Toisaalta ei laivoissa sähköä ainoastaan potkurin pyörittämiseen kulu. Kaikki mahdolliset apulaitteet, jäähdytykset yms. pyörii sähköllä mitä tuotetaan surkealla hyötysuhteella. Kunnon akustot vain laivaan, niin homma järkeistyy.
Itseasiassa se laivoissa tuotettu sähkö tehdään varsin hyvällä hyötysuhteella. Toki dieselmoottorin hyötysuhde on rajallinen, mutta pitkälle jalostettua polttoainetta vaativan polttokennon lisäksi juuri parempaan hyötysuhteeseen ei ole mahdollista nykytekniikalla päästä.
Toki kumipyöriltä kannattaisi kuljetuksia siirtää enenevässä määrin rautapyörille, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Liikennehän on siirtynyt kiskoilta kumipyörille siksi että junat ovat niin joustamattomia kuljetusmuotoja, soveltuvat hyvin vain erittäin suurien massojen siirtoon tai hyvin väljään aikatauluun.
Joskushan VR kuljetti rekkoja junalla, mutta käytännössä ajaminen tuli halvemmaksi, joten ei tuota enää juuri harjoiteta.
Polttomottoriautojen elinkaari ilman suurempia remontteja on huomattavasti pidempi. Korjaukset ja vähäiset huollot vielä noin 25 vuotiaalle ovat varsin mitättömiä. Kustannuksetkin tulevat pääasiassa veroista. Verotuksen keveydestä huolimatta, sähköauto ei taida olla vielä tänä päivänä mikään säästöpossu
Vaikea kyllä sanoa elinkaaresta mitään, kun ei ole vielä ensimmäisenkään sähköautosukupolven elinkaarta nähny.
Sähköauton edlullisuushan muodostuu pienistä käyttö- ja huoltokustannuksista, ja se pätisi hyvin selkeästi myös ilman verotusta, varsinkin nykyisellä polttoainehinnalla. Korjauskustannuksissa taas polttisten hinnat nousevat ja sähkäreiden laskevat, joten sen saa kääntymään miten päin vaan sillä perusteella minkä tarkastelujakson ottaa.
On se asiantuntijan suusta kuullun mukaan tekninen ongelma sikäli, että 4,5h ajo valtatienopeudella vaatii sen verran painavan akuston, että ajoneuvon hyötykuorma putoaa todella merkittävästi. Teiden kantavuuden takia ei ajonevuyhdistelmän kokonaispainoa voi juuri enää nostaa nykyisestä.
Ei tuo massa käytännössä tule vastaan kuin puu ja sorakuljetuksissa, 99% raskaasta liikenteestä ei ole maksimikokonaismassalla. Toki akselimassat ovat usein tapissa, mutta suurimmassa osassa autoja olisi ihan hyvin mahdollista lisätä yksi akseli, jos tarvitaan lisää kokonaismassaa.
Teiden kantavuushan ei ole ongelma - tai se lisäakseli ratkaisee sen, mutta siltojen kannalta sillä kokonaismassalla on merkitystä.
Dieselrekathan on tyypillisesti joudutta tankkaamaan vasta luokkaa 1000 ... 2000 km välein, eli latauspisteitä tarvittaisiin huomattavasti lisää nykyiseen tankkauspisteiden määrään nähden.
Nuo isot säiliöt ovat kansainvälistä liikennettä ajavien rekkojen juttu, tankataan säiliöt täyteen siellä missä polttoaine on halpaa ja saadaan kilpailuetua alueilla jossa kalliimpaa. Paikallisesti pyörivissä kuorkeilla siellä mittarilla voidaan käydä sitten esim 200-300km välein, kun koskaan ei olla 50km kauempana kotipihasta.
729kW akulla oleva kuorma auto painaa 11900kg. Vaikea uskoa sitä tekniseksi ongelmaksi kun ottaa vielä huomioon, että vain noin 10% rahdista ajetaan täysillä massoilla.
Ja 1% kuorma-autoista on ylipäätään täyden laillisen kokonaismassan autoja.
Itseasiassa merkittävässä osassa autoista sitä kokonaismassaa rajoittaa lain määräämä auton mini teho-painosuhde.