Pörssisähkön hinta Suomessa vuonna 2024

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja janti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei näissä hinnoissa mitään uutta ole, ihmismuisti vaan on lyhyt tai valikoiva.

Toiset jaksaa olla pörssissä ja ihmetellä kiinteähintaisten ottajia, vaikka itse maksaa kovaa hintaa kesät ja varsinkin talvet.

Toukokuun toteunut oli marginaaleineen ja alvineen 4,09. Kesäkuu tällä hetkellä 4,57 mutta painunee 4 sentin tasolle.

Tämmöisillä päivänsisäisillä hintavaihteluilla on kyllä helppo saada negatiivinen kulutusvaikutus tekemättä mitään.
 
Minua epäilyttää myös näiden laitteiden kestävyys.
Shellyja katoaa ns savuna ilmaan kun kärähtelevät, mitä Shelly foorumia seurannut.

Yksi potentiaalinen ongelma/palonlähde lisää.

Ohjelmistotkin pikku hiljaa siirretään maksujen alle.
Shelly Pro malleilla on 5vuoden takuu, kärähdykset ovat useimmin gen1 laitteiden kanssa tapahtuneita ja kun halvimpia laitteita käytetään väkisin kohteessa tai kuormilla johon niitä ei ole tarkoitettu.
Reippaasti 100€ laitesijoituksella saa pörssisähköohjauksen. Aikaa matkoineen asentajalta tuskin kuluu yli 2h jolloin yli 1000€/h kulu kuulostaa aika arvokkaalta asennustyöltä jos loppulaskun hintalapuksi annettu 2400€ - tai sitten ei vaan haluttu asentaa.
Vaikka miten on ollut korkeita hintoja niin oma kuukauden keskihinta alkaa nelosella, jos olisi paneelit niin loppulasku olisi varmasti negatiivinen kun päivällä kaikki olisi mennyt myyntiin.
Automaatio ja pörssisähkö sopivat hyvin yhteen ja on erittäin kannattava kun päivän sisäisten hintojen vaihtelu on suurta
Oma suositukseni silti on että mahdollisimman moni siirtyy pörssistä takaisin kiinteisiin soppareihin, jotta nämä hinnanvauhtelut säilyy ja sähkönmyyjät saavat katteen muualta kuin pörssisähkösoppareista
 
Pörssisähköilijä menettää voittamansa yhdessä yössä kuten on nähty.

Mutta kun nämä on omia sopimuksia ja omia valintoja niin turha viisastella, kenenkään
 
Kokonaishinta alle 1 snt?

Oli mikä oli niin ei onnistunormaalilla elämällä
62 senttiä näyttää olevan nyt energia. Päälle 4.5eur kk maksu.

1. Kelloajastus lvv ja sauto yöllä. 2. Aurinkopaneelit (tosiaan näiden myyntiä en laskenut mukaan ollenkaan. Päivällä osto jokatapuksessa nolla)

Pesukoneet kannattaa laittaa puolen tunnin kohdalla päälle. Mulla niin pienet paneelit että vaan pohjakuormaa varten. Ikääkin paneelilla jo reilu 10v...

Vaikea sanoa mikä on normaalia elämää.

Kiinteät on helppoja ja varmoja. Sellaisia vaan ottamaan! :)
 
Juuri näin, itsellä 500 l 3-vaiheinen Jäspi ja sähkärin käyttäminen paikan päällä pelkästään Shellyn asentamiseen ei ihan halpaa ole, mikä mahtaa tulla TMA:ksi? :)

Yli 7-kymppinen isäni kysyi hintaa ~2600€. Arvaa tuliko kaupat? Arvaa kiinnostaako kysellä mistään muualta?

Tein pikaisen gallupin muutaman tietämäni asentajalla. PK seudulla asennus n.250€, Häme ja Lounais-Suomi n.200€. Moderni keskus jossa DIN kisko ja vapaata tilaa.
Tuo siis LVV ohjaukseen asennus

Vuodessa LVV kulutus 2250+ kWh/a kahden aikuisen taloudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on juuri oikea määrä, pois se "vaan" sana.

Samaa mieltä. Mielestäni kaikkea sähköä ei ole pakko tehdä paneeleilla. Ihan pienellä paneelistolla saa hyvän kulutusvaikutuksen. Huugon esimerkki on hyvä.

Meillä paneelisto sen verran pieni, että LVV kesällä 2kW:lla 3kW:n sijaan ja paneelisto riittää siihen muun pohjakuorman kera. Liitteessä keskiviikko, jolloin lämpeni LVV ja torstai jolloin myin tarkoituksella.

Puolta pienemmällä paneelistolla ja veden yölämmityksellä saisi jopa paremman kulutusvaikutuksen - lämmittäisi veden yön halpona tunteina ja tappaisi pohjakuorman paneeleilla päivällä.
 
Liitetiedostot

  • 20240614_190733.jpg
    20240614_190733.jpg
    71,7 KB · Lukukerrat: 92
Viimeksi muokattu:
Ja lisäksi sitten kuumina päivinä viilennys. Paneelien huipputeho on toisaalta typerä, joku 4.6-4.8kw näyttänyt olevan. Useampina päivinä siis. Hyvin vaikea saada käytettyä kaikkea, sitten aamulla ja illalla ei riitä. 3x4 paneelia mikrotettuna eri ilmansuuntiin olisi todennäköisesti paras. Sen verran leikkaavat että LVV onnistuisi päivällä ja muu kulutus menisi kivasti.

Toki päivällä on myös pyykin- ja astianpesukoneen käyttö, eli kyllä kokoa saa olla.

Tälläisinä päivinä kuin nyt on ollut, saisi tosin alla vaikka 60kpl paneeleja
 
Toki päivällä on myös pyykin- ja astianpesukoneen käyttö, eli kyllä kokoa saa olla.

Mutta tarvitseeko kaikkea tuottaa paneeleilla? Pyykinpesun sähkön kokonaismäärä on sen verran pieni, että en alkaisi lisäämään paneeleja tuon vuoksi. Pörssisähkön kanssa riittää mielestäni että paneelit hoitavat keskimäärin peruskuorman illasta aamuun. Meillä aamun ja illan varjostukset haittaavat tätä hiukan.

Meillä pyykkäys ja saunominen painottuu luontaisesti viikonloppuun, jolloin lähes poikkeuksetta edullinen sähkö. Huomennakin on sen verran edullista että aivan sama vaikka paneelit eivät jaksaisi tuottaa kaikkea.
 
Toisaalta, mitä enemmän automaatio ohjaa kulutusta niille kaikkein halvimmille tunneille, niiden hinta kohoaa. Siinäkin taitaa päteä sama kannustin, että unohtakaa automaatiot ja pörssisähkö, valitkaa ennemmin kiinteähintainen ja käyttäkää ruuhkatunteina
 
Pörssisähköilijä menettää voittamansa yhdessä yössä kuten on nähty.

Joo voi menettää ja voi saada sen takaisin toisena päivänä kaksinkertaisena. Itsellä paras päivätuotto on ollut -80 euron luokkaa ja pahin +10 euron luokkaa. Pörssisähköilijällä on oltava pelisilmää tai muuten häviää pörssissä ihan kuin osakepörssissäkin.
 
Näinhän se on. Aina muistetaan tuo 5.1.2024 mainita jolloin kustannus oli n.50€, mutta 24.11.2023 unohdetaan jolloin kustannus oli n.-85€, eli noiden kahden ääripään yhteenlaskettu kustannus oli -35€ pyöreästi.
Pörssisähkö on nk.pitkää peliä, ei pidä tuijottaa yhden vuorokauden tietoja vaan esim.vuositasolla tulosta.
Kun katsoo edellisen 12kk periodilta omaa toteutunutta keskihintaa 5.76snt/kWh niin ei tuossa huomaa mitään 2€/kWh hintaa
 
Mikähän on valtakunnan tasolla kaikkien sähkönkäyttäjien osuus, joilla KV on nostava? Olisiko 80-90%?
Ja mikä osuus pörssi/KV-sähköilijöistä? Veikkaan että yli 50% sekin.

Näitä tilastoja on myyjillä, mutta onko joku julkaissut jotakin?
 
Kun katsoo edellisen 12kk periodilta omaa toteutunutta keskihintaa 5.76snt/kWh niin ei tuossa huomaa mitään 2€/kWh hintaa

Marraskuu 6,18 c/kWh
Joulukuu 8,30 c/kWh
Tammikuu 8,36 c/kWh
Helmikuu 5,67 c/kWh

Ei nuo nyt mitään halpoja halpoja kuukausia ole itsellä olleet, varsinkin kun kulutuskin on noissa suurinta ja oma tuotanto olematonta.
Hinnat sis alv.
 
Toisaalta, mitä enemmän automaatio ohjaa kulutusta niille kaikkein halvimmille tunneille, niiden hinta kohoaa. Siinäkin taitaa päteä sama kannustin, että unohtakaa automaatiot ja pörssisähkö, valitkaa ennemmin kiinteähintainen ja käyttäkää ruuhkatunteina
Minkä jälkeen voikin kysyä, että miksi sähköyhtiöt myyvät tuollaisille asiakkaille (muka) sähköä kiinteällä hinnalla halvemmalla kuin alan keskimääräiset tukkuhinnat pitkän päälle (kai he ovat sentään laskutaitoisia?)? No, uskon asioista ei kannata kiistellä, mutta mitä vähemmän sähköä kulutetaan kiinteähintaisella sopimuksella suhteessa halpojen hintojen jaksoilla suhteessa kalliimpien jaksojen hintoihin, sitä korkeammiksi sähkön myyjien kannattaa (tai on pakko) hilata tällaisten sopimusten hintatasoakin.
 
Minkä jälkeen voikin kysyä, että miksi sähköyhtiöt myyvät tuollaisille asiakkaille (muka) sähköä kiinteällä hinnalla halvemmalla kuin alan keskimääräiset tukkuhinnat pitkän päälle (kai he ovat sentään laskutaitoisia?)? No, uskon asioista e
Taisi @-Teme- llä olla vähän huumoria mukana kiinteiden hintojen kannustuksessa.

Ja samalla linjalla.... pörssi on vedätystä, kiinteät on ainut oikea :)

Nooh nyt energian hinta näköjään 0.02c/kwh. Huijauksia nuo kiinnitysvaikutus -sopparit myös.

Screenshot_20240615_074251_Samsung Internet.jpg
 
Taisi @-Teme- llä olla vähän huumoria mukana kiinteiden hintojen kannustuksessa.

Ja samalla linjalla.... pörssi on vedätystä, kiinteät on ainut oikea :)

Nooh nyt energian hinta näköjään 0.02c/kwh. Huijauksia nuo kiinnitysvaikutus -sopparit myös.

Näytä liitetiedosto 98164
:hattu: Aikas huippu, pelkällä kulutusvaikutuksella vai?
Täällä taitaa olla luokkaa 5snt/kWh...

Näyttää priima raportilta, onko PKS kk-maksu 4.5€?
 
0,02 ei ole huono. Mikä oli tammikuun ja viimeisen 12kk hinta?
1718430256022.png

Näytää näköjään just alle 5c / kwh koko historia, kun ei ota kuukausimaksua mukaan.
Näyttää priima raportilta, onko PKS kk-maksu 4.5€?
Juu Priima on. 4.5 eur / kk.
Kiinnitys 3.6 c/kwh Q2/24. Nolliin ei oikein muuten pääse kuin kiinnityksellä onnistumalla.

Ja 2xILP. Ei vesikiertoa. Usein sanotaan ettei kulutusvaikutus toimi tämmöisissä kohteissa. Sähköauto on n 4000kwh per vuosi.
 
Viimeksi muokattu:
Ja 2xILP. Ei vesikiertoa. Usein sanotaan ettei kulutusvaikutus toimi tämmöisissä kohteissa. Sähköauto on n 4000kwh per vuosi.
Oot varmaan exelöiny "sähkisvaikutuksenkin" tuohon taulukkoosi kulutusvaikutuksen lisäksi?

Onkohan sähkisvaikutus käytännössä kännibalisoinu oman energiakustannuksensa kun on halventanut kaikkea sähkökustannusta...
 
Mutta tarvitseeko kaikkea tuottaa paneeleilla? Pyykinpesun sähkön kokonaismäärä on sen verran pieni, että en alkaisi lisäämään paneeleja tuon vuoksi. Pörssisähkön kanssa riittää mielestäni että paneelit hoitavat keskimäärin peruskuorman illasta aamuun. Meillä aamun ja illan varjostukset haittaavat tätä hiukan.

Meillä pyykkäys ja saunominen painottuu luontaisesti viikonloppuun, jolloin lähes poikkeuksetta edullinen sähkö. Huomennakin on sen verran edullista että aivan sama vaikka paneelit eivät jaksaisi tuottaa kaikkea.
Apk n. 15kwh/vko, pyykinpesukone ehkä 10kwh/vko. 1v ja 2.5v muksut kotona.

Sitten kuumina päivinä ilp 5kwh/vrk ja jos joutuu molempia käyttämään niin 10kwh/vrk. VILP alakerran lattialämmitystä varten, sitten aurinkoisina päivinä 5-8kwh ja pilvisinä 3kwh. Mutta kyllä nuo isommatkin paneelit saa hyödynnettyä. Toiveena olisi että jos on monta aurinkoista päivää putkeen, niin hinta saisi olla korkea vaikka joka toinen tai kolmas päivä
 
Tuolla vuoden keskihinnalla ei ole kuin henkinen vaikutus, lämmityskaudella kun kilowatteja mener on kuitenkin maksettu sähköstä kunnon hintaa.

Mihin / kenen keskihintaan tässä viittaat?

Toteutunut keskihinta vuoden jaksolla kertoo kaiken olennaisen ja sisältää lämmityskauden kilowatit kunnon hinnalla.

Pörssin painottamaton keskihinta onkin sitten toinen juttu.
 
Tuolla vuoden keskihinnalla ei ole kuin henkinen vaikutus, lämmityskaudella kun kilowatteja mener on kuitenkin maksettu sähköstä kunnon hintaa.

Jokaisen käyttäjän toteutuneella vuoden keskihinnalla on nimenomaan merkitystä. Yksittäisillä päivillä ei.

Täällä Helenin portaalista alvin kera
2023: 11750 kWh, kulu 720,24 € -> 6,1 senttä /kWh
2024: 7088 kWh, kulu 559,69 € -> 7,9 senttiä / kWh
 
^Ei luulisi palstan yleisten 1-2s puheiden (en viittaa jarkon puheisiin) mukaan, että voisi kellään pörssi olla noin korkea kuin 7.9s. Vaikka olisikin normaali talo ilman sitä tätä ja tota.
Kuulostaa korkealta lukemalta ;)
 
Joo tämä vuosi on ollut korkea. Veikkaan että kun ollaan vuoden lopussa, niin lukema on piirun alle 7 senttiä. Nykyinen 7,9 sentin tilanne ei aiheuta paniikkia. Ei aiheuttaneet myöskään tammikuun kovat hinnat. Täällä jatkettiin normaalia elämistä.

Nyt on LVV:n shelly asennettuna. Jos jaksan lataan siihen pörssisähköskriptin. Harkinnassa on lisätä shelly myös poissa kotoa toimintaan. Sillä saisi asteen tiputuksen pattereihin vuorokauden kuutena kalleimpina tunteina. Ei olisi mitään vaikutusta asumismukavuuteen. Patteri ja LVV -ohjauksella olisi kyllä mahdollista päästä kulutusvaikutuksessa vielä jonkin verran alemmas ensi talvena. Saa nähä saako aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minkä jälkeen voikin kysyä, että miksi sähköyhtiöt myyvät tuollaisille asiakkaille (muka) sähköä kiinteällä hinnalla halvemmalla kuin alan keskimääräiset tukkuhinnat pitkän päälle (kai he ovat sentään laskutaitoisia?)? No, uskon asioista ei kannata kiistellä, mutta mitä vähemmän sähköä kulutetaan kiinteähintaisella sopimuksella suhteessa halpojen hintojen jaksoilla suhteessa kalliimpien jaksojen hintoihin, sitä korkeammiksi sähkön myyjien kannattaa (tai on pakko) hilata tällaisten sopimusten hintatasoakin.
Sähköä kuluttajille myyvät firmat harvoin ostavat sitä suoraan pörssistä. Kiinteällä hinnalla myytävä sähkö ostetaan sähköä tuottavalta firmalta etukäteen 24/7 kiinteällä hinnalla. Vaikka se tuottaja tekisikin huipputunteina parempaa tiliä, huonojen tuntien myynti kompensoi sitä, jonka takia kannattaa ennemmin myydä koko tuotanto huonommalla hinnalla, kuin osa tuotannosta paremmalla hinnalla, erityisesti jos tuotantolaitos reagoi huonosti tehon säätöön.

Kyllä noissa kiinteissä hinnoissakin on liiketaloudellinen laskenta takana, eikä yksittäisen sähkönkäyttäjän oikullinen käyttäytyminen vaikuta isompaan mittakaavaan.
 
Sähköä kuluttajille myyvät firmat harvoin ostavat sitä suoraan pörssistä. Kiinteällä hinnalla myytävä sähkö ostetaan sähköä tuottavalta firmalta etukäteen 24/7 kiinteällä hinnalla.
Totta kai osa tuottajien myymästä sähköstä kiinnitetään johdannaishintoihin ja sähkökauppiaat sitten voivat itsekseen miettiä, miten jyvittävät tuolla tavoin hinnaltaan varmistetun sähkön omille asiakkailleen (esim. joko keskitettyinä harvoille ja valituille tai ripoteltuna osaksi suuremman asikasjoukon kiinteällä hinnalla ostamaa sähköä).

Asian pihvi on siinä, että tässäkin keskustelusäikeessä sähkön tuottajien ja myyntiyhtiöiden pörssihintojen veivaamiselle (ylöspäin) yritetään keksiä vaikka miten ovelia ja härskejä selityksiä. Sitten kun tarkastellaan noiden samojen yhtiöiden toimintaa kiinteähintaisten ja kulutusvaikutteisten sähkösopimusten kohdalla, ne äkkiä muka muuttuvatkin neutraaleiksi tai jopa passiivisiksi ja jopa melkein kuluttajan asiaa ajaviksi. Kun sähköyhtiöt kuitenkin noiden sopimusten kohdalla joutuvat kantamaan riskiä marginaalisähkön osalta (ts. sähkön lisäosa maksaakin ennustettua enemmän tai sitten sitten jopa kaiken sähkön olisikin saanut pörssihinnoilla halvemmalla) voi olla aivan varma, että sähkönmyyjät toimivat vakuutusyhtiön tapaan ja hinnoittelevat sähkön marginaaliosalle mojoavan katteen. Ja sähkön tuottajat kiinnittävät osittain hintojaan siltä varalta, että pörssisähkön jostakin syystä (kuten pitkäaikaiset kovat sateet ja tuulet) romahtaa tuotannon kiinteiden kustannusten kannalta kohtuuttoman alas.
 
Ei nyt sentään ihan "yleensä". Onhan nuo nyt hyvin toimineita laitoksia ollu vuosikymmenten ajan
Yleensä viimeisen parin vuoden aikana on TVO:lla tullut tavaksi, että aikataulun venyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mitä tapahtui vuosikymmen sitten, on toinen juttu. Uskon kyllä, että pysyttiin paremmin aikatauluissa.

Tämäkin OL1 huollon pitkittyminen lopulta venyi lisää, täsmälleen kuten ennustin. Valitettavasti.
 
Pörssisähköilijä menettää voittamansa yhdessä yössä kuten on nähty.

Jos viittaat loppiaisaaton haamuhintoihin, niin totean taas kerran, että asia riippuu pitkälti omasta käyttöprofiilista, ja siitä mitä pystyy ja mitä on valmis tekemään moisen todella harvinaisen tilanteen uhatessa. Itselläni kyseisen päivän energialasku oli noin 5 € suurempi kuin viisi päivää aiemmin vuoden ekana päivänä (17 €/päivä 1.1. versus 22 €/päivä 5.1.).

Eli ei voi yleistää, että pörssisähköilijä menettää säästöt pöljäpäivänä. Osa menettää, osa ei. Suorasähkölämmittäjä ilman vaihtoehtoista lämmönlähdettä varmasti menettää, joo. Tai sitten palelee yhden päivän.
 
^Ei luulisi palstan yleisten 1-2s puheiden (en viittaa jarkon puheisiin) mukaan, että voisi kellään pörssi olla noin korkea kuin 7.9s. Vaikka olisikin normaali talo ilman sitä tätä ja tota.
Kuulostaa korkealta lukemalta ;)
Se on korkea lukema koska siitä puuttuu ne ns. halvat kuukaudet.
Jos viittaat loppiaisaaton haamuhintoihin, niin totean taas kerran, että asia riippuu pitkälti omasta käyttöprofiilista, ja siitä mitä pystyy ja mitä on valmis tekemään moisen todella harvinaisen tilanteen uhatessa. Itselläni kyseisen päivän energialasku oli noin 5 € suurempi kuin viisi päivää aiemmin vuoden ekana päivänä (17 €/päivä 1.1. versus 22 €/päivä 5.1.).

Eli ei voi yleistää, että pörssisähköilijä menettää säästöt pöljäpäivänä. Osa menettää, osa ei. Suorasähkölämmittäjä ilman vaihtoehtoista lämmönlähdettä varmasti menettää, joo. Tai sitten palelee yhden päivän.
Se on jus näin. Jos talo kuluttaa paljon niin talvien kovat hinnat korostuu.
 
Rahalla voi ostaa mielenrauhaa ja laiskottelumahdollisuuksia ... yleensä kukaan toinen ei maksa sinulle omasta mielenrauhastasi ja laiskuudestasi (kun ei ole kyse sosiaaliturvasta).
 
Takaisin
Ylös Bottom