Rott(i)a pihapiirissä

HelaKammo

Vakionaama
Saivartelua: Supia ei suomessa kyllä ole...

On tullut vastaan, että auton puskurista irrotettu rusakko oli aamulla osin syöty, vaikka oli kangassäkissä pihalla. Joku kävi pistelemässä osan poskeensa.

Haaskalle taitaa löytyä syöjiä, jos se yhtään esillä on, ihan missä vain.
 
Husky

Hyperaktiivi
Mitähän on tapahtunut. Ämpäriansassa oli muutaman päivän pienten styroksinpalojen päällä leikkelettä eikä mitään tapahtunut, mutta viimeyönä on leikkeleet kadonneet eikä ollut saalista.

Vettä oli vajaa puolillaan 10L ämpärissä ja sahanpurua kellumassa, jotta ei tajua että on vettä. Leikkele oli styroksissa kiinni rautalangalla, mutta joku oli vienyt joka murenan. Miten hitossa joku on voinut operoida noin tarkasti ja epäilemättä hetken kestänyt homma.

Olin ennen sahanpurua kokeillut puunlehtiä pinnalle ja massaa oli hitusen, että olisiko muutaman sentin lyhentänyt hyppymatkaa, niin olisiko joku hypännyt sieltä pois.

Pakkasta ei ollut.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Tulipahan tässä taas opittua, jotta tuo rotan perhanahan vetää tuota rautatolppaa ylös-alas ihan miten haluaa. Keittiön ikkunasta seurasin kun kiipesi varsin sujuvasti tuonne ihan latvaan, mutta laudalle ei sentään päässyt ja siksi kääntyi takaisin. Siis todellakin kääntyi siinä paikallaan ympäri, kuono alaspäin ja tuli nätisti kiiveten alaskin :oops:

1731614426616.png

Kuva on viime talvelta, jotta saa käsityksen millaisesta tolpasta on kyse. Niin ja tolppa on nyt jälleen öljytty, niin ei möllin tassu enää pidä :p
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Saivartelua: Supia ei suomessa kyllä ole...

Tämän mukaan on:
"1990-luvun puolivälissä Suomessa arveltiin olevan keväisin noin 40 000 ja loppukesällä 175 000 yksilöä,[10] ja vuonna 2010 arvio oli kasvanut puoleen miljoonaan yksilöön[16]. Korkean syntyvyyden tuottoa on pienentänyt ja kannan kasvua hidastanut lähinnä supikoirien korkea luonnollinen kuolevuus ja ihmisen harjoittama metsästys."
 
fraatti

Hyperaktiivi
Saivartelua: Supia ei suomessa kyllä ole...

On tullut vastaan, että auton puskurista irrotettu rusakko oli aamulla osin syöty, vaikka oli kangassäkissä pihalla. Joku kävi pistelemässä osan poskeensa.

Haaskalle taitaa löytyä syöjiä, jos se yhtään esillä on, ihan missä vain.
Tuosta takapihalta kuva kuluneelta vuodelta...
1731614867687.png
 
Husky

Hyperaktiivi
Tulipahan tässä taas opittua, jotta tuo rotan perhanahan vetää tuota rautatolppaa ylös-alas ihan miten haluaa. Keittiön ikkunasta seurasin kun kiipesi varsin sujuvasti tuonne ihan latvaan, mutta laudalle ei sentään päässyt ja siksi kääntyi takaisin. Siis todellakin kääntyi siinä paikallaan ympäri, kuono alaspäin ja tuli nätisti kiiveten alaskin :oops:

katso liitettä 101611

Kuva on viime talvelta, jotta saa käsityksen millaisesta tolpasta on kyse. Niin ja tolppa on nyt jälleen öljytty, niin ei möllin tassu enää pidä :p
Ei olisi uskonut että voi tuollaista rotta kiivetä, mitä ihmettä. Tuskin sen käpälät ylettää ympäri, että sillä konstilla hivuttaisi. Et ehtinyt avata tuuletusikkunaa ja lasauttaa haulikolla?

Juuri on jättiprojekti piharakennusta tilkitä ja olisi iso työ verkottaa tms räystään aluslautojen hitusen liian isot välit ja mietin, että pystyykö rotta tai hiiri siinä ylösalaisin hillua ja pujahtaa vintille.
Kova luulo on, että kun verkotin talon seinän alaosan tuuletusraot, niin siihen loppui hiirien meno vintille ja eivät ole talon räystään kautta menneet.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ei olisi uskonut että voi tuollaista rotta kiivetä, mitä ihmettä. Tuskin sen käpälät ylettää ympäri, että sillä konstilla hivuttaisi.
Ei ympäri, mutta tiukka halaus ja näin on tolppa tassujen välissä. Ilmeisesti tuossa oli sitten sen verran kitkaa, että tassun anturoissa riitti pito. Vaan eipä riitä enää öljytyssä pinnassa. Eikä tuo kiipeäminenkään silleen hämmästytä, mutta kun tosiaan pyörähti ympäri, häntä ylöspäin ja katseli siinä sitten tovin ihan rauhassa miten tullaan alas. Pari askelmaa alaspäin ja tuolta paksunnoksen kaulukselta sitten pomppasi maahan.
 
ekomies

Pakkastalvea odotellessa...
Juuri on jättiprojekti piharakennusta tilkitä ja olisi iso työ verkottaa tms räystään aluslautojen hitusen liian isot välit ja mietin, että pystyykö rotta tai hiiri siinä ylösalaisin hillua ja pujahtaa vintille.
Kova luulo on, että kun verkotin talon seinän alaosan tuuletusraot, niin siihen loppui hiirien meno vintille ja eivät ole talon räystään kautta menneet.
Sama homma edessä. Täytys saada valvontakameraan napattua niiden reitti, oon siirrellyt niitä seinältä toiselle.
Oispa kameroita vaan riittävästi.
Yhden kulkureitin seinän alaosasta sain jäljitettyä juuri kameran avulla.
 
Joo, pistin riistakameran kuvaamaan ämpäriansaa, että saisi selville että miten kummassa on leikkeleet lähteneet styroksin päältä.
Jos olisi esin orava ollut niin olisi siinä saanut styroksit kyytiä eikä kirurgi olisi poiminut koskematta
 
Leikkeleet oli taas kadonneet yöllä, mutta riistakamera ei ollut lauennut lainkaan vaikka oli 2m päässä edessä. Outoa, mutta voisi epäillä hiirtä, ettei olisi tunnistanut. Nyt laitoin kiipeämislaudan kameran suhteen paremmin, niin josko nyt.

Hiiri ei mielestäni mitenkään voi ylettää ottamaan ja vaikea uskoa että pystyisi hyppäämään pois, kun on sahanpurumassaakin hankaloittamassa pomppaamista. Voisiko pystyä kiipeämään ampärin sivua pitkin. Ei luulisi mutta tiedä häntä, mutta sittenhän ämpäriansat eivät toimisi eikä niitä käytettäisi.
 
Mulla kans valvontakamera ei ollut nauhoittanut, kun hiiri jäi nalkkiin. Säädin yökuvauksen herkkyyttä maksimiin, olin asettanut sen liian pienelle, koska aiheettomia hälytyksiä oli tullut liian paljon edellisestä kuvauspaikasta . Onko riistakameroissa vastaavaa säätömahdollisuutta?
 
Husky

Hyperaktiivi
Lumikko voisi olla myös leikkeleistä kiinnostunut. Sehän on pitkä, kevyt ja ketterä. Ei kannata huhuttaa, sillä pyydystää paremmin hiiriä yksikään loukku.
Hyvä idea. Ei ole moista näkynyt kyllä, mutta täytyykin pitää mielessä noiden loukkujen kanssa ettei pyydystä sitä.

Mulla kans valvontakamera ei ollut nauhoittanut, kun hiiri jäi nalkkiin. Säädin yökuvauksen herkkyyttä maksimiin, olin asettanut sen liian pienelle, koska aiheettomia hälytyksiä oli tullut liian paljon edellisestä kuvauspaikasta . Onko riistakameroissa vastaavaa säätömahdollisuutta?
Juu on tuo säätö ja olin laittanut sen herkimmälle jo valmiiksi. Kengästä tuo jo ottaa kuvan, että ei kauheata lämpölähdettä tarvii, mutta luulen ettei elottomasta liikkeestä kuvaa eli pitää olla lämpöä.
 
ML

Vakionaama
Lumikko voisi olla myös leikkeleistä kiinnostunut. Sehän on pitkä, kevyt ja ketterä. Ei kannata huhuttaa, sillä pyydystää paremmin hiiriä yksikään loukku.
Kun olen saanut loukutettua hiiriä heitän ne takapihalla olevan kuusen alle ihmettelin ,että mikä ne vie niin nopeasti kerran näin lumikon paikalla ja asia selvisi.
Se on elukka joka on pirun arka ja "kymmenessä paikassa yhtäaikaa"
 
Jääkö lumikko ilman hiirtä harvinainen luontovideo.

pökö

Kaivo jäässä
Niin, mutta ei se mikään supi ole, vaan supikoira, kuten luki, saivartelua. Supi on pesukarhu.
Meillä oli edellistalvena supikoira nurkissa keskellä kaupunkia, koko peräpää ihan karvaton. Metsästysseuralta tuli nainen joka loukutti sen, kajautti kuulan kalloon siinä meidän portinpielessä, pakkasi pussiin ja vei mennessään.

En ole innokas tappaja mutta taidettiin siinä tehdä supikoirallekim palvelus.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Jääkö lumikko ilman hiirtä harvinainen luontovideo.
Kai se voi sen joskus kadottaa mutta se lumikko elää hiirillä ja myyrillä. Ei kai hiirellä ole mitää jakoa itseään hiukan suuremman pedon kanssa jos se lumikko vain saa sen jotenkin kiinni.

Kärpää pyydystää jo sitten rottiakin. Kissa voi saalistaa sen kärpänkin, ehkä joskus lumikonkin jollakin tsäkällä :confused: Kun ruokkii hyvin niin kissa ei ainakaan näitä syö.
 
Lumikko näätäeläimen tapaan kuten minkki syö myös lintuja ja linnun munia joten voi pihapiiristä hävittää myös linnun pesiä.
Saisi noita sepelkyyhkyn pesiäkin hävittää,kun tunkevat joka oksalle pesänsä.
Ei tästä niin hirveän kauan ole ,kun sepelkyyhkyset olivat tosi arkoja,nyt ne ovat lähes kesyjä ja alkaavat olla riesoja.
 
ekomies

Pakkastalvea odotellessa...
Ei napannut viime yönä. Nythän keli kylmenee nollan tuntumaan ja seuraavat vieraat saapuvat.
Screenshot_20241117_101500.jpg
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Husky

Hyperaktiivi
Ei ollut lumikko, vaan kyllä se kerpele rotta on joka on nyt kolme kertaa jotenkin napannut leikkeleen ämpäriansasta styroksin päältä.

Tällä kertaa joku meni pieleen, ja toisen styroksin leikkele oli koskematta ja toiselta oli otettu vain toinen pala ja styroksi oli pyörähtänyt ympäri.

Kuvista ei näe miten pilkkii leikkeleet, mutta ei varmaankaan mene lautaa pitkin ylös, kun ei ollut viime yönä lauennut kamera, eli melko varmasti ämpärin takaa on kurkotellut jotenkin ihmeellisesti.

Hittolainen, kun olisi pitänyt suunnitella kunnolla, kun nyt tuo on jo nähnyt, että vettä on ämpärissä eikä varmana tipu sinne enää! Mutta mikä ihme olisi kelluvaa massaa. Moottorisahanpuru uppoaa ja käsisahan puru uppoaa ja kokeilin pahvia, niin sekin uppoaa. Ei viitsisi sotkea styroksinpurun kanssa ja jos laittaa palasia, niin jää rakoja väleihin ja näkee että vettä on.

No nyt laitoin kiikun siihen, mutta ei takuulla putoa sen avulla. Ja on joku 17cm pitkä, niin ehkäpä pääsee 10L ämpäristä ulos pomppaamalla vaikka väitetään ettei pääsisi.

Metrin päässä on perinteinen rotanloukku samalla selvästi maistuvalla leikkeleellä ja pullanpalalla, niin ei siihen lankea millään. Olisiko nähnyt, kun kaveri oli jäänyt siihen 2 viikkoa sitten.

Kuvista, jos jaksaa verrata, niin näkee että oik. alakulmassa on rotta toisessa kuvassa.
 
Liitteet

  • SY000021.JPG
    SY000021.JPG
    435,7 KB · Katsottu: 148
  • SY000022.JPG
    SY000022.JPG
    436,2 KB · Katsottu: 146

Husky

Hyperaktiivi
Ei v*ttu, vai rotta laukaisee kepakolla loukun ja vasta sitten syö eväät o_O

Mutta en minäkään tyhmä eläin ole, kun itekseni keksin jo tehdä tuollaisen laatikon mihin ei voi mennä murkinoimaan ilman laukaisua. Ainoa vaan kun sinne ei sitten mennä vaikka mitä herkkua siellä on.

Haeskelen tässä vanhoja kameroita jos laittaisi onlinekuvaa välittämään näytölle TV:n viereen, niin voisi laittaa lyijyä liikenteeseen, kun apajilla aletaan hääriä. Toinen tietysti jos ulkona pimeässä odottelisi illan tai pari.

Saas nähdä kumpi lopulta on fiksumpi. Saisi tuo pihalla hääriä jos tietäisi ettei sisälle pyri
 
Ode

Aktiivinen jäsen
No nyt laitoin kiikun siihen, mutta ei takuulla putoa sen avulla. Ja on joku 17cm pitkä, niin ehkäpä pääsee 10L ämpäristä ulos pomppaamalla vaikka väitetään ettei pääsisi.

Yllä linkattiin video ja selasin tekijän kanavaa. Tässä mittasi kuinka korkealle rotta hyppää. Spoiler: siimahäntä karkasi ~65 cm syvästä ämpäristä. Tyhjästä toki, ei vedellä täytetystä.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kova on loikkaamaan. Ei tuolta pohjalta mahdotonta ole, että on mulahtanut tuonne 10L ämpäriin ja loikannut ulos. Pohjalla ollut vettä 10cm ja kokonaiskorkeus vain 25cm. Tuskin tuo pohjalla oleva vesi niin kauheasti haittaa.

Olisi pitänyt tämä tehdä kerrasta kunnolla eikä opettaa roikaletta pykälä kerrallaan. Tai siis että se on opettanut suurta metsästäjää. Olisi pitänyt laittaa 40L ämpäri ja kerrasta hommata kelluvaa ainetta pinnalle. Ai että kun ketuttaa.

Tuossa on myös kahta muunlaista rottapyydystä, mutta on jo ehtinyt oppia nekin. Toiseen jäi sen kaveri ja toinen laukesi, muttei jäänyt kiinni (muovigiljotiini: en suosittele alkuunkaan, liian jäykkä laukeamaan).

Tuossa pihassa ei varmaan viitsi naksauttaa, mutta kauhuskenaariossa jos löytävät tiensä vintille, niin niitähän ei millään loukuta tai hätistä sieltä, niin sitten pakko harkita lyijyä. Ei viitsi CO2 ilmakolla, vaikka onkin 8 puoliautomaattista laukausta lippaassa, eikä varmaan 22LR haulipanos tehoa (hiiri tokenee sillä kyllä), mutta olisiko kellään kokemusta .22WMR eli .22 magnumin haulipanoksesta?
Tuosta ylöspäinkin löytyy arsenaalia, mutta alkaa jo sitten mennä läpi liian hyvin.
 
Luukku

Vakionaama
mutta kauhuskenaariossa jos löytävät tiensä vintille, niin niitähän ei millään loukuta tai hätistä sieltä,
Saa vintiltäkin loukulla, laittaa loukun seinän viereen, kulkevat aina seinän vierustaa. Tai sitten intialainen tapa, taskulamppu ja pitkä keppi. Taskulampun valossa rotta jämähtää paikalleen eikä näe, kun keppikolahtaa päähän. Kätevästi kävi intialaiselta yhdessä dokkarissa.
 
Harrastelija

Vakionaama
Kyllähän ainakin ilmakivääreitä saa niin tehokkaita että rottakin tokenee. Jenkeissä ampuvat isompiakin otuksia.
Normi 4.5mm sijaan 5.5 tai isompi.
Tehokkaimmista (yli 6,35) tarvitaan hankintalupa.
Painavemmissa luodeissa se hyvä puoli ettei äänennopeus ylity (=hiljaisempi) mutta iskuvoimaa riittää. Noilla saa olla erityisen varovainen ettei tule vahinkoja.
CO2 ei taida olla tehokkaimmasta päästä?
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Hommasin joskus Tsekeistä tämmösen 4,5mm version, on kyllä tehokas vehje:

30 metrin päästä kokeilin kottikärryn pohjaan losauttaa, läpi meni. Ei jää vesi asumaan enää :)

Varmaan vähän rottaa isompikin elukka tuommosella heittäisi veivit, ei ole kyllä tullut muuta kuin elottomia kohteita ammuskeltua.
 
Harrastelija

Vakionaama
Leviävä luoti taitaa olla metsästyksessä parempi kuin läpäisevä.

Tuossa Hatsanissa:
4.5mm 380m/s (äänekkäämpi kun ylittää äänennopeuden)
5.5mm 305m/s
6.35mm 230m/s
Energiamääriä eivät ilmoita.
Painon vuoksi tuossa hitaimmassa saattaa silti olla eniten energiaa.
 
Husky

Hyperaktiivi
Onko näkemyksiä: jos terassin alla pesii rotta, niin kauanko se pystyy siellä lymyilemään?
Meinaan kun usein on useita päiviä sellaista lunta, että jäljet takuuvarmasti näkyisivät
 
K

korsteeni

Vieras
rotta on todella viisas, laukoi kaikki lossat ja loukut eikä jäänyt mutta olimpa fiksumpi
laitoin loukun ilman mitään syöttiä muiden tavaroiden sekaan ja kas kummaa, ei osannut pelätä kun ei ollut syöttiä ja tutkiskeli paikkoja

1732962216188.png
 
Husky

Hyperaktiivi
Onko näkemyksiä: jos terassin alla pesii rotta, niin kauanko se pystyy siellä lymyilemään?
Meinaan kun usein on useita päiviä sellaista lunta, että jäljet takuuvarmasti näkyisivät
Vastaus tähän: pari päivää max. Sen jälkeen oli alettu hiippailla ja oli jälkiä lumessa
 
Husky

Hyperaktiivi
rotta on todella viisas, laukoi kaikki lossat ja loukut eikä jäänyt mutta olimpa fiksumpi
laitoin loukun ilman mitään syöttiä muiden tavaroiden sekaan ja kas kummaa, ei osannut pelätä kun ei ollut syöttiä ja tutkiskeli paikkoja
On niin fiksuja että täytyy jopa arvostaa.
Minulla on tuon ämpriansan kanssa ollut melkomoiset sessiot. Pakkasten tullen laitoin perinteisen loukun sinne (sepeliä alle ja samaa sahanpurua päälle kuin vesiansassakin, niin näytti samalta). On jotenkin osannut poimia loukusta osan syöteistä, mutta jollakin logiikalla jättää osan syömättä.
On niin herkällä että lasahtaa jos viiksi osuu.

Kelluvan styroksin päältä kaiketi kurottelee leikkeleen jotenkin ihmeellisesti vaikka on rautalangalla kiinni. En kyllä ole ihan varman jos hyppää veteen ja pomppaa pois.

Kerran oli kuvan mukaisesti poiminut styroksin reinalle ja syönyt sitten syötin.

Alkaa kyllä tulla ongelmaksi kun ei millään saa kiinni. Giljotiiniloukustakin on jyrsinyt suklaata, mutta tuo loukkutyyppi on niin surkea että älkää ostako!
Mikä hitto neuvoksi?!
 
Liitteet

  • 20241126_171231.jpg
    20241126_171231.jpg
    295,2 KB · Katsottu: 94

Husky

Hyperaktiivi
Hyvä syötti ilman ansoja, PCP ilmakivääri ja odottelua. Aika monta jyrsijää on tullut poistettua rivistä tällä menetelmällä, mutta voi ottaa aikansa.
Tämä on harkinnassa, mutta olisi kyttäämistä kyllä arviolta 20 tuntia. Sen verta harvoin taitaa riistakameran tiedon mukaan pyöriä nyt näillä nurkilla.

Mutta, mitäs jos kulkureitille kylvää tavallisia loukkuja sinne tänne ja peittää ne sahanpurulla siten ettei rautaa näy ollenkaan!?!? Ei puru estä laukeamista.
Onko nerokasta, what could possibly go wrong?!!?
(Luultavasti huomenna on nelisorminen, kun laittelee sopivan varomattomasti purua :rtfm:)
 
Joo, sainpas tällä taktiikalla, mutta vaatii työtä ja aikaa tämä tapa.
Muutama vahinkolaukauskin tuli ja näpit tosiaan vaarassa, kun hivuttaa puunlehtiä peitoksi.

Lisäksi täytyy päiväajaksi suojata ettei orava mene (hallituksen määräys että niitä ei saa jäädä, vaikka yhtälailla tuhoaa taloa kuin rotta ja vintillä ei rottia ole ollut mutta useita oravia on ja kaksi oravanpesääkin, joten missä on logiikka tässä), joten on tekemistä tuossakin hommassa.

Eli ei kannata syöttejä käyttää, kun siitä rotan penteleet laskee 1+1 eivätkä lankea. Mutta jos on puunlehtiä koko seutu täynnä, niin eivät loputtomiin voi osata mutkitella, kun tuollaiset 4kpl pistää kulkureitille 5m matkalle.

Nyt onkin ollut hyvät lumikelit seurata tuleeko uusia jälkiä, eikä ole nyt enää tullut. Kaksi rottaa on nyt teilattu tähän mennessä.
 
Back
Ylös Bottom