Keskustelua sähköautoista

pökö

Kaivo jäässä
Hallitunkki auton suuntaisesti niin paljon kuin mahdollista ja autosta kässäri ja vaihde pois niin tunkki vetää auton päälleen ilman mitään ongelmaa.
 
Minä

Jäsen
Tuo ränni vaikuttaa hyvältä! Omassa pihassa hallitunkki uppoaa sinne sepeliin jonkin verran. Pitää katsoa, jos jaksaa askarrella. Julassa oli sellainen isopyöräinen malli, sekin voisi toimia.
 
-Teme-

Vakionaama
Itse en ole jaksanut renkaita vaihtaa enää useampaan vuoteen. Renkaat kyytiin ja hallille. Itse kahville ja heput vaihtaa ne alle odottaessa. Maksaa lopulta 35€ ja saa puhtaan auton alle
 
HelaKammo

Vakionaama
Itse lopetin rengasliikkeen käytön, kun mainitsin mennessä, että tässä on alumiinivanteille nämä kartiopultit. Kaksi neljästä väärillä ja onneksi huomasin. Suoraan työnnetty pulttikoneella "momenttiin" pyöreäkantaiset alumiiniin.

Lisäksi autopajoilta tulleet on yleensä myös väännetty yli, siten, että irti ei saa kun jatkovarren kera.

Itse kirraan kolmessa vaiheessa, ensin kevyesti paikalleen pyssyn pienimmllä ja auto alas, sitten ristikolla ja lopuksi momentilla kaikki. Jälkikiristys momentilla.
 
Husky

Hyperaktiivi
No on sillä saksitunkilla aika nihkeä isoa autoa nostaa. Toki niitäkin on varmaan järeämpää mallia. Ja jotenkin se on huterampi, kuin hallitunkki.

Miten se hallitunkki siitä lipeää? Minulla on sorapiha, siis täynnä pieniä kiviä. Onnistuu siinäkin.
Onnistuu kunnes....
Itse käytän hallitunkkia sorapihassa. Ongelma on lähinnä se että sen pyörät uppoaa maahan. Niinpä laitan sen alle jonkin levyn estämään sitä.
Mikään levy ei kestä, uppoaa kaikkeen (ainakin nämä "premiumautot" joissa etunostokohta on suunnitteluvirheen takia aivan liian takana ja painoa tulee helvetisti)
Itse en ole jaksanut renkaita vaihtaa enää useampaan vuoteen. Renkaat kyytiin ja hallille. Itse kahville ja heput vaihtaa ne alle odottaessa. Maksaa lopulta 35€ ja saa puhtaan auton alle
Sitten huomaat, että siellä on lukiopojat hommissa jotka ei tajua mitään ja on herran hallussa
Itse lopetin rengasliikkeen käytön, kun mainitsin mennessä, että tässä on alumiinivanteille nämä kartiopultit. Kaksi neljästä väärillä ja onneksi huomasin. Suoraan työnnetty pulttikoneella "momenttiin" pyöreäkantaiset alumiiniin.

Lisäksi autopajoilta tulleet on yleensä myös väännetty yli, siten, että irti ei saa kun jatkovarren kera.

Itse kirraan kolmessa vaiheessa, ensin kevyesti paikalleen pyssyn pienimmllä ja auto alas, sitten ristikolla ja lopuksi momentilla kaikki. Jälkikiristys momentilla.
Juuri näin.
Paitsi pajalta on tullut myös aukinaisilla pulteilla
 
Hempuli

Töllintunaaja
Itse kirraan kolmessa vaiheessa, ensin kevyesti paikalleen pyssyn pienimmllä ja auto alas, sitten ristikolla ja lopuksi momentilla kaikki. Jälkikiristys momentilla.
Täällä ollaan sen verran rantumpia, että laitan sormilla kierteelle, pyssyllä vähän kiinni, momentilla 80 Nm ja uusi kierros 120Nm aluvanteille. Joskus tulevassa sähkiksessä on varmaan renkaanpainetunnistimet ja etukäteen hirvittää, jos ne vaativat jonkun vimpaimen ostoa.
 
Hempuli

Töllintunaaja
Onko rasvatut pultit?
En ole enää rasvaillut pitkään aikaan. Kierteet olen toisinaan harjannut liasta, jos on ollut fiilistä. Momenttihan on auton ohjekirjasta ja pultit originaalit prikalliset. Jälkikiristyksen olen tehnyt, mutta koskaan eivät ole pultit kiristyneet enempää.
 
HelaKammo

Vakionaama
Kartiot tuppaa järestään hiukan kiristymään asetuttuaan. Poikkeuksetta voisi sanoa joka pultin naksahtavan uudelleen momenttiin pienen liikkeen jälkeen.
 
Tifo

Vakionaama
En ole enää rasvaillut pitkään aikaan. Kierteet olen toisinaan harjannut liasta, jos on ollut fiilistä. Momenttihan on auton ohjekirjasta ja pultit originaalit prikalliset. Jälkikiristyksen olen tehnyt, mutta koskaan eivät ole pultit kiristyneet enempää.
Olen laittanut kierteeseen vaseliiniä tai öljyä kun vanhat pultit tahtoo muuten narskua ja silloin momentti on mitä sattuu. Joskus olen momenttiavainta käyttänyt käden kalibrointiin.
Pösöön ostin uusia pultteja kikkapulttien tilalle. Niissä on tasainen sinkitys ja menivätpä pehmeästi tiukkaan ilman voiteita.
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

Testissä: Täyssähköisen Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka​

Tyttö sinä olet tähti!​

Niin pitkään kuin kukaan jaksaa muistaa, Mercedes-Benzin uusi malli on ollut tapaus. Ylisanoja on vuodatettu; joskus aiheesta, toisinaan vanhasta muistista. Perimmäinen kysymys kuuluu kuitenkin aina: ”Onko se oikea Mersu?”
 
dbwarrior

Vakionaama
Hyvä video jälleen kerran.
Oli unohtunut mainita, että tuo hinta on suomessa aivan posketon, mutta täysin eri kuin ulkomailla.
Eli Suomen maahantuojan kateprosentti laitettu sellaisenaan :)
 
Sama Norjan onnelassa
Screenshot_20251017-063346_Chrome.jpg
 
HelaKammo

Vakionaama
Onko tuo artikkelin "sarjatuotanto" erilaista, kohtahan Kokkolassa on noita norjasta jonoksi asti... Pitäisikö hankkia yksi norjalainen romu, pistää kuntoon ja kunnon kotelotiivisteet?

Edit:

Ei ole ihan ongelmaton vehje

Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
Onko noi LG pussimalliset modullit juuri niitä jotka on syttyneet kun DIY miehet on erehtyneet laitamaan niitä kotiakkuihin?
 
jarkko_h

Vakionaama
Onko noi LG pussimalliset modullit juuri niitä jotka on syttyneet kun DIY miehet on erehtyneet laitamaan niitä kotiakkuihin?

Todennäköisesti. Tässä esimerkki Skodalta;

Mitähän kennoja Audissa on? "Ja me purukumilla , siis softalla paikkaamme sen" :

Aika lastenkengissä on vielä ladattavien autojen laadunvarmistus ja suumnittrlu useilla eri merkillä (Jaguar, VE, Audi, Skoda, Volvo...). Autojen surkeaa akkukemiaa tai muuten huonoa suunnittelua tekohengitetään jopa ohjelmiatopäivityksillä.

Ottanee 1-2 sukupolvea ennen kuin kaikilla merkeillä ladattavat autot ovat aikuisten oikeasti kestäviä ja vähemmän paloherkkiä. Tämä toki luonnollista, koska aika vasta on alettu opettelemaan sähköautojen suunnittelua ja valmistusta.
 
Viimeksi muokattu:

dbwarrior

Vakionaama
Harrastajalle tämä on hieno peli :)
Minulla tän hetken pläni ajella se 10V niin "TMA" ei näytä ihan niin pahalta :)
Toki olen poikkeus tässäkin, kun voin fiksata itse eikä tarvi köyhtyä merkkihuollon hintoihin...

Sellaiselle joka joutuu turvautuun merkkihuoltoon niin voipi olla hieman haastava kukkarolle
 
huugo

Vakionaama
Ottanee 1-2 sukupolvea ennen kuin kaikilla merkeillä ladattavat autot ovat aikuisten oikeasti kestäviä ja vähemmän paloherkkiä. Tämä toki luonnollista, koska aika vasta on alettu opettelemaan sähköautojen suunnittelua ja valmistusta.
...jos halutaan vähemmän paloherkkiä kuin nyt, niin kestää tosiaan 1-2 ihmissukupolvea eli yli 100v.
Tosiaan faktahan on, että sautot ovat jo nyt vähemmän palavia kuin polttomoottoriautot. Ja polttomoottoriautoja on paranneltu se reilu 100v.
Eli onko tuo erityinen ongelma, niin en tiedä.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Tosiaan faktahan on, että sautot ovat jo nyt vähemmän palavia kuin polttomoottoriautot. Ja polttomoottoriautoja on paranneltu se reilu 100v.
Eli onko tuo erityinen ongelma, niin en tiedä.
Eli on löytynyt tilasto, missä verrataan saman ikäisiä sähkiksiä ja polttiksia palojen osalta? Ite en ole löytänyt esim 1-5 vuotta vanhoista tuollaista tilastoa :hmm:
 
jarkko_h

Vakionaama
...jos halutaan vähemmän paloherkkiä kuin nyt, niin kestää tosiaan 1-2 ihmissukupolvea eli yli 100v.
Tosiaan faktahan on, että sautot ovat jo nyt vähemmän palavia kuin polttomoottoriautot. Ja polttomoottoriautoja on paranneltu se reilu 100v.
Eli onko tuo erityinen ongelma, niin en tiedä.

Tarkoitin 1-2 autosukupolvea.
En ole ihan vakuuttunut tästä "fakta on... vähemmän paloherkkiä kuin polttomoottoriautot. "

Aika lyhyt aika meillä on ollut tämän todistamiseen. Sähköautot ovat vielä keskimäärin todella nuoria. Tuskin kuitenkaan isoa eroa on. Toki akkupalot ovat paljon vaikeampia sammutettava kuin polttomooriautopalot.

Mutta kun 1-2 autosulupolvea vielä kehitetään, niin hyvä tulee. Silloin akkuautot voivat kestää paloturvallisina jopa suomalaisen auton keskimääräiseen ikään tai jopa romutusikään asti ilman kennovaihtoja...
 
Ton1A

Vakionaama
Taannoin kun oli juttua Teslan Model 3 korkeasta hylkyprosentista katsastuksessa, syynä takapyörän tuennan puslat. Nykyään saa tilattua Teslan liikkuvan huollon tekemään myös tämän korjauksen vaikka omaan kotipihaan, maksaa kuulemma 330€ jos kumpikin puoli vaihdetaan. Takuunalaiseen (4v / 80000 km) ei tietenkään maksa mitään.

Virallinen ohje sanoo, että puslat voi vaihtaa kerran, sen jälkeen pitäisi tehdä kalliimpi korjaus jossa puslan sisältämä napa menee uusiksi.
 
dbwarrior

Vakionaama
Vähän huumoria väliin.
Pyysin chatgpt5:sta koostamaan tämän 251 sivua pitkän threadin sisällön sähköauto kriittiittistä argumeneteista.
Jäikö puuttumaan jotain ? :)

1760680589825.png
 
pamppu

Vakionaama
Niin, yksi palava sähkis vie ympäriltään 50 muuta autoa

Jos se mun tallissa ladatessa syttyy niin ei lähde yhtään muuta. Tai jos tossa matkalla lähtee ABC:n kemppiasemalla, niin ei silloinkaan kovin montaa lähde vierestä. Yleensä on aika väljää niilläkin. Tilastollisesti siis erittäin epätodennäköistä, että muita autoja palaisi, vaikka tuo nyt tuosta ladatessa lähtisikin.

Mutta nuo tiivit hallit latauksella, ei ehkä ole aivan paras idea ne… Jossain Triplassa yms on aika pirun pitkä rivi latureita per kerros ja kauppakeskus päällä. Jos halli on täynnä, eli jokaisessa auto, niin millainekohan soihtu siinä saadaan aikaiseksi…
 
Jule

Vakionaama
Tuon syttymisherkkyyden selvittäminen on käytännössä hemmetin vaikeaa. Vaikka löytyyksin tilasto, niin ei ole tietoa miten tilasto on koottu, eli merkitäänkö esim autotallissa talon mukana palanut auto vaan sähkö/polttisautopaloksi? Mä en ole ainakaan huomannut tilastoa jossa olisi tilastoitu palon sytyttäneitä ajoneuvoja.

Mediahan luonnollisesti aiheuttaa aina kiinnostavissa aiheissa mielikuvaharhan, joka sitten tietysti nostaa foorumilla kierroksia. Sehän nyt kuitenkin on fakta että autot eivät syty palamaan kovin herkästi missään tilanteessa, ja ihan riippumatta siitä millä ne liikkuvat.
 
tet

Hyperaktiivi
Tuon syttymisherkkyyden selvittäminen on käytännössä hemmetin vaikeaa.

Kannattaa kuunnella vakuutusyhtiöiden mielipidettä, kyllä siellä on tarkat tilastot eri käyttövoimien tulipaloista. Kotimaisiakin vakuutusyhtiöitä on haastateltu viime viikkoina aiheesta, mutta en nyt tähän hätään löytänyt hyvää referenssiä.

Tässä sen sijaan vanhempi jenkkiartikkeli aiheesta, ja siitä pieni lainaus. Tuon mukaan hybridit ovat paloherkimpiä, ja eikös se Tampereen palokin lähtenyt plugin-sellaisesta. Sitten taas Keravan palanut taksi oli kyllä täyssähkö.

A better way of looking at electric vehicle fires is to compare the number of fires per 100,000 vehicles sold. Researchers from insurance deal site Auto Insurance EZ compiled sales and accident data from the Bureau of Transportation Statistics and the National Transportation Safety Board. The site found that hybrid vehicles had the most fires per 100,000 sales at 3474.5. There were 1529.9 fires per 100k for gas vehicles and just 25.1 fires per 100k sales for electric vehicles.

Jule

Vakionaama
Kannattaa kuunnella vakuutusyhtiöiden mielipidettä, kyllä siellä on tarkat tilastot eri käyttövoimien tulipaloista. Kotimaisiakin vakuutusyhtiöitä on haastateltu viime viikkoina aiheesta, mutta en nyt tähän hätään löytänyt hyvää referenssiä.

Tässä jokinhetki sitten (tässä topikissa?) oli linkki jossa vakuutusyhtiötä oli haastateltu, ja siinä mainittiin että esimerkiksi talon sähkökeskusksesa lähtenyt palo on merkitty sähköautopaloksi tilastossa.
 
tet

Hyperaktiivi
Aika lastenkengissä on vielä ladattavien autojen laadunvarmistus ja suumnittrlu useilla eri merkillä (Jaguar, VE, Audi, Skoda, Volvo...). Autojen surkeaa akkukemiaa tai muuten huonoa suunnittelua tekohengitetään jopa ohjelmiatopäivityksillä.

Itselläni kun on Volvon täyssähkö, niin kiinnostaa kuulla, mihin tuo kommenttisi Volvosta perustuu. Onko kyse plugin-hybrideistä, vai oletko nähnyt jotain täyssähkö-Volvojen akuista? Itselläni ei ole osunut silmiin vielä lauseen puolikastakaan Volvon täyssähköjen akkuongelmista.
 
Back
Ylös Bottom