Skyworth-ilmalämpöpumput

Mm. Ultimatemarket myy Skyworthia ja loppuhinta on asennettuna ihan asiallinen. Ainakin lupaavat että on hiljainen. Onko kellään kokemusta tai muuta tietoa laitteista? En äkkiseltään löytänyt täältä foorumilta tietoa. Nyt olisi aika hankkia uusi pumppu ja tuo voisi olla yksi vaihtoehto. Olisiko järkevää ostaa saman tien isompi malli kun hintaero on vaan satasen?
 
On nuo niin edullisia että jos toimii edes sinnepäin niin TMA on jotain ihan muuta kuin 2keur laiteilla. Kokeiluun vaan.
 
Edullisia joo mutta eiköhän noita samanlaisia ja vastaavanhintaisia saa myös joltain muulta toimittajalta jonka historiassa ei ole Ultin tapaista painolastia. Olen itse joskus v 2008 tai 2009 ostanut Ultilta yhden pumpun, siinä tuli tehtyä kolme kauppaa samassa yhteydessä, ensimmänen, ainoa ja viimeinen. Rahat otettiin nopeasti talteen, pumppu joka luvattiin löytyvän hyllystä tuli kuukausien päästä mutta tuli kuitenkin. Sen jälkeen meno meni vieläkin villiimmäksi ja moni taisi menettää etukäteen maksaman rahansa kokonaankin konkurssin yhteydessä.

Viron puolella löytyy huomattavasti luotettavampaakin toimittajaa.
 
Tuossa kalleimmassa Skyworthissa on 7 kWlämmitys teho ja "Panasonicin full rotary dc kompressori". Schroll ?
Onko tuo huono ? Olisi mökille tarpeen laittaa uusi pumppu kun 12 v vanha Daisekkai vetelee viimeisiään, tehnyt kaikki talvet peruslämpöä.
Vai olisiko jokin muu paree...
 
Mä tilasin ultilta arctic10 wifin ja tollanen sieltä tuli. Nyt se on täryyttänyt tiilitaloa tossa pari päivää. Ainakin se toimii ja lämmittää.
Arvioidaan metelitasoa kun vibraaminen saadaan kuriin.
 
Keskustelin erään harrastajan kanssa ja olen valmis antamaan tuomioni laitteesta. Älkää ostako metelöi ihan sikana tuo ulkoyksikkö. Ihan oikeesti häiritsevä vehje
 
Se kompuran resonointi seinään on ominaisuus. Saa sen pois laittamalla maatelineen ja sitten pitää myös alkaa muutakin eristämään koska ääntää kovasti lisäksi kompura siis. Tutkin jo asiaa.
 
Muuan tovin jo pyörinyt Skyworth, eikä ole pääsyt moittimaan äänekkääksi. Mööpeli on rossilattian alla kuten oli edellinen Chunlan. Tämä on jotenkin tukevamman ja kehittyneemmän oloinen ja toki paljon tehokkaampi. Täytyy kyllä sanoa, että nämä vehkeet ei oikein joudu meillä koville, vaan kovasti vajaateholla käyvät lattian alla, koska sulatuksiakaan ei ole huomannut kun pari kertaa. Näissä sulatuksissa Skyworthi on sivistyneempi, eikä sisäyksikkö pauku lainkaan. Pitkien pakkasjaksojen mahdollinen äänekkyys on vielä kokematta, mutta niiden vaikutus rossilattian alle on pienempi mitä olisi, jos ulkoyksikkö olisi ulkona. CL-merkki syttyi eilen toisen kerran näyttöön, joten sisäyksikön suodattimet on imurointia vailla. Vempele vaatii ivoresetin, jotta merkki katoaa. 700€ hinnalle tässä on kyllä vastinetta, jos jonkukaan vuoden jytää.
 
Juu tarpeita on moneksi. Joillain se ääni on niin häiritsevä että naapuri häiriintyy.
Mutta mulla on 5000m2 tontti niin ei häiriinny naapurit.
Tutkin vähän tuota ulkoyksikkö ja eniten ääneen vaikuttaa katto ja sen lisäksi Ääntä päästää läpi muovinen kotelo kompuran vieressä ja sitten pitäisi se sama kotelo eristää niin ettei se ääni pääse ulos sieltä putkien reitiltä.
 
Eilen (22.1-20) saapui autokatokseen n. 1 ½ viikkoa sitten tilattu ja toissapäivänä Visalla maksettu
lämpöpumppupaketti Skyworth 12R32 wifi (SMVH 12A / 12B) (COP 4,x / +).
Ensiviikolla nostetaan ´jakkaralle` terassin katon alle ja aloitetaan "klapien säästäminen".
 
Skyworth 12R32 tilattu Ultimatesta (tai itse asiassa tilasin Green 9, mutta tulikin tämä :) ), oli kotipihalla 8 päivää tilauksesta, nyt asennettu ja hyvin näyttää mökissä pitävän lämpötilan 7-8 asteessa. Kuumaa tulee myös tarvittaessa. Laite ei ole sen äänekkäämpi mitä Panasonic kotona.
Wifi yhteyttä en ole vielä saanut toimimaan, pitänee pyytää it-nikkaria paikalle. Kännykkä näkee kyllä pumpun wifi hotspottina, mutta en saa yhdistettyä reitittimen kautta.
 
Kännykkä näkee kyllä pumpun wifi hotspottina, mutta en saa yhdistettyä reitittimen kautta.
Periaate noissa taitaa olla että laite toimii hotspottina sen aikaa että käyt laittamassa sinne oman wifi verkon tiedot. Sitten kun on käynnistynyt uudelleen niin hotspottia ei ole vaan laite käyttää sitä konffattua tietoa eli sinun omaa ”hotspottia” eli kodin wifi verkkoa.
 
Jes, tein pientä kokeilua, ja testasin android luurilla, sen kanssa homma toimi sitten laakista. Kaveri joka on IT saloihin enemmän vihkiytynyt lupasi tulla huhtikuussa tsekkaamaan saisiko toimimaan Applellakin. Voin ilmoitella tänne jos ratkausi löytyy joka voisi olla apua muillekin. Applessani on myös työpaikan omat hallintasoftat, ehkäpä nekin laittaa kapuloita rattaisiin.
Isompi haaste voi tulla siitä etten löydä sitä matalan lämpötilan (8degC) asetusta apista, eli lämpötiloja löytyy vaan 16-31 astetta, yksi niistä on tietty aina valittuna. Kaukosäätimestä sitä laittaa päälle painamalla MODE ja + yhtaikaa. Aina kun ohjaa pumppua puhelimen apista se lykkää valitun lämpötilan 16-31 päälle. Eli homma toimii jos haluaa laittaa lämpimälle muutama tunti ennen mökille saapumista, mutta jos muulloin menee tekemään yhtäkään säätöä apista etänä, niin tuota 8degC low temperature moodia ei saa takaisin päälle kun ajamalla mökille? Ohjekirjasta ei löydy ratkaisua tähän, mutta ehkäpä joku foorumilainen on keksinyt?
 
Lainailen ketjua, asennettuna tuo Skyworth 12 (tilattu Gree9 mutta tuodessa kuski sanoi että ei oo, otaks skyworth vai gree 12), muuten toimii hienosti ja on hiljainen ja lämmittääkin hyvin, mutta tuolla 8asteen asetuksella ei osaa sulattaa. Päivä-kaksi niin on ihan umpijäässä, normilämmöillä 16-> toimii sulatus ok. Ohjekirjassa oli maininta "ajastettu sulatus", mutta vaikka sen painaa päälle niin ei apua. Tila on puolilämmin varasto ja vähän pienikin tuolle koneelle, mutta luulisi näillä keleillä pysyvän sulana, vaiko onko niin pieni lämmöntarve ettei huomaa ollenkaan sulattaa?
 
Ongelmana on hyvin todennäköisesti tuo liian pieni ja puolilämmin varasto, jossa sulatusehto ei välttämättä täyty kun käy niin lyhyttä pätkää . Toisaalta kyseessä kylmä ja pieni tila jolloin sulatukseen ei ole sisältä saatavissa rittävästi lämpöa silloin, jos tuo sulatusehto sattuu täyttymään. 8 asteen ylläpitolämpö pahentaa vain tilanetta entisestään kun lämmöntarve laskee vielä pienemmäksi ja sisäilmasta saatava sulatus energia myös.
 
Tänne tuli myös Skyworth 12 eikä se tilattu Gree 9. Ultimaattinen kuski sanoi että tää on parempi ;D. No, paremmin niinpäin. Tulee yläkertaan joten ei tule varmaan kovaa kuormaa näkemään.

20200305_194512.jpg

Panasonicin kompura
20200305_194827.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Pohjavastus kannattaisi siirtää kulkemaan kennon vierttäpitkin, nykyisessä paikassa se ei auta sulatusvesien poistumisessa.
 
Viimeksi muokattu:
Pohjavastu kannattaisi siirtää kulkemaan kennon vierttäpitkin, nykyisessä paikassa se ei auta sulatusvesien poistumisessa.
Katselin itsekin tuota spagettikasaa, tuskin ulkoreunaa tarvitsisi lämmittää. Mökillä on Gree 9 (Ultimate) ja siinäkin on vastus laitettu aika kauas kennon alareunasta
 
Jahas, muillekin on näköjään tullut pyytämättä Skyworthia Green sijasta. Ja yhä edelleen myydään Ultimaten verkkosivuilla Greetä, vaikka sitä ei ole. Merkillistä toimintaa.
 
Tuo vastuksen mutkittelu on sen näköistä ettei kävisi kuin eräässä Levin lomamökissä.
Kovin on jyrkille mutkille taivutettu.
En sitten tiedä onko muilla merkeillä sen paremmin.
 
Katselin itsekin tuota spagettikasaa, tuskin ulkoreunaa tarvitsisi lämmittää. Mökillä on Gree 9 (Ultimate) ja siinäkin on vastus laitettu aika kauas kennon alareunasta

Mitään ei tarvitse lämmittää, ei varsinkaan sitä peltiä koska siihen tuollainen ei kuitenkaan pysty pöntön sisällä vallitsevassa tuulessa. Vastuksen homma on hoitaa vedet ulos, ennen kaikkea kennon alta niin ettei se ehdi jäätyä. Ei jäästä siellä avonaisen pellin päällä juuri haittaa ole. Tuossa skyworthissa kaareva pää näyttää huolestuttavalta, siinä on ahtaan näköinen paikka josta vesi ei taida luontaisesti mennä mihinkään suuntaan. Jos kennon alle jää vettä jäätymään kenno hajoaa. Eli ainakin yksi pätkä vastusta kennon alle - niin että se on aavistuksen irti pellistä - ja sitten sen pitää johdatella vesi reikään. Ei haittaa vaikka vastus tulee reiästä vähän ulos.
 
Ei tuossa mitään merkillistä ole. Ultimaten varastot on tyhjät Green laitteista ja kohta varmaan myös Skyworthin laitteet on loppu.

Jaa, eli olet tyytyväinen jos ostat Toyotan ja saatkin Ooppelin? Kyllä vastuullisen toimittajan kuuluisi ainakin tiedustella asiakkaalta onko tämä toinen vaihtoehto ok.
 
Mitään ei tarvitse lämmittää, ei varsinkaan sitä peltiä koska siihen tuollainen ei kuitenkaan pysty pöntön sisällä vallitsevassa tuulessa. Vastuksen homma on hoitaa vedet ulos, ennen kaikkea kennon alta niin ettei se ehdi jäätyä. Ei jäästä siellä avonaisen pellin päällä juuri haittaa ole. Tuossa skyworthissa kaareva pää näyttää huolestuttavalta, siinä on ahtaan näköinen paikka josta vesi ei taida luontaisesti mennä mihinkään suuntaan. Jos kennon alle jää vettä jäätymään kenno hajoaa. Eli ainakin yksi pätkä vastusta kennon alle - niin että se on aavistuksen irti pellistä - ja sitten sen pitää johdatella vesi reikään. Ei haittaa vaikka vastus tulee reiästä vähän ulos.

Käyttöohjeessa kehotettiin poistamaan ympyröityjä kumitulppia jos on pohjalämmitys. Flektin takana on vielä kolmas iso tulppa. Pitäisi varmaan silti siirtää vastuslankaa kulkemaan reikien yli.

sky_gul.jpg
 
Pahin tilanne on vain hiukan huurteisen kennon sulatus pakkasella, jota monet pumput tekevät kunhan on tarpeeksi kylmä tai muuten vaan sekoillakseen, tuolla on tästä pitkiä tarinoita. Vettä tulee pieni liraus ja jos kennon alla on vaikka -15C peltiä ne tipat jäätyvät siihen ehtimättä ulos - ja taas uudelleen ja uudelleen kunnes sinne alle kasvaa jääpatti joka rusentaa kennon. Siksi se vastus pitäisi olla hellimässä kennon alusta. Muualla siitä jäästä ei ole vaaraa - paitsi ehkä potkuri voi alkaa kalistelemaan jos pohja täytyy jäästä eteen asti.
 
Kyllä oli nopeaa toimintaa Ultimatemarketissa. Tiistaina maksoin skyvorthin niin eilispäivänä se minulle tuotiin.Joku moitti toimintaa hitaaksi,mutta minulle palvelu oli loistavaa
 
Autotalliin katellut pumppua. Oiskohan tuosta skyworth isommasta pumpusta sinne? Talli kooltaan 75 neliötä. Putketlattiassa mutta ei toistaiseksi käytössä.
 
Kyllä oli nopeaa toimintaa Ultimatemarketissa. Tiistaina maksoin skyvorthin niin eilispäivänä se minulle tuotiin.Joku moitti toimintaa hitaaksi,mutta minulle palvelu oli loistavaa

Virossa homma rokkaa vähän eri tavalla. Sama jos tilaa jonkin kodinkoneen, vaikka tiskarin. Se tulee nopeimmin Virosta, sitten Sakasta ja hitaimmin Suomesta.
 
Skyworth on rokannut Joulukuun lopusta lähtien todella hyvin. Plussana aiempiin kokemuksiin ilpeistä tämä laite tuntuu seuraavan ulkolämpötilaa ottotehon tarpeen määrittelyssä paremmin. Eli pitää lämmön kohteessa tasaisemmin, lisäten ottotehoa huomattavasti ennen kuin sisällä alkaisi viilenemään. Tämän siis näkee helpoiten sähköyhtiön appin kautta.
 
Takaisin
Ylös Bottom