetaan myös Kaapeli-TV-palvelu, lähtevä antenniliitin (F-liitin), jonka kautta TV-palvelut voidaan jakaa talon sisäverkkoon.
 
En väitä, etteikö olisi mahdollista että Elisa tuon vaatii palautettavaksi. Pidän sitä kuitenkin noista sopimuskirjauksista huolimatta erittäin epätodennäköisenä, enkä ole missään muualla törmännyt että niitä olisi vaadittu seinästä irroitettavaksi ja palautettavaksi. Jos se pitäisi poistaa, niin näkisin todennäköisempänä että se vaatii asentajan käynnin ja siitä sitten veloitettaisiin jotain erikseen. Tällaisesta ei ole kuitenkaan missään ehdoissa kaiketi mitään mainintaa (en ole itse tarkastanut). Ei varmasti ole kohtuullista olettaa, että Pihtiputaan mummo osaa kuitupäätteen omatoimisesti purkaa, kun erikseen on vielä kielletty siihen sopimuksen aikanakin kajoamasta mm. pintaremonttien yhteydessä.

Olen tietysti kiinnostunut kuulemaan, miten @HiTec in tapauksessa Elisan koukerot lopulta menee.
 
Pidän sitä kuitenkin noista sopimuskirjauksista huolimatta erittäin epätodennäköisenä, enkä ole missään muualla törmännyt että niitä olisi vaadittu seinästä irroitettavaksi ja palautettavaksi.
Mitäköhän "seinästä irroitettavaa" tuossa purkissa muka oikein on? Liittimet irti, purkki pakettiin ja palautetaan operaattorille, siinä mitään asentajaa tarvita. Ja kyllä, tuohon jouduttiin meilläkin eilen illalla jo kajoamaan, kun samaan kaappiin piti saada myös Valoon melkolailla 1:1 ihan vastaava purkki mahtumaan. Kyseinen kuva ei nyt ole nimenomaisesti meiltä napsastu, vaan Elisan omilta sivuilta poimittu, mutta kuitenkin.

Huawei-GPON-asennettuna.png
 
En väitä, etteikö olisi mahdollista että Elisa tuon vaatii palautettavaksi. Pidän sitä kuitenkin noista sopimuskirjauksista huolimatta erittäin epätodennäköisenä, enkä ole missään muualla törmännyt että niitä olisi vaadittu seinästä irroitettavaksi ja palautettavaksi. Jos se pitäisi poistaa, niin näkisin todennäköisempänä että se vaatii asentajan käynnin ja siitä sitten veloitettaisiin jotain erikseen. Tällaisesta ei ole kuitenkaan missään ehdoissa kaiketi mitään mainintaa (en ole itse tarkastanut). Ei varmasti ole kohtuullista olettaa, että Pihtiputaan mummo osaa kuitupäätteen omatoimisesti purkaa, kun erikseen on vielä kielletty siihen sopimuksen aikanakin kajoamasta mm. pintaremonttien yhteydessä.

Olen tietysti kiinnostunut kuulemaan, miten @HiTec in tapauksessa Elisan koukerot lopulta menee.
Tästä tulee mieleen, kun Elisa vaati vanhan kakenkin palauttamaan, kun tuli uusi viihdeboksi ja kake.
 
Eiköhän tuo kaveri neuvo miten pitää toimia, jotta se bittikin lähtisi liikkumaan kun hän on ensin sen kuidun tuonne putkeen puhaltanut.

Sähköpostissa varmaan tulee ohjeet. Siinä on sellainen jekku, että kun itse päätät aktivoinnista niin voit säätää milloin laskutus alkaa. Itse venytin kolme kuukautta ennen kuin aktivoin sen, koska vanhasta VDSL-liittymästä piti päästä ensin eroon.
 
Valoo........... pitääkö sinnekin palauttaa kuitupääte jos ei ole käytössä?

Olen tulkinnut ettei tarvitse palauttaa...... lähinnä tuli mieleen jottei olisi tulkintavirhe.
 
Valoo........... pitääkö sinnekin palauttaa kuitupääte jos ei ole käytössä?

Olen tulkinnut ettei tarvitse palauttaa...... lähinnä tuli mieleen jottei olisi tulkintavirhe.

11.3 Palautukset sopimuksen päättyessä
Palveluun voi sisältyä tai liittyä laitteita. Asiakkaan on
palautettava teleyrityksen omistamat laitteet ja muu
käyttöoikeuden alainen omaisuus sopimuksen päätty-
essä teleyritykselle sellaisessa kunnossa kuin se nor-
maali kuluminen huomioon ottaen luovutettaessa oli.
...

Tuo on yleisissä sopimusehdoissa.
 
Niin no mitään kiirettähän tuossa ei ole, muistaakseni sopimuksen mukaan 12kk sisällä kytkemisestä tulisi tuo aktivointi tehdä = antaa hyvin aikaa säätää ja irtisanoa nykyiset kilpailevat tuotteet ennen tuon käyttöönottoa.
 
11.3 Palautukset sopimuksen päättyessä
Palveluun voi sisältyä tai liittyä laitteita. Asiakkaan on
palautettava teleyrityksen omistamat laitteet ja muu
käyttöoikeuden alainen omaisuus sopimuksen päätty-
essä teleyritykselle sellaisessa kunnossa kuin se nor-
maali kuluminen huomioon ottaen luovutettaessa oli.
...

Tuo on yleisissä sopimusehdoissa.
Piti oikein kaivaa esiin, kun oli erilainen MUTU:

Sopimuksen päättyessä kuitupääte jää asennettuna paikalleen sen omistuksen jäädessäToimittajalle, eikä Toimittaja vastaa kaapeloinnin poistamisesta tai asennusjälkien ennallistamisestasopimusta edeltävään tilanteeseen. Paikalleen jäävästä kuitupäätteestä tai kuidusta ei peritä erillisiämaksuja sopimuskauden päätyttyä tai sen aikana, vaan ne sisältyvät internetyhteyden hintaan jamahdollistavat helpon paluun tilaajaksi mahdollisten keskeytysten jälkeenkin.
Sivulta 3 ote

UKK Vastaus:

Entä jos en enää halua käyttää valokuituliittymääni?​

Voit irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan Valoo Netti -liittymäsi milloin tahansa. Jos sinulla on määräaikainen sopimus, voit irtisanoa sen määräaikaisuuden päätyttyä. Sinulle ei koidu irtisanomisesta tai liittymän ylläpidosta mitään kustannuksia. Valokuituliittymä ja laitteet jäävät kotiisi, emmekä veloita niiden ylläpidosta mitään.

Toivotamme sinut luonnollisesti aina tervetulleeksi takaisin palveluidemme pariin!

Tarkemmat toimitusehdot löytyvät os. valoo.fi/toimitusehdot.
 
Valoo........... pitääkö sinnekin palauttaa kuitupääte jos ei ole käytössä?

Olen tulkinnut ettei tarvitse palauttaa...... lähinnä tuli mieleen jottei olisi tulkintavirhe.
Minä pidin ekan vuoden Valoota ja lopetin. Ei tarvinnut mitään palauttaa. Mainitsi avausmaksusta jos joskus päätyy vielä heille takaisin asiakkaaksi irtisanomispuhelussa.
 
Minä pidin ekan vuoden Valoota ja lopetin. Ei tarvinnut mitään palauttaa. Mainitsi avausmaksusta jos joskus päätyy vielä heille takaisin asiakkaaksi irtisanomispuhelussa.
Joo sama että puhelimessa noin kerrottu kun myös irtisanoin vuoden kuluttua ettei tarvii palautella, mutta se kirjoitettu piti varmistaa. Ja niin se on kirjoitettunakin.

Ei aina tiedä mitä kesähenkilöitä kulloinkin puhelimessa, piräis muistaa pyytää aina sposti vahvistus.
 
Itselläkin oli sellainen tutina että voisi olla noin, mutta se onkin sitten erityisehdoissa. Hyvä homma - ei tarvii itsekään palautella - jos tämän halvan vuoden jälkeen en saa kiinnostavaa tarjousta.
On sieltä muutamaa koukkua yritetty heittää, nyt 3kk jälkeen ollut hiljaista.
 
Täydennysasennuksissa oli kutistettu aika 3kk mittaiseksi. Sekin oli jossain ehdoissa sitten kun etsi.
Nou hätä, sen verran edukkaampi tuo Valoon 1000Mb/s ja 10€/kk on mitä Elisan 300Mb/s ja 50€/kk, jotta tuo Valoon käyttöönoton suoritan heti kun se vaan on mahdollista.

Ei tarvinnut mitään palauttaa. Mainitsi avausmaksusta jos joskus päätyy vielä heille takaisin asiakkaaksi irtisanomispuhelussa.
Tämähän olisi se ainut järkevä tapa toimia, sillä silloin se myös osaltaan madaltaa asiakkaan palaamisen kynnystä, se uudelleen käyttöönotto kun ei ole kuin enterin painallus operaattorilla.
 
Tuota meinasin edelliseen viestiin kirjoittaa yhtenä koukkuna, mutta epäilin hiukan muistiani olikos se nuon halpa.
Jossain välissä tommonen osui aisteihin, ei tainnut olla kauaa tuo tarjous ehkä joku 'winback' keissi kuumimpaan aikaan.
Niin no tarkalleenhan tuo on 9,90€/kk, mutta... ;)

Tarjouksen kestosta tms. en tiedä, kun tämäkin oli vain nuori kaveri joka tuli soittamaan ovikelloa. Kertoi asiansa ja siinä yritin tuota hiukan kyseenalaistaakin, mutta lopulta hän paiskasi tuon tarjouksensa sähköpostiini ja lupasin palata asiaan huomenna. Ja näin tein, sovittiin uusi tapaaminen ja näin saatiin nimet tilaussoppariin. Tosin Valoon sivuillakin kun tuota katselen, niin 19.90€/kk olisi siellä tämän hetken tarjoushinta, vaan juuri kun tuota sopparia tässä vielä tarkistin, niin 9.90€/kk siellä vaan lukee 1000/1000 Mb/s liittymästä, ns. Valokuitu L.

Niin ja tuleehan tuohon myös se 79€ arvoinen uusi MESH-routerkin kaupanpäällisenä, jolle juuri tänään tilasin kaverinkin käytettynä 50€ hinnalla postikuluineen. Näin saa tuon TP-Link Deco M4 pariskunnan siirtää jemmaan ja tilalle nämä uudet Huawei K572 purkit.

Minulle toimittivat parhaillaan 2000 megaa hintaan 9,90/kk
Eihän tuo meikäläisen sisäverkkokaan ole nuin nopea, joten ihan menisi hukkaan moinen nopeuslisä :p
 
Takaisin
Ylös Bottom