En malta olla puuttumatta saunojien ja autojen lataajien vertailuun tehomaksuasiassa. Tehomaksu koskee kai kumpaakin samoin kuin muitakin sähkön käyttäjiä. Verkon kuormitushuipun syntymiseen lataajien vaikutus taitaa kuitenkin olla selvästi suurempi, kun latausjakso ohjautuu selvemmin samanaikaiseksi ja kestää suuritehoisena pitempään. Saunojen lämmitysvaihe kestää vajaan tunnin ja ylläpitöajan kulutus on noin kolmannes maksimista, jos sitäkään. Näin saunomisajankohdat risteilevät keskenään enemmän, kuin latausajankohdat. Saunoja harvemmin lämmitetään yöllä, jolloin lataajien huippu on. Voisiko verkkomaksuissakin aikahinnoittelu olla kuitenkin tehomaksua tasapuolisempi ja sen ohjausvaikutus sekä lataajille, että saunojille parempi. Silloin kyllä energiahinnat ja siirtohinnat voisivat ohjata ristiin. Lataajilla voisi olla ongelma, kumpi onpi parempi, päivä vai yö.