Pääkeskuksessa Suomen TN-C-S -järjestelmässä PE ja N on pääkeskuksessa kuitenkin lenkillä yhdessä ja sähköyhtiön 4. johto kytketään PE-kiskoon.
Tuosta keskuksesta saa aivan priiman kun siihen lisää kaveriksi N-kiskon, joka sinisellä johdolla liitetään nykyiseen kiskoon.
2- ja 4-johtoisten ryhmien PEN-johtoa, vaikka se olisi sininen, ei kytketä N-kiskoon vaan PEN-kiskoon, koska PEN on ensisijaisesti suojamaa johon sattuu myös vuotamaan paluuvirta, ei pyhitetty nollajohto kuten uusissa asennuksissa eikä sitä pidä ajatella myöskään nollana joka sivutoimena toimii suojamaana. Suojaus on ykköstehtävä.
Tämä asia on amatööreille vaikea. Periaatteessa jos johdossa on kevi, se on niin uusi että sininen on nolla, jos johdossa ei ole keviä, se on vanha ja sininen voi olla PEN.
Kevillisen kaapelin sinistä ei käytetä PENinä, jos vanhaa ryhmää on pakko syöttää uudella johdolla, niin PENinä käytetään rinnan kytkettyä keviä ja sinistä (yhdessä molemmissa päissä).
Ne ryhmäjohdot joissa on suojamaa eikä nollausta, voi sitten siirtää nollastaan nollakiskoon ja vapauttaa vanhasta kiskosta tilaa. Tämä on hygieenisempää kuin tehdä molemmista kiskoista sekakiskoja, vaikka se lienisi yhä sallittua.
Vanhat PEN-johdot kannattaa pitää PEN-kiskossa. Jos silti loppuu kevijohtojen paikat, siitä voi kevijohdolla haaroittaa uuden PE-kiskon johon laitetaan vain uusia kevijohtoja.
Eristysvastusmittausta käyttöönotossa helpottaa jos nollakiskon voi kelluttaa, joten byrokratian lisäksi on myös käytännön syy eriyttää ne vaikka ne käytössä onkin paksulla johdolla yhdessä.
Itse katsoisin lähinnä että johdoissa on tarpeeksi mittaa tulevaa keskuksen vaihtoa varten, vaikka ne päättääkin alakeskukseen, ne tuppaa jäämään ahtaaksi ja vaihtumaan isommaksi. Posliinipääkeskus kestää periaatteessa ikuisesti jos pääsulakekoko ei muutu.