itseäni sivistänyt tänään varoventtiileistä, paisuntasäiliöistä jne. soittamalla kotiseudelle vanhemmalle tieteenharjoittajalle, joka viimeksi siellä tänään oli värkänny mökillä patteriverkoston kiertovesipumpun kanssa. Olis heti pitäny isäukolle soitella mutta ajattelinpa selvitä tällä kertaa ihan ite
Minulla se on 2,5 bar varo ja tuo punainen viisari oli LVI-asentajien jäljiltä laitettu 2 bariin. Eli eipä ollut oikein ruuvaillut (kuvassa painemittari näyttää jo 1.4 baria sen jälkeen kun sain paineita löysättyä).
Optimipaine lattiavesikierron suljettuun järjestelmään kuulemma 1,0 - 1,5 bar. Järjestelmät suunnitellaan nykyään kestämään 6 baria, mutta niin korkeita paineita ei tarvita veden kiertämiseksi.
Mulla varo toimi ihan oikein, eli alkoi tiputtamaan siinä 2.5 barin huitteilla viime yönä
sitä se sanoi isäukkokin kun näki laittamani kuvat. Että millanen tumpelo asentaja siellä oikein on ollu kun jättää letkun laittamatta
Käyttöveden lämminvesivaraajan varolaiteryhmän 9 bar varolta letku kyllä oli vedetty ihan viemäriin asti, mutta ei tältä lattiakierron varolta
Punainen on muistutus tosiaan siitä mihin painearvoon säädetystä varosta kyse. Tuota kun voi ristipäämeisselin kärjellä pyöritellä mihin asentoon vaan niin hyvä tarkistaa ihan varon tyyppikilvestä, että millaisesta painearvosta oikeasti on kyse.Tuo punainen viisari on raja johon varo on ilmeisesti säädetty. Sitä voi pyöräyttää mihin tahansa asentoon mutta ei se mihinkään vaikuta. Se on vain muistutus varon säädöstä.
Minulla se on 2,5 bar varo ja tuo punainen viisari oli LVI-asentajien jäljiltä laitettu 2 bariin. Eli eipä ollut oikein ruuvaillut (kuvassa painemittari näyttää jo 1.4 baria sen jälkeen kun sain paineita löysättyä).
Optimipaine lattiavesikierron suljettuun järjestelmään kuulemma 1,0 - 1,5 bar. Järjestelmät suunnitellaan nykyään kestämään 6 baria, mutta niin korkeita paineita ei tarvita veden kiertämiseksi.
Mulla varo toimi ihan oikein, eli alkoi tiputtamaan siinä 2.5 barin huitteilla viime yönä
varoissa olisi hyvä olla letku jolla vedet ohjataan suoraan viemäriin eikä lattialle.