Datakeskukset

jiikoo

Vakionaama
Riippuu aivan siitä, millaisesta autosta ja millaisesta saasteluokasta on kyse. Suuri rahtilaiva kulkee ehkä n. 50000 hevosvoiman koneteholla. Autolle tuskin 0,5 hp riittää edes rahtilaivan tasaiseen nopeuteen tasaisella maalla (jos lähtee yleensä lainkaan liikkeelle) ja rahtilaivan moottorin hyötysuhde on tyypillisesti ajossa vähintään kaksinkertainen auton moottoriin nähden, kun autolla ajetaan kovaa.

Jättäisin tuon suhdearvion omaan nurkkaansa ilman tarkempaa speksausta, mistä tarkalleen ottaen on kyse. Katalysaattorilla varustetun bensiinimoottoriauton ja maksimaalisen sallitun rikkipitoisuuden polttoainetta valtamerellä käyttävän laivan vertailu on sellaista omenoiden ja appelsiinien vertailua (jossa mm. unohdetaan öljynjalostuksen ja jakelun vaikutukset kummankin polttoaineketjun kohdalla). Hiilidioksidipäästöjen osaltahan laiva on ilman muuta pienempi päästölähde kuin 100000 polttomoottoriautoa.

Tuo juttu oli peräisin muutaman vuoden takaa kun Kaliforniassa jossain suurkaupungissa oli iso satama. Taisi olla ne kaksi Los Angelesin jättimäistä satamaa. Ne sinne saapuvat ja sieltä lähtevät jättimäiset valtamerilaivat aiheuttivat enemmän saastetta asukkaiden hengitettäväksi keuhkoon kuin miljoona henkilöautoa. Alueen ilmasto ja tuulet ja ympäröivät kukkulat aiheuttivat vielä ongelmien pahenemista.

Nehän päästömääräyksen henkilöautojen pakoputkesta tulevan erilaisen saasteen osalta ovat kiristyneet vain siitä viime vuosina sekä Euroopassa että Kaliforniassa. Sen sijaan ne laivojen päästöt eivät ole siitä käsittääkseni juuri muuttuneet.

Itseäni enemmän kirpaisee henkilökohtaisella tasolla ne kaikki muut autojen pakoputkista (ja nastarenkaista) ja laivojen piipuista tulevat päästöt kuin hiilidioksidipäästöt. Toki ne CO2 päästöt ovat sitten globaalilla tasolla ongelma ilmastonlämpenemisen myötä. Mutta oma nokka ja omat hengitystiet ja keuhkot ovat reagoi siihen mitenkään on CO2 pitoisuus ilmassa 390 ppm vai 385 tai vaikka 400 ppm. Suurkaupunkien paha savusumu on sitten pahempi ongelma terveydelle kuin muutaman askin polttaminen tupakkaa päivässä ja näkyvyyskin jää alle 200 metriin.

Joku vanha pappatunturi kaksitahtimopo tuottaa varmaan monta kymmentä kertaa enemmän ajokilometrillä saastetta kuin ajokilometri vuoden 2024 polttomoottoriautolla. Pois lukien se CO2 kun sen määrä riippuu käytännössä suoraan polttoaineenkulutuksesta per km.
 

kotte

Hyperaktiivi
Tuo juttu oli peräisin muutaman vuoden takaa kun Kaliforniassa jossain suurkaupungissa oli iso satama. Taisi olla ne kaksi Los Angelesin jättimäistä satamaa. Ne sinne saapuvat ja sieltä lähtevät jättimäiset valtamerilaivat aiheuttivat enemmän saastetta asukkaiden hengitettäväksi keuhkoon kuin miljoona henkilöautoa. Alueen ilmasto ja tuulet ja ympäröivät kukkulat aiheuttivat vielä ongelmien pahenemista.
Tiedän aivan hyvin, että valtamerilaivat aivan viime vuosiin asti käyttivät jopa 5% rikkiä sisältävää halvinta mahdollista polttoainetta jopa satamissa pyöritettävien laivan sähköä tuottavien apumoottoreiden polttoaineena eikä noissa ole ollut mitään pakokaasusuodattimiakaan. Tuohan saastutti ilmaa aivan mahdottomasti kaupunki-ilmaa. Suomessa esimerkiksi on rannikon lähellä käytetty jopa vuosikymmenien ajan paljon vähärikkisempää polttoainetta ja rikkipesureita, ammoniakki-urea-katalysaattoreita (ei välttämättä apukoneissa) ja ennen kaikkea maasähköjärjestelmiä, jotta apumoottorit voidaan satamassa sammuttaa. Suomessa esimerkiksi autolautat käyttivät rannikon luona selvästi vähemmän saastuttavaa polttoainetta kuin avomerellä.

Sittemmin kansainvälinen merenkulkujärjestö on asettanut kaikille merille rajoituksia rikkipitoisuuteen (alueellisesti vielä tiukempia), mutta moisen hyöty avomerellä on aika vähäistä, kun eipä ole juuri ketään vieressä hengittämässä ja haitta on ohimenevää ja nopeasti laimenevaa. Hassumpi seuraus tuosta on vaikutus ilmaston lämpenemiseen, eli rikkiyhdisteet tunnetusti kumoavat hiilidioksidin, metaanin ym. lämmittävää vaikutusta. Vastapainona toiset suunnittelevat tavallaan hätätoimenpiteenä esimerkiksi rikkiyhdisteiden tarkoituksellista levittämistä ilmakehään ilmaston viilentämiseksi (lentokoneista tai valtamerilaivoista), jos ja kun hiilidioksidin tupruttamista ei saada riittävän nopeasti kuriin.

Olen sinällään samaa mieltä, että toisten hengitysilman saastuttaminen on yksilön kannalta potentiaalisesti paljon suurempi ihmisoikeuksien loukkaus kuin kuitenkin suhteessa aika hiljalleen etenevä ilmastonmuutos eikä tilanne ole hyvä, jos ilmastonmuutoksen aika abstrakti ja kumminkin lähinnä tilastollisesti vaikuttava torjuminen vastavuoroisesti antaa muka oikeuden aiheuttaa joillekin suoranaista terveysuhkaa. Asiat eivät vain ole useinkaan kovin yksioikoisia ja kun säännöksiä ja mallikäytäntöjä laaditaan, monet muut tekijät kääntävät lopputuleman kaikkea muuta kuin ideaaliseksi. Merenkulkua säätelevä kansainvälinen lakikehikko pohjautuu vähintään vuosisataiseen perintöön eikä säännöksiä kerrassaan pysty laatimaan ja valvomaan niin, että ne olisivat kaikilta osin rationaalisia nykytilanteessa.
 

fraatti

Hyperaktiivi

fraatti

Hyperaktiivi
Polarnode suunnittelee Nokialle 30 MW konesalia. Tämä on sama teollisuusalue mihin kaavailtiin metanolin valmistusta.


Suunnittelu on käynnissä, mutta datakeskuksen loppukäyttäjää ei ole vielä tiedossa eikä investointipäätöstä tehty.

Kuutta datakeskusta valmisteleva Polarnode julkisti vastikään Nokian suunnitelmia suuremman Lappeenrannan datakeskushankkeen ja ennakoi seuraavaa julkaisua jo toukokuun lopulle.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Google arvioi suomen datakeskushankkeita uudelleen
Firmat vain uhkailee ja kiristää. Edelleen tuon veronkorotuksen jälkeen on sähkö halpaa ja sähköverkko vakaa ja ilmasto jäähdytykselle otollinen.

Mutta on tämä typerää miksi joka asiasta tehdään vaikeaa. Yksi vero kaikille vaikka 1,5snt ja sillä selvä. Ei mitään erottelua käyttäjien kesken.
 

kotte

Hyperaktiivi
Firmat vain uhkailee ja kiristää. Edelleen tuon veronkorotuksen jälkeen on sähkö halpaa ja sähköverkko vakaa ja ilmasto jäähdytykselle otollinen.

Mutta on tämä typerää miksi joka asiasta tehdään vaikeaa. Yksi vero kaikille vaikka 1,5snt ja sillä selvä. Ei mitään erottelua käyttäjien kesken.
Ei sähkön hinta tässä ole olennaista, vaan se, että mennään äkkiarvaamatta muuttamaan verotusta radikaalisesti. Tuota kautta haitat taloudelle yleensä ylittävät moninkertaisesti sen, mitä veroja ehkä saadaan muutoksella raavituksi kasaan. Pitäisi ymmärtää, että pienessä maassa ja pienessä taloudessa pienkin muutos vaikuttaa suhteessa aivan toisella painolla kuin suuri törttöily suuressa maassa, mistä on aivan tuoreita kokemusesimerkkejä.

Sähkösiirtoyhtiöiden voittorajoitusten poikimista prosesseista olisi jo voinut ottaa opikseen varoittavana esimerkkinä turhan nopeista muutoksista ilman pitkiä siirtymäkausia. Mutta jos Suomessa talouden halutaan antaa liukua tasolle, missä se oli vuosia sitten Kreikassa ennen kovaa kurinpalautusta, niin siitä vaan ...
 

kotte

Hyperaktiivi
Kiinassa datakeskuksia rakennettu jo liikaa?

Tekoälyn mahdollisuudet lyhyellä tähtäyksellä lienevät menneet pitkälle hypen puolelle: Kun palveluiden kaupalliset menekkiarviot ovat olleet liian suuret, on niihin vastaavasti varauduttu liiallisin ennakkoinvestoinnein.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Datakeskusten sähkövero lausunnoilla

 

kotte

Hyperaktiivi
Datakeskusten sähkövero lausunnoilla

En jaksanut aivan kaikkea kahlata tähänastisia lausunnoista lävitse, mutta silmääni ei pistänyt yhtään neutraalia, myönteisesti ehdotukseen suhtautuvasta puhumattakaan. Kielteisiltä tai erittäin kielteisiltä kaikki vaikuttivat.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Lausunnoilla antaja haluaa vaikuttaa tehtyihin esityksiin eli käytännössä etsii sieltä kohdat, jotka aiheuttavat omalle kohdalle hallaa. Lausunnon antaminen vie paljon työaikaa, kun ensin pitää tutustua esitykseen ja vielä ruuneperinä kirjoittaa puisevaa tekstiä, kun pelkkä 'haistapaska' ei johda mihinkään. Jos esitys on hyvä, niin vähimmällä pääsee, kun kirjoittaa, ettei ole mitään lausuttavaa. Monesti lausunto vielä kiertää sisäisesti komiteasta toiseen, jolloin kunnon ruuneperiä ei kukaan viitsi ruotia tarkemmin ja menee sukkana eteenpäin.

Joku saattaa kirjoittaa jopa myönteistä, jos on aiheesta oikein innostunut tai haluaa kietoa kritiikin positiivisuuden kaapuun.
 

tet

Hyperaktiivi
Kiinassa datakeskuksia rakennettu jo liikaa?


Eikös Kiinassa mennä samalla linjalla kuin NL:ssä aikanaan, eli politbyroo päättää ja sitten seuraavat vuodet mennään sillä plänillä. Kiinassa on myös asuntoja rakennettu viime vuosina kohtalaisen runsaasti. Nyt siellä on jokaiselle kiinalaiselle uusi hieno lukaali odottamassa tyhjänä, vaan mistä saataisiin niihin asukit, kun väkimäärä pitäisi kaksinkertaistaa...
 

-Teme-

Vakionaama
Hyvät tietoliikenneyhteydet ja luotettava sähkönjakelu niin mikäs siinä. Toivottavaa PN että tekevät myös B€ tason sopimuksen tuulisähköstä jolloin tulee uutta tuulivoimaa parin OL3 verran lisää
 
Tiktokin käyttäjien tietojen valuminen Kiinaan ei taida riippua siitä missä datakeskus sijaitsee. Voi olla, että kun datakeskus on esim. Suomessa, Tiktokin sakottaminen on helpompaa kuin jos keskus olisi jossain EU:n ulkopuolella.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Tiktokin käyttäjien tietojen valuminen Kiinaan ei taida riippua siitä missä datakeskus sijaitsee. Voi olla, että kun datakeskus on esim. Suomessa, Tiktokin sakottaminen on helpompaa kuin jos keskus olisi jossain EU:n ulkopuolella.

Juuri näin. Ja TikTok tuon keskuksen tarvinnee Pietarin alueen käyttäjiä varten, eikä Suomalaisten takia pääasiassa.

Nuo palvelut on niin suuria, että ei se mikään ihmetys ole jos tänne kulmalle maailmaa datakeskus tarvitaan.
 

tet

Hyperaktiivi
Juuri näin. Ja TikTok tuon keskuksen tarvinnee Pietarin alueen käyttäjiä varten, eikä Suomalaisten takia pääasiassa.

Nuo palvelut on niin suuria, että ei se mikään ihmetys ole jos tänne kulmalle maailmaa datakeskus tarvitaan.

Eikös se pääsyy EU:n alueelle tuloon ollut se, että täällä toimiminen edellyttää datan säilömistä EU-alueella. Mitään takuuta Euroopassa sijaitseva datakeskus ei anna sille, etteikö Kiinan valtio noihin tietoihin käsiksi pääsisi. Mutta ilman EU-datakeskusta edessä olisi varma toimintakielto EU-alueella, siksi kai ne tänne laitteensa tuovat.

Hirmuisesti on ollut porua asiasta joka tuutissa sen jälkeen, kun hanke julkistettiin. Kuten edellä Pumppu-Ansu totesi, Suomi tuskin on sen huonompi paikka palvelun tietoturvan kannalta, kuin mikään muukaan EU-maa. Moni haluaisi sen näemmä muualle, kun uutispalstojen kommentteja lukee. Ainoa mitä siitä seuraisi olisi se, että ne kiinalaisten rahat menisivät sitten myös muualle, eivät Suomeen.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Joo en ymmärrä kanssa tuota porua. Datakeskus itsekseen ei aiheuta mitään uhkaa, ellei tietokone-räkit ole ladattu täyteen TNT:tä. Mutta pikkuisen on mielestäni harhakuvitelmia, että tuollaiset datakeskukset aiheuttaisi muuta uhkaa kuin sähkökulutuksen kautta.

Toki kaukolämpöä noista saadaan ja siinä kohtaa tietenkään ei saa kaukolämmön saatavuutta sitoa TikTok keskuksen pyörimiseen. Lämmön voi kyllä vastaanottaa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kiinalaista omistusta kriittisessä infrastruktuurissa pidetään mahdollisena turvallisuusriskinä maan autoritäärisen hallinnon takia.

Nyt julkisuudessa on puhuttu hankekehittäjä Hypercosta, mutta samoin toimivat lukuisat muutkin datakeskusalan yhtiöt. Tämä lisää mahdollisen puuttumisen vaikeutta.

”Voimme solmia liityntäsopimuksen täysin suomalaisen toimijan kanssa. Sopimus on kestoltaan vähintään 15 vuotta. Sen aikana ehtii tapahtua monenlaisia omistusmuutoksia ja salikapasiteetti siirtyä aivan toiselle, eikä meillä ole näkyvyyttä siihen, kuka servereitä käyttää”, Jyrinsalo sanoo.

Hänen mielestään tilanne vaatisi myös uusia toimintatapoja.

”En ota kantaa Fingridinä, mutta tämä on itsestäänselvyys. Kyllä meidän olisi hyvä tunnistaa, keitä toimijoita meillä tässä maassa toimii ja mihin tarkoitukseen he sähköä käyttävät.”

 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tuo kiinalainen omitus ja hallinta eivät vielä yksinään ehkä ole niin paha. Pahinta varmaan on suomalainen ja eurooppalainen tekopyhitetty tapa suojella näitä (ulkomaalaisia) sijoituksia. Datakeskuksestahan voisi yksinkertaisesti katkaista sähköt tai kuitukaapelin, jolloin se on täysin hyödytön. Tämä olisi ihan normi menettelytapa niin Kiinassa kuin rysylandiassa, jos homma olisi jotenkin 1:1 hallintokoneistoa vastaan tai jos oltaisiin sodassa. Mutta ... Suomessa piehtaroidaan vuosikausia näissä tunnontuskissa, kun ei voi eikä mitään voi tehdä ja kun on niitä direktiivejä ja oikusperiaatteita. Omilta viattomilta ja puoluskyvyttömiltä kansalaisilta muutaman miljardin kuppaminen käy taas noin vain, ja mitään esteitä ei ole. Sentään ns. omaisuutta eivät suoraan vie, edes pieniä asunto-omaisuuksia vaikka kova hinku nämäkin olisi sosialisoida.
 

-Teme-

Vakionaama
Microsoftin Espoon ja Kirkkonummen uusien DC energialukuja on perin hankala löytää. Joka paikassa vain uutisoidaan miten hukkalämpö kierrätetään lämmitykseen, mutta se kuluttama energia on piilossa.
Fortumin kanssa tuo hukkalämpösopimus tehty, mutta uutisia PPA sopimuksesta energian ostosta ei myöskään löydy.
 

tet

Hyperaktiivi
Kiinalaista omistusta kriittisessä infrastruktuurissa pidetään mahdollisena turvallisuusriskinä maan autoritäärisen hallinnon takia.

No datakeskus jossa pyörii TikTok ei ole kriittistä infrastruktuuria.

Jaksan hämmästellä sitä, millaisia salaliittoteorioita kiehahtaa pintaan tällaisten hankkeiden julki tullessa. Se mitä tuolla puuhataan selviää siinä vaiheessa, kun keskus on toiminnassa. Jos havaitaan verkossa, että sieltä tulee jotain laitonta tai muuten ei-toivottua liikennettä verkkoon, asiaan on mahdollista puuttua. Nyt kun lukee nettikommentteja, tuntuu kuin ihmiset kuvittelisivat, että tuo keskus pelkällä olemassaolollaan vaarantaa jotenkin suomalaisten elämää tyyliin 100 km säteellä paikasta. Ei kai ne nyt mitään myrkkykaasua sieltä sentään ympäristöön laske, tai radioaktiivista jätettä?

Jos jotain ongelmallista sieltä tulee, se on dataa verkkoon. Ja sitä samaa ongelmallista dataa voi meidän verkkoon kaataa yhtä hyvin vaikka Timbuktusta. Keskuksen sijainnilla ei ole merkitystä tämän suhteen. Se mihin sillä on merkitystä, on työpaikat, verorahat, ja hyödykkeiden kuten sähkön myyminen keskukselle. Noita kaikkia voidaan nähdä Suomessa, tai sitten Timbuktussa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tuollaisia asioita on nostettu Ylen artikkelissa esille. Olisiko venäläinen datakeskus ok? Voihan siltäkin katkaista piuhan?

Erityisesti kiinalainen omistus on herättänyt kysymyksiä hankkeen turvallisuusulottuvuudesta. Kiinassa yhtiöiden mahdollisuus kieltäytyä tietojen luovuttamiselta eteenpäin on varsin rajattu. Kiinan kyberturvallisuuslaki esimerkiksi velvoittaa yhtiöitä tarvittaessa tukemaan valtion tiedustelupalvelua.

Toukokuun alussa Euroopan unioni määräsi Tiktokille 530 miljoonan euron sakot tietoturvarikkeistä. EU:n mukaan Tiktokin kiinalaisilla työntekijöillä oli pääsy palvelun eurooppalaisten käyttäjien tietoihin ja dataa oli luovutettu Euroopan ulkopuolelle. Tiktok on sanonut valittavansa päätöksestä.
 

tet

Hyperaktiivi
Tuollaisia asioita on nostettu Ylen artikkelissa esille. Olisiko venäläinen datakeskus ok? Voihan siltäkin katkaista piuhan?

Venäläinen datakeskus ei olisi ok, koska Venäjä on roistovaltio, joka yrittää sotarikoksia tekemällä valloittaa rauhanomaisen naapurimaansa. Kiina päätyy samaan kategoriaan ehkä siinä kohtaa, jos se hyökkää Taiwaniin.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Venäläinen datakeskus ei olisi ok, koska Venäjä on roistovaltio, joka yrittää sotarikoksia tekemällä valloittaa rauhanomaisen naapurimaansa. Kiina päätyy samaan kategoriaan ehkä siinä kohtaa, jos se hyökkää Taiwaniin.
Tuokin ajatus perustuu EU:n piirissä sovittuihin pakotteisiin enemmän kuin suoranaisiin turvallisuusuhkiin. Jos omistajat pystyttäisivät omin lupineen keskukseen täkäläisen lain vastaisesti sotilas- tai siviilitiedustelukalustoa ja ottaisivat sen käyttöön, tilanne olisi tietenkin toinen ja olisi aihe ja peruste puuttua asiaan ja tehdä siitä loppu. Jos toimintaa kumminkin pyörittää suomeen rekisteröity yhtiö, sillä on omat velvoitteensa vahtia työntekijöidensä puuhia, olkoot omistajat kotoisin mistä päin maailmaa hyvänsä.

Jonkin TikTokin kaltaisen nettipalvelun pystyttämisen kyberriskit eivät siitä kasva, että laitos pystytetään Suomeen ja kanavoidaan tuloja täkäläiseen kansatalouteen verrattuna siihen, että laitos pystytetään johonkin toiseen maahan EU- tai ETA-alueelle. Toisessa EU-valtiossa ei ainakaan suomalaisilla viranomaisilla ole mahdollisuuksia valvoa tai puuttua asioihin, tekivätpä laitoksen työntekijät töissään mitä hyvänsä. Rakentamisrahojen menettäminen muualle sen sijaan on varmaa.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Tuossa länsiväylää ajellessa näkee miten Microsoftin datakeskus-hanke etenee. Yksistään maansiirtovaihe on työllistänyt ja edelleen työllistää aivan tolkuttomasti kalustoa ja äijiä. Kaikki infra-rakentaminen vielä lisäksi ympäristössä, niin rahaa on kyllä liikkunut jo tässä vaiheessa paljon.

Mutta sitten on vielä se Fortumin lämpövarasto ja lämmönkeruuta varten tehdyt rakennukset. Melkoiset kompleksit nekin ovat. Oikeastaan yllättävän suuri laitos on tuokin.

Kun aikanaan tuo kokonaisuus on valmis, niin uskoisin kyllä että koko alue työllistää loppujenlopuksi melko paljon ihmisiä. Ei tietenkään samassa mitassa kuin perinteinen tehdas, mutta tuskin aivan mitätönkään työllistäjä tuo tulee olemaan. Microsoftin Azure on toki myös paljon hyödyllisempi pilvi kuin mikään TikTok.
 

Kamis

Aktiivinen jäsen
tuossa ykkösaamun keskustelussa todettiin, että rakennus on noin yksi kymmenesosa laitteiston hinnasta, investointi ulkomaille jonka toistuu laitteiston päivityksinä noin neljän vuoden välein.

Ajasta noin 34:15 eteenpäin . alussa tik-tokkia mutta sitten yleisemmin,
(Keskustelemassa datakeskusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Veijo Terho, Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner ja elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.).)

 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
Norjassa google kaavailee 360MW datakeskusta NO2 alueelle.

Samalla alueella starttaa 240 MW googlen datakeskus ensi vuonna.

Hirveän kokoisia laitoksia.

Alue taitaa olla Norjassa se missä sähkö maksaa entuudestaan tällähetkellä eniten lähinnä siirtoyhteyksien takia.
1747058092260.png
 
Back
Ylös Bottom