Itsellä esimerkiksi oman auton muuttuvat vuosikulut ovat hiukan pienenmmät kuin kertomasi kustannusero (pääomakulut sitten päälle). Polttoaineeseen menee vuodessa nykyhinnoin noin tonni tai hiukan yli. Vakuutuksiin (täyskasko ja liikennevakuutus hyvin bonuksin ja järkevillä omavastuilla) vajaa tonni. Määräaikahuoltoihin, ajoneuvoveroihin ja renkaiden kulumiseen luokkaa tonnin, jos riittääkään. Määräaikaishuollot voisivat olla sähköautolle hiukan halvemmat ja samoin ajoneuvovero, mutta renkaat luultavasti kuluisivat enemmän eikä vakuutuskaan olisi halvempi. Polttoainekulut ovat luokkaa kolmannes juoksevista kuluista ja pääomakuille voi hyvinkin laskea vielä toisen mokoman päälle (arvonalenemana), jos auto on uusi (mutta nehän laskevat jatkuvasti auton ikääntyessä). Polttoainekuluista voisi ehkä säästää jopa yli puolet, jos lataa kotona, mutta runsaan 500 euron säästö vuodessa on hyttysen ininää pääomakulujen ja kokonaiskulujen rinnalla. Uudehkoa kunnossa olevaa autoa harvoin kannattaa vaihtaa (taksit ja muut ammattisuhareiksi laskettavien ajopelit ovat toinen juttu, kun uudehkoista, mutta huomattavan paljon ajetuista pirsseistä hyvitetään vaihdossa uuteen melko hyvin). Keskimääräiset ajokilometrit vuosittain keräävälle yksityihenkilölle juuri uuden auton pääomakustannukset tekevät ajosta tuollaisella ajopelillä kaikkein kalleinta, koska hyvityshinta kuitekin laskee nopeasti verrattuna uuden vastaavan hintaan. Yleensä tuollaisen 5 ... 10 vuotta keskimääräistä ajosuoritetta kärsinyt ajokki on vielä aika huoleton ja pääoman menetysnopeus on jo laskenut selvästi 0 ... 5 vuotta samalla profiililla ajettuun autoon.