Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Toivottavasti pörssisähkön hinnan vaihtelu ei ole uutta enää kenellekään vuonna 2024. Vuonna 2022 se saattoi olla uutinen ja uutta. Mutta ei enää 2024.No, aika monelle tuli yllätyksenä että hinta voi johonkin yli 200s/kWh hypätä ja itse ainakin yritän ottaa huomioon, että sellainen voi toistua useammankin päivän peräkanaa, niin väistely ei onnistu monessakaan talossa.
Kyllä minulle ainakin se -50c/kWh (+alv) tuli paljon isompana yllätyksenä. Eipä silti, jos minulta olisi etukäteen kysytty "kuinka korkealle veikkaat hinnan nousevan korkeimmillaan talvella 23-24", olisin veikannut huomattavasti pienempää lukua, joten siinä mielessä yllätti tuokin.aika monelle tuli yllätyksenä että hinta voi johonkin yli 200s/kWh hypätä
Kyllä se tuli ihan kaikille, ja hätäisimmät ehtivät jäädyttää vesiputkensa kun pistivät talojaan kylmiksi.No, aika monelle tuli yllätyksenä että hinta voi johonkin yli 200s/kWh hypätä
Jos asia on uutinen ja uutta niin sitten kannattaa pysyä kiinteähintaisissa tuotteissa.
Eihän ne pysy kiinteissä, kun toiset "valistaa" että pörssisähkö on aina pitemmässä juoksussa halvin. Mikä ei muuten pidä paikkaansa.
Ei pidemmässä, eikä aina lyhyemmässäkään.
On niin paljon kohteesta ja mentaaliteetista kiinni miten onnistuu. Ei kannata luoda mustavalkoista asetelmaa asioihin.Eihän ne pysy kiinteissä, kun toiset "valistaa" että pörssisähkö on aina pitemmässä juoksussa halvin. Mikä ei muuten pidä paikkaansa.
Ei pidemmässä, eikä aina lyhyemmässäkään.

Huomioithan, että kiinnityshintaan lisätään Kulutusvaikutus toteutuneen mukaisesti.Tänään kiinnitin tuon Q3:n. Näytti niin houkuttelevalta, vaikka tuohon kyllä lisätään 0.45s marginaali.
Viime elo-syyskuussa kun tuli oltua suorassa pörssissä niin valkeni, että se on huoltoaikaa ja ellei tuule niin aika korkeita oli hinnat ja piti jo vähän lämmittääkin
On tästä jo sen verran keskusteltu täälläkin, että luultavasti huomasi. Kiinnityshän on vedonlyönti siitä, onko spot-keskiarvo alempi vai korkeampi kuin kiinnityshinta. Kulutusvaikutus on sama oli kiinnitetty tai ei.Huomioithan, että kiinnityshintaan lisätään Kulutusvaikutus toteutuneen mukaisesti.
Tänään kiinnitin tuon Q3:n. Näytti niin houkuttelevalta, vaikka tuohon kyllä lisätään 0.45s marginaali.
Viime elo-syyskuussa kun tuli oltua suorassa pörssissä niin valkeni, että se on huoltoaikaa ja ellei tuule niin aika korkeita oli hinnat ja piti jo vähän lämmittääkin
4.81s+0.45 ja kulutusvaikutus.Minkälainen kiinnityshinta?
4.81s+0.45 ja kulutusvaikutus.
Jos on kasinohintoja, niin voi jopa saada miinusmerkkistä KV:ta, niin ollaan jo wanhojen hywien aigojen hinnoissa. Vaikka mahdollisesti suora pörssi onkin silti sitäkin halvempi. Paitsi jos ruletista tulee pitempää hintavedätystä, niin voihan olla siinä tapauksessa ylempikin.
En nyt tee itsemurhaa ja arvostele mitenkään pörssisähkön hinnanmääriytymistä, vaan ihan kysymyksenä, kun ei tarvitse näillä aamuilla esittää tietäväisempää kuin onkaan:
Aamukahvin keittäjälle kun on kasinohintaa 31s/kWh tarjolla kulutuksella 10.6GWh/h ja tuuliennusteella 870MWh/h, niin mitenkä hinta tipahtaa 7s tasolle klo14 (viiva), jolloin kulutus olisi 10,1 ja tuuliennuste alentunut 220:een? Olikohan tuuliennuste klo13 erilainen vai onko jotakin isompaa tekijää takana muuta?
Aurinkovoima on Liukurissa ihan minimaalista ollut, vaikka mielestäni aurinkoisia päiviä ollut joukossa viimeisen viikon aikana (huomenna kai aurinko paistaa).
Tuo tuuliennuste, kun putoaa about saman 500MWh verran kuin kulutus, mutta hinta muuttuu paljon![]()
katso liitettä 96570
Juu, ei tuo ole ongelma ja helppo kiertää kovemmillakin pakkasilla jopa meidänkin talossa.Erikoinen pomppu, mutta huominenhan on vain mahdollisuus. Kaksi vaivaista kallista tuntia, jotka helppo hypätä yli.
Aamukahveet hörpitään ennen kello 8 ja lämpötilan lasku asteella aamulla. Meillä ajastukset hoitaa tuon automaagisesti. Yksikään lattialämmitys ei päällä ja pattereissa lämpötilanlasku (tai nosto aamuyöstä) aamulla.
Tämmöinen päivä olisi helppo myös pörssisähköautomaatolle ala @Mikki. Kyseinen shelly -automaatio kytkettynä pattereiden poissa kotoa -toimintoon leikkaisi automaattisesti parin tunnin kasinohinnat pois ilman mitään vaikutusta asumismukavuuteen. Olisi niskalenkki markkinavoimista![]()
Virosta taitaa uupua tuotantoa ja se hilaa hinnat ylös huomenna?En nyt tee itsemurhaa ja arvostele mitenkään pörssisähkön hinnanmääriytymistä, vaan ihan kysymyksenä, kun ei tarvitse näillä aamuilla esittää tietäväisempää kuin onkaan:
Aamukahvin keittäjälle kun on kasinohintaa 31s/kWh tarjolla kulutuksella 10.6GWh/h ja tuuliennusteella 870MWh/h, niin mitenkä hinta tipahtaa 7s tasolle klo14 (viiva), jolloin kulutus olisi 10,1 ja tuuliennuste alentunut 220:een? Olikohan tuuliennuste klo13 erilainen vai onko jotakin isompaa tekijää takana muuta?
Aurinkovoima on Liukurissa ihan minimaalista ollut, vaikka mielestäni aurinkoisia päiviä ollut joukossa viimeisen viikon aikana (huomenna kai aurinko paistaa).
Tuo tuuliennuste, kun putoaa about saman 500MWh verran kuin kulutus, mutta hinta muuttuu paljon![]()
Viron kapasiteetistahan uupuu kaksi kolmasosaa syksyyn asti, joten pikemminkin niin, että Suomi vetää Viron mukanaan. Eiköhän syy ole Suomesta lähtöisin, eli tuulivoiman tuotantoennuste sakkaa hyvin alas juuri alkuaamupäivästä ja työpäivän aluksi taas sähkönkulutusennusteessa on pieni piikintapainen. Tuontikapasiteetti Ruotsista yksinkertaisesti ylittyy. Toki kylmä sää on merkittävä osayyllinen suureen kulutukseen juuri aamutuimaan.Virosta taitaa uupua tuotantoa ja se hilaa hinnat ylös huomenna?
Ehkä jotakin tuollaista, mutta kun tuulivoimaa on 870MW kun hinta 31s. Ja myöhemmin kun ennuste yli 600MW alempi eli 220MW hinta onkin 7s.Viron kapasiteetistahan uupuu kaksi kolmasosaa syksyyn asti, joten pikemminkin niin, että Suomi vetää Viron mukanaan. Eiköhän syy ole Suomesta lähtöisin, eli tuulivoiman tuotantoennuste sakkaa hyvin alas juuri alkuaamupäivästä ja työpäivän aluksi taas sähkönkulutusennusteessa on pieni piikintapainen. Tuontikapasiteetti Ruotsista yksinkertaisesti ylittyy. Toki kylmä sää on merkittävä osayyllinen suureen kulutukseen juuri aamutuimaan.

Viron kapasiteetistahan uupuu kaksi kolmasosaa syksyyn asti, joten pikemminkin niin, että Suomi vetää Viron mukanaan.
En kylläkään ymmärrä selitystäsi, vrt. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinainformaatio/rajakapasiteetit-ja--siirrot/kuvaajat/viro/. Mitä tapahtui aamulla klo 7...9, Suomesta Viroon täydellä höngällä sähköä siirtänyt kaapeli rupesi himmailemaan ja siirtosuunta kääntyi aamupäivän mittaan Virosta Suomeen päin. Vielä klo 6 ... 7 Virossa sähkö oli kalliimpaa kuin Suomessa, joten tietenkin sähköä siirtyi Viroon päin. Sen jälkeen hinnat ovat koko päivän aika yhtenevät iltaan saakka, https://data.nordpoolgroup.com/auct...ER,FI,SE1,SE3¤cy=EUR&aggregation=Hourly. Sähkö siirtosuunta on ollut Virosta Suomeen. Ruotsin tuontiyhteydet ovat olleet tapissa aamusta alkaen (käppyrät tuolla, missä Vironkin siirron osalta). Aamun hintapiikin aikaan Suomen vesivoimaloista otettiin tavanomaista selvästi enemmän tehoa irti (Fingridin verkon päästatistiikan mukaan) ja hintapyyntö oli epäilemättä sen mukainen. Rajansa on silläkin, millä nopeudella Virossa saadaan lämpövoimaa lisää verkkoon kuten aamulla ilmeisesti tarvittiin Suomesta puuttuvan tehon takia (siksi siirtosuunnan siirtymä ei aamulla tapahtunut silmänräpäyksessä, vaan hitaammin).Tänä aamuna piikki ylös johtui siitä, että Viron kaapelissa oli parin tunnin ajan vajaa kapasiteetti, siksi meillä ja Virossa sama hinta. Se, kenen ansiota kyseinen hinta on, en ota kantaa. Iltapäivällä taas on tunnin ajan meillä korkeampi hinta kuin missään naapurimaassa, koska kaikki rajasiirrot täynnä tänne meillepäin.
En kylläkään ymmärrä selitystäsi, vrt. https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinainformaatio/rajakapasiteetit-ja--siirrot/kuvaajat/viro/. Mitä tapahtui aamulla klo 7...9, Suomesta Viroon täydellä höngällä sähköä siirtänyt kaapeli rupesi himmailemaan ja siirtosuunta kääntyi aamupäivän mittaan Virosta Suomeen päin. Vielä klo 6 ... 7 Virossa sähkö oli kalliimpaa kuin Suomessa, joten tietenkin sähköä siirtyi Viroon päin. Sen jälkeen hinnat ovat koko päivän aika yhtenevät iltaan saakka, https://data.nordpoolgroup.com/auct...ER,FI,SE1,SE3¤cy=EUR&aggregation=Hourly.
Suomessa oli joka tapauksessa vähän ennen yhdeksää 2,5GW enemmän kulutusta kuin tuotantoa. Siirtokapasiteetti Viroon on alle 400MW tällä hetkellä loppukesään asti. En nyt ota kantaa siihen, mitä yksityiskohtaisesti tapahtui, mutta Viron vienti Suomesta korkeimman hintatason aikaan ja kääntyminen tuonniksi siinä vaiheessa, kun hintataso putosi ratkaisevasti ei todellakaan anna aihetta osoittaa Viroa ja etenkään sen tuotantoa syypääksi hinnan kohoamiseen kuin korkeintaan laitosten käynnistyksen ajoituksen suhteen. Syy oli tehosuhteet huomioon ottaen pääosin Suomessa ja siinä, että Suomesta loppui käytettävissä olevan kohtuuhintaisen voimantuotannon teho (ja tuonti Ruotsista oli jo jokseenkin tapissa). Epäilemättä jotkin teollisuuslaitoksetkin osallistuivat säästöillään kuvioon, jotta Suomessa (ja pienenä lisukkeena myös Viron) tehotasapaino säilyi.totesin vain että meidän piikki johtui baltian piikistä koska ei pullonkaulaa. Todennäköisesti Baltian tuotanto sitä hintaa tuossa kohtaa ylös hinaa, ei Suomen tuotanto.
OL3 oli päällä ja kaasuturbiinikombilaitoksia oli käytössä etelän suurissa kaupungeissa, kun lämmöntarvettakin oli vuorokauden ympäri. Sähkön hintakin sitten oli jopa päiväkausia eilisaamun tasolla ja paljon kovempikin (eli joku säästi ajoittain teollisuudessa tms.). Virosta oli tuontikapasiteettia kolminkertaisesti, vesialtaissa oli syksyn jäljiltä enemmän vettä (talvi aina kuluttaa ja etenkin pohjoisessa kevättulvat alkavat vasta huhti-toukokuun vaihteessa yleensä). Eilen aamulla muuten oli Suomessa sää aika kylmää, muttei toki sellaisia jaksoja kuin keskitalvella ... Eikä talvella ollut kovin usein niin ennätysmäisen tuuletonta kuin muutama päivä sitten tai eilen myöhäisestä aamupäivästä.Miten ihmeessä me selvittiin talvesta?
Jännää, suomeen tuodaan sähköä langat punaisina, mutta vesivoimaa ei tulvahuipusta huolimatta ajeta suurimmilla tehoilla. Hinta ilmeisesti menisi muuten negatiiviseksi, niin kikkaillaan, jotta tulee sopiva muutaman sentin hinta. Ainoa millä hinta painuu nolliin on tuulinen sää.
Melkoista kikkailua. Niinkun joku sanoi, kikkasähköä.
Aika usein vaikuttaa tuokin olevan tuontitavaraa Ruotsista. Olkoon syy Suomessa tai Ruotsissa, kyse ei tuulivoimasta sinällään, vaan tietyistä sähkön ostosopimuksista, kuten sellaisista, jolla tietty kaupallinen ostaja on sitoutunut lunastamaan kaiken tuulisähkön, mitä tehtävissä on esim. tietyllä tuulipuistolla. Tuolloin tuottajan on tehtävä sähkönsä, vaikka verkosta ottamalla saisi jopa palkkion päälle. Ostajan kannalta logiikka on lisätä uusiutuvan energian osuutta vuositasolla (markkina-argumenttina tietyille kuluttajasegmenteille) myös maanosan tasolla tai jopa globaalissa mielessä.Ainoa millä hinta painuu nolliin on tuulinen sää.
Aika usein vaikuttaa tuokin olevan tuontitavaraa Ruotsista. Olkoon syy Suomessa tai Ruotsissa, kyse ei tuulivoimasta sinällään, vaan tietyistä sähkön ostosopimuksista, kuten sellaisista, jolla tietty kaupallinen ostaja on sitoutunut lunastamaan kaiken tuulisähkön, mitä tehtävissä on esim. tietyllä tuulipuistolla. Tuolloin tuottajan on tehtävä sähkönsä, vaikka verkosta ottamalla saisi jopa palkkion päälle.