Sähkönkulutuksen mittarointi, 1 vaihe

Abso

Jäsen
Itse asentelen mittareita sinne sun tänne, mutta into niitä seuraamaan uupuu asennukseen. Jos ILP on tärkeä, niin tekee sille sitten keskukseen oman ryhmän ja laitta DIN kiskoon mittarin. Ostan nykyään sähköpuolen asennustarvikkeita Saksasta, koska kuljetus on joko "ilmainen" tai neljäsosa siitä, mitä suomalaiset tukut velottavat.

Viimeksi tilatut kWh-mittarit tulivat Saksasta. 3 vaiheinen "kiva tietää" tason mittari maksaa verollisena noin 50 euroa ja MID hieman alle satasen. M bus kustantaa 50 lisää ja lagattomaan joutuu investimaan noin 200 euroa.

Jos ILPiä pitää seurata, niin oma ryhmä keskuskelle ja sinne 50 euron mittari. Laskutusrta varten taas tarvitaan se MID -malli. Jos taas laskuttaa koko rivitaloyhtiön ILPejä, niin M bus.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Onkos nämä kaikki wifi versiot näistä pistorasiamittareista sellaisia että vaativat jonkun pilven/serverin jotta toimivat? Olisi hakusessa joku sellainen mistä saa datan ulos tarvittaessa sekä olisi myös mahdollista nähdä jotain käyrää joko selaimesta tai jostain känny softasta.
Tässä joku esimerkki jostain vastaavasta stökelistä.


Paras tietysti olisi jos samalta valmistajalta löytyisi noita vielä rail-versioina jos vaikka joskus innoistuisi päivitämään vanhat mittarit...

Tämä on ollut yksi ihan kiinnostava vaihtoehto. Tähän on saatavilla myös vesi/lämpö/pääsähkömittariin sopivia palikoita. Tosin hinta railpalikoille on kallis. Ja varmaan myös pääsähkömittarille tulevan palikan hinta on kallis. Itse seinätöpselin hinta taitaa kiikkua jossain 50€ nurkilla.


Tuossa noiden webbisivut https://web.smart-me.com/en/project/smart-me-app-2/
 

pamppu

Vakionaama
Onkos nämä kaikki wifi versiot näistä pistorasiamittareista sellaisia että vaativat jonkun pilven/serverin jotta toimivat?

Tuosta saa datan ulos ilman pilveäkin, valmista pyyttonia löytyy netistä.
 

mars1

Tulokas
Olisi tarkoitus laittaa kahdelle ilpille langaton sähkönkulutuksen seuranta.
Käytössä on: Rasberry Pi, RFXtrx433 ja Domoticz

Mikähän energiamittari olisi suositeltava suoraan tuohon kokoonpanoon,
kisko, klipsi tai pistorasiamalli?
 

mars1

Tulokas

Tuosta saa datan ulos ilman pilveäkin, valmista pyyttonia löytyy netistä.
Hankin myös Tp-linkin.
Onko joku saanut tuota toimimaan Domoticzin kanssa?
 

fraatti

Hyperaktiivi
Taidan päätyä myös ostamaan tuon TP-Linkin HS-110:n kun ei parempaakaan oikein tule vastaan. Tuo Smart-me olisi ollut myös mielenkiintoinen mutta niiden plugissa näytti olevan sellainen pistorasia joka ei ole maadoitettu.

Tuohon TP-linkiin näyttää olevan saatavilla myös tälläinen tp-link energy monitor jolla saa piirrusteltua jonkinlaista graafia sekä myös otettua logia. Tässä värkissä nyt epäilyttää vain se että kuinkahan tarkka tuo laite oikein sitten mahtaa olla. No tarvii varmaan vertailla sitä sitten tuohon toiseen kulutusmittariin.... :rolleyes:

 

pamppu

Vakionaama
Oman havainnon mukaan tuo aparaatin resoluutio taitaa olla luokkaa 0.1A, eli mitään pieniä tehoeroja ei mittailla, mutta lämmityslaitteista nyt kummiskin keskimäärin osuu riittävän tarkasti.
 

lassiko

Jäsen
Hankin myös Tp-linkin.
Onko joku saanut tuota toimimaan Domoticzin kanssa?
Hankin HS110 ILPille viime kuussa. Muutama eri plugini löytyy domoon. Muuten toimii ihan ok, mutta jos esim wifi tukiaseman joutuu buuttaamaan, ei hs110 ole löytänyt wifi verkkoa uudestaan, pitänyt vetästä pois pistokkeesta ja laittaa takas ja viritellä yhteys uudelleen. Jotain suositeltuja säätöjä tein myös koodiin että lähettää useammin dataa domolle. Ihan ei siis valmis plugini mielestäni ole.
Screenshot_20191004-201017.jpg
Screenshot_2019-10-04-20-15-49.jpg
 

p306

Jäsen
Oman havaintoni mukaan HS110:n resoluutio on 1 watti. Minulla on noita 3 kappaletta käytössä, sovelluksena valmistajan android sovellus sekä tuo Jamesin PC versio.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Oman havaintoni mukaan HS110:n resoluutio on 1 watti. Minulla on noita 3 kappaletta käytössä, sovelluksena valmistajan android sovellus sekä tuo Jamesin PC versio.
kts.
1570239267782.png

Jahka tuo huolittaisiin mukaan pakettiin niin tarkkuus pienellä teholla paranisi... Tai jos ei muuta niin ainakin lukemat muuttuisivat niin että käyttävät desimaaleja.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tuli hommattua nyt tämä TP-link HS110 myös. Kannattaa olla tarkkana että valitsee oikean mallin jos hommaa tuon verkkokauppa.comista. Otin vahingossa eilen tuon väärän mallin hyllystä missä ei ole mittausta ja tänään sitten tarvi käydä vaihtamassa plugi sellaiseen malliin missä on myös mittaus itsessään. Mittaus löytyy HS110 mallista. HS100 on vain kännyllä ohjattava kytkin.

Testasin tuota värkkiä erillisen kulutusmittarin kanssa ja ainakin sen kanssa lukema oli aivan yks yhteen. Koitettuina laitteina jääkaappi ja läppäri. Täytyy koittaa vielä muunkinlaisia kuormia. Vaikuttaa ihan hyvälle värkille.
Saakos lukemia jostain nolattua?
 

fraatti

Hyperaktiivi
Oletteko testanneet ajaa kovempia kuormia tuon läpi? Kiinnostaisi ottaa talteen LTO-laitteen kulutusta, mutta mahtaako kestää 16A tehoja?
Tuota itsekin meinaan kokeilla jahka muut spedeilyt saa pois alta ja hiukan pakkasta kehiin. Testaan kyllä lukeman paikkansapitävyyttä alkuun vaikka imurilla, kuumailmapuhaltimella tai jollain muulla päristimellä. Jatkuvaksi tehonkestoksi on mallissa mainittu tuo 16A, mutta kysymys kuuluukin mikä ilmanvaihtokone oikein vie 16A virtaa? o_O

Oman iv-koneen ottama virta on maksimissaan noin 5,5A eli tehona 1265W.
 

p306

Jäsen
HS-110 resetoidaan eli palautetaan tehdasasetuksiin pitämällä sitä pikku painiketta pohjassa yli 10 sekuntia.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Mulla on Valloxin 145MV ja sille on ilmoitettu imuksi 2737W, eli 11,9A. Tuo toki vaan kun siellä on kaikki patterit ja puhaltimet päällä, mutta kuitenkin. Vähän vaan arveluttaa jokunen Amazonin kommenteista löytyvä palokokemus. Esim. https://www.amazon.co.uk/gp/customer-reviews/R217X62QCP7XRZ/ref=cm_cr_dp_d_rvw_ttl?ie=UTF8&ASIN=B0178IC5ZY. Mulla kun tekninen tila on vähän nurkan takana, eikä sinne tule ihan joka päivä mentyä.
Tuossa on UKpää europään sijasta joten tuo ei ole aivan vertailukelpoinen sinänsä. Englantilaiset rakennustavat veikaten on hankala sanoa kummassa on ollut vika. Plugissa vai itse töpselissä. Nyt kun sähköautot ovat tulleet markkinoille ja niitä saatetaan ladata pitkiä aikoja niin tällöin schuko rasiasta ulosotto rajataan 8A. Tämä johtunee siitä että tuo töpseli ei ole suunniteltu siihen että sieltä kiskotaan 24/7 16A pihalle. Kun tuossa on mainittu että kyseessä on ollut järjestelmä mikä louhii bitcoineja niin tällöin kyseessä on varmasti ollut 24/7 kulutus.

En olisi huolissani värkin kytkemisestä ilmanvaihtokoneeseen.

Itse kaapelin lämpeämisestä on tullut itselläkin kokemuksia. 3kW puhallin 2,5mm2 roikan perässä sulattaa roikalle uran hankeen/pihalle.... Ja samoin auton lohkolämmittimien kanssa on tullut nähtyä myös sulaneita johtoja/rasioita/päitä.
 

VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Tämä johtunee siitä että tuo töpseli ei ole suunniteltu siihen että sieltä kiskotaan 24/7 16A pihalle
Riippuu töpselistä - kyllä se auton johto kestää, mutta ne rasiat mitä saa rautakaupasta ovat kyllä aivan hirveää kuraa kaikilla mahdollisilla tavoilla, eikä niille kai mahda enää mitään, maailma on niitä jo täynnä kun CE-prosessi on lepsuillut. Sääli vaan kaikkia uudisrakentajia. Itse vetelen sisäkäyttöön tarkoitetusta 6-reikäisestä jatkojohdosta 10A autoa ladatessa. Ei se edes lämpene. Tarpeeksi vanhoissa sukorasioissa on jouset ja piikin ympärille sujahtavat koskettimet - kyllä nekin kestävät. Uusissa ne tökättävät liittimet jo ovat sellaisia ettei se paljon virtaa kestä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Riippuu töpselistä - kyllä se auton johto kestää, mutta ne rasiat mitä saa rautakaupasta ovat kyllä aivan hirveää kuraa kaikilla mahdollisilla tavoilla, eikä niille kai mahda enää mitään, maailma on niitä jo täynnä kun CE-prosessi on lepsuillut. Sääli vaan kaikkia uudisrakentajia. Itse vetelen sisäkäyttöön tarkoitetusta 6-reikäisestä jatkojohdosta 10A autoa ladatessa. Ei se edes lämpene. Tarpeeksi vanhoissa sukorasioissa on jouset ja piikin ympärille sujahtavat koskettimet - kyllä nekin kestävät. Uusissa ne tökättävät liittimet jo ovat sellaisia ettei se paljon virtaa kestä.
Juu, viittaan tähän.

Sähköauton lataus turvallisesti tavallisesta kotitalouspistorasiasta
12.3.2018
Pekka Pohjonen

Voiko sähköauton ladata turvallisesti tavallisesta kotitalouspistorasiasta (suko) vai pitääkö sähköauton tai pistokehybridin ostajan välttämättä asennuttaa erillinen latauslaite? Tämä on kysymys, jota kysytään meiltäkin erittäin usein. Lehtori Vesa-Linja Aho on vastannut kysymykseen asiantuntevasti ja kattavasti 23.1.2018 ETN.fi julkaistussa kolumnissaan. Suosittelen lukemaan artikkelin kokonaisuudessaan, siinä on paljon tärkeää tietoa turvallisesta lataamisesta.

Tässä lyhkäisesti tiivistettynä tärkeimmät kohdat:
  • Sähköauton lataaminen tavallisesta kotitalouspistorasiasta on pääosin turvallista, kunhan huomioi muutamat turvallisuusseikat. Teoriassa tavalliset kotitalouspistorasiat kestävät 16 ampeerin kuormituksen, mutta niitä ei ole suunniteltu kestämään 16 ampeerin virtaa toistuvasti ja pitkäaikaisesti.
  • Syksyllä 2016 voimaan tullut laitestandardi SFS-EN 62752 edellyttää, että sähköautojen kotitalouspistorasiaan kytkettävien latausjohtojen latausvirta saa olla enintään 8 ampeeria pitkäkestoisessa latauksessa. Standardin sanamuoto koskee nimenomaan pitkäkestoista latausta, eli lyhytaikaisessa latauksessa voi hyvin ottaa suuremmankin, jopa 16A virran. Suosittelemme lataamaan sähköautoa tai lataushybridiä pääosin 6-8A virralla esimerkiksi yölatauksessa (jos pieni virta riittää lataamaan auton yön aikana täyteen) tai vieraasta pistorasiasta ladatessa.
  • Pistorasian fyysinen kunto on hyvä tarkistaa ennen lataamista, etenkin paikoissa joissa et ole ennen ladannut. Vanha tai muuten kulunut pistorasia voi olla vaarallinen. Kovin likaisista tai halkeilleista pistolasioista ei kannata autoa ladata.
  • Uudessa paikassa ladatessasi voit tarkkailla pistorasian kuntoa kokeilemalla säännöllisesti pistotulppaa kädellä, kun auto on ollut pistorasiassa latauksessa noin tunnin ajan. Mikäli pistotulppa tunnin latauksessa lämpiää huomattavasti, kielii se heikentyneestä virran johtumisesta ja latausvirtaa on syytä alentaa tai välttää kokonaan lataamista kyseisestä pistorasiasta. (Huom! Tämä koskee myös osaa sähköautojen lataukseen tarkoitetuista asemista, joissa on shuko-liitännät. Tällaista virallista asemaakin käyttäessä voi olla hyvä idea käydä tarkistamassa pistotulpan lämpötila n. 30-60min latauksen jälkeen, erityisesti korkeampia virtoja käytettäessä.)
  • Kodin pääasiallisen lataukseen käytettävän pistorasian tarkistuttaminen ammattilaisella on suositeltavaa.
  • Etenkin vanhoissa omakotitaloissa on syytä tarkistaa pistorasian kunnon lisäksi myös sitä syöttävän kaapelin kulkureitti ja kunto.


 

VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Juu... on noita juttuja ollut. Sukojohdossa käytettävä tehonsäätö on analoginen ja monessa mötikässä onkin säätö. Vaikkapa Volvon johto aikoinaan laittoi oletuksena 6A ja lisää sai nappeja painellen. En osaa arvata mikä virka tuolla standardilla lopulta on, luultavasti se tarkoittaa että nykyään sen palikan oletus on 8A, tuskin niissä ajastinta on joka pudottaisi 'pitkässä' latauksessa virran 8A tasalle. Meillä se 10A otetaan 10A sulakkeesta jossa on muutakin, -54 mallisilla johdoilla jotka ovat jotain epämääräistä materiaalia, mutta poikkipinta-alaa on reilusti. Kivitalo, metalliputket. Lämpöjä ei pääse mittaamaan.
 
Kun nuo pistorasiat ja töpselit vähänkin hapettuvat, ne tuppaavat sulamaan. Tavallinen umpinainen töpselin pää on kuitenkin osoittautunut paremmaksi kuin ne pienet moottorinlämmityssarjoissa tulevat puskuripistokkeet. Ne ovat kaikki sulaneet sisätilanlämmittimen käytön vuoksi ja olen korvannut ne tavallisilla töpselin päillä. Samoin nuo normi pistorasiat ulkona ja myös jatkojohtojen päät tuppaa sulamaan piloille jos autoja kovin lämmittää eli aika kuraa ovat. Eivät tahdo kestää jos kuorma on lähellä nimellisrajaa.
 

mars1

Tulokas
Hankin HS110 ILPille viime kuussa. Muutama eri plugini löytyy domoon. Muuten toimii ihan ok, mutta jos esim wifi tukiaseman joutuu buuttaamaan, ei hs110 ole löytänyt wifi verkkoa uudestaan, pitänyt vetästä pois pistokkeesta ja laittaa takas ja viritellä yhteys uudelleen. Jotain suositeltuja säätöjä tein myös koodiin että lähettää useammin dataa domolle. Ihan ei siis valmis plugini mielestäni ole.
Kokeilin tuota: https://github.com/dahallgren/domoticz-tplink-smartplug
mutta siinä ei ole kerrottu mitä pitää muuttaa ja mitä tulee komentoriville, eli en saanut toimimaan.
Mikä plugin sulla on käytössä?
Voitko laittaa tietoa muutettavista riveistä ja komennoista, joilla toimii?
Mulla on vielä scriptien käyttö Domossa hakusessa, joten kaikki apu on tervetullutta..
 

lassiko

Jäsen
Juurikin tämä plugini itselläkin käytössä.
Tuosta viestistä selviää, miten tuota koodia muuttaa että lähettää 10sekunnin välein tuon tiedon domolle. Eli muutat koodin vastaamaan näin:
self.interval = 1 # 6*10 seconds ("nano plugin.py" ja etsit tuon rivin koodista, se on siis vakoina self.interval = 6 # 6*10 seconds)

Eli lisäät vain tuon pluginin domoticzin kansioon: domoticz/plugins -> "git clone https://github.com/dahallgren/domoticz-tplink-smartplug.git"

Sen jälkeen domolle restart. Sitten pitäisi näkyä domoticz hardware osiossa alasvetovalikossa tuo TP-Link plugini.
Sitten sallit domon settings osioilta uusien laitteiden lisäämisen (jos ei ole päällä vakiona). Odottelen hetken ja devices listaan ilmestyy kolme uutta laitetta, eli tuo plugini lähettää HS110:n watit, voltage ja ampers infoa.
 

mars1

Tulokas
Juurikin tämä plugini itselläkin käytössä.
Tuosta viestistä selviää, miten tuota koodia muuttaa että lähettää 10sekunnin välein tuon tiedon domolle. Eli muutat koodin vastaamaan näin:
self.interval = 1 # 6*10 seconds ("nano plugin.py" ja etsit tuon rivin koodista, se on siis vakoina self.interval = 6 # 6*10 seconds)

Eli lisäät vain tuon pluginin domoticzin kansioon: domoticz/plugins -> "git clone https://github.com/dahallgren/domoticz-tplink-smartplug.git"

Sen jälkeen domolle restart. Sitten pitäisi näkyä domoticz hardware osiossa alasvetovalikossa tuo TP-Link plugini.
Sitten sallit domon settings osioilta uusien laitteiden lisäämisen (jos ei ole päällä vakiona). Odottelen hetken ja devices listaan ilmestyy kolme uutta laitetta, eli tuo plugini lähettää HS110:n watit, voltage ja ampers infoa.
No nyt sain tuon toimimaan kun asensin Python Plugin Managerin ja päivitin python3-dev kirjastot,
kiitos paljon avusta!
Tuo dahallgrenin plugin ei ensin suostunut tuomaan dataa ruudulle mutta onneksi olit laittanut asetuksista kuvan,
josta huomasin mallinumeron HS110v2, itsellä näkyi HS110.
Löysin kuitenkin pluginista parannetun version: clone @github.com:lordzurp/domoticz-tplink-smartplug.git
jossa malli HS110v2 on valmiiksi mukana ja joitain muitakin parannuksia tehty.
 

lassiko

Jäsen
Löysin kuitenkin pluginista parannetun version: clone @github.com:lordzurp/domoticz-tplink-smartplug.git
jossa malli HS110v2 on valmiiksi mukana ja joitain muitakin parannuksia tehty.
Nyt kun tarkistin, niin itsellänikin tuo lordzurp:n forkkaus tuosta pluginista käytössä. Siinä paranneltu pääosin tarkkuutta miten luvut esitetään.
Ihan hyvin tuo on nyt pari kuukautta toiminut.
 

sundanic

Jäsen
Löytyykö tänä päivänä markkinoilta DIN kiskoon 3-vaihemittarointiin mittaria jonka saisi kytkettyä joko langalla tai langattomasti datan keruuta varten. Joko pilven kautta tai suorana softalla`pc:llä? Aloin epäilemään yhtiön sähkönmonitorointia kun asentaja kertoi että on ongelmia etäluvussa ja nyt kun on alkanut tulemaan taivaalta paneeleista virtaa niin yhtiön monitorointi näyttäis että ei ole yhtään laskenut päiväkulutus vaikka parhaimmilaan on on tullut 3kw sähköä. Meillä on päärakennuksessa oma keskus johonka tuon mittarin voi helposti kytkeä ja se mittaaisi silloin kaiken kulutuksen mitä talossa kulutetaan. Varsinainen sähköpääkeskus on piharakennuksessa ja sinne ei tarvitse kajota.
 

Ismo67

Vakionaama
Löytyykö tänä päivänä markkinoilta DIN kiskoon 3-vaihemittarointiin mittaria jonka saisi kytkettyä joko langalla tai langattomasti datan keruuta varten. Joko pilven kautta tai suorana softalla`pc:llä? Aloin epäilemään yhtiön sähkönmonitorointia kun asentaja kertoi että on ongelmia etäluvussa ja nyt kun on alkanut tulemaan taivaalta paneeleista virtaa niin yhtiön monitorointi näyttäis että ei ole yhtään laskenut päiväkulutus vaikka parhaimmilaan on on tullut 3kw sähköä. Meillä on päärakennuksessa oma keskus johonka tuon mittarin voi helposti kytkeä ja se mittaaisi silloin kaiken kulutuksen mitä talossa kulutetaan. Varsinainen sähköpääkeskus on piharakennuksessa ja sinne ei tarvitse kajota.
Onhan noita monennäköisiä. Itselläni on tämä, jota seuraan suoraan mittarista, mittarin kännykkääpin kautta, sekä pulssiulostulon kautta Domiticzilla.
Tämmöinen on talon kulutuksessa ja toinen samanlainen ennen neljää sähköauton latauspistettä. "3.1 Measuring positive & negative active energy with negative energy accumulated into positive energy,." ( Äppi on Wisen nimeltään)
Paneelien jälkeen vaihtosähköön voisi laittaa tämmöisen per vaihe, missä on aurinkotuottoa ennen syöttöä talon verkkoon? ( Äppi on Tuya nimeltään)
 
Viimeksi muokattu:

sundanic

Jäsen
Laita fronius smart meter vai onko invertterin ja ja mittauskeskuksen välinen johdotus ongelma?
Ei vaan kysymyksessä on se että epäilen hiukan sähköfirman omaa etämittausta sähkönkulutukseen liittyen. Viimeisen 2-3 pv aikana on tullut paneeleista n 7kw 3 tunnin aikana ja kyseisenä aikana kulutus on ollu alle tuon. Kuitenkin yhtiön mittauksen mukaan sähköä olisi kulunu k.o. aikana keskimäärin 3kwh/ tunti. Yhtiön sähkömies totesi vaihtaessan mittaria että etämittauksen kanssa on ollut ongelmia ja nytkin oli 2 päivää ettei yhtiön sivulla ollut mitään tietoa luvuista kunnes ne sinne ilmestyi. Sitten vertasin päiviä talon kulutukseen MLP:n käynneistä kun talossa ei muuta kulutusta päiväsaikaan ole niin ne ei täsmännyt mitenkään. Joku mättää ja siksi haluan itse alka amittaamaan todellista kulutusta keskuksesta.... Sellainen mittari olis kyseessä jonka kehtaa antaa paikalllisen tutun sähkömiehen asentaa eikä olisi vain kiinankiellellä ohjeet.. :) Eli saa makssaakin muutaman satasen. Tuo datankeruu pc.lle joko pilven kautat tai sittten se kännykkä-ääpi mutta pitäis saada kulutushistoriaa kerättyä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Eli saa makssaakin muutaman satasen. Tuo datankeruu pc.lle joko pilven kautat tai sittten se kännykkä-ääpi mutta pitäis saada kulutushistoriaa kerättyä.
Tuossa froniuksen smart meterin kanssa saat moiset. Tarkoitin ongelmalla sitä että eikö tuo mittari käy siksi että johdotus on hankala toteuttaa invertterin sekä mittarin väliin.

Jommassakummassa noissa aurinkoketjuissa olen kirjoittanut noista smart meterin tarjoamista ominaisuuksista. En edes harkitsisi mitään muuta vaihtoehtoa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tarkoitus ei ole mitata mitenkään aurinkopaneeleja vaan ihan talon sähkönkulutusta.
Sehän tuon smartmeterin tarkoitus onkin ja mittari kytketään heti sähkömittarin jälkeen ennen mitään kulutuslaitetta. Samalla tuo mahdollistaa tietysti paljon muutakin. Kerro kun löydät paremman vaihtoehdon... ;D




Päivätasolla exceliin.


Tarkempaa dataa 5min tarkkuudella. Oman aurinkosähkön omakulutus, kiinteistön kulutus, sähkö verkosta, sähkö verkkoon, aurinkosähkön tuotto ja valitsin tuohon vielä vaihekohtaiset tehot näkyville. (jos tuotanto menee väärälle vaiheelle suhteessa kulutukseen niin tästä johtuen voi tulla yhtäaikaista kulutusta ja tuottoa kun netotusta ei ole) Kaipaatko vielä jotain muuta?
 

Janos

Aktiivinen jäsen
Tuo fraattin ehdottama Fronius sopii juuri tuohon jos vain keskuksessa on tilaa asentaa.

Yksi vaihtoehto voisi myös olla tämä joka vaatii väemmän tilaa, jossain kohtaa tulossa vielä uusi softa tarkempaan kulutuksen seurantaan
 

korsteeni

Jäsen
Onko näyttää jotain dataa, missä sähkönsiirron tarjoajan mittari näyttäisi pulsseilla luettuna epäluotettavampaa tietoa kuin nuo jälkiasennukset.
Minulla on 7 vuoden data E450 jälkeen asennetulta Lanis Domesticilta ja niiden perässä joka vaiheessa EM111.
Kaikista saa pulssit ulos eikä ne poikkea toisistaan.
Kiinteistön etäluettavasta saa riittävän tarkan tiedon , pulssit riittää, minulla tuo liveruutu päivittää ~sekunnin välein, ei sitä nopeammin päivittyvää enää saisi numeroista selvää. (tulee modbus)
Säätämiseen taasen on tarkin ja nopein analoginen anturi, josta tieto sitten jalostetaan kuhunkin käyttötarkoitukseen sopivaksi.
Luulisin kaikissa etäluettavissa olevan optinen/wired modbus, mbus tai wireless x
 
Ylös Bottom