Skata
Vakionaama
Eipä auta hiiriin / myytiin syksyllä, kun ovat jo horrostamassa. Mökillä kyyt ja rantikset majailevat pihapiirissä juuri mutta kuitenkin hiiret pyrkii kylmän tullen sisälle ja keväällä voi todeta myyrien työntäneen kekojaan maasta. Rantis syö mielellään kalaa ja molemmille taitaa kelvata sammakot pikkujyrsijöiden lisäksi.Kyy ja tarhakäärme on siitä kivoja kavereita, että pitävät pikkujyrsijät loitolla ja punkkikannan aisoissa.
Biltema tms ja haet tuollaisia. 5-6 kpl olen pyydystänyt kk aikana mökiltä. Tehokkaita ja tappavat laakista. Rotille liian pieniä mut hiirille ihan pirun hyvä ansa.Yksi hiiri oli niin pirun fiksu etten koko talvena saanut loukkuun. Jäädytin leseitä vedellä loukkuun mutta jotenki lipoi nekin pois eikä loukku lauennut.

