Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

fraatti

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Jahas. Lisää peltipoliiseja tulossa...

Kaasujalat kuriin: Peltipoliisien määrä kaksinkertaistuu Suomessa
Viiden vuoden kuluttua Suomen tienvarsilla ja kaupunkikeskustoissa on yhteensä lähes 300 tiekameraa.

Aamulehti
Poliisihallitus aikoo hankkia vuodesta 2018 alkaen noin 150 uutta liikennevalvontakameraa. Kamerat sijoitetaan moottoriteiden varsille ja kaupunkien keskustoihin ja ne valvovat nopeuksia ja punaisia päin ajamista.

Tällä hetkellä käytössä olevat 130 kameraa jäävät myös käyttöön, joten liikennevalvontakameroiden määrä yli kaksinkertaistuu viiden vuoden kuluessa.

Käyttöön uusi mittaustekniikka
Uusien laitteiden avulla poliisi ottaa käyttöön nykyaikaisen mittaustekniikan.

–Tekniikka on kehittynyt viime vuosina niin paljon, että siirrymme nyt siihen, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen kertoo.

Uudet kamerat mittaavat nopeutta joko tutka- tai lasersäteen avulla. Vanhat automaattivalvontakamerat mittaavat auton nopeuden tienpintaan asennetuilla induktiosilmukoilla, jotka lähettävät kameraan kuvauskäskyn.

Poliisihallitus kilpailuttaa automaattisen liikennevalvontalaitteiston hankinnan kuluvan vuoden aikana. Sopimuksen arvo on noin 6–8 miljoonaa euroa. Kameroiden lisäksi poliisi hankkii myös tolpat kameroita varten ja autoihin asennettavia automaattivalvontalaitteita.

Ihalaisen mukaan hankittavat kamerat sijoitetaan kokonaan uusille tieosuuksille ja niitä varten ostetaan myös yhteensopivat kameratolpat. Vanhanmallisia kameroita poliisi osti lisää viimeksi viime vuonna. Vuodenvaihteen molemmin puolin vanhoihin kameratolppiin asennettiin kaikkiaan 60 kameraa.

–Tällä hetkellä vanhimmat kamerat on hankittu vuonna 2004. Ne poistuvat käytöstä sitä mukaan, kun niitä ei voida enää huoltaa, Ihalainen kertoo.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/nopeusvalvontakameroiden-maara-kaksinkertaistuu-suomessa-200197230/
 
fraatti

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Jatkossa sitten hiukan lisää syitä vastaanottaa sakko. Samalla pönttöjen tekniikka titkaperustaiseksi.

Peltipoliisien mittausmatka jopa 6-kertaistuu – taustalla tekninen muutos
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/626046-peltipoliisien-mittausmatka-jopa-6-kertaistuu-taustalla-tekninen-muutos
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

fraatti sanoi:
Peltipoliisien mittausmatka jopa 6-kertaistuu – taustalla tekninen muutos

Ei tuo mittausmatka kuitenkaan ole tässä se pointti vaan tuo tekninen muutos, jolloin päästään eroon niistä kalliista silmukoista tien pinnassa, jotka piti aina uusia mm. asfaltoinnin yhteydessä. Nyt riittää että tolpalle vedetään sähköt ja asennuspaikka onkin jo valmis = asennuskustannus tipahtaa aika oleellisestikin :cool:

Liittynee myös tähän uutiseen ruåtsalaisista kameroista, joita on nyt tulossa suomeen ???

9bab3fd95a0f452b8c02cefbf5f0d604.jpg.webp

https://www.is.fi/autot/art-2000005631677.html
Uudet automaattivalvontalaitteistot mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar - tutkatekniikalla. Tutka seuraa kohteen aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä, Poliisihallitus tiedotti tänään.

Poliisin ja tieviranomaisen suunnitelman mukaan uuden tekniikan aloituspaikat ovat VT 6 Koskenkylä – Kouvola ja VT 4 Lusi –Vaajakoski.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Tuo 150 metrin matka merkitsee olellisesti parempia sakotustuottoja. Nythän useimmat ehtivät "tarkistaa" nopeuden nähdessään tolpan ja mittaus tapahtuu lähellä tolppaa, oliko se nyt tuossa kerrotun mukaan 20 m. Uudella tekniikalla havainnot kerätään jo kauempaa eli pitää olla navigaattorin tolppapäivitykset kohdillaan ettei joudu paikkaamaan budjettivajetta.

Ongelmallisia ovat 60 -rajoitukset valtateillä. Käytännössä vain moottoriteillä voi nostaa nopeutta, kun sama rajoitus on jopa joitakin kymmeniä kilometrejä ja merkinnät rajoituksen muuttuessa ovat varsin näkyvät. Aika harvassa muualla ovat ne osuudet, missä voi ajaa yli kahdeksaakymppiä, kun ei kapasiteetti enää millään riitä noiden tolppien ja rajoitusten seuraamiseen.
 
repomies

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

^on se vähän niinkin, että mikäli kapasiteetti ei riitä nopeusrajoitusten tarkkailuun niin sitten on syytä ripustaa avaimet naulaan ja siirtyä takapenkkiläiseksi. Tai vaihtoehtoisesti ostaa auton, joka osaa vaihtaa vakionopeudensäätimen asetusta kameran avulla havaitsemansa nopeusrajoituksen mukaisesti.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

repomies sanoi:
^on se vähän niinkin, että mikäli kapasiteetti ei riitä nopeusrajoitusten tarkkailuun niin sitten on syytä ripustaa avaimet naulaan ja siirtyä takapenkkiläiseksi. Tai vaihtoehtoisesti ostaa auton, joka osaa vaihtaa vakionopeudensäätimen asetusta kameran avulla havaitsemansa nopeusrajoituksen mukaisesti.

Takapenkkiläiseksi voisin hyvällä tuurilla siirtyäkin ennen kuolemaa, jos tuo eläkeikä ei joka vuosi karkaisi. Kuinkahan toimivia nuo asetustaan muuttavat vakionopeussäätimet ovat ? Onko kenelläkään kokemusta?
 
repomies

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

^minulla ei valitettavasti ole kokemusta moisesta, eikä onneksi kokemusta sakoistakaan. Adaptiiviseen eli automaattisesti etäisyyden edelläajavaan pitävään vakionopeudensäätimeen olen kovin tykästynyt. Hieno varuste matka-ajossa.
 
tj86430

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Jos ei tosiaan kapasiteetti riitä liikennemerkkien katseluun (voi jäädä kaikkea muutakin hyödyllistä näkemättä kuin nopeusrajoitukset), niin kannattaa sitten hommata vähintään auto, jossa on liikennemerkkitunnistin, voi sitten mittaristosta/navista luntata että mikäs nopeusrajoitus siellä on viimeksi vilahtanutkaan. Toki nopeusrajoitukset näyttävä navikin auttaa hieman, mutta se ei tietysti tiedä talvirajoituksista, tilapäisistä rajoituksista ja hiljattain muuttuneista rajoituksista mitään.

Normaalisti kun lyö vakkariin rajoitus +7 - rajoitus +10, ei tarvitse paljon sakkoja maksella. Ja rikesakolla saa sitten mittariin laittaa sen rajoitus +20 +varmuusmarginaali(3) +mittarivirhe, sen luulisi riittävän tarkkaamattomallekin.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

repomies sanoi:
Tai vaihtoehtoisesti ostaa auton, joka osaa vaihtaa vakionopeudensäätimen asetusta kameran avulla havaitsemansa nopeusrajoituksen mukaisesti.

Näitä toivottavasti ei ole, eikä tule, sillä mistä ihmeestä sen tiedät mistä tuo kamera on sen nop.rajoituksensa bongannut, tosiaan tikkarista tien laidalla, naapuri kaistalta, vaiko vaikka bussin persuuksista Smiley211006
 
tj86430

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

HiTec sanoi:

Aika harvoin se bussin perästä mitään bongaa, joskus toki. Minulle kyllä järkikin sanoo, ettei Manskulla rajoitus muuttunut yhtäkkiä sataan, kaikille ehkä ei.
 
kotte

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Kameran käyttäminen nopeusrajoituksen päättelyyn on aika epäluotettavaa tekniikkaa. Tienpitäjällä on joka tapauksessa ajantasainen ja tarkka väylätietokanta ja tuonnehan nopeusrajoitukset kuitenkin aina ensinnä merkitään ja samassa yhteydessä käydään tien päällä merkkejä muuttamassa. Sama on noiden "kelin mukaan vaihtuvien" (lue: keliä jälkijättöisesti seuraavien) nopeusrajoitusten kanssa, joiden pitäisi ainakin periaatteessa näyttötietonsa tuollaisesta järjestelmästä. Navigaattorityyppiseltä paikantimelta saa periaatteessa autoon aina ajantasaisen nopeusrajoituksen joko kojetaulunäyttöön tai ajonavustusjärjestelmään. Homman saisi laillisestikin sitovaksi aika pienellä säädösmuutoksella (siis, että tienpitäjällä olisi velvollisuus pitää master-järjestelmän tiedot ajan tasalla, urakoitsijoilla myös tilapäisten tietyörajoitusten osalta).
 
VesA

In Memoriam
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

kotte sanoi:

Männäsyksynä valittivat jostain testiautoista joka kyllä luki merkin ja noteerasi talvinopeuden - mutta navigaattori jyräsi havainnon hetken päästä tietämällään kesänopeudella. Eihän noissa autojen kiinteissä navigaattoreissa välttämäti ole yhteyttä mihinkään.
 
pamppu

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

kotte sanoi:
Kameran käyttäminen nopeusrajoituksen päättelyyn on aika epäluotettavaa tekniikkaa. Tienpitäjällä on joka tapauksessa ajantasainen ja tarkka väylätietokanta ja tuonnehan nopeusrajoitukset kuitenkin aina ensinnä merkitään ja samassa yhteydessä käydään tien päällä merkkejä muuttamassa.

Mahtaneeko tuo päteä vain valtionteihin? Kuntien tiet ja ainakin yksityistiet on toinen juttu. Kamerapohjainen toimii yksityisteilläkin. Ja erittäin hyvin toimiikin, Niistä tolpista se ihminenkin lukee, kyllä se kamerakin yhtä lailla. Lukee myös tietyöt ym, joita ei rekistereissä ole.

En ole kyllä semmoisesta kuullut että joki itekseen vakkaria asettaisi tuosta. Lieneekö edes sallittua? Vai onko jollakin merkillä? Volvossa nopeusmittariin ilmaantuu merkit omasta nopeudesta, vakkariasetuksesta, rajoituksesta ja edellä ajavan nopeudesta jos se vakkariasetusta hitaampi. Mutta itse se asetus pitää laittaa.
 
kotte

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

VesA sanoi:
Männäsyksynä valittivat jostain testiautoista joka kyllä luki merkin ja noteerasi talvinopeuden - mutta navigaattori jyräsi havainnon hetken päästä tietämällään kesänopeudella. Eihän noissa autojen kiinteissä navigaattoreissa välttämäti ole yhteyttä mihinkään.
pamppu sanoi:
Mahtaneeko tuo päteä vain valtionteihin? Kuntien tiet ja ainakin yksityistiet on toinen juttu. Kamerapohjainen toimii yksityisteilläkin. Ja erittäin hyvin toimiikin, Niistä tolpista se ihminenkin lukee, kyllä se kamerakin yhtä lailla. Lukee myös tietyöt ym, joita ei rekistereissä ole.

En ole kyllä semmoisesta kuullut että joki itekseen vakkaria asettaisi tuosta. Lieneekö edes sallittua? Vai onko jollakin merkillä? Volvossa nopeusmittariin ilmaantuu merkit omasta nopeudesta, vakkariasetuksesta, rajoituksesta ja edellä ajavan nopeudesta jos se vakkariasetusta hitaampi. Mutta itse se asetus pitää laittaa.
Kyllä olemassa on jo pitkään ollut viranomaisen ylläpitämä palvelu, jota kaikkien asianosaisten on tarkoitus ylläpitää https://www.liikennevirasto.fi/avoindata/digiroad. Sieltä nuo vanhentuneet navigaattoreiden nopeusrajoituksetkin on aikoinaan kopioitu. Joka autossa alkaa kohta olla nettiyhteys muutenkin, eli kyllä tiedot voisi periaatteessa helposti päivittää ajantasaisesti ja paikantaminenhan sitten perustuu autosta käsin siepattujen signaalien analysointiin paikallisesti.

Kyllähän tuo nopeusrajoituskylttien lukeminen periaatteessa on hyvä juttu ja voisi täydentää tietoja (ja kertoa autolijalle mm tietöihin liittyvistä ristiriitatilanteista), mutta vaikka merkkien luku hyvässä säässä onnistuukin luotettavasti, niin pimeällä ja lumisateella ja monissa erikoistilanteissa lukeminen on aika epävarmaa. Valaistut kyltit yleensä toimivat pimeällä, mutta esimerkiksi tuossa Kehä I:llä on valaisemattomia kylttejä ripoteltu sakkokameroiden eteen sillä tapaa vuorotellen eri kaistoille ja toisistaan erotettuja ajoratoja varten, että tohdin epäillä homman luotettavuutta konenäön avulla tehtävällä luennalla.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

tj86430 sanoi:
Aika harvoin se bussin perästä mitään bongaa, joskus toki. Minulle kyllä järkikin sanoo, ettei Manskulla rajoitus muuttunut yhtäkkiä sataan, kaikille ehkä ei.
Kuskille kyllä, mutta kyse olikin auton kameran bongaamasta (mukamas) nop.rajoitusmerkistä ja sen vaikutuksesta automaattisesti cruisen pyyntöön ::)

pamppu sanoi:
Volvossa nopeusmittariin ilmaantuu merkit omasta nopeudesta, vakkariasetuksesta, rajoituksesta ja edellä ajavan nopeudesta jos se vakkariasetusta hitaampi. Mutta itse se asetus pitää laittaa.
Qashqaissa samalla tavalla tuo kamera bongailee ne nop.rajoitukset (milloin mistäkin) tuohon mittariston keskinäyttöön, mutta tuolla luetulla on lisäksi kuitenkin jonkinlainen "time out" sillä esim. pitkällä motaripätkällä jos ei noita nop.raj.merkkejä ole vähään aikaan ollut, tuo mittariston keskinäytön lukema korvautuu navarista poimitulla kesänopeudella. Ja juuri siksi ainakin tässä tapauksessa on erittäin hyvä ettei tuolla ole vaikutusta cruisen pyyntöön :cool:

Noita nop.raj.merkkejä kun kuitenkin on eri maissa hieman erilaisia, niin se vaatisi jo kooderilta pikkasen lisäymmärrystä osata poimia lokaatio vaikka auton omasta navarista ja sen mukaan "kartasto" tuolle kameran tulkille, millaiset nuo merkit juuri tässä maassa ovat. Vaan eipä ole tainnut lukea spekseissä tuota(kaan) käyttötapausta/vaatimusta ::)
 
jussi

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

repomies sanoi:
^on se vähän niinkin, että mikäli kapasiteetti ei riitä nopeusrajoitusten tarkkailuun niin sitten on syytä ripustaa avaimet naulaan ja siirtyä takapenkkiläiseksi. Tai vaihtoehtoisesti ostaa auton, joka osaa vaihtaa vakionopeudensäätimen asetusta kameran avulla havaitsemansa nopeusrajoituksen mukaisesti.
En oikeasti tiedä, olenko vähemmistössä, mutta minusta aika monissa paikoin on melko vaikeaa keksiä perusteita valtaväylän alennetun nopeuden kohdille. Se, että joku luulee aina alemman nopeusrajoituksen olevan parempi, ei minusta ole peruste yhtään millekään. Ajattelukykyiset ehken tajuaa, muille en jaksa avata.
 
Mikkolan

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jussi sanoi:

Niinpä, monesti tuntuu että rajoituksia on heitelty tienvarteen ihan vaan varmuuden vuoksi. Enkä oikein ymmärrä sitäkään että taajamaa lähestyttäessä on kilometri 40 kmh rajotusta vaikka sivuilla on kevyelleliikenteelle omat jalka- ja pyörätiet. Kauempana taajamasta 80 kmh, kapea tie, jossa kaikki kaaostaa samassa rännissä :mad:
 
Harrastelija

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Täällä päin ollut jo vuosia trendi että kun esim tie/katu kunnostetaan/levennetään ja tehdään erilliset kevyenliikenteenväylät, samalla rajoitus tippuu vähintään pykälää pienemmäksi. Ei ymmärrä kun uuden tien luulisi olevan turvallisempi.
Sitten on myös vanha valtatie joka korvattu moottoritiellä aikoja sitten. Vanha tie on niin leveä että mahtuisi vaikka 4 kaistaa kun vaan piirtäisi viivat uusiksi. Kevyelle liikenteellekin on omat tiet. Uusia risteyksia tms ei ole tullut vuosikymmeniin. Eli tie ei ole muuttunut vaarallisemmaksi. Mutta niin vaan muutama vuosi sitten jonkun asukkaan ehdotuksesta ELY meni ja tiputti rajoituksen 80->60. Tuo asukas oli nimilistansa kanssa kiertänyt taloja tuosta ehdotuksesta. Saisikohan tuon nostettua takaisin jos keräisi uuden listan?
 
Mikkolan

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Mutta niin vaan muutama vuosi sitten jonkun asukkaan ehdotuksesta ELY meni ja tiputti rajoituksen 80->60. Tuo asukas oli nimilistansa kanssa kiertänyt taloja tuosta ehdotuksesta. Saisikohan tuon nostettua takaisin jos keräisi uuden listan?

No ELY on ELY ;D Jollei rajoitukselle ole kunnon perusteita ( koulu tms ) niin parilla vihaisella puhelin soitolla korjaantuu, tuohan on verrattavissa "tahalliseen" liikenteen hidatamiseen ;)

Tääläpäin oli myös listan kanssa ehdotettu samaa mutta sen aikainen tielaitos totesi ettei ko tieosuudella ole tapahtunut kuolonkolaria 10 vuoteen ;D

Jotenkin tuntuu että liikenne suunnitelu on täysin aivottomien käsissä.
Talouselämä perustuu pitkälti ihmisten ja tavaroiden liikkumiseen ja noiden suoritteiden määränlisääntyminen tuskin hidastuu lähiaikoina. Toki viisaatkaan ei voi mitään ilman rahoitusta mutta myöhäistä rypistää...

On suorastaan vastuutonta että liikkumisen sujuvuutta ihan tarkoituksella huononnetaan lisäämällä rajoituksia, töyssyjä, kuoppia ja suojateitä. Niinkin yksinkertainen asia kuin kirchhoffin laki, "risteykseen tulevien ja sieltä lähtevien ajoneuvojen summa on yhtäsuuri aikayksikköä kohti", on monesti unohtunut tiearkkitehdilta :mad:
60- ja 70-luvulla havaittiin että onnettomuuksien lukumäärää ja tuhoisuutta saatiin vähennettyä nopeusrajoituksilla. Ja samalla logiikalla jatketaan näemmä edelleen lol

Yksi kummajainen on noi liikenteenjakajat, risteyksessä on 3-5 metrisen jakajan viressä kapea ränni, jossa oikealle- ja vasemmalle kääntyjät sekä suoraan ajavat jonossa vartoavat vuoroaan.
 
jussi

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Mikkolan sanoi:
Yksi kummajainen on noi liikenteenjakajat, risteyksessä on 3-5 metrisen jakajan viressä kapea ränni, jossa oikealle- ja vasemmalle kääntyjät sekä suoraan ajavat jonossa vartoavat vuoroaan.

Tai entäpä jatkuva hinku sijoittaa suojatie juuri risteyksen tai ympyrän viereen? Juuri se paikka, jossa saadaan yhdellä kävelijällä pysäytettyä 20 autoa. Tai enemmän.
 
metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Jos nyt palataan tuohon uuteen kameratolppasysteemiin ja jätetään epäoleelliset pois niin kysymys kuuluu millä tuota uutta mittausjärjestelmää huijataan parhaiten?
 
Aki

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

metsänhoitaja sanoi:
Jos nyt palataan tuohon uuteen kameratolppasysteemiin ja jätetään epäoleelliset pois niin kysymys kuuluu millä tuota uutta mittausjärjestelmää huijataan parhaiten?

Ajamalla nopeusrajoitusten mukaisesti.
 
tj86430

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jussi sanoi:
Tai entäpä jatkuva hinku sijoittaa suojatie juuri risteyksen tai ympyrän viereen? Juuri se paikka, jossa saadaan yhdellä kävelijällä pysäytettyä 20 autoa. Tai enemmän.
Eli sen lisäksi että autoilija joutuu joka tapauksessa hiljentämään/pysähtymään risteyksessä/ympyrään tullessa, pitäisi laittaa suojatie myös suoralle tieosuudelle, jotta saataisiin autoilijat pysäytettyä lisäksi myös siellä?
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

tj86430 sanoi:
Eli sen lisäksi että autoilija joutuu joka tapauksessa hiljentämään/pysähtymään risteyksessä/ympyrään tullessa, pitäisi laittaa suojatie myös suoralle tieosuudelle, jotta saataisiin autoilijat pysäytettyä lisäksi myös siellä?

Eikös se ympyrän läheisyys muutenkin ole sille suojatielle paras paikka juuri siksi että autoilijat tosiaan ovat hiljentäneet jo "valmiiksi" => useampi autoilija myös kunnioittaa niitä jalankulkijan oikeuksia :cool:
 
metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Aki sanoi:
Ajamalla nopeusrajoitusten mukaisesti.
Eihän tuo ole huijaamista. Mutta voihan olla että mitään huijausta ei tarvitakaan. Ehkäpä perinteinen tutkanpaljastin hoitaa homman. Laseritutkan kanssahan sillä ei oikein tehnyt mitään kun varoituksen tullessa mittaus oli jo tapahtunut. Perinteisiin tutkiin ne taas reagoivat jopa kolmen kilometrin päästä ja noissa uusissa tulevissa ruotsalaistolpissa lieneen myös vanha tekniikka nopeusmittauskäytössä. Eihän sitä tiedä vaikka tuo toisi vapaat nopeudet takaisin ;D
 
pokeri

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Se on ihmisillä sitte kummallinen tarve ajjaa ylinopeutta ja todistaa vieruskaverille oma paremmuutensa, se hoppu ei lopu niiltä vaikka kuinka lujjaa tohtii ajaa. Ja sen mitä kyytissä istunu ja kokenu niin mitä enemmän ylinopeutta sen paskempi kuski??
Anoppi joskus sanonu että kaikki se ylinopeutta ossaa ajjaa mutta harva rajotusten mukhan.
Vielä näistä "hurjastelijoista" sen verran ko raalle on lähetty niin ylleens ne taakse on jääny ja monesti "teknisen" ongelman takia :eek:
 
jiikoo

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

metsänhoitaja sanoi:
Jos nyt palataan tuohon uuteen kameratolppasysteemiin ja jätetään epäoleelliset pois niin kysymys kuuluu millä tuota uutta mittausjärjestelmää huijataan parhaiten?

https://youtu.be/KXiCca5nkhA

Tuossa videolla on kätevä systeemi miten sakotusautomaattia voi huijata tehokkaasti.

;D
 
jussi

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

tj86430 sanoi:
Eli sen lisäksi että autoilija joutuu joka tapauksessa hiljentämään/pysähtymään risteyksessä/ympyrään tullessa, pitäisi laittaa suojatie myös suoralle tieosuudelle, jotta saataisiin autoilijat pysäytettyä lisäksi myös siellä?
Ymmärsitkö tarkoituksella väärin?
Miksi siihen ei voida jättää tilaa edes kolmelle tai neljälle autolle? Kun suojatie on heti esim. ympyrän lähdössä, niin yksi auto odottamassa suojatien edessä pysäyttää koko ympyrän.
 
tj86430

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jussi sanoi:
Ymmärsitkö tarkoituksella väärin?
Miksi siihen ei voida jättää tilaa edes kolmelle tai neljälle autolle? Kun suojatie on heti esim. ympyrän lähdössä, niin yksi auto odottamassa suojatien edessä pysäyttää koko ympyrän.
En ymmärtänyt tarkoituksella väärin. Hyvä kun selitit mitä tarkoitit. En ole silti ihan varma onko tuo kaikissa tilanteissa optimaalinen ratkaisu, joissain paikoissa voi ollakin.
 
kotte

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jussi sanoi:
Kun suojatie on heti esim. ympyrän lähdössä, niin yksi auto odottamassa suojatien edessä pysäyttää koko ympyrän.
Tuohon on kylläkin ratkaisuja, esimerkiksi nykyisin ympyrän sisäkehä kivetään, eli varovasti yleensä pääsee ohitse. Kallis ratkaisu on vetää kevyen liikenteen väylät ympyrän alapuolelta omassa kerroksessaan. Toisaalta monessa ympyrässä sekä tulevan puolen että poistuvan puolen jalankulkijat katkovat liikennevirtaa sillä tavoin sopivasti, että vallitseva liikennevirta ei pääse kokonaan omimaan ympyrää käyttöönsä (eli virta katkeaa niin, että välillekin tulee aukkoja, joihin pääsee pujahtamaan esimerkiksi ruuhkaa vastaan).
 
fraatti

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

metsänhoitaja sanoi:
Jos nyt palataan tuohon uuteen kameratolppasysteemiin ja jätetään epäoleelliset pois niin kysymys kuuluu millä tuota uutta mittausjärjestelmää huijataan parhaiten?

Eiköhän nuo täältä löytyvät värkit noihinkin pure.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jiikoo sanoi:
https://youtu.be/KXiCca5nkhA

Tuossa videolla on kätevä systeemi miten sakotusautomaattia voi huijata tehokkaasti.

;D

Yllättävän kompaktiin kokoon ovat saaneet tuon mahtumaan.
 
metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

fraatti sanoi:
Eiköhän nuo täältä löytyvät värkit noihinkin pure.
Toivotaan, sattuu nimittäin tuollainen bellin sti olemaan. Nykytolpista se ei tiedä mitään.
Kääntyvä kilpikin olisi aika helmi mutta se olisi jo vähän rikollista minun makuuni.
 
mikkovee

Jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

jussi sanoi:
Ymmärsitkö tarkoituksella väärin?
Miksi siihen ei voida jättää tilaa edes kolmelle tai neljälle autolle? Kun suojatie on heti esim. ympyrän lähdössä, niin yksi auto odottamassa suojatien edessä pysäyttää koko ympyrän.

Siksi, että jos siinä on se kolmen neljän auton tila, niin kuljettaja kiihdyttää jo nilkka suorana putkinäkö kapeaana kohti pahaa-aavistamatonta jalankulkijaa. (Tumps! Mistä se siihen tuli!?) Ympyrässä taas on pakko katsoa (ja matalasta nopeudesta johtuen voikin) vähän laajemmalla näkökentällä, jos meinaa päästä ilman lommoja. Myöskin väistämissäännöt taitavat olla tuossa erilaiset vrt. ympyrän kupeessa olevat.

Suomessahan on rakennettu jonkin verran pyöräteitä siten, että ne viedään risteyksestä kauemmaksi, vaikka muuten mennään ajoradan vieressä. Pyöräilyn sivistysmaissa taas matkaa taitetaan vähän kauempana ajoradasta, ja risteykset tuodaan lähemmäs ajorataa, eli viimeiset 50-100m on ajoradan kupeessa. Tällöin autoilija ehtii näkemään pyöräilijät ennen risteystä, ja pyöräilijä autoilijat, molemmilla havainnointi onnistuu ilman ylimääräistä pään pyörittelyä.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

mikkovee sanoi:

No tuossa yksi tapa toteuttaa noita fillariteitä mm. Hki:ssä Smiley211006
https://goo.gl/maps/p3Ccx5Jjpyy
 
metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

tj86430 sanoi:
Miksi se on rikollisempaa kuin tutkanpaljastin?
No en oikein tiedä mutta fiilis olisi enempi roistomainen kääntyvän kilven kanssa. ???
Tutkanpaljastinta en pidä kovinkaan syntisenä, vaikka se pahennusta herkkäsieluisissa herättää.
Mainittakoon että en juuri kaahaile, edellinen ylinopeussakko on yli viiden vuoden takaa.
 
Ilpisti

Vakionaama
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

pökö sanoi:
Minullepa kävi kerran Båden mainitsemalla tavalla, paitsi että olin lomalla ja suu korvissa päästeltiin perheen kanssa ympäri Suomea, en vaan huomannut että rajoitus muuttui 80:ksi ja pyyhälsin tasan sataa siihen tolppaan. Ja se maksoi silloin 100e, nyt vissiin on jo kalliimpaa.
mulle tuo k
maksoi 640€ viimeksi.. 80 alueella 103 vähennyksien jälkeen. about vuosi sitten
 
P

Pizzarulla

Vieras
Vs: Sakkoja sakkoja sakkoja lisää sakkoja...

Ja kun ajaa reilusti vuoteen alkaa noita vahinkoja tulla vaikka ajaisi kuinka vakkarit päällä.
Ymmärtää aktiivisen gps varoittimen ja 2000e tutkanpaljastimen.

Ja onhan noita piippareita ollut jo 80-luvulta lähtien ihmisillä käytössä.
 
Back
Ylös Bottom