Coronaviruksen (SARS-CoV-2) ja sen aiheuttaman taudin (COVID-19) seuranta

Mikkolan

Vakionaama
Arvaan, että varsinainen syy oli hengitysvaikeus.
Tauti jo senverran pitkällä että on paremi mennä prismaan pihisemään kuin jäädä kotiin kuolemaan ;)


Onkos tuo "Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten" samaa kategoriaa kuin "RömppäsenRomuliikkeen" laatukäsikirja: paljon paperia ja maksaa maltaita mutta kun se on tehty niin kenenkään ei tarvii sitä lukea :(

Sivulla 41 kohta 918 on aika selkeä ohje maahantulijoiden suhteen ( tarkennettuna jossain toisessakin kohtaa)

https://www.julkari.fi/bitstream/ha...issuunnitelma 2012.pdf?sequence=1&isAllowed=y
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Tuo on hyvä pointti, että kun käsiä pesee 20 sekuntia saippualla ja +40 asteisella vedellä, niin hyvä tulee. Mutta jos pesee rättiä pesukoneessa tunnin +60 asteisessa vedessä ja kovemmilla myrkyillä, niin ei kelpaa.
Ehkä ero on myös siinä että käsillä useimmiten kosketellaan jotain, poimitaan esineitä jne, harvemmin aikuinenkaan esim. imee peukkuakaan jatkuvasti ;D Eli tätä myöten myös se vaatimus ns. hyväksytylle puhtaudelle lienee hieman erilainen, kukaan nyt kuitenkaan niitä käsiäänkään pese joka ainut kerta kuten vaikka kirurgi leikkaukseen valmistautuessaan ja silti tuolla veitsitaiteilijalla on ne gummihanskat, joskus jopa tuplana käsissään vaikka ne kädet onkin ns. puhtaat :hmm:
 

Mikki

Vakionaama
Kaksoiskäsineet on siksi, että päällimmäinen hanska rikkoutuu helposti, mutta alla oleva toinen hanska estää hyvin ihon rikkoutumisen.

Lainaus eräästä alan lähteestä: "Kaksoiskäsineitä käytettäessä sisempien käsineiden reikiintymisriski on keskimäärin 10 kertaa pienempi ja siirtyvä verimäärä vähintään 6 kertaa pienempi kuin yksinkertaisia käsineitä käytettäessä. [11] Vaikka ulompaan käsineeseen tulisi reikä, sisempi pysyy ehjänä jopa 82 %:ssa tapauksista. "


(hauska muuten että tuo "x kertaa pienempi" on tieteellisissäkin julkaisuissa laajasti käytetty käsite)
 

Mikkolan

Vakionaama
Kirurginensuojaus on jonkinlainen standardi alalla. Enempi sillä suojataan kirurgia "tautiselta"potilaalta, toki toisinkinpäin.

Toimittajat poimii noita "klikkiuutisia" kansainvälisestä uutisvirrasta ja sitten googlekäännöksistä tulee kummallista tekstiä kun toimittaja ei välttis ymmärrä asiasta mitään.
 

harb

Jäsen
Kyllähän sitä tietysti saa pukeutua vaikka epidemologin suojapukuun ja vastata itse siitä että miten sen parhaiten hoitaa mutta pitää ymmärtää että viestintä on syytä optimoida niin että mahdollisimman suuri osa kohderyhmästä toimii halutulla tavalla.

Ja haluttu tapa ei välttämättä ole edes se mitä viestitään. Sen takia on vaikea analysoida viestinnän onnistumista sisällön puitteissa.

Minä kaipaisin että joku hallinnollinen osapuoli tekisi aiheesta vuokaavion jonka pohjalta näkisi mikä on yleinen suositus mutta jossa kerrottaisiin myös erityistapaukset ja parhaat käytännöt toimittaessa yleisen suosituksen vastaisesti.

On kuitenkin aika yksilöllistä että mikä on "paras" toimintatapa ja minä ainakin vierastan sitä että joku käskee että minun pitäisi toimia oman mallini vastaisesti. Tämä toimii hyvin autoritäärisissä yhteiskunnissa esim Aasiassa mutta ei mielestäni tänne sovi vaikka Suomi onkin tälläinen sosiaalidemokratian kehto.
 

kotte

Hyperaktiivi
Alkaa näköjään jo tässä ketjussakin paniikki levitä ja rationaalisuus hävitä saman tien. Tuo THL:n jatkuva morkkaaminen varsin liiioitelluilla perusteilla on ainakin itselleni hälytysmerkki asiasta.

Itse epäilen, että maskien suurin merkitys on psykologis-pragmaattinen: Se vaikeuttaa normaalia virusta välittävää ihmisten keskinäistä pälpättämistä. Tosin suomalaiset ovat esimerkiksi eteläeurooppalaisia paremmin suojassa jo muutenkin (ehkä nuorempaa ikäpolvea lukuunottamatta). Maski luo myös tietynlaista varautuneisuutta mennä sitä käyttävän henkilön kanssa juttusille tai lähikontaktiin.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tanskassa sairaanhoitohenkilökuntaa sairastui väärien koronatestitulosten vuoksi – "Jopa 15 prosenttia testituloksista ylipäätään voi olla vääriä"
Ylilääkärin mukaan jopa 15 prosenttia testituloksista voi olla vääriä.
Västin sairaanhoitopiiri aikoo nyt tehostaa testausta. Nyt kaikki sellaiset potilaat, joilla epäillään koronavirustartuntaa, eristetään ja testataan vielä uudelleen. Testituloksia pyritään parantamaan muun muassa keuhkoista otettavilla näytteillä.
 

ollikuhta

Aktiivinen jäsen
Hanskojen käytön iso etu on ne estää vähentää sitä naaman räpläystä jota jokainen muuten tekee, pitää olla vaan hieman paksummat kuin nuo normaalit kertakäyttöhanskat. Sama pätee kasvosuojaankin osin.

Iihme touhuu...

Lekurit lyttää nyt jo hanskojenkin käytön: "virus voi levitä hanskoita kasvojen alueelle" Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä että HUSsilta on hanskatkin lopppu :(

Kotikutoiset maskit pitäis kuulemma pestä 90 asteesssa, kumma kun käsistä lähtee pelkällä saippualla

Noh, kyllä se hanska on aika hyvä jarru, riippumatta siitä onko virus hanskan sisä- vai ulkopuolella. Ja nuo kotitekoiset maskitkin tyhjää parempia vaikka lekurien mukaan niistä virus saattaa levitä kasvojen aluelle ;)

Jos suomi on nyt lähtenyt sille linjalle ettei laumasuojaa haeta niin kyllä kaikkien pitäis noudattaa samaa linjaa, etenkin alan erikoisosaajien.
 

kotte

Hyperaktiivi
Hanskojen käytön iso etu on ne estää vähentää sitä naaman räpläystä jota jokainen muuten tekee, pitää olla vaan hieman paksummat kuin nuo normaalit kertakäyttöhanskat. Sama pätee kasvosuojaankin osin.
Olen kyllä "introspektiolla" todennut, että kertakäyttöhanskatkin ajavat samaa asiaa: hanskat auttavat muistuttamalla vältettävistä asioista, onhan kosketustuntumakin toinen. Toisekseen, kertakäyttöhanskat helpottavat käsien pesua, kun voi käyttää todella vahvoja desinfiointiaineita aina välillä ilman huuhtelun tarvetta. Paljaat kädet eivät esimerkiksi kestä laimennettuakaan kloriittia tai vahvaa vetyperoksidia ja vielä vähemmän huuhtomatta.
 

Mikki

Vakionaama
Ilmeisesti THL:ään luotetaan vielä siinäkin vaiheesa kun koko muu maailma on jo vaihtanut mielipiteensä maskeista. WHO muuten on muuttamassa myös suositustaan, kai sielläkin on tultu järkiinsä.

Kyse EI ole vain psykologisesta vaikutuksesta, vaan siitä että jos ja kun korona siirtyy myös aerosoleissa, on maski erittäin tehokas kaappari niille julkisissa tiloissa.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Paljaat kädet eivät esimerkiksi kestä laimennettuakaan kloriittia tai vahvaa vetyperoksidia ja vielä vähemmän huuhtomatta.
Josta tulikin mieleen nuo kosteuspyyhkeet. Niiden desinfiointi-vaikutus lienee melko laimea, ellei sitten puhuta niistä ihan erikseen desinfiointia varten tehdyistä, mutta näiden hintakin on sitten jotain muuta kuin sen "Pirkka-pyyhkeen." Vaan meneekö jo vaaralliseksi kemikaalimössöksi jos tuollaiseen "Pirkka-pakettiin" lirauttaakin tilkan kloritea joukkoon ja puristelee pakettia jotta tuo sitten leviää jokaiseen rättiin siellä pakkauksen sisällä? Noissa räteissähän on jo muutoinkin mukana vettä ja jotain kosteusvoidetta tms. jolloin tuon kloritenkin vaikutus käsille lienee jo loivempi, mutta kyse onkin tuosta koktailista, muuttuuko se jo kovinkin hazardiksi. Toki esim. autossa tuollainen oikeakin käsidesi-pullokin istu aika nätisti vaikka mukitelineessä, mutta tuollaisella rätillä nyt pyyhkäisee niitä muitakin sisäpintoja autossa aika helposti :hmm:
 

kotte

Hyperaktiivi
Vaan meneekö jo vaaralliseksi kemikaalimössöksi jos tuollaiseen "Pirkka-pakettiin" lirauttaakin tilkan kloritea joukkoon ja puristelee pakettia jotta tuo sitten leviää jokaiseen rättiin siellä pakkauksen sisällä?
En osaa sanoa Pirkka-pyyhkeiden osalta, mutta tuskinpa kloriitti tuon kanssa kovin vahvasti reagoi. Sen sijaan kemikaalien sekoittaminen voi saada aikaan todella vaarallista. Vaikkapa etikan ja kloriitin sekoittaminen kehittää kloorikaasua (jota on käytetty ensimmäinen maailmansodan aikaan taistelukaasunakin) ja kloriitti sekä vetyperoksidi saavat keskenään aikaan hyvin voimakkaasti kuplivan happea muodostavan reaktion.
 

kotte

Hyperaktiivi
lmeisesti THL:ään luotetaan vielä siinäkin vaiheesa kun koko muu maailma on jo vaihtanut mielipiteensä maskeista. WHO muuten on muuttamassa myös suositustaan, kai sielläkin on tultu järkiinsä.

Kyse EI ole vain psykologisesta vaikutuksesta, vaan siitä että jos ja kun korona siirtyy myös aerosoleissa, on maski erittäin tehokas kaappari niille julkisissa tiloissa.
THL joutuu "puoliviranomaisena" hiukan miettimään, mitä julkisuuteen tiedottaa. Jos naamareiden käyttöön kannustetaan, ne hammastrataan (samanlaisella proseduurilla kuin tapahtui vessapaperille aikanaan) niin tyystin, että terveydenhoitopuolla saatavuus heikkenee ja nuo joudutaan laittamaan säännöstelyyn (kuluttajilta tehdasvalmisteisten osto kielletään ilman erikoisperusteita). Toki itse voi kyhätä, mitä haluaa saatavilla olevista tarvikkeista.

"Puoliviranomaiset" varmaan ajettelevat, että naamareiden kanssa ihmiset hakeutuvat lähempään kontaktiin toistensa kanssa, eli naamarit tavallaan palvelevat valheellista turvallisuudentunnetta. Naamarit toki vähentävät virusta kantavien partikkeleiden leviämistä, mutta sama vaikutus saadaan aikaan sillä, että ihmiset pysyvät kauempana toisistaan eikä suljettuihin tiloihin pakkaudu ihmisiä yhtä tiuhaan. Naamarit eivät poista tartuttavien virusten leviämistä kokonaan, mutta vähentävät sitä toki selkeästi. Ihmisten pelko kanssaihmisten keskellä liikkumista vastaan saattaa olla naamaria tehokkaampi suoja, jos naamari lisää uskallusta liikkua tuolla.
 
Koronaviruksen vaippa pn rasvaliukoinen eli se kuolee hyvin saippuapesulla. Kuolee siis pesukoneessakin jos on riittävästi pesuainetta. Suojakäsineiden käyttö on aika turhaa jos voi pestä kädet kun epäilee että kosketetulla pinnalla on ollut virusta. Vaihtoehtoisesti laittaa käsidesiä. Suojakäsineistä ei minusta ole tavalliselle kansalle hyötyä, ne luovat aivan väärän turvallisuuskuvan ja lisäävät kontaminaatioriskiä.
Tavallinen kirurginen maski suojaa jkv lähikontaktissa vastapuolta, eli vanhuksia hoitava jos kantaa oireetonta levitysvaiheessa olevaa infektiota niin vanhuksen riski jkv. pienenee. Tästäkin näyttö on vähäinen mutta onhan se maalaisjärjen mukaista. Kun oikeinen koronapotilas yskii niin maskista ei ole paljon hyötyä, virusta leviää mutta suunta vaihtuu. Aika saman efektin saa aikaan yskimällä liinaan, hihaan tms... Toivottavasti tällaisia yskijöitä ei ole liikkeellä. Ongelma on se että suojainvälineitä ei ole riittävästi Suomessakaan niin että ne riittäisivät kuukausiksi, on pakko olla strategia miten niitä käytetään. Aivan varmasti listalla viimeisiä ovat "tavalliset pulliaiset". Omia maskejaan saavat ommella sydämensä halusta.
Tässä tuore kuva Wuhanista, näitä minulla on kaikille suojaustasoille. Tämä on korkein suojaustaso. Jos kaikki suomalaiset liikkuisivat näin puettuna niin tauti ei leviäisi. Eikö ruveta suureen ääneen vaatimaan näitä kaikille ? Joku varmaan ryhtyy näitä suomessa tekemään, kysyntä olisi valtava mutta todennäköisesti lyhytaikainen.
 

Liitteet

pökö

Rele-aikakauden änkyrä
Pari päivää niin Tukholman tehohoitokapasiteetti on ylitetty, myös vanhainkoteihin on saatu korona kylvettyä.

Kohta sieltä tulee todella rumia kuolleisuuslukuja.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tutkimus suodattimien uudelleen käytöstä. Uunia ei suositella jottei se kontaminoidu ja aiheuta riskiä muuten. UV tai kuumailma 75 astetta ½ piisaa. Höyry laskee useaan kertaan käytettynä suodattimen tehoa.

Summary
The COVID-19 pandemichas led to a major shortage of N95-level facial masks, especially in the healthcare environment. We have investigated three promising disinfection methods that may be applied to the recycling and reuseof facial masks: hot air (75 °C, 30min), UVlight (254 nm, 8W, 30 min), and steam (10 min). Using a N95-level meltblown filtration fabric, we determined the following: 1) Hot air appliedover 20 cycles didnotdegrade thefiltration efficiency (>95%).2) UVtreatmentover 10 cycles did not degrade the filtration efficiency (>95%).3) Steam treatment requires caution, as the filtration efficiency can be maintained (>95%) within 3 cycles, but the efficiency will degrade to ~85% after 5 cycles, and finally will drop to ~80% after 10 cycles. With respect to the hot air (75 °C, 30 min, 20 cycles), we found that anN95 maskdid not suffer any mechanical deformationand the earstraps retained proper elasticity required foruse.
1585917890266.png

 

fraatti

Hyperaktiivi
Pari päivää niin Tukholman tehohoitokapasiteetti on ylitetty, myös vanhainkoteihin on saatu korona kylvettyä.

Kohta sieltä tulee todella rumia kuolleisuuslukuja.
Tähän liittyen, Italiasta on kuulunut että tehohoidossa voi joutua olemaan 3-4 viikkoa... Aika kuulostaa melko pitkälle. Suomessa oli thl:n laskelmissa käytetty 8 päivää...
 

fraatti

Hyperaktiivi
Koronakarttasovelluksessa on nyt myös tietoja tautitapauksista kunnittain sekä testausmääristä sairaanhoitopiireittäin
thl.fi/koronakartta

 

kotte

Hyperaktiivi
Uunia ei suositella jottei se kontaminoidu ja aiheuta riskiä muuten.
Kun uunin lämmittää 200 asteeseen käsittelyn jälkeen, niin mahdollinen kontaminaatio ei enää tartuta. Ei toki kannata antaa minkään tippua pinnoille (minkä välttää erittäin tehokkaasti vaikkapa laittamalla alle leivinpaperia ja senhän voi varmuudeksi steriloida varmuudeksi samalla kuin uuninkin).
 

kotte

Hyperaktiivi
Suojakäsineiden käyttö on aika turhaa jos voi pestä kädet kun epäilee että kosketetulla pinnalla on ollut virusta.
Tuo ei itse asiassa ole ihan suositusten mukaista. Käsien pesuahan suositellaan aina esimerkiksi välttämättömiltä asioilta tullessa, ryhdyttäessä ruoanlaittoon, wc-käynnin jälkeen yms. Itselläni on kokemusta myös toisen henkilön pitkäaikaisesta hygieniatarpeiden hoitamisesta, jolloin on pakosta tottunut kertakäyttökäsineisiin. Kotona en normaalisti pidä suojakäsineitä, mutta on sanottava, että jo ruoanlaiton ja muun vaatima jatkuva käsien pesu saa ihon aika koville -- minkä seurauksena joutuu välillä vetämään pahassa tapauksessa perusvoidetta (rasvaa!) tai hygieenisemmin käsidesiä sen kuivumisesta jäljelle jäävän glyserolin takia. Käytän varsin mielelläni kertakäyttökäsineitä, jos tiedän pian seuraavaan pesutarvetta. On varsin mukavaa pyyhkiä käsineet suoraan desinfiontiaineella kaupasta tullessa, koska ajatus kaiken kaupassa satunnaisten ohikulkevien yskijöiden pärskimisen siirtymisestä ostokärryistä ja hyllyiltä otetuista tavaroista omien käsien mukana ensin autoon, laukkuihin, toisista esineistä tuoreisiin vihanneksiin (väistämättömästi niihin pesiytyneiden lisäksi) tuntuu aivan turhalta, kun se on käsineiden ja desifiointiainepyyhinnän avulla helposti vältettävissä.
 

jmaja

Vakionaama
Pari päivää niin Tukholman tehohoitokapasiteetti on ylitetty, myös vanhainkoteihin on saatu korona kylvettyä.

Kohta sieltä tulee todella rumia kuolleisuuslukuja.
Tukholman läänissä on normaalioloissa 90 tehohoitopaikkaa
Nyt siellä on tehohoidossa 215 ja 204 on siellä jo kuollut. Tehohoitokapasiteetti lienee jo ylitetty.

Muualla tilanne ei ole niin paha. Västra Götalandissa eli Göteborgin ympäristössä tehohoidossa 50 ja kuolleita 14. Tehohoitokapasiteettia 115 normaalioloissa.

Uudellamaalla on tehohoidossa 45 ja kuolleita 13.

Uudenmaan tehohoitokapasiteetti on normaalioloissa 80 ja väkeä yhtä paljon kuin Västra Götalandissa.

Yllättävän identtinen on Västra Götalandin ja Uudenmaan tilanne, vaikka Ruotsia on haukuttu aivan eri linjasta. Todettuja tartuntoja on Västra Götalandissa 509 ja Uudenmaalla 1015 eli täällä ilmeisesti on testattu tuplatehokkuudella.
 

jmaja

Vakionaama
Koronakarttasovelluksessa on nyt myös tietoja tautitapauksista kunnittain sekä testausmääristä sairaanhoitopiireittäin
thl.fi/koronakartta

Miksi testausmäärät ovat tippuneet reilusti? 27.3. 2500 ja sen jälkeen 600-1600!
 

fraatti

Hyperaktiivi
Olipas harvinaisen hyvä kirjoitus! Vahva lukusuositus koko kirjoitukselle. Tuossa vain pieni pätkä siitä.

Viisi tutkijaa vaatii: Koronaepidemia pitää tukahduttaa Suomessa nyt – Aasia johtaa torjuntataistelussa Eurooppaa 6–0
Puheenvuoro: Potilaiden testaamiseen, jäljittämiseen, mobiiliseurantaan ja valvontaan tarvitaan nopeasti suuri joukko osaajia, ehdottavat tutkijat.
Jos Tegnell olisi esittänyt suunnitelmansa tutkimuseettiselle toimikunnalle, sitä olisi pidetty pöyristyttävänä pilana.
RUOTSIN VALTIONEPIDEMIOLOGI Anders Tegnell päätti koronaepidemian puhjettua jostakin syystä, että kaikkien sairaiden etsimisen, kontaktien jäljittämisen ja infektoituneiden eristämisen, ts. epidemian tukahduttamisen sijaan tavoitellaankin väestön laumasuojaa.

Tämä toteutettaisiin säätelemällä epidemian leviämistä alueittain, väestöryhmittäin ja riittävän pitkälle ajalle, (hidastaminen) jotta sairaanhoidon kapasiteetti ei ylikuormittuisi. Tegnell myönsi, että on kyse kokeesta, mutta kaikille tutuksi tulleen graafin ansiosta se saavutti laajaa ihastusta Atlantin molemmin puolin.

Jos Tegnell olisi esittänyt suunnitelmansa median ja poliitikkojen sijaan tutkimuseettiselle toimikunnalle, sitä olisi pidetty pöyristyttävänä pilana tai provokaationa – koko väestön kattavana epäeettisenä kokeena, josta saattaisi seurata kymmeniätuhansia muutoin vältettävissä olevia kuolemantapauksia.

Kokeen epäeettisyyttä vain korostaa, että koronasairauden antaman immuniteetin laadusta ja kestosta puuttuu tieteellistä tietoa.
Kirjoittaja Matti Jantunen on ympäristöterveyden tutkimusprofessori emeritus, Mikko Paunio sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos, Jouni Tuomisto THL:n ympäristöterveyden johtava tutkija, Mikko Kolehmainen Itä-Suomen yliopiston ympäristöinformatiikan professori ja Juhani Bonsdorff PhD, matematiikka.
 

jklaukka

Aktiivinen jäsen
Missähän vaiheessa omaiset nostaa ruotsalaisia virkamiehiä vastaan murhasyytteitä tai ainakin tahallisia kuolemantuottamussyytteitä.
Aarnio sai syytteen murhasta, kun ei estänyt, vaikka muka tiesi.
 

Espejot

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Sosialisointia, jenkit kaapanneet amerikkalaiset yhtiön(3M) Saksaan tarkoitetut suojaimet Bangkokissa.
Tämä on oikeastaan sitä että kun paska osuus tuulettimeen niin jokaisen on selvittävä itse. EU:ssa voidaan luoda säännöt tälläista vastaan mutta maailmalla se on vaikeampaa. Jos solidaarisuutta kaipaa niin lakia on ainoa mikä estää tälläiset.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Miksi testausmäärät ovat tippuneet reilusti? 27.3. 2500 ja sen jälkeen 600-1600!
Kriteerit niin tiukat että testavia ei ole. Tilanne on kai korjaantumassa. Tässä käsityksessä itse olen.

Ei riitä, että terveet suljetaan sisään tai sairaat siirretään pois, ellei myös jäljitetä ja eristetä niitä, joiden kanssa sairaat seurustelivat ennen kuin huomasivat olevansa sairaita… (Daniel Defoe, Ruttovuosi, 1722).
Aikaisemmin kun pohdin että tuttavapiirissäkin on ollut "sopivia" taudinkuvia niin listalle tuli eräs työkaveri lisää. Ollut kuumeessa 19.3 lähtien ja joka paikkaa on kolottanut. CRP otettu ja todettu negatiiviseksi. Samoin tänään paikallisessa lehdessä luki että paikkakunnalla mihin epäilyni kohdistui oli myös joitain positiivisia tartuntoja. Jos nyt omat mutuni pitävät paikkansa niin virallisiin lukuihin saisi lisätä varmaan 10-20x niin voitaisiin olla edes hiukan lähempänä totuutta. THL taisi sanoa myös jotain tuon suuntaista. :hmm: Kyseisessä kunnassa virallisia on alle 5 ja oirekartassa >60. Itse tiedän kuintenkin että joku pöpö on jyllännyt useat tuttavaperheet läpi ja samalla kerralla listalle on päätynyt usempi kuin 1 hlö...

Kyseinen kunta ja monta löytyy myös tästä oirekartasta.
 

Mikki

Vakionaama
Pitää muistaa että ei korona ainoa tauti ole, mikä liikkuu. RS-virus ja influenssa jyllää kanssa, voi olla paha sanoa mistä oikeasti on kyse.
Yksi tuttu oli joulukuun todella todella kipeänä influenssasta... kovaa kuumetta pitkään ja heikko kunto kauan taudin jälkeenkin.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Vielä tuosta testien määrästä:
Koronanäytteiden testaus Suomessa
  • Tällä hetkellä COVID-19-näytteitä voidaan testata noin 2 500 päivässä ja testauskapasiteettia kasvatetaan mahdollisimman nopeasti. Lähiviikkojen aikana testauskapasiteetti saadaan nostettua yli 4000 näytteeseen päivässä.
  • Kapasiteetin ollessa rajallinen THL ja sairaanhoitopiirit ovat joutuneet yhdessä priorisoimaan testattavia ryhmiä.
  • Näytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta, jotta henkilöstön terveys ja työvoiman riittävyys voidaan turvata.
  • Huomiota on kiinnitetty myös haavoittuviin potilasryhmiin, joilla on jokin perussairaus sekä yli 70-vuotiaisiin.
  • Myös muita yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimijoita voidaan jatkossa testata matalammalla kynnyksellä. Näin voidaan paremmin varmistaa huoltovarmuuden ja viranomaistoiminnan jatkuvuutta.
  • Testauskapasiteetin salliessa myös lieväoireisilta, matkoilta palaavilta tai muilta potilasryhmiltä voidaan ottaa näytteitä lääkärin harkinnan mukaan.
  • Sairaanhoitopiireillä ja muilla toimijoilla on jo nyt mahdollisuus tutkia myös muita koronatartuntaepäilyjä. Tämä mahdollisuus laajenee jatkuvasti.
  • Koronavirustestejä tehdään sekä julkisella että yksityisellä sektorilla useassa laboratoriossa.
  • THL testaa myös influenssan laboratoriopohjaiseen otosseurantaan kerättyjä näytteitä koronaviruksen osalta. Tähän mennessä näytteet ovat osoittautuneet negatiiviseksi.



 

fraatti

Hyperaktiivi
Pitää muistaa että ei korona ainoa tauti ole, mikä liikkuu. RS-virus ja influenssa jyllää kanssa, voi olla paha sanoa mistä oikeasti on kyse.
Yksi tuttu oli joulukuun todella todella kipeänä influenssasta... kovaa kuumetta pitkään ja heikko kunto kauan taudin jälkeenkin.
Ei toki. Tiedän kuitenkin paljonko väkeä on laonnut duunissa ja jos lanssi joudutaan soittamaan paikalle 35v naiselle hengitysoireiden takia niin eipä tuossa kovin suuri ruudinkeksijä tarvi olla että osaa jo tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä. Ja onhan näihin ympärillä tapahtuviin toimenpiteisiin joku syykin... Nämä kaikki toki ovat jo parantuneet tai parantumassa päin...
 

fraatti

Hyperaktiivi
Suomalaislähtöinen yritys kertoo moninkertaistavansa Suomen koronaviruksen testauskapasiteetin parissa viikossa – Kaksi erilaista testiä
 
Ylös Bottom