Tuskinpa myyntiyhtiöt kaikkea tuottajaomistajiensa sähköä myyvät kiinteillä kuluttajahintasopimuksilla. Suojausta tarvitaan sähkön mahdollisen ylituotannon varalle, että saadaan edes kohtuullinen liikevaihto tai kate kiinteille kuluille, jos sähkön pörssihinta putoaa pitkiksi ajoiksi hyvin matalaksi. Tuo pitää sitten käytännössä hoitaa sähkömarkkinainstrumenteilla, kun valtakunnan verkosta käydyllä kaupalla on maksettava pörssihintojen mukaan. Suojaamattomalla tuotannon osalla voi sitten rahastaa, kun myy pörssihinnalla niille, joilta sähkökiintiötä puuttuu.
Tuulivoimaa omistavan tuottajan täytyy vielä hoitaa tasevastuunsa, eli täytyy suojata omakin ostohintansa siltä varalta, ettei mylly tuota silloin, kun omasta osuudesta kulutetaan, mutta ei tuonkaan tarvitse olla täydellistä (markkinahintahan yleensä nousee, jos tuulee huonosti, vaikka tuottaa sentään jotakin. Tasevastuu lienee suurempi riski käytännössä kuin tuoton vähyys ja rajoittanee osuutta, jonka voi myydä kiinteällä hinnalla ilman kohtuutonta riskiä. Nuo ensisijaiset sähkömarkkinainstrumentit sitten liukuvat "ravintoketjua" pitkin erilaisiin johdannaisiin solmittujen sähkökauppojen hintavakuuksiksi. Epäilemättä homma kannattaa paremmin, jos pystyy yhdistämään erilaisia tuotantomuotoja, jotka vaihtelevat eri profiilin mukaan, kuten yhteistuotantoa, vesivoimaa ja tuulivoimaa ja sen ohella erilaisia kulutusprofiileja. Kaikestahan voi kumminkin vääntää jonkin johdannaisen tai yleisemmin johdannaissalkun, joka vie markkinoilla hyvin samantapaiseen taloudelliseen lopputulokseen jakamalla eri ehdoin osallistuvien "pelureiden" riskejä käytännössä.