Lumityöt - hupia vai ei?

fraatti

Hyperaktiivi
Tuli muuten mieleen näin lingoista puhuttaessa että tein tuohon kiinalinkoon myös jalaksiin pienen upgraden lattaraudasta joskus aikoinaan. Nyt jalakset eivät uppoa pehmeään pintaan vaan nuo leveämmät kantavat tuota kuupan etulaitaa paljon paremmin. Suositeltava muutos ainakin omien kokemusten mukaan.

1645174111965.png
 

Hempuli

Töllintunaaja
Kuinkas muualla on kunnan lumityöt sujuneet ?
Täällä ne ovat ainakin aiheuttaneet hammastekiristystä ja lukuisia puheluita kaupungille. En tiedä aurataanko taajamassa paremmin mutta täällä ainakin yksityisteiden hoito on aivan retuperällä.
Lounaassakin on toki ollut ongelmalliset kelit. Meillä on (ainakin vielä tänä vuonna) yksityistiet kaupungin hoidossa eli käytännössä ostourakoitsijat kuten kunnan omien teidenkin kanssa. Muutama alue saa rikinkatkuista tarinaa kunnan palautekanavaan ja loput enemmän satunnaista huomautusta. Sen sijaan vastuullamme olevaan yksityistielle on sattunut urakoitsija, jolla on järkevä kalusto ja ammattiylpeyttä eikä pariin talveen ole voinut kuin kehua tehtyä työtä. Pitää muistaa laittaa ruusuista palautetta.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Lounaassakin on toki ollut ongelmalliset kelit. Meillä on (ainakin vielä tänä vuonna) yksityistiet kaupungin hoidossa eli käytännössä ostourakoitsijat kuten kunnan omien teidenkin kanssa. Muutama alue saa rikinkatkuista tarinaa kunnan palautekanavaan ja loput enemmän satunnaista huomautusta. Sen sijaan vastuullamme olevaan yksityistielle on sattunut urakoitsija, jolla on järkevä kalusto ja ammattiylpeyttä eikä pariin talveen ole voinut kuin kehua tehtyä työtä. Pitää muistaa laittaa ruusuista palautetta.
Millaiset lumirajat siellä on että kaupungilta pitäisi käydä käsky lähteä auraamaan? Täällä se on lunta 8cm tai loskaa 8cm. Kyseessä reilun 3 km pituinen yksityistie. Tuo 8cm loskaa on jo sellainen määrä että mäkisellä tiellä ei liiku kuin neliveto. Ongelma on myös ollut vasteaika. Saattaa olla että kaikki lumi on jo tampattu tiehen moneen kertaan kiinni että auratessa siitä ei enää meinaa irrota mitään. Kun lumet sitten sulavat niin loskaa on vähintäänkin riittävästi.
Luulen että täälläpäin ongelma on juurikin tuo yksi urakoitsija. Toki somessa näinä aikoina näkee marinaa huonosti hoidetuista aurauksista jatkuvasti jokapuolelta. Toki nyt luntakin on tullut helmikuussa varsin reilusti. Meillä tämä juttu ei ole ollut vain tämän vuoden ongelma vaan sitä on esiintynyt joka talvi.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Millaiset lumirajat siellä on että kaupungilta pitäisi käydä käsky lähteä auraamaan? Täällä se on lunta 8cm tai loskaa 8cm.
Asuntokadut aurataan, kun kuivaa irtolunta on 8 cm tai sohjoa 5 cm. Hiekoitetaan normi työaikana jyrkät mäet ja suojatiet. Meillä on yks.tien osana 200m B-luokan kevyen liikenteen väylää, jossa lumi/sohjoraja on 5 ja 5 cm ja hiekoitus linjahiekoituksena.

Meidän tien urakoitsijalla ei ole kelloa ja useimmiten auraa ja hiekoittaa klo 4-6 aikoihin, mutta käytännössä vähän ennen kuin on tarve. Hiekoittaa vielä koko tien linjahiekoituksena, joskin yksityistiemme on suosittu ulkoilulenkkien kohde lähialueen kasa-asutuksille. Kääntyväsiipisellä auralla ei tee edes vallin tynkää liittymien kohdalle. Tänä talvena on ajellut traktorillaan yli sata kertaa töllin ohitse kameran mukaan, joista osa toki hiekanhakureissuja.

Ei tule kateeksi alueita, joissa urakoitsija on kalustollaan ja miehityksellään varautunut 2019/20 talven mukaisesti.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Asuntokadut aurataan, kun kuivaa irtolunta on 8 cm tai sohjoa 5 cm. Hiekoitetaan normi työaikana jyrkät mäet ja suojatiet. Meillä on yks.tien osana 200m B-luokan kevyen liikenteen väylää, jossa lumi/sohjoraja on 5 ja 5 cm ja hiekoitus linjahiekoituksena.

Meidän tien urakoitsijalla ei ole kelloa ja useimmiten auraa ja hiekoittaa klo 4-6 aikoihin, mutta käytännössä vähän ennen kuin on tarve. Hiekoittaa vielä koko tien linjahiekoituksena, joskin yksityistiemme on suosittu ulkoilulenkkien kohde lähialueen kasa-asutuksille. Kääntyväsiipisellä auralla ei tee edes vallin tynkää liittymien kohdalle. Tänä talvena on ajellut traktorillaan yli sata kertaa töllin ohitse kameran mukaan, joista osa toki hiekanhakureissuja.

Ei tule kateeksi alueita, joissa urakoitsija on kalustollaan ja miehityksellään varautunut 2019/20 talven mukaisesti.
Tuo kuulostaa että sielllä on asiat mallillaan. :lumiukko:
 

Hempuli

Töllintunaaja
Meidän kulmilla on paremmin kuin hyvin kyllä, mutta toisaalla valitellaan kaatumisia, auton pohjia ja pihaan pääsemättömyyttä. Talousvetoisessa kunnassa rahoitusjohtaja voisi laskea, paljonko yhden murtuneen koiven suorilla ja välillisillä kustannuksilla hiekoitetaan kulkuväyliä. Ainakin kunnan rahoittama nastojen laittaminen iäkkäiden kenkiin on todettu taloudellisesti kannattavaksi.

Varustus on toki itsekunkin ajalteltava, ei yhteiskunnan kuulu toppatakkiakaan pukea päälle, ettei asukkaalle tulisi kylmä. Jonkinasteista talviolosuhteiden sietämistäkin olisi hyvä olla.
 
P

Poistunut käyttäjä 16081

Vieras
On se mukavaa touhua.
Paljonko muuten koppelo heikkenee jos uy on lumikasan takana, ja paljonko se siitä paranee kun kaivoin tuulitunnelin?
 

Liitteet

  • IMG_20220218_122020.jpg
    IMG_20220218_122020.jpg
    50,9 KB · Katsottu: 198
  • IMG_20220218_110404.jpg
    IMG_20220218_110404.jpg
    101,2 KB · Katsottu: 200
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Lauri H

Aktiivinen jäsen
Täytyy sanoa, että ainakin Oulussa tämän oman kotikatuni auraushommat hoidetaan tarvittaessa vaikka useamman kerran päivässä ja höylätäänkin niin, ettei keväällä (tai muulloinkaan) siinä käytännössä sohjokautta ole. Johtuu varmaan tiellä kulkevasta bussireitistä. Protip siis kaikille, että kannattaa ostaa tontti bussireitin varresta, niin auraus toimii ;)

Isoin ongelma on sitten nämä aurausvallit liittymässä ja postilaatikkorivistön edessä.

6BCCD414-4772-439A-8D7A-2068F660A6B8.jpeg

Kuva 2020 vuodelta, mutta sama meno jatkuu edelleen joka talvi. Toinen ongelma on sitten se, että tie tuppaa kapenemaan talvisin jopa pari-kolme metriä suhteessa kesäleveyteen.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Isoin ongelma on sitten nämä aurausvallit liittymässä ja postilaatikkorivistön edessä.

katso liitettä 77199
Itse ajattelen sen verran posteljoonia että tuuppaan nuo aina kolalla puhtaaksi. En pidä tuota lootan tai liitymän kohdalla minään ongelmana. Toki ne kannattaa hoitaa samantien pois eikä vasta sitten kun ne on tampattu tuohon kiinni autolla tai muuten jäätyneet. Eli siellä ei ole ongelmia. ;)
 
  • Tykkää
Reactions: juu
P

Poistunut käyttäjä 16081

Vieras
Postilaatikoiden takaa kolaan aina metrin verran ja sivuilta kuutisen metriä. Ei pääse vallia kinostumaan.
Eräällä tiellä ollaan olevinaan niin kiireisiä, ettei kukaan "kerkeä" postilaatikon edustaa kolamaan missään vaiheessa, tuttu posteljooni kertoi että ajaa ohi jos ei postilaatikoita löydy tai niille pääse kohtuudella. Ja se on aivan oikein.
 
  • Tykkää
Reactions: juu

Lauri H

Aktiivinen jäsen
Itse ajattelen sen verran posteljoonia että tuuppaan nuo aina kolalla puhtaaksi. En pidä tuota lootan tai liitymän kohdalla minään ongelmana. Toki ne kannattaa hoitaa samantien pois eikä vasta sitten kun ne on tampattu tuohon kiinni autolla tai muuten jäätyneet. Eli siellä ei ole ongelmia. ;)
Posteljoonia minäkin ajattelen kun oon itekin joskus lehtiä jaellut laatikoihin ja sillä minä tuon edustan joka kerta aurauksen jälkeen ja myös ennen sitä putsaan. Vaan kun työajat on mitä on ja useimmiten aura käy siinä 6:30 eli heti sen jälkeen kun olen saanut pihan kolattua ja lähtenyt töihin ja taas toisaalta töistä tullessa vallin tamppautumista (tai jäätymistä) on jo tapahtunut, niin pikkuhiljaa se vaan kasautuu.

Tuossa on tosiaan 8 postilaatikon rivistö, mutta eipä sen edestä juuri naapurit lumitöitä hoida kun se sattuu olemaan meidän kiinteistön kohdalla, niin mun tehtäväksi se sitten jää, vaikka oma postilaatikon käyttöni on sitä, että n. viikon tai kahden välein käyn katsomassa, onko sinne tullut mitään. Ei siinä, osa naapureista on kyllä sen verran iäkkäitä, etten kyllä kehtais heiltä sitä vaatiakaan. Mut joo, ei ole mun postit, jotka sieltä jää tulematta jos joskus ei kolaustulos tyydytä jakajaa :)

Keväällä kelien lämmetessä ja paateen pehmetessä otan jossain vaiheessa urakan petkeleen ja pistolapion kanssa sitten.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Postilaatikon asennuksesta oli Postilla aika tarkkoja määräyksiä. Meillä tien jyrkkä reuna aiheutti painumaa ojaa kohti, joten postipojalta kysyin, jotta haittaako lootien siirto puoli metriä tien puolelle, mikä ei liene ihan korrektia. Ei haitannut ja siihen me tolpan kaivoimme. Naapuri kolaa lumet laatikolta ojaan ja minä tien toisen puolen ojaan, kun en ilkeä niitä kasata naapurin rengaskaivon viereen. Ja se Viksu Tienauraaja kääntää tuosta kohtaa lumet tien vastakkaiseen reunaan. Postiakin on harvakseltaan tullut, yleensä vain Postin oma mainosjakelu pari kertaa viikossa.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Jaahas.... Ja taas huomenna mennään. Uhataan jopa 15-20cm lumikertymää etelärannikolle.

Melkein jo alkaa tympimään. Toivotaan että tulee edes kevyenä versiona. Nollakelissä taitaa olla tosin turha toivo.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Erä 1 oteltu ja onneksi lumi oli melko kevyttä. Mutta vuosiin kovimmasta päästä lumimyräkkä. Toinen erä tuöee varmasti vielä.
 

kaihakki

Vakionaama
Yhden matsin otin jo pari tuntia sitten, mutta tavaraa tulee yhteen putkeen. Näyttää huolestuttavalle. Alkaa pikku hiljaa kypsyttämään tälle talvelle. Lämpömittarikin näyttää nyt + 0,5 astetta ja ennuste näyttää täyttä sadetta aamu kolmeen. Huomenna on sitten suojalumen kolaamista. Taitaa tulla kuntoilun huippuhetket pintaan.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Erä 1,5 on tehty ja 5cm huomattavasti raskaampaa lunta oli nyt. Että aamulla lienee sitten ns. sarvi otsassa jumppa tiedossa.
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Klo 19 ajelin töistä kotio, yhtenään tuli lumipyryä päälle kovan tuulen saattelemana. Edelleen sama meno jatkuu. Huomenna siis herätään 30 min normaalia aiemmin linkoamaan traktorilla tie vapaaksi, koska nyt jo tullut 15 cm puuterilunta suojaisii paikkoihin ja tie hävinnyt kun tuisku kasannut kaiken tielle.

Mahtava keli näin moottorikelkkailua ajatellen :) :)
 

jarkko_h

Vakionaama
Omalla kunnolla ei olis mitään mahdollisuutta ollut selvitä aamusta jos olis odotellut. Useammassa erässä hissukseen voimilleni parempi.

Tuntuu että kunto on kohentunut tänä talvena kivasti. Monipuolista liikuntaa hiihtämisen ja luistelun rinnalla.
 

Mekaniker

Vakionaama
Eipä tätä saa pois lingolla, lumiukko-lunta
Koneella pitää työntää kasoihin
Ihan riittävästi tuli, parikymmentä senttiä ainakin
Raitista ilmaa saa loppuviikoksi kun tullee katoilta alas myös

Yksi asia mitä tämä lumimäärä tuo tullessaan: Se sulaa jossain vaiheessa, eli tulvia odotettavissa jotka asuvat sellaisessa paikassa...
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Edelleen pyryttää, pakkasta -4..5C. Yöllä tullut 15-20 cm suojaisiin kohtiin, joissain kohti näkyy maa ja jossakin sitten polviin asti kinostunutta lunta. Kova tuuli myös jatkuu. Linko sai laulaa ja kasasin muksuille etukuormaajalla komean lumikasan pihan nurkkaan. Varmaan töiden jälkeen sama homma taas edessä, sen verran tuntuu edelleen tuiskuttavan.
 

pamppu

Vakionaama
Eipä tätä saa pois lingolla, lumiukko-lunta

Ei vielä ole taivaalta sellaista tavaraa tullut, joka ei olisi lingolla pois lentänyt. Joskus keväällä lingonnut jopa kirkkaaksi vettynyttä loskaa. Siinä on kyllä jo hiukan haastetta, jos vettä on paljon joukossa. Ei lennä pitkälle…

Eipä täällä kyllä taas paljoa tullut, illalla se jo loppui. Ei näyttäis olevan taas mitään haastetta, pittää käydä pyyhkäisemässä paikat puhtaaksi.
 
P

Poistunut käyttäjä 16081

Vieras
Joo, 99,99% maassa olevasta lumesta on nyt kuivaa pakkaslunta. Niin hötyä, ettei siellä pääse umpisessa kuin isoilla metsäsuksilla, massiivisen kantavuuden kelkalla jne. Kelkkauria kunnostava tampparikaan ei päässyt mäkiä ylös joten kunnostus peruttu toistaiseksi.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Täällä PK-seudulla ensin tuli kovan tuulen kera sellaista lumipallolunta ja kun yöllä tuuli lakkasi, oli satanut sitä vielä hiljakseen oikein kunnon kerroksen tarttuen joka paikkaan => puut ovat nyt kunnon tykkylumen peitossa kauttaaltaan ja vaikka ne välttämättömimmät lumityöt tein jo illalla ja nyt uudelleen aamulla, niin kyllä tuolla vielä sitä työstettävää riittää ihan kunnolla :confused:
 

puuteknikko

Vakionaama
Vähitellen alkaa sade loppumaan Päijät-Hämeessä. En ehtinyt tehdä eilen mitään lumitöitä, ja muutenkin suurin määrä taisi sataa vasta yön aikana kun illalla autolla pääsi pihaan ihan normaalisti eikä ollut mitään tuulen tekemiä kinoksia vastassa. Työpäivän jälkeen mentävä sitten riehumaan kolan ja työntimen kanssa. Toivottavasti aura käy ajelemassa väylät jo ennen sitä ettei tarvitse mennä vielä uudelleen.
 

Linnalahti

Aktiivinen jäsen
Olipa outo ongelma lingon kanssa. Aluksi linko toimi hyvin mutta parin vuoden jälkeen ei sitä meinänyt saada käyntiin. Kun sitten kävi, oli aluksi teho heikko kunnes lämpeni kunnolla. Vuoden sitä ihmettilin ja selasin nettiä ongelmaan. Sitten nostin pöydälle löytihän se vika. Pakoventiilin väljystä ei ollut! Sen takia alkukäynistys oli vaikaa kun ei ollut tarpeeksi puristusta. Kun lämpeni ventiili meni kiini. Säätoä ei näissä koneissa ole joten otin ventiilin irti ja hioin sitä 0.6mm lyhyemäksi. Samalla porttasin kanavat. Lisäksi laitoin ulosheittosiipiin kumiläpät. Nyt lumi lentää kaksi kertaa kauemmaksi ja voi ajaa tupla nopedulla.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Olipa outo ongelma lingon kanssa. Aluksi linko toimi hyvin mutta parin vuoden jälkeen ei sitä meinänyt saada käyntiin. Kun sitten kävi, oli aluksi teho heikko kunnes lämpeni kunnolla. Vuoden sitä ihmettilin ja selasin nettiä ongelmaan. Sitten nostin pöydälle löytihän se vika. Pakoventiilin väljystä ei ollut! Sen takia alkukäynistys oli vaikaa kun ei ollut tarpeeksi puristusta. Kun lämpeni ventiili meni kiini. Säätoä ei näissä koneissa ole joten otin ventiilin irti ja hioin sitä 0.6mm lyhyemäksi. Samalla porttasin kanavat. Lisäksi laitoin ulosheittosiipiin kumiläpät. Nyt lumi lentää kaksi kertaa kauemmaksi ja voi ajaa tupla nopedulla.
Laita vielä nitroa tankkiin niin ottaa kiekkaa enemmän. :sormet:
Kaveri kokeili joskus ruohonleikkurissa. Se ei sammunut enää sen jälkeen vaan huusi itsensä hengiltä.
 

Large

Aktiivinen jäsen
Taisi mennä lingosta kulmavaihde paskaksi kun ajoin isoon jääpaakkuun päivällä. Samalla sitä ihmetellessä huomasin että katkopultit oli korvattu vissiin joskus normaaleilla pulteilla. :tonttu:
 

Lampari

Jäsen
Tänä talvena kaksi tankillista löpöä ajettu jo pienellä 4 heppaisella lingolla. Huomenna pääsee taas aamusta ajamaan kun yöllä painaa lunta. Aikaa menee noin 15% manuaaliseen verrattuna. 10 cm sade kesti kolalla noin 4 tuntia tällä meidän piha-alueella putsata. Linko on kyllä yksi taivaan lahja tässä huuahollissa
 

hamu

Jäsen
Jotenkin kuulostaa tutulle Kahdestaan tehdessä ja suojasäällä pihamaan liittymineen putsaa kolalla ja lapiolla kahteen tuntiin. 76 cm lingolla ottaa sama urakka sen kolme varttia ja mönkijällä vajaa puoli tuntia. Traktorin lingolla menisi vähemmän, mutta noskalumi on sille myrkkyä. Lapiointia joutuu tekemään vaikka käyttää koneita.
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Linko vielä kesäteloilla, lunta maassa noin 15 cm joten kohta voisi tuon kiinnitellä traktoriin. Piha-alue 800m2 ja tietä 350 metriä linkoutuu noin puoleen tuntiin. Kolalla menisi varmaan vähän kauemmin, varsinkin kun yksi tienpätkä hautautuu kovalla tuulella aina täysin lumeen noin polven korkeuteen asti, kun pellolta päin tuulee. Terassi talon ympärillä 80m2 ja kulku sieltä pihalle menee vielä käsipelillä, kyllä siinäkin jo hiki tulee mättäessä.
 

SON

Vakionaama
Ilmastokriisiä pukkaa! Lunta, lunta ja lisää lunta. Ollaan vasta joulukuun alkupuolella. Meillä jo alkaa olla ½ metriä ja lisää tulee taivaan täydeltä. Ei naurata lumitoiden kanssa!

:grandpa:
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Hyvinkäällä 34 cm ja lisää luvataan

18,5 cm päivän lumisade ennuste (noin 10 cm tullut nyt aamulla)

Ennustaa noin 18 cm lisää MA-TI ensi viikolla :lumiukko::help::tonttu:o_O
 
Back
Ylös Bottom