Sähkön siirtoyhteyksistä juttua

fraatti

Hyperaktiivi
Miten muuten vientiin menevän sähkön hinnoittelu menee?

Eikös viennistä lasketa pullonkaulatuloja, jotka jaetaan kantaverkkoyhtiöiden välillä. Tarkoituksena on varmistaa siirtoyhteyksien investoinnin rahoittaminen. Miten pullonkaulatulon perushinnan määrittäminen tehdään?

Samalla logiikalla voisi kai karsia kotimaan hinnasta "vientilisän" pois ja vaikka sosialisoida. Yllättävää että tätä logiikkaa ei ole tuotu esille esim vientiyhteyksien nostamien hintojen kohdalla - esim Norjan & Suomen eteläosa.
Määräytymisestä en ulkoa muista, mutta tulojen käyttötarkoitus muistaakseni piti olla joko kantaverkkomaksujen vähentäminen tai siirtoyhteysien kehittäminen.
 

Arisoft

Hyperaktiivi
Miten pullonkaulatulon perushinnan määrittäminen tehdään?

"Hintaero kertyy sähköpörssille pullonkaulatuottona, joka tilitetään sähköpörssistä hinta-alueiden molemmin puolin kantaverkkoyhtiöille."

Suomessa voimala saa Suomen hinnan ja jos se menee kalliimmalle alueelle niin kantaverkokyhtiöt jakaa sen voiton keskenään. Näkisin tämän niin, että Suomalainen voimalaitos ei pysty tarjoamaan sähköä pörssin kautta esim. Virossa kulutettavaksi. Sellaisen kaupan voinee tehdä pörssin ulkopuolella, mutta saako sille lainkaan siirtoa on sitten oma kysymys.
 

grendy

Vakionaama
Onkohan muuten missään vaiheessa ollut juttua että Suomikin jaettaisiin useampaan alueeseen Ruotsin ja Norjan tapaan? Vai mikä juttu toi on, että Saksa on esim Saksa ja sitten Ruotsi&Norja on jaettu 4 eri alueeseen?

Sehän tarkoittaisi sitä tietysti että etelässä saataisiin kärvistellä tälläkin hetkellä jäätävistä hinnoista ja pohjoisessa luultavasti ei.
 

huugo

Vakionaama
Onkohan muuten missään vaiheessa ollut juttua että Suomikin jaettaisiin useampaan alueeseen Ruotsin ja Norjan tapaan? Vai mikä juttu toi on, että Saksa on esim Saksa ja sitten Ruotsi&Norja on jaettu 4 eri alueeseen?
Tässä keskustelua 2022 https://yle.fi/a/74-20003752

Yksin näkemys on, että n hinta-aluetta maan sisällä on kantaverkko-yhtiön epäonnistuminen. Norjassa maantiede haaste. Ruotsissa ehkä ruotsalaisuus :) Suomessa harvat asiat hyvin, mutta eikös Fingrid toimi ihan ryhdikkäästi ja hyvin - verrattuna vaikka Ruotsiin...
 

kotte

Hyperaktiivi
Näkisin tämän niin, että Suomalainen voimalaitos ei pysty tarjoamaan sähköä pörssin kautta esim. Virossa kulutettavaksi.
Kyllä se pystyy, mutta välistä täytyy maksaa kantaverkkoyhtiöiden rajasiirron "verot". Jos kerran sähkön myyntitarjous on hyväksytty Suomesta Viroon, tuottaja saa Suomen aluehinnan ja ostaja joutuu maksamaan Viron aluehinnan, mutta kumpikin on suostunut eli tuottaja myymään vähintään tuolla tai jollakin alemmalla hinnalla ja ostaja maksamaan ainakin tuon, mutta ehklä korkeammankin hinnan.
 

Arisoft

Hyperaktiivi
Kyllä se pystyy, mutta välistä täytyy maksaa kantaverkkoyhtiöiden rajasiirron "verot". Jos kerran sähkön myyntitarjous on hyväksytty Suomesta Viroon, tuottaja saa Suomen aluehinnan ja ostaja joutuu maksamaan Viron aluehinnan, mutta kumpikin on suostunut eli tuottaja myymään vähintään tuolla tai jollakin alemmalla hinnalla ja ostaja maksamaan ainakin tuon, mutta ehklä korkeammankin hinnan.

Tarkoitatko että myyjä ja ostaja voivat maiden välillä keskenään sopia määristä, mutta eivät hinnasta?
 

kotte

Hyperaktiivi
Tarkoitatko että myyjä ja ostaja voivat maiden välillä keskenään sopia määristä, mutta eivät hinnasta?
Jos kauppa tapahtuu pörssin kautta, siellähän noudatetaan normaalia hinnanmääräytymismekanismia ja kussakin maassa maan hinnoilla. Välistä sitten vedetään verot.

Pörssin ulkopuolella moista onkin hiukan hankalampi sopia, eli täytynee kiinnittää jollakin pörssijohdannaisella, kun verot menevät joka tapauksessa siirrosta, kun kantaverkkoyhtiöt ovat niin sopineet keskenään. Voi käsittäkseni jopa olla hankalaa edes löytää sellaista johdannaista, ettei jompi kumpi tai kumpikin osapuoli ottaisi silti huomattavaa riskiä. Sähkökauppiaat nyt joutuvat tekemään moisia kauppoja suurella volyymilla joka tapauksessa, jolloin lyhyen aikavälin riskipositiot on helpompi tasoittaa ja yleensä eri puolilla rajaa ollaan toisella puolella saamapuolella ja toisella häviäjäpuolella samalla hetkellä, jolloin keskinäiset riskit kumoavat toisensa, jos sähkökauppias toimii kummallakin alueella.
 

RauskiH

Vakionaama
Jaa meinaat että Aurora ratkaisee meidän sähköongelmat. Minkäs takia sitten se Aurora 2 on jo suunnittelussa...?
En mielestäni niin sanonut vaan vertasin nykytilannetta siihen että Aurora olisi jo valmis ja Baltian yhteys katkaistu jolloin siirtokapasiteetti olisi lähes muuttumaton.

Uskon että tässä skenaariossa sekä meidän keskimääräinen hinta olisi edullisempi että korkeat hintapiikit olisivat matalampia ja toistuisivat harvemmin. Esim jos katsoo tämän hetken tilannetta niin ei tarvitse kovinkaan vilkasta mielikuvitusta siihen mitä hinnoille tapahtuisi jos Baltian linjan siirtää mielessään suomen ja ruotsin välille
 

Liitteet

  • Screenshot_20241218_155706.jpg
    Screenshot_20241218_155706.jpg
    73,9 KB · Katsottu: 56

huugo

Vakionaama
Tätä voi lähteä spekuloimaan- esim mitä jos Norja katkaiseen UK yhteyden. Pohjoismaiden hinta kai laskee- paitsi Norja tuo usein paljon ja säästää vettä. Eli loppupelissä miten kävisi?

Suomi on Euroopan reunalla - sanoisin että kaikessa Suomen kannattaa liittyä länteen. Jos ruvetaan vetämään aitaa Itämeren tai Pohjoismaiden kohdalle, niin sillä väärällä puolella ollaan kyllä. Sähköverkko on osa integraatiota.

Eristäytymisen hinta kansantaloudelle on kertaluokkaa suurempi kuin muutama sähkön hintapiikki - joka usein tarkoittaa myös kansantaloudelle vientituloja.
 

huugo

Vakionaama
Sähkön piikkitunnilla aamupäivällä 29 MW eli 2% baltiassa olisi nostanut hinnan 1000€/MWh.
Juuri näin. Kysyntä joustaa tod vähän.

Kuulin ammattilaiselta, että viime tammikuun tapahtumien jälkeen joustoa pistetty tarjouksiin enemmän.

syyt: 1. Hurjia hintoja voi tulla. 2. Kuluttajat reagoivat hintoihin muuttamalla kulutusta.

Ja tosiaan jos ostaja ei leivo joustoa ostotarjouksiin, niin käsiin voi jäädä paljon kallista sähköä, jota ei omat kuluttajat käytäkkään. Se pitää sit tuurilla myydä päivän sisäisessä. Säkästä kiinni miten käy rahallisesti....
 

fraatti

Hyperaktiivi
Jotkut Norjalaiset poliitikot ovat sitä mieltä että Britteihin menevästä kaapelista on tullut pelkkä sähkönvientikanava ja sen ehtoja pitäisi tarkastella uudelleen.

 

RauskiH

Vakionaama
Jotkut Norjalaiset poliitikot ovat sitä mieltä että Britteihin menevästä kaapelista on tullut pelkkä sähkönvientikanava ja sen ehtoja pitäisi tarkastella uudelleen.

Tätä olen itsekin katsellut ja tuntuu norjalaiset olevan ihan tosissaan. Nythän moni maa paikkaa norjan tuontisähköllä omia per***lyjään vihreän siirtymän kanssa
 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
Kun Norskit uhittelivat että Tanskan kaapeleita ei uusita kun ne happanevat, niin ruottalaiset totesivat että se olisi katastrofi. Norskien mielestä he tekevät omat kaapelipäätökset ihan itse. Ruottihan päätti hiljan myös että uusia kaabeleita saksaan ei vedetä.

Molemmat taitavat olla samaa mieltä että Saksa pitäisi jakaa useampaan hinta-alueeseen.
 

RauskiH

Vakionaama
Kun Norskit uhittelivat että Tanskan kaapeleita ei uusita kun ne happanevat, niin ruottalaiset totesivat että se olisi katastrofi. Norskien mielestä he tekevät omat kaapelipäätökset ihan itse. Ruottihan päätti hiljan myös että uusia kaabeleita saksaan ei vedetä.

Molemmat taitavat olla samaa mieltä että Saksa pitäisi jakaa useampaan hinta-alueeseen.
Kyllä näyttää että molemmissa maissa on kyllästytty siihen että kaapelit ovat kuin yksisuuntaisia teitä. On oikeastaan väärin sanoa noita siirtoyhteyksiksi kun ovat paremminkin vientiyhteyksiä. Ei tuo suomen ja Viron välinen linja nyt ihan hirveästi noista poikkea
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kyllä näyttää että molemmissa maissa on kyllästytty siihen että kaapelit ovat kuin yksisuuntaisia teitä. On oikeastaan väärin sanoa noita siirtoyhteyksiksi kun ovat paremminkin vientiyhteyksiä. Ei tuo suomen ja Viron välinen linja nyt ihan hirveästi noista poikkea
Joo, kyllähän toki Suomikin on ollut letkuissa Ruotsiin kiinni. Ehkäpä sitten tulee ongelmia että jos piuhan toisessa päässä politiikka on sellaista että sahataan omaa oksaansa poikki(mm. Saksa) ja/tai yhteyksiä on liikaa selkeästi kalliimmille hinta-alueille.

Se mitä Britit ja Saksalaiset puhuivat Norjasta kaapeleiden rakentamisen aikoihin niin siellä hehkutettiin ainoastaan sitä että Norjasta saadaan halpaa sähköä. Tämä on ollut ihan sieltä paikallisten lehtien sivuilta luettavissa.

Norjalaiset ovat itse astuneet miinaan, olihan siellä kaikenmoisia simulointeja siitä että sähkönhinta muuttuu vain näin ja näin vähän kun uusi piuha aukaistaan. Saksan ja Englannin piuhan tapauksessa puhe oli jotain 0,4 snt/kWh noususta, mutta todellisuus on ollut jotain aivan muuta. Liekö tuota flowbased lasketaakaan ole otettu silloin huomioon.
Norjalaisille kuluttajille tuli -22 energiakriin myötä tuki sähkölle, joka piti olla tilapäinen, mutta on kuitenkin voimassa vieläkin. Jos muistain oikein niin valtio maksaa yli ~7 snt/kWh menevästä spot sähköstä 90%. En tiedä sitten kuinka onnistunut tuo homma on sitten kokonaisuudessaan oikein ollut.... Varmaan riippuu vähän että kenen näköwinkkelistä tuota katsoo, kuluttajan, tuottajan vai teollisuuden.
 

RauskiH

Vakionaama
Maailma oli toki kovin erilainen siihen aikaan kun noita siirtoyhteyksiä suunniteltiin ja päätettiin, ei ollut aavistustakaan esim Ukrainan sodasta ja energiakriisistä. Varmaan osittain yllättänyt myös hyötyjien tekemät töppäykset vihreän siirtymän kanssa sekä omien oksien sahaaminen isolla sahalla.

Sitä ei käy kiistäminen etteikö suomi olisi pitkälti letkuissa ruotsiin eritysesti talviaikana. Mittakaava on vaan ihan eri kun kohtuu useasti on kuitenkin siirtosuunta myös sinne päin. Taitaa tuo norjan tuki olla edelleenkin voimassa eli valtio maksaa siitä että norjasta siirretään sähköä ulkomaille, ei ihme että politiikkoja kiinnostaa
 

tet

Hyperaktiivi
Enää tuota ei pääse katsomaan, jos tuotantoa olisi ollut sen verran vähemmän.

Mutta näkyyhän se tuossa edellä viestisi liitekuvassa. Ostokäyrässä 1000 € hintaraja on selvästi alle 4000 MW kohdalla, myyntikäyrällä taas noin 4100 MW kohdalla. Tuon erotuksen verran jos olisi ollut kysyntää enemmän, olisi ostokäyrä siirtynyt tuon gäpin verran oikealle, ja käyrät olisivat leikanneet 1000 € tasolla.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

Viron ja Suomen välinen tärkeä sähköyhteys poikki – Fingrid: Ilkivaltaa ei voida sulkea pois​

Estlink 2 -sähköyhteydessä ilmeni häiriö joulupäivänä. Syytä etsitään kuumeisesti. Pienempi Suomen ja Viron välisistä yhteyksistä toimii.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Viimeksi muokattu:

pökö

Kaivo jäässä

jolla

Jäsen
kerätään tanskan salmessa ankkurit pois , palatessa saa takaisin
hinnoitellaan samoin kuin sähkönsiitoyhtiöt nytkin , yli 50% tuottoja ei saa olla
se on kannattavaa liiketoimintaa
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

Fingrid on päivittänyt arviotaan sähkön riittävyydestä kuluvan talven ajalle: EstLink 2 -yhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä​


Päivitetyn arvion mukaan Viron ja Suomen välisen EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylminä ja tuulettomina talvipäivinä. Mahdollisissa niukkuustilanteissa sähkön käytön hintajouston odotetaan turvaavan sähkön riittävyyttä, eikä sähköstä arvioida syntyvän pulaa kotimaisten voimalaitosten ja siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti. Tavanomaisena talvipäivänä vikaantumisella on vähäisempi merkitys sähkön saatavuuteen ja sähkön arvioidaan Suomessa riittävän.

 

pökö

Kaivo jäässä
Ensin sanottiin ettei vaikuta meihin, nyt sanotaan että voi vaikuttaa. Mitäköhän seuraavaksi ilmoitetaan, sähkö loppuu varmuudellako?
 

Arisoft

Hyperaktiivi
Se on kyllä peliliikkeen paikka jos näin käy.

No mutta niihinhän tässä koko ajan on varauduttu. Kahden euron hinta on jo nähty ja toistaiseksi neljä on katto, mutta ei ole kiveen hakattu katto. Tuossa tullaan lähelle sitä tilannetta, että oma aggregaatti voisi tulla jo taloudellisesti kannatavaksi jos päiviä alkaa kertymään noilla hinnoilla. Aggregaati on kuitenkin edullisempi laite kuin akku ja kattaa pidemmän aikajakson.
 

pökö

Kaivo jäässä
Tuossa tullaan lähelle sitä tilannetta, että oma aggregaatti voisi tulla jo taloudellisesti kannatavaksi jos päiviä alkaa kertymään noilla hinnoilla. Aggregaati on kuitenkin edullisempi laite kuin akku ja kattaa pidemmän aikajakson.
Agregaatti kiinnostaisi muutenkin. Akun hinnalla saisi varmasti hyvän pelin tarvittavine kytkimineen varavoimaksi
 

kotte

Hyperaktiivi
Bensiiniaggregaatillakin saa hukkalämpöä lämmitykseen luokkaa 20c/kWh hinnalla. Lisäksi saa sähköä, mutta niukahkosti. Jos lämmön käyttää hyväksi, sähkökään ei periaatteessa tule sen kalliimmaksi. Hukkalämpöä on kuitenkin niin paljon, että sähköä ei kannata "tuhlata" minkäänlaiseen lämpöpumppaukseen, jos vain pystyy järjestämään hukkalämmölle tehokkaan ja turvallisen lämmöntalteenoton hyödyksi.
 

pökö

Kaivo jäässä
Hukkalämpöä on kuitenkin niin paljon, että sähköä ei kannata "tuhlata" minkäänlaiseen lämpöpumppaukseen, jos vain pystyy järjestämään hukkalämmölle tehokkaan ja turvallisen lämmöntalteenoton hyödyksi.
Eli tarvitaan pakokaasulämmönvaihdin
 

kotte

Hyperaktiivi
Eli tarvitaan pakokaasulämmönvaihdin
Juu, rauta- tai rosteriputki, jonka päälle on hitsattu paksumpi niin, että välii ja vesivaippa (rautaputki riittää, jos kierrätetään vain kattilan vettä). Kokemuksen mukaan jo luokkaa 5 metriä pitkä putki siirtää suunnilleen sen verran, mitä lämpöä pakokaasuista irtoaa.

Toki myös ilmajäähdytyksen lämpö kannattaisi ottaa hyödyksi. Jos laitteen asentaa ulos, lämmön saisi siirtymään hyödyksi tiiviillä kuutiokennolla. Tosin tyypillisen moottorin pystyy tiivistämään aika hyvin ja moottorihan silloin vain imee ilmaa sijoitustilasta, joten asennus jonnekin kellaritiloihin olisi helpompi lämmön keruun kannalta. Varoiksi voi hankkia häkävaroittimen tai pari, jollaiset eivät ole kalliita ja saatavilla jokaisesta suuremmasta marketista.
 

kotte

Hyperaktiivi
On se hieno nykyinen siirto-optimoitu sähköverkko Pohjolassa. Kallein hinta löytyy SE1:ltä.
Tavallaan tuo on luonnollistakin, koska siellä on suurimmat "akut" (siis vesivarastot), johon voidaan virtuaalisesti ladata naapurialueilla halvemmalla (ei siis Suomessa) tuotettua sähköä myytäväksi esim. huomenna päivällä Suomeen tämäniltaista kovemmalla hinnalla. Eteläisessä Ruotsissa ja Norjassa sähköä on illalla varsin hyvin tarjolla, mutta Suomeen ei päivällä välttämättä riitä siirtokapasiteettia eikä hinta ole edullisempi kuin tuolta pohjoisessa (etenkään aamulla), kun etelämpänä sähkölle on päivällä kysyntää ja hintakin sillä suunnalla nousee.
 
Back
Ylös Bottom