Lumityöt - hupia vai ei?

kotte

Hyperaktiivi
Itsellä on ollut Bilteman keskikoinen pyörävetoinen malli kymmenisen vuotta. Käytän lähinnä, kun tulee kovempi lumipyry (tänä vuonna ja tänään toista kertaa). Ajoin aikoinaan pihalla lojuneeseen kettinkiin, jolloin etupään osat hiukan vääntyivät ja alkoivat takkuilla, jolloin heittopuolen remmikin paloi poikki. Tuon uusimisessa sitten paloi muutamaan otteeseen enemmän kuin hiukan aikaa, kun ei ollut kokemusta, miten remmin saa vaihdetuksi. Tänäkin vuonna hiukan vääränkokoiseksi jäänyt remmi lopulta paloi aikaisemman urakan lopulla, katkesi ja heitti ajovedon hammashihnan pois paikaltaan kippuraan, kun kiristysrullan vikumekanismi vääntyi hammashihnan alle joutuneiden kiilahihnan palojen takia. Hyllystä löysin aikoinaan tarkoitusta varten hankkimani standardikiilahihnan ja tuohan meni paikalleen suhteellisen kätevästi luokkaa tunnin ähellyksellä kiristysrullavipujen oikaisuineen päivineen. Tänään vempele sitten toimi, kuten pitikin. Pienempi peruutusvaihde ei vedä kunnolla, joten varmaan jotakin pitäisi tehdä vetovaihteistolle. Tuo on kaiketi jonkinlainen hihnavariaattori? En ole ikinä avannut tuota puolta, kun pitäisi tyhjentää bensat ja öljyt kaiketi, jotta pääsee tuonne käsiksi. Noihin edellisiin hihnoihin pääsee käsiksi ilmankin, kun vain katkaisee koneen keskeltä kahteen palaseen irrottamalla kuusi kiinnitysmutteria ja heittokoneiston kahvavaijerin sekä remmikotelon suojuskannen.
 

HelaKammo

Vakionaama
Ois se tietty hyvä, jos kaupunki edes tässä vaiheessa lauantaina olisi edes kerran ajanut kymmenen talouden tien. Pois ei pääse kun naapurin neliveto. Ainoa tapa ilmoittaa on joku karttapalvelu, ja tuskin etenee...

Piha on pääosin kolattu ja kola kerrallaan kahteen kasaan, muuta ei voi, kun tontti on mitä on.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Hyvä tuuri ollut näiden lumimyräköiden kanssa että on osunut viikonlopulle. Aika raskas homma oli tänään ja melkoisia lumikasoja alkaa olemaan.
 

Mekaniker

Vakionaama
Pienempi peruutusvaihde ei vedä kunnolla, joten varmaan jotakin pitäisi tehdä vetovaihteistolle
Jos "vaihde" ei toimi kunnolla kokeile säätää vaihdetankoa, lähes kaikissa kiinalaisissa lingoissa on sivuttain siirtyvä pyörä joka korvaa vaihteiston. Yhdellä puoliskolla eteenpäin ja toisella puoliskolla peruutus
Jos se pyörä on hiukan väärässä paikassa lautaseen nähden nopeus-säätö ja eteenpäin-peruutus ei toimi kunnolla
Sivulla 3 on fraatti laittanut kuvan siitä vaihteistosta, sivuttain liikkuva pyörä on nuolen kohdalla
 
Viimeksi muokattu:

pelzi_

Vakionaama
Juu, pakki on vain hieman keskeltä vasemmalle, jos se on aivan keskellä lautasta vaijerien asetuksen vuoksi niin ei vetoa tule.

Kuten aiemmin todettiin, öljyt pysyy sisällä ja bensat myös tankissa jos tankki on alle puolillaan, mutta kaasari kanattaa käyttää tyhjäksi, koneen huolto on helppoa kun sen kippaa pystyyn ja kaikki hihnat kannattaa varastoida kun katkennut usein tuhoaa muutkin ja myös kumipyörän kumi ja murtosokat kannattaa vähintään olla kun niitä on mahdotonta korvata millään virityksellä, esim. lingon vaijerinhan voi aina ohittaa. Vedon vaijeri taas on aika välttämätön.
 

Mekaniker

Vakionaama
Itse ostin toissavuonna iso 84cm romutuskuntoinen kiinaStiga missä on 13hp? Tecumseh moottori, viime talvi meni sen kanssa kun rakensin puolet lingosta uudestaan...
Ajettavasta Stiga ruohonleikkurista sain tasauspyörästön korvaamaan se jäykkä vetoakseli, meni noita katkopultteja riesaksi asti
Samalla nopeus putosi puoleen

Yksi vihje noihin lumilinkoihin: Ostakaa hiilikuitu-hihnoja niin kestää, ne myydään puutarhakoneliikkeissä
Maksaa ne tuplaten perinteisiin verrattuna enemmän mutta kestääkin
 
Viimeksi muokattu:

pelzi_

Vakionaama
Tai marketista ostaessa ainakin sellainen hammastettu kiilahihna joka kestää paremmin kiristäjää joka taivuttaa ne selkäpuolelta rullan ympärille.
 

Mara

Aktiivinen jäsen
Olen tapellut pari viikkoa kiina lingon käynnistyksen kanssa. linko käynistyi vain pakkasella ja kävi muutaman minuutin, sen jälkeen 10 tunnin tauko, niin saattoi lähteä taas käyntiin. Nyt löysin viimein vian, moottorin yli menevän sammuttimen johdon eristeissä oli vikaa bensatankin alla. Laitoin johdon päälle bensaletkun pätkän, nyt linko toimii hyvin, eikä korjaus maksanut mitään. Lingon moottori on Loncin 337 cc
 

jmaja

Hyperaktiivi
Ihan hauska tuolla Avantilla on leikkiä. Tänään liikkui vihdoin jäätynyt kaasukahvakin. Sai lisää kierroksia ja homma nopeutuu. Alkaa tuolla auraamista hissukseen oppimaan. Taitaa olla 130 cm kauha. Melkein harmitti, että aura oli käynyt ja mulle jäi vain parkkipaikka ja vähän viimeistelyä.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Ois se tietty hyvä, jos kaupunki edes tässä vaiheessa lauantaina olisi edes kerran ajanut kymmenen talouden tien. Pois ei pääse kun naapurin neliveto. Ainoa tapa ilmoittaa on joku karttapalvelu, ja tuskin etenee...

Piha on pääosin kolattu ja kola kerrallaan kahteen kasaan, muuta ei voi, kun tontti on mitä on.

14v sitten kun tonttia mietittiin niin totesin että neliveto + korkea maavara täyty olla jos kauempaa tontin ostaa. Nyt riittää pelkkä neliveto...
 
P

Poistunut käyttäjä 16081

Vieras
Kolatulle pihalle tuli ehkä keskimäärin 14cm uutta lunta, ei mitenkään erikoinen tilanne, saati myrsky.
Toki joillakin aukeammilla paikoilla oli tuiskutellut n. metrin korkuisia "dyynejä". Nythän tuo lumimäärä on jo hieman normaalimpi 60-70cm,
ja alkaa baanoillekin riittämään lunta.
 

Liitteet

  • IMG_20220205_200043.jpg
    IMG_20220205_200043.jpg
    478,1 KB · Katsottu: 249

HelaKammo

Vakionaama
14v sitten kun tonttia mietittiin niin totesin että neliveto + korkea maavara täyty olla jos kauempaa tontin ostaa. Nyt riittää pelkkä neliveto...
Joo, ollaan ihan kohtalaisen kokoisen pihatien osalla. Ehkä auraaja vtuuntui, kun oli tullut karttamerkintöjä. Nyt ensimmäistä kertaa kaikki jo nuoskainen kama oli vedetty tonttien puolelle, aiemmat kaikki tyhjälle puolen. Kadusta 50% on liittymää ja toinen puoli leveää penkkaa. Sinne olisi mahtunut edelleen.

Onko hyväksyttävää, että la klo. 15 pääsee pois tontilta, lisäksi tiellä on mäki ja sen perässä 30+ taloutta?

Taisi auraajalla olla paska päivä, koska piti tehdä noin.

Vähän kun olisi viranomaiselle vtuiltu?
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kyllä toi lumilinko tätyy jossain vaiheessa hankkia. Hondan hinnat on kammotavia, ensimäinen missä sähköstartti on OVH 3700EUR...
Mulla on ollut tuo kiinalinko vajaa 10v. Alkuun käynnistin sen sähköllä. Nyt olen huomannut että lähtee "laakista" kuten ruohonleikkurikin eli tuo sähköstartti olisi mun osalta ensimmäinen mistä "säästäisin" jos ostaisin uuttan lumilinkoa.
Sähköstartilla olevissa lienee valtaosassa akku joka happanee joka vuosi ellei sitä muista yläpitoladata? Toi oma käynnisty 230v eli roikasta.
 

jarkko_h

Vakionaama
Parikyt senttiä tuli lunta tänne. 2 h 17 min kolalla kohtuu sykkeellä. Ihan harrastuksesta käy vielä. Jos vielä enemmän tulee yhdellä kertaa niin sitten pitää jo harkita auraajan tilaamista.

katso liitettä 76983
Hienon syherön oot saanut tehtyä. Veikkaan että meikäläisen kunnolla olis mennyt nelisen tuntia tuommoiseen alueeseen. Kiva idea laittaa trackeri päälle.

Tänään aamulla ennen pojan ja omia yhteisiä treenejä tunnin sessio ja illalla toinen mokoma. Lumityöt on aivan mahtavaa liikuntaa silloin kun ei ole kiire minnekään. Tahdilla voi säätää rasitustasoa, mutta lumen määrä määrää pitkälti käytetyn kokonaisenergian. Vaikka montaa kertaa ei vielä tänä talvena ole päässyt hommiin, tuntuu että kroppa jo kiittää. Hyvä fiilis.
 

jarkko_h

Vakionaama
Kolatulle pihalle tuli ehkä keskimäärin 14cm uutta lunta, ei mitenkään erikoinen tilanne, saati myrsky.
Toki joillakin aukeammilla paikoilla oli tuiskutellut n. metrin korkuisia "dyynejä". Nythän tuo lumimäärä on jo hieman normaalimpi 60-70cm,
ja alkaa baanoillekin riittämään lunta.
On siellä kyllä vedetty hieno latu. Tuommoisella mersäladulla hiihtäminen on aivan luksusta. Meillä poika oli ihan ekstaasissa kun eka kertaa vein tuommoiseen paikkaan. Aina eväät mukana :)

Huomenna hiihtämään.
 

kaihakki

Vakionaama
Lumityöt on aivan mahtavaa liikuntaa silloin kun ei ole kiire minnekään. Tahdilla voi säätää rasitustasoa, mutta lumen määrä määrää pitkälti käytetyn kokonaisenergian. Vaikka montaa kertaa ei vielä tänä talvena ole päässyt hommiin, tuntuu että kroppa jo kiittää. Hyvä fiilis.
Sama juttu Rahikaisella. Eläkeläisellä kerrankin jotain järkevää puuhaa. Lumityöt tällaisilla lumimyräköillä on loistohommaa, kunhan vaan lumet mahtuu tontille. Vielä mahtuu pari tällaista myräkkää täällä Vantaalla.
 

pamppu

Vakionaama
Sähkötoro:

Tuota en Suomesta vielä löytänyt. Näyttää olevan tasan bensalinko, kenties 826OXE, ainoastaan polttomoottorin paikalle on laitettu retrofit-patterimoottoriyksikkö. Jännä ajatelma. Toisaalta kun kerran muu kone on koeteltu ja toimiva, niin mikspä ei, kustannukset pysyy kurissa.

Kommenteissa sanoi joku että 45 min puolikkaalla akulla. Tai siis kahdella akulla. Ja koneessa on vielä paikka kolmannellekin. Samat akut kävis ruohonleikkuriin kesällä.

Saiskohan tommosen voimapaketin vanhaan.. Tai jos tekis itte nyt kun Lidlistäkin saa jo 6Ah@20V. Mistäköhän moottori… Simppelihän tuo on ku mikäki, sopivat siivapyörät moottorin akselille, käynnistysrele ja valmista tuli.
 

Harrastelija

Vakionaama
Nyt tullut vanhempien Stiga lumilinkosta käyttökokemuksia kun isä ei ole enää kunnossa.

Tuuli on aina väärästä suunnasta. Jostain syystä aina joutuu vasten tuulta puhaltamaan ja osa lumesta lentää takaisin pihalle (ja kuskin päälle). Kaupunkialueella lumelle ei ole oikein tilaa niin ei voi myötätuuleen heittää lunta naapurin pihallekaan.

Näyttäisi pieninkin vaihde olevan liian nopea jos vähänkään enemmän on lunta. Ei voi koko kuupan leveydeltä ajaa. Tai voi mutta pahimmillaan puolen metrin pätkissä ja välissä muutaman sekunnin tauko.
Toisaalta suurin vaihde turhan hidas siirtoajoon. (n 300m matka).

En tiedä onko laitteessa jotain vikaakin. Aika herkästi heittopuolen hihna vinkuu. Lauantaina joutui ajamaan vain 5-10cm siivua jottei hihna vinkuisi/luistaisi. Tosin olihan lunta paikoin enemmän kuin kuupan korkeus ja lumi tiivistä tuulen juoksuttamaa lunta. En tiedä nopeuttaako tuo hommia kun moneen kertaan kävelee samaa pätkää edestakaisin. Vai lieko tarkoituksella tehty ja toimii ikään kuin sulakkeena?

Alkutalvesta ajopuoli klonksui. Kuulemma joku kumijuttu piti vaihtaa. Osa taisi olla toistakymppiä mutta työn osuus noin 10x kun koko laite pitää purkaa/katkaista yms. Tässä ei huoltoystävällisyys toteudu varsinkaan kun kuulemma ns kulutusosa se osa joka piti vaihtaa.
Tuon osan vaihdon jälkeen jotain outoa vedon suhteen. Välillä ikään kuin jumittuu. Tai luistaa. Ei lähdekään uudestaan liikkeelle vaikka pari sekuntia aikaisemmin veti ihan hyvin.

Noin 6 tuntia meni kahden pihan puhdistukseen lingon kanssa (mukana yksi ruokatauko).
 

pamppu

Vakionaama
Kuullostaa vähän huoltoa vaativalta. Ei voi uskoa että hihnat kuuluisi vinkua suunnitellusti, syö hihnan. Ei ku kiristämään.

Tuo vetopuolikin kuullostaa siltä että jotain säätöä on jääny pieleen. Siellä lienee myös tuo kitkapyöräveto, niin keskialueella se ei vedä mihinkään, joten vipujen säätö saattaa olla pielessä. Vaidevipu siirtää sivusuuntaa, eli mistä kohtsa kitkapyörä vetää ja vedon kytkin taas siirtää sitä laikkaa joka tuo voiman koneelta. Jompikumpi mättää.

Mulla on vielä 10v jälkeen alkuperäinen kitkapyörä ja alkuperäiset hihnatkin. Mielestäni sen kitkavedon kumin saa vaihdettua aika helposti kun kippaa koneen ja ottaa suojapellit veks. Mutta toki se korjausliikkeessä äkkiä työn hintana maksaa, työ nyt vaan on kallista.
 

Harrastelija

Vakionaama
Vedon kytkin on kyllä aika herkkä. Minusta herkempi kuin ennen remonttia. Ei tarvi paljoa liipaisinta painaa kun lähtee liikkeelle (siis silloin kun lähtee).
 

Espejot

Hyperaktiivi
Sama juttu Rahikaisella. Eläkeläisellä kerrankin jotain järkevää puuhaa. Lumityöt tällaisilla lumimyräköillä on loistohommaa, kunhan vaan lumet mahtuu tontille. Vielä mahtuu pari tällaista myräkkää täällä Vantaalla.

Tämä on se suurin ongelma... me joudutaan kolamaan lumet ajotielle ja sieltä lapiomaan penkan yli. Lumitöt menee vielä kahteen pekkaan mutta sitten kun vika skidi häipyy niin pitäis yksi tehdä niin liian hidasta.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Eilen kolattiin käytännöllisesti katsoen vettä. Tein sohjosta kekoa, jonka annoin valua valkoiseksi, ennen kuin nakkasin kiinteän osan tiekunnan tien toiselle puolen, jossa on kunnan peltoa. Liikutaan varmaan juridisesti harmaalla alueella, kun asukkaana kysyin lupaa menettelyyn ja vaihdoin tiekunnan toimihenkilön hatun päähäni vastaten, jotta se on järkevää, ettei rinnetontilta lumet sulaisi kelirikon aikana tielle.

TMA:sta en tiedä, mutta 2x16m sulanapitokaapelit hulevesiputkissa ovat olleet yksi järkevimpiä investointeja viime aikoina, kun sää täällä lounaassa vaihtelee vesikelistä pakkaseen toistuvasti.
 

blobbo

Aktiivinen jäsen
Itsellä on kanssa vähän haasteita heittohihnan vinkuminen kanssa. Miten teillä joilla linko toimii taatusti oikein, alkaako heittohihna luistamaan reilusti ennen kuin moottorin äänestä kuuluu mitään hyytymisen merkkejä? Ajonopeuden sovitus on tietysti olennaista, mutta aika pienellä lumimäärällä saa aikaan vinkunakonsertin... hihnaa on kiristetty vaijerista reilusti ja se paransi tilannetta ( oli ihan liian löysä), mutta luulen että lisäkiristys venyttäisi vain tuota vaijerin jousta, joka nähtävästi ehkäisee liikakiristystä..

Jatkokysymys sitten noista hinnoista, jotka tuntuvat jakavan mielipiteitä - onko joku tietty hihnatyyppi/ominaisuus, joka vastaa alkuperäistä hihnaa? Eli siis saako toimivan hihnan hakemalla jostain "marketista"(esim IKH, Etra tjsp), vai onko pakko tilata netistä merkkikohtainen varaosa?
 

markok

Aktiivinen jäsen
Jatkokysymys sitten noista hinnoista, jotka tuntuvat jakavan mielipiteitä - onko joku tietty hihnatyyppi/ominaisuus, joka vastaa alkuperäistä hihnaa? Eli siis saako toimivan hihnan hakemalla jostain "marketista"(esim IKH, Etra tjsp), vai onko pakko tilata netistä merkkikohtainen varaosa?
IKH:lla on laaja valikoima eri pituisia Kevlar hihnoja. Vanhasta hihnasta mitat ylös niin tuolta pitäisi löytyä sopiva. Ongelma vain on siinä, että hihnan pituuksia ilmoitetaan kolmella eri tavalla. Pitää siis olla tarkkana mikä näistä kolmesta mitasta on ilmoitettu alkuperäisessä hihnassa.
 

pelzi_

Vakionaama
Pituus on aika tarkka, suosittelen ostamaan vanha hihna mallina. Ja jemmaamaan niitä oikeanlaisia hihnoja ja ostamaan mallin perusteella lisää uusia ennenkö kaikki on pilalla.

Kyllä mulla ainakin kone melkein tukehtuu ennenkö hihna lipsuu. Kitkapyörä sen sijaan kyllä lipsuu oikein säädettynä kuten aiemmin mainittiin, tämä siis kiinalingossa.
 

pamppu

Vakionaama
Itsellä on kanssa vähän haasteita heittohihnan vinkuminen kanssa. Miten teillä joilla linko toimii taatusti oikein, alkaako heittohihna luistamaan reilusti ennen kuin moottorin äänestä kuuluu mitään hyytymisen merkkejä?
Mulla kyllä kone tukehtuu jos syöttää liikaa. Hihna ei luista, itse täytyy päästä ajokytkimestä, muuten stumppaa kone. Äkillisiä osumia varten on sitten murtopultti.
 

pelzi_

Vakionaama
Juu - vain lingon käynnistys kiinni jäätyneenä saa hihnan lipsumaan ja tuhoutumaan sekunneissa. Ei onneksi vaivaa kun säilytän linkoa tallissa mutta kerran se jäi yöksi pihalle. Tältä välttyy kun ennen käynnistystä harjanvarrella kokeilee että linko pyörii vapaasti.
 

Sekottaja

Jäsen
Itse tein eilen ratkaisun kun kyllästyin tappelemaan tuon kymmenen vuotta talossa olleen kiinan lingon kanssa ja tilasin hondan teloilla olevan lumilingon. Kallishan se on kun prkl mutta köyhän ei kannata ostaa kun parasta. Jospa tuolla nyt pärjäis vaikka seuraavat 20 vuotta.
 

pelzi_

Vakionaama
Itsellä Kiina-linko on nyt toiminut jo 5 käyttökertaa hajoamatta. Kieltämättä tuo pakkaslumen tulo silmille kyllä sapettaa. Pitäisi olla joku diesel-lämmitin joka tekee siitä loskaa lingon 2. vaiheessa. Se lentää tasan mihin ränni osoittaa. Ehkä pelkkä veden sumutus sekaan riittäisi.
 

pamppu

Vakionaama
Itsellä Kiina-linko on nyt toiminut jo 5 käyttökertaa hajoamatta. Kieltämättä tuo pakkaslumen tulo silmille kyllä sapettaa. Pitäisi olla joku diesel-lämmitin joka tekee siitä loskaa lingon 2. vaiheessa. Se lentää tasan mihin ränni osoittaa. Ehkä pelkkä veden sumutus sekaan riittäisi.

Jos tuommoinen linko viskaa tonnin minuutissa, niin aikamoinen kattila siinä sais kyljessä olla. Mahtaiskohan ihan vähäinen vesimäärääkään pöllyä vähentää. Tässä mielessä onneksi täällä useimmin sataa tuota märkää tavaraa joka lentää pötkössä pitkälle.

Mutta se on kyllä käynyt mielessä, että kun helpoissa pakkasoloissa kone liikkuu helposti, niin siihen voisi vaijereihin rakennella moottorit ja toteuttaa kauko-ohjauksen. Eli vois ite katella matkan päästä menoa. ”I mean, how hard can it be?”
 

pelzi_

Vakionaama
Kyllä ne hiutaleet pienestä auringonpaisteestakin jo toisiinsa sitoutuu ja pöllyää paljon vähemmän, niin luulen että kyllä tilannetta paljon saisi parannettua.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Itse tein eilen ratkaisun kun kyllästyin tappelemaan tuon kymmenen vuotta talossa olleen kiinan lingon kanssa ja tilasin hondan teloilla olevan lumilingon. Kallishan se on kun prkl mutta köyhän ei kannata ostaa kun parasta. Jospa tuolla nyt pärjäis vaikka seuraavat 20 vuotta.
Tiedä Hondan tämän päivän laatua, mutta n. 15v sitten ainakin tekivät ihan aikuisten oikeasti työkaluja, joilla oli mukava tuota luntakin viskoa pois tieltä johonkin sopivampaan paikkaan. Raskaan koneen kanssa ensialkuun meinasi kyllä soijaa pukkaa pintaan, ennen kuin oppi sen tavoille jonka jälkeen sitä jo linkosi AsOy käytäviä lumesta puhtaiksi jo ihan mielelläänkin :)
 

HeTi

Aktiivinen jäsen
Tuli hankittua Greenworksin sähkölinko, on ollut positiivinen yllätys.
Painaa jotain 15kg ja käyttö on vähän kuin ruohonleikkuria työntelis.
Tässä on 40V akku, tarkoitus on kesällä ostaa ruohonleikkuri/painepesuri samaa sarjaa.
linko.jpg
 

fraatti

Hyperaktiivi
Itsellä on kanssa vähän haasteita heittohihnan vinkuminen kanssa. Miten teillä joilla linko toimii taatusti oikein, alkaako heittohihna luistamaan reilusti ennen kuin moottorin äänestä kuuluu mitään hyytymisen merkkejä? Ajonopeuden sovitus on tietysti olennaista, mutta aika pienellä lumimäärällä saa aikaan vinkunakonsertin... hihnaa on kiristetty vaijerista reilusti ja se paransi tilannetta ( oli ihan liian löysä), mutta luulen että lisäkiristys venyttäisi vain tuota vaijerin jousta, joka nähtävästi ehkäisee liikakiristystä..
Mulla on teloilla oleva kiinanlinko. Siinä on 420cc 13hp kone ja tuossa ei hihna ala luistamaan koskaan. Eilen ajoin tuolla kolalla tehtyjä kasoja pois ja ne oli niin korkeita että osa lumesta meni koneen kuupan yli. Silti ainut koneeseen liittyvä juttu oli se että käyntiääni muuttuu raskaammaksi. Suuren lumimäärän kanssa ensimmäiseksi rajoittavaksi tekijäksi tulee se että kuinka paljon tuo kerkeää heittämään tuolta pesästä lunta pois. Jos ajaa liian nopeaan niin lumi tulee laidoista ohi molemmilta puolilta eikä jälki ole siistiä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Itse tein eilen ratkaisun kun kyllästyin tappelemaan tuon kymmenen vuotta talossa olleen kiinan lingon kanssa ja tilasin hondan teloilla olevan lumilingon. Kallishan se on kun prkl mutta köyhän ei kannata ostaa kun parasta. Jospa tuolla nyt pärjäis vaikka seuraavat 20 vuotta.
Mistä vaihdoit ja millaiseen hondaan tarkemmin?

Mitkä ovat parhaat puolet mielestäsi tuossa Hondassa verrattuna edelliseen?
 

repomies

Hyperaktiivi
Onneksi on loiva nousu autokatokseen eikä matkaa tielle ole paljon. Ja onneksi molemmin puolin tuota loivaa nousua, on tilaa laitella lunta. Ja onneksi katettua terassia pitkin pääsee autokatokselta etuovelle. Ihan kuin tämän talon gryndannut tyyppi olisi miettinyt asian niin, että lumitöistä selviää helposti.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Noin 6 tuntia meni kahden pihan puhdistukseen lingon kanssa (mukana yksi ruokatauko).
Mulla lingolla jossa työleveys on noin 700mm menee noin 450m2 kanssa jos lunta on hiukan reilummin noin 45min. Meniskö tuo vähäisellä lumimäärällä hiukan nopeampaa sitten. Google earthilla on helppo kattoa pinta-ala. Sujuvaan linkoamiseen pitää keksiä joku sellainen reitti että linkoaminen sujuu niin että suuntaa tarvii vaihdella mahdollisimman vähän. Parina ekana vuonna tuli lingottua vähän hölmösti ja aikaa tuhrautui turhiin käännöksiin.
1644159754209.png
 

Harrastelija

Vakionaama
Pitäskö näistä linko hommista tehdä oma topic….

Tuossa yllä on kyllä paras mahdollinen piha linkoukseen.
Lumet voi heittää molemmin puolin tietä ilman mitään esteitä.
Ei taida olla perus kaava-alueella.

Täällä lumitöitä on ”vain” noin 210+110m2. Suurin ongelma tosiaan minne nuo lumet heittää. Omalla pihallakin osin samaa lunta joutuu heittämään moneen kertaan ennen kuin saa heitettyä sivuun. Eilen oli omalla pihalla autokin tiellä kun ei sitä voinut siirtää ennen lumitöitä. (Tuon matkailuauton möivät jo useampi vuosi sitten niin se ei ole haitolla ja on nurmialuetta)
 

Liitteet

  • CD165A68-2FE0-446F-BB93-DA4330F49FBD.jpeg
    CD165A68-2FE0-446F-BB93-DA4330F49FBD.jpeg
    121,9 KB · Katsottu: 167
  • 79397A2D-7C34-489A-A5E8-759353B78924.jpeg
    79397A2D-7C34-489A-A5E8-759353B78924.jpeg
    84,2 KB · Katsottu: 156
Viimeksi muokattu:

Sekottaja

Jäsen
Mistä vaihdoit ja millaiseen hondaan tarkemmin?

Mitkä ovat parhaat puolet mielestäsi tuossa Hondassa verrattuna edelliseen?
Kaikki kait tuossa varmaan on parempaa, toivotaan ainakin niin.. Tuo hydrostaatti veto varmaan parasta, pystyy hiipimään vaikka ihan hiljaa eikä pala kitkapyörä. Kulmavaihde öljyvoideltu, saa vaihdettua sinnekin öljyt. Rasvavoideltuihin vähän hankala. Ja varaosia saa jos niitä sattuu tarviimaan, tuohon kiinan ihmeeseen joudut joka osan ehtimään jostain. Malli on hss 970a et. Ilman sähköstarttia ja akkua yms hienouksia. Kärkkäiseltä on tulossa kun tuntuu olevan vähän jokapuolelta jo myyty loppuun kaikki, ainakin täältä lähiseudulta.
 
Back
Ylös Bottom