Iranissa paukkuu

Antero80

Vakionaama
Luulisi ettei ainakaan Israel ihan heti luovuta, ja vaikea heitä siitä syyttää kun vastapuoli vuosikymmeniä uhonnut pyyhkiä koko maan pois kartalta.

USA Trumpin johdolla voi kyllä hylätä liittolaisensa milloin vain, luulisi että pelkkää Israelia vastaan Iran olisi jotain mahdollisuuksia?
 
Viimeksi muokattu:

bungle

Vakionaama
Onnea vain nykyyritykseen ...
Sitä kans miettinyt, että tältäkö se näyttää, kun imperiumit sortuu? Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä se sortunut päivässä. Amerikalla on aineksia samalle polulle. Hillitön velka, sotaoperaatioita sinne sun tänne, uhittelua joka suuntaan, inflaatio saattaa lähteä lapasesta, vaikutusvalta luhistuu. Toki nämä kehityskulut kestää ehkä satoja vuosia, mutta viimeiset vuodet kiistämättä vaikuttanut hieman kiihdyttäneen tätä kehitystä.

Ja jotta joku ei ala jankkaamaan, että jos et ole USAn puolella, olet Iranin regiimin puolella. Tästä ei ole kyse. Mielellään näkisin kunmassakin maassa aivan toisenlaisen hallinnon, mutta en ehkä kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Sama myös Venäjän ja vaikka Pohjois-Korean osalta ja Kiinankin. Todellinen muutos ehkä tapahtuu vain sisältä päin.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Voisi tuota Iranin tilannetta miettiä hiukan laajemminkin. Ainekset nimittäin on konfliktin eskaloitumiseen vaikka maailmansodan asteelle. Venäjä ja Iran ovat oikeastaan rajanaapureita (ja osin kiisteleviä sellaisia) Kaspian meren kautta. Tuota kautta voisi laivalla toimittaa helposti sotilaallisia ja muita tarvikkeita Venäjältä ja sen kanssa hyvissä väleissä olevista entisen Neuvostoliiton tasavalloista Iraniin. Teheranhan on suhteellisen lähellä Kaspain meren etelärantaa.

Kiinalla on huomattava intressi Iranin öljyyn, mutta Venäjällä puolestaan aivan fundamentaaliset intressit tuohon Kaspian meren ympäristössä olevaaan seutuun monessa muussakin mielessä. Jos Kaspian merellä ruvetaan häiritsemään kuljetuksia, ollaan todella vaarallisen tilanteen äärellä.
 

Antero80

Vakionaama
Mikä olisi Israelin muu mahdollisuus kun yrittää, odottaa että Iran tuhoaa koko valtion.
Tuntuu toisen maailmansodan opit juutalaisten kohtelusta istuvan vahvasti osassa ihmisiä :(

Se että ovat saaneet USA avuksi on varmasti pienelle valtiolle iso helpotus, kuinkahan moni tuomitsisi USA:n jos tulisivat Suomen avuksi kun meidän kansa uhattaisiin pyyhkiä kartalta..
 

fraatti

Hyperaktiivi
Ihmekös että Dubaista ei ole oikein enää näkynyt videoita drone tai ohjusiskuista. 50k€ sakkolapun pelko saa kummasti some sormen rauhoittumaan. Taitaapi tämä rähinä tehdä melkoisen loven tuon imagoon.


 

kotte

Hyperaktiivi
Mikä olisi Israelin muu mahdollisuus kun yrittää, odottaa että Iran tuhoaa koko valtion.
Voi kuitenkin aina pohtia sitä, kannattaako asioita aina hoitaa kostostrategilla (tyypillisesti sata tapettua vihollista per tapettu israelilainen). Tuollainen strategia luo valtavan määrän piilevää vihaa ja katkeruutta vihollisena pidettyjen keskuuteen ja toimii polttoaineena fanaattisen terrorismin kehittymiseen vihollisten keskuudessa. Kostoiskuilla voi ongelmaa yrittää pitää kurissa, mutta tuollainen karsinta vaatii jatkuvia valtavia sotilaallisia panostuksia. Asetelmaa kärjistää sekin, että historiallisten faktojen valossa on melkein jatkuvasti laajennettu omaa reviiriä ja karsinoitu tavanomainen rauhallinen rinnakkainelo vaikeaksi (nykyhallinto on ääriesimerkki moisesta, uskonnollis-kansallisen fanatismin ja brutaalin voimapolitiikan liitto).
 

jarkko_h

Vakionaama
O
Ihmekös että Dubaista ei ole oikein enää näkynyt videoita drone tai ohjusiskuista. 50k€ sakkolapun pelko saa kummasti some sormen rauhoittumaan. Taitaapi tämä rähinä tehdä melkoisen loven tuon imagoon.



Omassa mielessä Dubain imago on ollut jo ennen tätä rähinää kyseenalainen. Ei olis tullut mieleenkään mennä lomailemaan tuohon naisia, vähemmistöjä ja siirtotyöläisiä sortavaan diktatuuriin.
 

Tifo

Vakionaama
O

Omassa mielessä Dubain imago on ollut jo ennen tätä rähinää kyseenalainen. Ei olis tullut mieleenkään mennä lomailemaan tuohon naisia, vähemmistöjä ja siirtotyöläisiä sortavaan diktatuuriin.
Dubain öljyvarannot on pienenemään päin verrattuna esim Abu Dhabiin. Siellä on paino kiinteistöbisneksessä. Siellä on sama systeemi kuin Helsingissä, sheikin porukat omistaa maan ja pilvenpiirtäjät on rakennettu vuokratonteille. Sheikillä oli ainakin joku vuosi sitten 100 miljardia velkaa. Fiksu kuvio niin kauan kuin talot pysyy ehjinä.
 

kotte

Hyperaktiivi
Iran ei käsittääkseni edes tunnusta Israelia? Tukee terrorristijärjestöjä jotka hyökkäävät Israelia vastaan jne.
Luulisi että Israel mielellään olisi valinnut ei sotilaallisen ratkaisun, eikä niinkuin Egyptin ja Jordanian kanssa sodan kautta diplomaattisiin suhteisiin. Mutta vaikea nähdä että tuollaista ratkaisua oli Iranin kanssa tarjolla?
Voihan se olla että Israelin tiedustelu petti täysin ja Iran ei oikeasti ollut uhka heille, siihen en osaa sanoa.
Todettakoon tuohon, että Israel tekee ja on tehnyt toimillaan harmonian saavuttamisen hyvin vaikeaksi ja nykyhallinto on erikoisesti kunnostaunut asian vaikeuttamisessa.

Historiasta kun lähtee, niin jonkinlaisesta juutalaisvaltion tapaisesta tuli loppu, kun roomalaiset aikoinaan kyllästyivät jatkuvaan kapinointiin ja ottivat samantapaiset otteet käyttöön kuin USA ja Israel tällä kertaa. Juutalaisväestö sen jälkeen hajaantui historiallisessa mielessä paljon laajemmalle maantieteelliselle alueelle. Muhamettilaisuuden synnyttyä myös Palestiinan alue muuttui yli vuosituhannen ajaksi islamilaiseksi. Eurooppalaiset tosin häiritsivät tilannetta muutamalla ristiretkellä tuohon vanhaan Itä-Rooman kolkkaan, mutta Itä-Rooman lopullisesti romahdettua luokkaa 600-vuotta sitten alue siirtyi ottomaanien eli silloisen Turkin hallintaan. 1800-luvulla sionistinen liike sitten alkoi herätellä henkiin vanhan juutalaisvaltion kaipuuta ja myös suuruusihannetta. Ottomaanien valtakunnan romahdettua ensimmäisen maailmansodan yhteydessä britit ottivat alueen mandaatikseen. Sittenpä sionistit alkoivat vähitellen muuttaa omin lupinensa vanhalle arabialueelle ja toisen maailmasodan kynnyksellä ja sen jälkeen alkoivat aiheuttaa melkoista hässäkkääkin brittien kannalta. Brittien tarkoitus oli ensi perustaa Palestiinaan juutalaisten ja muhamettilaisten rauhalliseen yhteiseloon perustuva valtio, mutta tuohan ei lähtenyt ollenkaan toteutumaan ja mielestäni ei ole ollenkaan yksipuolista väittää, että pääavastuussa olivat sionistit ja juutalaista valtiota ajavat. Arabien kannalta juutalaiset ovat tunkeutuneet heidän mailleen ja ryöstäneet sen itselleen pala kerrallaan ja tuo jatkuu edelleen. Lähtökohdat harmonialle ovat todellakin huonot tapahtuneen pohjalta. Britit ja USA eivät toisen maailmasodan jälkeen ajaneet mitään tuon suuntaistakaan, vaan kehitys on ollut juutalaisten ajamaa, vaikkakin tukea on virrannut erityisesti USA:n laajoista juutalaispiireistä. On aika luonnollista, että fuhdamentalististen muhamettilaisten ääriliikkeet kokevat tulokkaat syystäkin verivihollisiksiin.
 

Antero80

Vakionaama
Todettakoon tuohon, että Israel tekee ja on tehnyt toimillaan harmonian saavuttamisen hyvin vaikeaksi ja nykyhallinto on erikoisesti kunnostaunut asian vaikeuttamisessa.
Vaikka olisi tehnyt asiasta kuinka vaikeaa niin oikeuttaako se ~10 kertaa väkiluvulta suurempaa maata uhkailemaan että he pyyhkivät Israelin kartalta?
Puhuttaan kuitenkin 10 miljoonasta ihmisestä, onko Israelilla mielestäsi lupa puolustaa kansaansa tälläisten uhkauksia edessä ja liittoutua muiden maiden kanssa huomattavasti isompaa valtiota vastaan?
 

Mikki

Hyperaktiivi
Joo... Pidetään aihe Iranissa. Iranin asetuki terroristeille on varmaan aika vähissä nyt, joten tilanne Israelin ympärillä on yllättävän rauhallinen.

Toivotaan että Iran möyhennetään oikein kunnolla. Siitä ei seuraisi alueelle muuta kuin hyvää.
 

Antero80

Vakionaama
Jep, Gaza jutustelulle on oma lanka
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Jaahas, taivaskanavilla että USA pyytää liittolaisilta laivastoapua.

Nyt on Euroopan syytä miettiä mitä vastaa!

En ymmärrä, että ei voitu ilman vinkumista antaa niitä lentokenttiä käyttöön aiemmin.

Entä jos tulee se päivä kun Naton artiklaa tarvitaan....!
 

kotte

Hyperaktiivi
Entä jos tulee se päivä kun Naton artiklaa tarvitaan....!
Mitä enemmän eurooppalaiset sekaantuvat Iranin konfliktiin, sitä lähempänä tuo päivä onkin. Sotikoon hullut keskenään keksittyjen päämääriensä takia (joille löytyisi ratkaisuja sotimattakin), jotta höyryä ei kerry enempää päihin.
 

mobbe

Vakionaama
Joo... Pidetään aihe Iranissa. Iranin asetuki terroristeille on varmaan aika vähissä nyt, joten tilanne Israelin ympärillä on yllättävän rauhallinen.

Toivotaan että Iran möyhennetään oikein kunnolla. Siitä ei seuraisi alueelle muuta kuin hyvää.
Hyvä idea.Uusi iranin johtaja tapetun tilalle tullut on ilmeisesti vihannes ja valtaa pitää vallankumouskaarti sekin ilman selkeää päällikköä.Lentotukialus japanin vesiltä on tulossa viikon kuluessa hormuzinsalmelle oletettavasti suojaamaan tankkereita.Eilen pommitettua khargin saarta tuskin tarvitsee miehittää ,pelottelu sen öljyinfran tuhosta riittää ,uskoisin että kahden viikon sisällä iran on rampana luovuttamaan jonka jälkeen siellä alkaa keskinäiset välienselvittelyt.
 

Harrastelija

Vakionaama
Tuon saaren miehitys olisi uhka ja mahdollisuus.
Sieltä käsin olisi hyvä suojata salmea mutta kaikki sinne viety olisi melkoisen uhan alla jos 100km Iranin rannikolta sisämaahan päin olevaa kaistaletta ei saada ”siivottua”.
 

Arisoft

Hyperaktiivi
Sieltä käsin olisi hyvä suojata salmea mutta kaikki sinne viety olisi melkoisen uhan alla jos 100km Iranin rannikolta sisämaahan päin olevaa kaistaletta ei saada ”siivottua”.

Se toimisi kuin "ihmiskilpi" tosin ihmisten sijaan olisi niitä arvokaampaa öljyä tankeissa. Hyökkäys aiheuttaisi saaren tuhon. Ikään kuin tekisi oman maalin.
 

Espejot

Hyperaktiivi
EU on lanseerannut uudet arvopohjaisen relisimin käsitteen ulkopolitiikalle. Tarkoittaa käytänössä että arvoja mm. kansainvälistä oikeutta noudatetaan silloin kun se on mahdollista, muuten pistetään silmät kiinni. Arvopohjaiseen realisimiin on helppo nojata tilanteessa kun ei haluta sekaantua tai halutaan irtaustua konfliktista. Ja kritisoidaan vain silloin kun siitä ei ole merkittävää haitaa. Kahdet rattaa siis. USA on tekemässä samaa sillä eroteuksella että arvopohja kulkee nimellä oma etu eli soditaan silloin - ja vain silloin - kun oma etu sitä vaatii. Mielenkiintoista miten viides artikala asemoituu USA:n etuun. USA on mm. pyytänyt laivoja saattotehtäviin Iranin vastasessa erikoisoperaatiossa. Vaatiko EU:n oma etu nyt sitä että lähdetään USA:n puudeliksi aina kun isäntä kutsuu jotta edes voidaan kysyä apua tosipaikan tullen.

Pari päivää sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel olivat käynnistäneet ilmaiskut Iraniin, Yhdysvaltain sotaministeri Pete Hegseth piti puheen, jossa teki selväksi, ettei Yhdysvallat hae toimilleen muiden hyväksyntää eikä yritä verhota niitä yleviin periaatteisiin. Yhdysvallat sotii omilla ehdoillaan.

”Ei typeriä voimankäytön sääntöjä, ei höttöistä valtion rakentamista, ei demokratian rakennusharjoituksia, ei poliittisesti korrekteja sotia. Me taistelemme voittaaksemme, emmekä haaskaa aikaa tai ihmishenkiä”, Hegseth sanoi.

Testosteronia tihkuva puhe sanoitti Yhdysvaltain uuden linjan, joka on ollut nähtävillä siitä asti, kun presidentti Donald Trump palasi Valkoiseen taloon runsas vuosi sitten. Hallinto ei hyväksy sitä, että kansainväliset sopimukset tai normit rajoittaisivat Yhdysvaltain toimia. Vaikka tämä on jossain määrin ollut todellisuutta aiemminkin, uutta on se, kuinka avoimesti ja julkilausutusti Yhdysvallat hylkää toisen maailmansodan jälkeen luodut kansainvälisen politiikan pelisäännöt.

Tämä asettaa Euroopan vaikeiden kysymysten äärelle: Täytyykö Euroopan vain hyväksyä sääntöpohjaisen järjestyksen kuolema ja mukautua uuteen todellisuuteen? Vai voiko järjestelmän tai edes osia siitä vielä pelastaa?

Yhteisesti jaettua vastausta kysymyksiin ei ole. Se käy ilmi tavasta, jolla EU-johtajat ovat reagoineet Iranin sotaan.

Oman vastauksensa kysymyksiin tarjosi komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puheessaan EU:n suurlähettiläspäivillä maanantaina. Hänen ydinviestinsä oli, että Euroopan on nähtävä maailma sellaisena kuin se on. Vanha sääntöpohjainen maailma on mennyttä, eikä enää palaa.

”Eurooppa ei voi enää olla vanhan maailmanjärjestyksen vartija”, hän sanoi.

EU puolustaa jatkossakin arvojaan ja sääntöpohjaista järjestystä, von der Leyen vakuutti, mutta sanoi heti perään, että EU tarvitsee realistisemman ja intressien ohjaaman ulkopoliittisen linjan.

Kuvaus tuo mieleen presidentti Alexander Stubbin lanseeraamaan arvopohjaisen realismin.

EU-instituution johtajalta puhe oli suorastaan hätkähdyttävä, sillä EU itsessään on osa vanhaa maailmanjärjestystä. Unioni perustuu yhteisille säännöille, ja samaa sääntöpohjaisuutta se ajaa myös globaalisti: perussopimuksen mukaan unionin tehtävä on edistää kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista.

Voi kysyä, onko EU:ta olemassa ilman yhteisiä arvoja ja pelisääntöjä. Kuten eräs diplomaatti asian hiljattain muotoili: ”Kansainvälinen oikeus on oksa, jolla EU istuu.”
 
Viimeksi muokattu:

BBF

Vakionaama
soditaan silloin - ja vain silloin - kun oma etu sitä vaatii.
Suurvaltojen yleinen etu näyttää vaativan oikean sodan aina sopivin väliajoin. Sillä pidetään military-industrial complex tyytyväisenä ja rahoitettuna sekä sotilaallinen kyky iskussa. Ne jotka sodista hyötyy ilmeisesti lobbaa ne käyntiin jollain keinolla. Nythän on käynnissä valtava militarisoitumisen aalto kaikkialla. Järjettömät määrät rahaa virtaa armeijoille ja sotateollisuudelle. Ilman sotiahan ne kuihtuisi pois.
 

Antero80

Vakionaama
Suuremmat valtiot tosiaan tuntuu uhkaavan pienempien valtioiden olemassaoloa, tämä on nyt tapahtunut Israelille lähi-idässä ja Euroopassa ollaan todistettu samaa skenaariota.

Osoittaa miksi on tärkeämpää kun koskaan aikaisemmin että pienet valtiot pystyä muodostamaan vahvoja liittoja isompien maiden kanssa.

Ehkä Iran virheellisesti kuvitteli että kukaan ei tule auttamaan Israelia kun heidän aikomus on tuhota koko valtio, tai tuki olisi vain aseapua / sosiaalisen median peukutukisa kuten Euroopassa tai Gazassa
 

BBF

Vakionaama
Ehkä Iran virheellisesti kuvitteli että kukaan ei tule auttamaan Israelia kun heidän aikomus on tuhota koko valtio, tai tuki olisi vain aseapua / sosiaalisen median peukutukisa kuten Euroopassa tai Gazassa
Nuo puheet Israelin tuhoamisesta on pelkkää Lähi-Idän retoriikkaa, eikä kukaan siellä oikeasti kuvittele etteikö jenkit tulisi Israelin tueksi jos sinne oikeasti hyökättäisi. Ne on yksinäänkin koko Lähi-Idän suurin sotilasmahti eikä mikään pieni valtio, kyllä se on siellä kaikille selvää.
 

Antero80

Vakionaama
Nuo puheet Israelin tuhoamisesta on pelkkää Lähi-Idän retoriikkaa, eikä kukaan siellä oikeasti kuvittele etteikö jenkit tulisi Israelin tueksi jos sinne oikeasti hyökättäisi. Ne on yksinäänkin koko Lähi-Idän suurin sotilasmahti eikä mikään pieni valtio, kyllä se on siellä kaikille selvää.
Ai, olen käsittänyt että tuota retoriikkaa käyttää vain Iran, Hamas ja Hezbollas. Laitatko linkkiä missä muut maat / järjestöt käyttää samaa retoriikkaa kokonaisen maan tuhoamisesta?

Tässä ketjussa on todettu että USA on vailla mahdollisuuksia Irania vastaan ja tulee lähtemään häntä koipien välissä karkuun.
Siitä voi päätellä mikä mahdollisuus Israelilla 10 miljoonan ihmisen kansana on tälläistä mahtia vastaan.
Onneksi heillä on USA:n turvallisuustuki, ainakin niin kauan kunnes Trump kyllästyy.
 

BBF

Vakionaama
Siitä voi päätellä mikä mahdollisuus Israelilla 10 miljoonan ihmisen kansana on tälläistä mahtia vastaan.
Ei voi koska asukasluvulla ei ole mitään tekemistä sotilaallisen kyvyn kanssa tässä tapauksessa. Israel on aina ollut arabimaiden ympäröimä missä on satoja miljoonia asukkaita, silti se on yhä olemassa. Eihän Iran ole edes rajanaapuri sen kanssa. Iran on toki iso sotilasmahti sekin muttei suurempi kuin Israel. Eikä USA todellakaan ole "vailla mahdollisuuksia" Irania vastaan.
 

Antero80

Vakionaama
Käämi paloi kun Iranin proxy-armeijat molemmin puolin maata ampuivat monta kymmentä vuotta raketteja maahan.
Tai sitten sotilastiedustelun kautta on saatu sellaista tietoa että uskottiin uhkausten muuttuvan todeksi.
Tai ehkä USA öljyn himo.
Ei näistä voi tietää mikä on ollut se laukaiseva tekijä, arvauksia voi esittää.
 

Antero80

Vakionaama
Iran on toki iso sotilasmahti sekin muttei suurempi kuin Israel.
No sitten vaikuttaa todella suurelta virhearviolta Iranin puolelta, ei ole järjen häivää uhkailla suurempaa sotilasmahtia tuhoamisella.
Toivottavasti sinne saadaan hieman maltillisempi johto, ja sisäistävät että Israel puolestautuu tuollaisten uhkausten edessä.

Retoriikka kuulostaa ihan Trump:n puheilta.
Ovatko muutkin Arabi maat tehneet vastaavia uhkauksia?
 
Back
Ylös Bottom