Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta jossa on hankittu VILP-laitteet asennuksineen ja laite ei ole toiminut kunnolla?
Meillä hankittiin 2020 jouluna Mitsubishi Ecodan 80 split taloomme, jossa on lattialämmitys. Lämmitys toimi moiteettaa öljyn kanssa
ainakin viimeiset 9 vuotta, jonka talossa olemme asuneet. Heti alusta asti reklamoitiin myyjälle, että kun pakkanen kiristyy yli 10 asteen, järjestelmä ei pysty enää seuraamaan lämpökäyrää. Noin -10 asteeseen seuraa tarkasti, mutta sitten -15 jäädään 2-3 astetta käyrän arvosta ja -20 jopa 4-5 astetta, jolloin sisälämmät jää 17-19 asteeseen. Järjestelmän teho on laskettu myyjän toimesta todelliseen vuosittaiseen öljyn kulutukseen. Myyjän asentajat ovat käyneet ihmettelemässä useita kertoja, mutta eivät ole saaneet asiaa ratkaistua.
Tilanne on mennyt koko ajan huonommaksi ja Esimerkiksi eilen oli -13 astetta ulkona ja lämpöä oli lisätty +2 astetta ohjauspanelista, sisälämpötila -19 ja lämmitysveden lämpötilan osalta jäätiin jo 6 astetta alle käyrän osoittaman arvon. Kennot on jäässä, eikä sula sulatuksen aikana juuri lainkaan. Kun toimittaja alkoi syksyllä väittämään, että laitteessa ei ole vikaa ja kieltäytyi enää tekemästä asialle mitään vaikka laitteen takuu on voimassa vielä yli 3 vuotta, niin palkkasimme asianajajan hoitamaan tapausta. Tilasimme paikalle toisen maahantuojan (Scanoffice) valtuuttaman alan yrityksen huoltomiehen antamaan lausunnon laitteen kunnosta ja lopputulos oli murskaava; laite on viallinen ja tulee hajoamaan lopullisesti, ilmeisesti sen takia että laitteen käyttöönottoasennuksessa on tyhjiöinti tehty virheellisesti ja sinne on jäänyt ilmaa, jonka happi pikkuhiljaa vaurioittaa koko laitetta ja siksi myöskään sulatus ei toimi kunnolla. No, tämä laitteen myynyt ja asentanut yritys kiisti em. lausunnon (ilman että olisivat itse edes vaivautuneet paikalle tekemään oman tarkistuksensa) ja väittää edelleen ettei laitteessa ole vikaa. Asia meni lokakuussa kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn, mutta siinä voi mennä yli vuosi ja toisaalta laitteen myynyt yritys ei tee asialle nyt mitään, niin olen miettinyt että mitä tapahtuu jos laite tilttaa kokonaan kun pakkanen on kovimmillaan? Maahantuoja on ilmeisesti sotkeutunut asiaan jollain lailla ja se ei myöskään suoraan suostu asialle tekemään mitään tässä vaiheessa, koska laitteen toimittanut yritys on ilmoittanut, että laitteessa ei ole mitään vikaa, vinkkejä miten asiaa voisi edistää? Tässä vaiheessa en vielä paljasta mikä on laitteen myynyt ja asentanut yritys, mutta ei ole ihan nyrkkipaja kuitenkaan. Minusta laitteen myynyt yritys toimii tässä täysin käsittämättömästi ja on aiheuttanut meille hurjasti vaivaa ja asumishaittaa kylmistä huonelämmöistä. Naapurissa täsmälleen samanlaisessa talossa on käytännössä sama laite ja siellä lämmitysvedet nousee käyrän mukaisesti ja lämpö talossa riittää -25 asteellakin, joten laite periaatteessa toimisi meilläkin kunhan se vain olisi kunnossa.