LN25 Tehot hukassa

wannabe

Aktiivinen jäsen

hj

Jäsen
Minulla meni myös LN25 hullunkierrolle vuoden vaihteen kovien pakkasten aikana. Asian herätti oikeastaan talon nopea jäähtyminen ja jatkuvat junapillin äänet. En tiedä onko aiemmin tehnyt samaa mutta nyt kun Ruuvitag käytössä niin oli helppo rekisteröidä sulatukset.

Yläluukku auki, yläanturin asennus pidikkeen kanssa tasan ja eristys solumuovilla. Keskivaiheilla putket ottivat märkään huopaeristeeseen kiinni, siihen väliin tungin solumuovikaistaleen huovan ja putkien väliin. Lisäksi kattoon asensin siihen kohtaan vielä extra solumuovipalasen kun vaikutti että kattopelti saattaa hikoilla. Ala-anturista ei tietoa mutta ei vaikuttavat että oli huovan kanssa tekemisissä varsinkin kun tungin tuon ylimääräisen kaistaleen tuohon keskivaiheille.
Pumppu uudestaan päälle ja sulatukset toimivat nyt erinomaisesti ja lämpöä piisaa. Yli -20 pakkasilla nakuttaa jatkuvasti 2h sulatusvälillä.
Kuukauden kokemuksella yllä olevat havainnot pätevät edelleen. Hyvin on Mitsu sulatuksia säätänyt, pääosin 1h-2h30min välillä. Aamulla ulkolämpötilan ollessa -25C sulatusvälit aika tarkalleen 2h. Puhallus nelosella ja pyyntinä +25.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

markok

Aktiivinen jäsen
Tätä olen itsekin miettiny, että kuinka pitkiä lämmityssiivuja antaa Mitsurunnerin maximissaan vetää. Mieltä rauhoitti Daikinin suhtautuminen tuohon asiaan. Tolla sivulla https://lampopumput.info/foorumi/threads/daikin-perfera-30-ja-40.26849/page-53 on sanaa niin pitkistä lämmitysvedoista, että en enää ressaa jostain 6+ tunnin vedoista.
Minä laitoin kellosulatuksen neljän tunnin välein juuri tuon voitelun takia. Onko se sitten tarpeellista niin en tiedä. Tuolla ei mielestäni ole enää hirveän isoa eroa cop:iin sulattaako neljän vai kahdeksan tunnin välein.

Meillä lähes aina sulatuksen käynnistää tuo neljän tunnin aika. Kennon jäätymisen puolesta voisi vetää huomattavasti pidempiä vetoja. Kuivalla pakkasilmalla testimielessä ajoin 16 tunnin vedon ilman sulatusta ja tuon jälkeen sulatus oli ihan aiheellinen vaikka kenno ei ihan tukossa ollutkaan. Ainoastaan kostealla pikkupakkasella tulee dT vastaan ennen aikaa.
 

puu

Aktiivinen jäsen
-30 kelillä kenno on kyllä jo aika äärikylmä.
-33°C ei vielä ole äärikylmä. R32:n kiehumispisteeseen on vielä melkein 20°C matkaa. Kolme talvea on LN25 nyt pyörinyt Mitsurunnerin kanssa "ylipitkillä" sulatusväleillä. Voi olla että kompura porsii jossain välissä, mutta eipä siinä mitään menetä, sellaisi leluja nämä ovat. Voipahan sitten ostaa tilalle jonkun pumpun, jossa sulatuslogiikan suunnittelija on ollut edes jossain määrin tehtäviensä tasalla.

Ja täältä tosiaan löytyy mitattua dataa LN35:n sulatuslogiikasta, LN25 toimii ihan samanlailla. Eli lämmitysjakson pituus päätellään edellisen sulatuksen pituudesta. Pakkasen kasvaessa näyttäisi myös että jopa vähän herkemmin pidennetään lämmitysjaksoa.
 

kannu

Jäsen
Kuukauden kokemuksella yllä olevat havainnot pätevät edelleen. Hyvin on Mitsu sulatuksia säätänyt, pääosin 1h-2h30min välillä. Aamulla ulkolämpötilan ollessa -25C sulatusvälit aika tarkalleen 2h. Puhallus nelosella ja pyyntinä +25.
Saiko nuo keskiputken toimenpiteetkin tehtyä yläkautta vai pitikö purkaa muutakin kuin yläpelti? Voisi kokeilla samaa mutta jos tarvii purkaa enemmän niin taidan odotella lämpöisempiä kelejä.
 

bILPo

Aktiivinen jäsen
Voipahan sitten ostaa tilalle jonkun pumpun, jossa sulatuslogiikan suunnittelija on ollut edes jossain määrin tehtäviensä tasalla.
Onko sellaisia (tai ainakaan niitä, jotka toimii myös noissa -30 lämpötiloissa)? Ei ainakaan tuo Toshiban Polar ole vakuuttanut mua heidänkään osaamisestaan. Kenties Panasonicit?

Yläkautta onnistui eli pelkkä yläpellin irroitus riitti.

Tähän pitäis löytää joku kunnon ohjeistus. Itse en muuta tuosta älynnyt, niin koitin vain kuivata ja eristää tuon yhden näkyvän anturin. Ei mitään vaikutusta sulatuksiin.
 

puu

Aktiivinen jäsen
Onko sellaisia (tai ainakaan niitä, jotka toimii myös noissa -30 lämpötiloissa)? Ei ainakaan tuo Toshiban Polar ole vakuuttanut mua heidänkään osaamisestaan. Kenties Panasonicit?
Sepä, tuskinpa on kukaan valmistaja jaksanut panostaa tällaiselle markkina-alueella. Tosin erään merkin maahantuoja mainostaa "pohjolan olosuhteisiin suunniteltuja" pumppuja, mutta tämä on tässäkin ketjussa osoittautunut pelkäksi katteettomaksi myyntipuheeksi.

Paras olisi sellainen pummpu, jossa pääsisi muokkaamaan firmwarea ja laittamaan itse toimivan sulatuslogiikan. Käytännössä Mitsurunner mutta laitteen omaan softaan sisällytettynä.
 

B12

Aktiivinen jäsen
Paras olisi sellainen pummpu, jossa pääsisi muokkaamaan firmwarea ja laittamaan itse toimivan sulatuslogiikan. Käytännössä Mitsurunner mutta laitteen omaan softaan sisällytettynä.
No jos se oma stetsonista vetäisty sulatuslogiikka sitten vaikka särkee kompuran voitelun puutteeseen, niin sitten taas syytetään valmistajaa. En väitä että hajottaisi, mutta jokin logiikka valmistajankin logiikassa on ollut suunnitteluvaiheessa. En usko, että syynä on pelkkä Mitsubishin suunnittelijoiden ammattitaidottomuus, että paska tuli ja muutakaan emme osaa, koska meillä ei ole mitään käryä ilmalämpöpumppujen suunnittelusta.

-30 taitaa jo olla sellainen keli, että ei voi minkään merkkisen ilpin toiminnasta takuuta antaa?
 

puu

Aktiivinen jäsen
-30 taitaa jo olla sellainen keli, että ei voi minkään merkkisen ilpin toiminnasta takuuta antaa?

Kurkkaapa Scanofficen sivulle:
1707669811462.png


Tai LN-pumpun esitteestä ote. Pitäisi -15°C tuottaa tuon mukaa nimellistehon verran lämpöä, eli 3,2kW. Hullunkierrossa tämä ei ole mahdollista ainakana keskilämpötehona.
1707670119051.png
 

maanma

Vakionaama
3,2kW on eri asia kuin 3,2kWh.

Aika harvoin on 30min kiertoa -15 C. Yleensä ne ovat ilmestyneet -20 C paikkeilla. Jos anturi on jäätänyt kunnolla niin kyllähän se voi sitten hulluttelu jatkua -15C, kunnes sulatus onnistuu.
 

puu

Aktiivinen jäsen
3,2kW on eri asia kuin 3,2kWh.
Kyllä, teho on eri asia kuin energia, mutta miten tämä liittyy edelläkäytyyn keskusteluun?

Aika harvoin on 30min kiertoa -15 C. Yleensä ne ovat ilmestyneet -20 C paikkeilla. Jos anturi on jäätänyt kunnolla niin kyllähän se voi sitten hulluttelu jatkua -15C, kunnes sulatus onnistuu.
Olisikin. Itselläni LN25 kävi hullunkiertoa käytännössä aina kun oltiin vain pakkasen puolella. Plussalla kun käytiin, mentiin hetki yli tunnin lämmitysjaksoilla, mutta sitten taas pakkasille mentäessä ajautui 30-40 minuutin lämmitysjaksoihin. Ei ollut anturi jäässä. Kaikkea kokeiltiin ulkoyksikön piirikortin vaihtamista myöten, mutta lopulta Mitsurunner oli ratkaisu.

Maahantuojan mielestä pumppu toimi oikein, eikä siinä ollut heidän mielestään mitään vikaa. Tästä voidaan siis päätellä, että on ihan suunniteltu ominaisuus, että laite tekee jatkuvasti 30min lämmitysjaksoja pakkasella, vaikka kennoon ei kertyisi ollenkaan kuuraa. Täten kyllä kyseenalaistaisin Mitsubishin suunnittelijoiden ammattitaidon, jos tuo kerran on ihan tarkoituksellinen ominaisuus.
 

maanma

Vakionaama
Olen kanssasi samaa mieltä, että sulatus voi ajautua typerään kierteeseen.

Tätä oli muistaakseni jo FD25n kanssa, kun se huopa jäätyi kiinni anturin ympärille.

Mutta vastuukysymyksissä täytyy eritellä mikä vastuu tai ilmoitettu asia jää toteutumatta.

3,2kW vs kWh asian nostin esille siksi, että kun laitteen valitsee niin odotusarvo on että se tuottaa x kWh ilmoitetussa lämpötilassa. Jos se ei tee niin, niin tuotteessa on vika, jonka vuoksi tavoitteesta jäädään. Jos tavoitteesta jäädään puolet, niin laite katsotaan täysin kelvottomaksi. Jos siis pystyt osoittamaan että 3,2kW ei keskimäärin toteudu -15 asteessa on sinulla peruste vaateellesi. Sen voi todistaa taulukoitujen ottotehon, ulkolämmön, nopeuden ja imu- sekä puhalluslämpötilojen käyrien avulla.
 

Ilmavaiva

Aktiivinen jäsen
Esitteet mahdollisesti perustuvat noille testeille, joissa sulatusvälit ovat 2,5 h. Paljonkohan tulisi lämmitystehoon eroa esim. -15 lämpötilassa vuorokaudessa 2,5 h vs 0,5 h sulatusväleillä.
 
Back
Ylös Bottom