Aurinkosähköjärjestelmien päivittäiset tuotot / teho

Arisoft

Hyperaktiivi
1714504045749.png

Saa nauraa... tällainen on oma "puhdas tuottokäyrä". Tuottoa tuli tänään vähän päälle 38kWh mutta toi lovi tossa keskellä on kauhee. Siinä on alussa ensin kaupungin ja keskellä naapurin männyt kuvassa. Taitaa vähintään kolmasosa tuotosta mennä päin mäntyä. Ilman mikroinverttereitä käyrä olisi varmaan yksi ainoa piikki tuossa aamupäivästä, jolloin varmuudella kaikki paneelit on yhtä aikaa valossa.
 
HelaKammo

Vakionaama
Jep, naapurin käkikellomaiseen taloon myyty länsilappeelle paneeleita, valitettavasti koko tontti ja naapuritontti täynnä lehtipuita. Tuotto kuulemma myyjien mukaan on hyvä. Yritin selittää, että ei ole, mutta ikä ihmiselle ammattilaisen sana painaa, ei minun.

Myyjät osaa, ja kusettajat vie, onneksi ukko kyllä on kova luu, jos homma ei toimi. Perus ymmättys vaan paneeleista puuttuu, joten varmaan kohta ne on siellä katolla.
 
mokin

Aktiivinen jäsen
Oma käyrä:
1000026917.jpg

Väitin että esteetön tontti, tuosta alussa näkee että valehtelin. Kuusen latvat näköjään vähän kiusaavat. Noita ääripäitä olisi kyllä hyvä saada vahvistettua, jos saisi edes 200w käyrää nostettu 3-4h ajalta (eli 1.5-2h aamulla ja illalla). Saisi hyvän vaikutuksen, kun pohjakuorma näyttää olevan 0.3-0.4kwh. 5kwh akusto riittäisi komeasti yölle
 
Skata

Vakionaama
Eilinen ”puhdas käyrä” ei ollut vuoden eka mutta yksi harvoista ja luonnollisesti tämän vuoden ”pisin”. 5,04 kWp:n järjestelmä eli 7,06 kWh / kWp … myyntiin meni 26,9 kWh, tänään saa paremmin omaan käyttöön (auton latausta, pyykkäystä jne.)
IMG_1149.jpeg
 
jarkko_h

Vakionaama
Oma käyrä:
katso liitettä 97241
Väitin että esteetön tontti, tuosta alussa näkee että valehtelin. Kuusen latvat näköjään vähän kiusaavat. Noita ääripäitä olisi kyllä hyvä saada vahvistettua, jos saisi edes 200w käyrää nostettu 3-4h ajalta (eli 1.5-2h aamulla ja illalla). Saisi hyvän vaikutuksen, kun pohjakuorma näyttää olevan 0.3-0.4kwh. 5kwh akusto riittäisi komeasti yölle

Meillä myös puut varjostaa noin klo 9 asti ja uudestaan illalla uudestaan 18:30 jälkeen. Toki varjostus vain pilvettömällä ilmalla ja kesään mahtuu myös pilvellisiä. Puut ovat kauniita.ja meillä asia ratkaistu siten että lattialämmityksen ajastuksella pohjakuormaa siirretty pois aamun ja illan varjostusajoilta - silloin myös sähhö yleensä kalleinta.

Lattialåmmitysten ajastusten lisäksi käytössä saasteeton noin 15kWh energiavarasto -LVV. Veden lämmitys kytkeytyy päälle klo 12 -16 välisenä aikana paisteen mukaan. Jos ei paista ei kytkeydy. Puolipilvisellä ilmalla voi kytkeytyä kymmenenkin kertaa lyhyiden pilven raosta tapahtuvien paisteiden ajaksi.

Täysin pilvettömänä päivänä saattaa ihan parhaimmillaan päästä 70% omakäyttöön. Näin jos pyykkäystä ja paljon lämpimän veden käyttöä. Yleensä pilvettömän kesäpäivän käyttö vain noin 50% tasolle.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ihan hieno "läjä" saatiin eilisestä kerättyä, Pari pientä alapiikkiä tuolla vielä oli, mutta...

1714542297561.png

Tuolla tuli 36.2kWh eilisestä ja näin koko huhtikuun loppusummaksi 426.1kWh :sormet:
 
Luukku

Vakionaama
Siinä on alussa ensin kaupungin ja keskellä naapurin männyt kuvassa.
Seuraavan kerran, kun näät naapurin puhdistavan sadevesikouruja niin syöksyt selittään kuinka männyn neulaset tukkii rännit. Eikä tarvii edes valehdella. Kyseinen työ vähentyi selvästi, kun kaadoin kaikki männyt pois talon läheltä. Mitähän sinne kaupungille selittäis?:hmm:
 
Kaupungille sanoo että selkeästi lahoja, pitäisi kaataa äkkiä. Ylempää tulee käsky että pitää kaataa ja kaupungin miehet ei kysele tai tutki, vaan kaatavat puut
 
SON

Vakionaama
Tälläinen päivä meillä oli eilen 30.04. Tänään Wapunpäivästä näyttäisi tulevan samankaltainen päivä.:grandpa:

Av.300424.3.png
 
Ilpisti

Vakionaama
Teidän käppyröitä kuin katselee niin komeita on. Itselläni on kahdella lappeella yhteensä 6,87kwp suuntana n. itä-länsi ja tämän vuoden huiput tuli eilen, 37,2kwh, huipputehona 3,88kw. Käppyrässä näkyy pari piikkiä alaspäin, mitä lie pilviä liikkunut. Toisaalta, paneelit heräsivät tuottamaan klo 4.10 ja tuotto loppui 21.20, tänään tuotto alkoi 3.55
eikä eilisen kaltaisia piikkejä alaspäin ole vielä ollut. Saattaa jopa mennä tämän vuoden tuotantoennätys uusiksi.

Tämän vuoden tuotanto tähän pvm mennessä 885kw josta huhtikuun osuus 468kwh
 
K

korsteeni

Vieras
Toki paisteaika pitenee vielä jonkin verran
parhaimmilla setti, joka tuotti max piikit 6200W satunnaisesti pilvien välissä ja jatkuvaa 5600W -5800W jossa limitteri rajoitti lumien aikaan tuon maximin
antaa nyt pienellä tuulella 11°C 4565W jatkuvaa
teoriassa lämpimämpään ja tyynempään ollaan menossa. kyllä se kesä vaan syö tehoja
 
puuteknikko

Vakionaama
Huhtikuu oli aika surkea panelistille tänä vuonna. Ei tullut kuin reilut 250 kWh katolta kun viime vuonna päälle 430 kWh. Viime- ja toissa vuonna syyskuukin on tuottanut päälle 200 kWh, mikä kertoo huhtikuun säästä aika paljon.
 
fraatti

Surkein vuodesta 2000 se oli täälläkin. Löysin joskus SMAn julkisista panelistoista tuollaisen joka on ollut tässä pirkanmaalla jo vuodesta 2014. Tämä oli heikoin huhtikuu kymmeneen vuoteen.

1714564440649.png

Luukku

Vakionaama
Teidän käppyröitä kuin katselee niin komeita on. Itselläni on kahdella lappeella yhteensä 6,87kwp suuntana n. itä-länsi ja tämän vuoden huiput tuli eilen, 37,2kwh, huipputehona 3,88kw. Käppyrässä näkyy pari piikkiä alaspäin, mitä lie pilviä liikkunut. Toisaalta, paneelit heräsivät tuottamaan klo 4.10 ja tuotto loppui 21.20, tänään tuotto alkoi 3.55
eikä eilisen kaltaisia piikkejä alaspäin ole vielä ollut. Saattaa jopa mennä tämän vuoden tuotantoennätys uusiksi.

Tämän vuoden tuotanto tähän pvm mennessä 885kw josta huhtikuun osuus 468kwh
Tuo on itselleni mielenkiintoista tietoa, kun aluksi suunniteltiin itä-länsi kahden lappeen asennusta, mutta päädyttiin kuitenkin asennuspaikaksi ulkorakennuksen katto etelään. Meillä voimala 6,56kWp eli lähes samankokoinen kuin teillä. Eilisen tietoja: tuotantoaika klo 5.50-21.10
Huipputeho 5,65kW, päivän tuotto 37,33kWh.
Huhtikuu 506,50kWh ja kuluva vuosi 961,85kWh.
Kiinnostaisi tietää kuinka hyvä on itä-länsi asennuksen omakäyttö? Sehän peittää pohjakulutusta paremmin.
Ihan ok tuotto minun mielestä tuo sinun 37,2kWh.
 
In-Vertti

Jäsen
IMG_2810.jpeg
Tuossa on käppyrää eri suunnista, eilisestä.
PV 1 etelä (keltainen 9kpl)
PV 3 länsi (vihreä 12kpl)
PV 5 itä (oranssi 15kpl)
Tarkoituksella laitoin suurimman kentän itää, aamuaurinkoon, koska silloin kulutuskin on suurimmillaan. Myös se että aamut on usein aurinkoisempia/pilvettömämpiä kun iltapäivä vaikutti asetelmaan.

Insinööri pitiä minua pölövästinä, et kaikki etelään, sielä on paras tuotto. No nyt on eri mieltä, hajautus kannattaa tässäkin säästöharjoituksessa. Ainakin niinkauan kun ei ole akustoa koko vuorokauden tarpeeseen.
Jos jotain muuttaisin, niin nuo lännen paneelit etelään. Lisäisi kokonaistuottoa, muutoksen hintaa vain ei saisi kuoletettua järellisessä ajassa.
 
In-Vertti

Jäsen
Tuossa esimerkkinä joku umpisumea iltapäivä. Aamusella ehti kuitenkin saada suihku, kahvi ja puurovetet ennenkun etelän penaalit ehti edes heräämään kunnolla.
IMG_2811.jpeg
 
In-Vertti

Jäsen
Eilen myyty 56kwh 2.50 hintaan, mutta huomisesta odotan n18€ tuloutuvan.
Leipää ne on murusetkin ja parasta tuossa on 100% veroton tuotto, sellaiset on aika vähissä tässämaassa.
Matkaa tietysti on noihin 2022 heinä-elokuun tuottoihin kun myynti oli +350.-/kk
 
Tifo

Vakionaama
Tänään taas hyvä päivä 24,5 kWh mutta 11.35 tuli ylijännitehälytys ja tehot tipahti nollille hetkeksi. Puolisen kWh katosi siinä.
Screenshot_20240501-193820.png
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

mokin

Aktiivinen jäsen
34.8kwh tänään. Tuo aamu harmittaa, pitää varmaan oikeasti kaataa nuo kuuset. Yhdestä salama katkaisi latvan viitisen vuotta sitten (olin juuri sen vieressä silloin, kävelemässä naapurista kotiin) ja pari muuta on alaosista jo harventuneet, niin ei tarjoa edes näkösuojaa kunnolla enää. Tuijia voisi istuttaa tilalle ja saisi polttopuita samalla ensi vuoden talveksi. Pelkkiä hyviä puolia siis.

Ja yksi kuusista on vähän jo kellahtanut vinoon, kaatuu kuitenkin talon päälle.
1000026935.jpg
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Skata

Vakionaama
Yhtä hieno käyrä kuin eilen mutta 0,8 kWh vähemmän tuottoa (6,90 kWh / kWp vs eilen 7,06 kWh / kWp)… lämpö kurittaa … no onneksi huomennakin paistaa, voi laittaa kaiken myyntiin ;D
IMG_1203.jpeg
 
mokin

Aktiivinen jäsen
katso liitettä 97284Tuossa on käppyrää eri suunnista, eilisestä.
PV 1 etelä (keltainen 9kpl)
PV 3 länsi (vihreä 12kpl)
PV 5 itä (oranssi 15kpl)
Tarkoituksella laitoin suurimman kentän itää, aamuaurinkoon, koska silloin kulutuskin on suurimmillaan. Myös se että aamut on usein aurinkoisempia/pilvettömämpiä kun iltapäivä vaikutti asetelmaan.

Insinööri pitiä minua pölövästinä, et kaikki etelään, sielä on paras tuotto. No nyt on eri mieltä, hajautus kannattaa tässäkin säästöharjoituksessa. Ainakin niinkauan kun ei ole akustoa koko vuorokauden tarpeeseen.
Jos jotain muuttaisin, niin nuo lännen paneelit etelään. Lisäisi kokonaistuottoa, muutoksen hintaa vain ei saisi kuoletettua järellisessä ajassa.
Aika pieni hyöty länsipaneeleista, verrattuna etelään. Eikä tuo huippu kauheasti edes siirry. Jos miettii että 1kw raja olisi maaginen, niin siirtyy ehkä tunnilla eteenpäin? Mutta tuo itä on aika maaginen, alkaa niin paljon aikaisemmin tuottamaan ja huiput kaukana toisistaan.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
No nyt on nätti möykky ja kertymäkin oli 0.5kWh eilistä enempi. Nousulaita on vaan varsin loiva vs. tuo laskulaita, joka on lähes pystysuora pudotus :hmm:

1714588668756.png
 
mokin

Aktiivinen jäsen
Täysin pilvettömänä päivänä saattaa ihan parhaimmillaan päästä 70% omakäyttöön. Näin jos pyykkäystä ja paljon lämpimän veden käyttöä. Yleensä pilvettömän kesäpäivän käyttö vain noin 50% tasolle.
Eilinen 35.9kwh näytti myynniksi 5.7kwh, eli oma käyttö reilu 84%. Tälle päivälle veikkaisin n. 75-80% omakäyttöä.

Tuntinetotuksella olisi varmaan ollut 90% omakäyttö eilen. Tai hyvin lähelle

Joku tasainen kuorma kuten LVV tai hybridin lataus on helppo homma, mutta pesukoneet tuota sotkevat paljon.

Huomenna saattaa omakäyttö jäädä 25%, ainakin jos tulee paljon valoa taivaalat.

14pv:n aikana omakäyttö 79.2%, josta osa vielä myyntiä tarkoituksella, tosin monena päivänä tuotot olleet pieniä. Ei ole oma käyttö vielä täysin automatisoitu, mutta hienoa olisi jos noin korkeana pysyisi.

Saunapäivän jälkeen LVV:hen saa uppoamaan n. -14-15kwh ja autoon päivästä riippuen 3-10kwh. Loppuja koittanut ajaa sitten VILP:llä energiavaraajaan. Ihan rakettitiedettä tuo ei vielä ole kun säätää tehoja niin radikaalisti, niin koittanut pitää varman päällä. Kesällä tulee sitten 2x ilpillä viilennys tuohon päälle, mutta vaikeaksi menee kesällä
 
Viimeksi muokattu:

Apaneli

Jäsen
Oman käytön vaihtelut aika suuria myös täällä. Eilinen tuotto 46kwh josta myyntiin 32kwh. Työpäivä joten auton lataus kotona ei ollut mahdollista. LVV+ pesuhuoneen lattia lämmitetty ja koneellinen pyykkiä pesty. Aikaisemmin keväällä lämmitys ja hybridi nielee lähes kaiken mitä on tuotettu. Aurinkoisena kesäpäivänä ei saa kulutettua kuin max 65% tuotetusta . Loput lipsahtaa myyntiin.
 
Luukku

Vakionaama
2.5 myyntipäivä lukuina
Tuotanto 35,73kWh
Myyntiin 27,8kWh
Keskihinta 17,16c/kWh
Ostosähkö 15,37kWh.
Oston keskihinta 6,1c/kWh.
 
Liitteet

  • IMG_3731.jpeg
    IMG_3731.jpeg
    62 KB · Katsottu: 71
  • IMG_3729.jpeg
    IMG_3729.jpeg
    78,4 KB · Katsottu: 80

Skata

Vakionaama
2.5 myyntipäivä lukuina
Tuotanto 35,73kWh
Myyntiin 27,8kWh
Keskihinta 17,16c/kWh
Ostosähkö 15,37kWh.
Oston keskihinta 6,1c/kWh.
2.5 myyntipäivä lukuina (törkeästi kopsaan)
Tuotanto 32,7 kWh
Myyntiin 27,45 kWh

Pörssisähkön keskihinta 15,65 c/kWh
Ostosähkö 10,87 kWh.
Oston keskihinta 7,24 c/kWh.

1.5 taas
Tuotanto 34,8 kWh
Myyntiin 11,2 kWh

Pörssisähkön keskihinta 4,24 c/kWh
Ostosähkö 14,03 kWh.
Oston keskihinta 4,54 c/kWh.
IMG_1237.jpeg
IMG_1239.jpeg
IMG_1240.jpeg

Tuo 5,04 kWp:n järjestelmä on ollut nyt käytössä muutaman päivän yli 2 vuotta (28.4.2022 —>). Tänään meni rikki tuotossa 10100 kWh, vaikka tämä vuosi on ollut tosi harmaa. Ihan hyvin on tuottanut kun keskimäärin 1 MW / kWp on vuosittain tullut :)
 
Luukku

Vakionaama
3.5 taas erilainen päivä
Tuotanto 30,6kWh
Myyntiin 5kWh
Osto 16kWh
Omakäyttö 83,6%.
 
Liitteet

  • IMG_3736.jpeg
    IMG_3736.jpeg
    61,2 KB · Katsottu: 78
  • IMG_3734.jpeg
    IMG_3734.jpeg
    125,7 KB · Katsottu: 73

jarkko_h

Vakionaama
Eilen 19,3 kWh, josta myyntiin 3,16 kWh. Omakäyttö 84%. Lämminvesivaraajan lämmityksen automatiikka hienosti lisää omakäyttöä tämmöisinä päivinä jolloin paljon vettä lämmitettävänä. Lattialämmöt hoituu ajastuksen avulla. LVV automatiikka lähtee päälle sen jälkeen kun lattiat ensiksi lämmitetty.

Jos olisi ollut auto latauksessa, olisi lämminvesivaraajan lämmitys siirtynyt automaattisesti yölle. Tämä jotta sähköauton hommaamisen jälkeen ei turhaan imetä päiväsähköä verkosta.
 
Liitteet

  • Oma Helen2.jpg
    Oma Helen2.jpg
    155,9 KB · Katsottu: 76
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom