Tekoälybuumi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fraatti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuossa on jonkunverran tullut renkattua eri malleja. Lähinnä geminiä, copilot (gtp 5.6 sol) ja Clauden eri malleja. Jotain pieniä softanpätkiä on tullut värkättyä niillä. Osaamisessa on hurjat erot. Esim mml avoimesta tietokannasta piti hakea karttadataa ja rakentaa siitä jotain niin Gemini ei suoritunut siitä ollenkaan. Pelkkää pään hakkaamista seinään. Copilotilla saa aikaiseksi jotain, mutta kyvykkyydessä se on kyllä omiin tarkoituksiin kaukana takamatkalla. Samaa sanoi broidi joka on renkannyt myös uusinta gtp 6.1 astra mallia. Claudelle sanoo vain että mitä haluaa, niin se toteuttaa. Onnistumisprosentti on ollut tähän asti 100%. Hämmentävää kun sillä saa tehtyä aivan mitä päähän vaan sattuu juolahtamaan.

Viikonloppuna tein Claudella oman putkistokarttapalvelun vesiosuuskunnalle. :sille:
Melko hämmentävää.

1791403814703.webp
 
Onko todelliset maksut nousseet, laskeneet vai pysyneet samana?
tähän on vaikeata vastata, kun kk-kustannus säilynyt samana (90€/kk) mutta myös oma käyttö on muuttunut ja mallien välillä tulee vaihdettua useammin liittyen toteutuksen sisältöön.
Jos käyttää highend mallia niin se syö tokenit kyllä nopeasti
 
Tuossa on jonkunverran tullut renkattua eri malleja. Lähinnä geminiä, copilot (gtp 5.6 sol) ja Clauden eri malleja. Jotain pieniä softanpätkiä on tullut värkättyä niillä. Osaamisessa on hurjat erot. Esim mml avoimesta tietokannasta piti hakea karttadataa ja rakentaa siitä jotain niin Gemini ei suoritunut siitä ollenkaan. Pelkkää pään hakkaamista seinään. Copilotilla saa aikaiseksi jotain, mutta kyvykkyydessä se on kyllä omiin tarkoituksiin kaukana takamatkalla. Samaa sanoi broidi joka on renkannyt myös uusinta gtp 6.1 astra mallia. Claudelle sanoo vain että mitä haluaa, niin se toteuttaa. Onnistumisprosentti on ollut tähän asti 100%. Hämmentävää kun sillä saa tehtyä aivan mitä päähän vaan sattuu juolahtamaan.

Viikonloppuna tein Claudella oman putkistokarttapalvelun vesiosuuskunnalle. :sille:
Melko hämmentävää.

Näytä liitetiedosto 117987
En tajua miksi Copilotissa on lukemattomia eri valintoja, joista pitäisi tietää mikä muka on paras mihinkin. Miksi ihmeessä, kun juuri tuollaista pitäisi teköälyn itse tietää, että mikä on optimi mihinkin hommaan?

Nuo GPT:t, Claudet, Analyytikko, Tutkija, Studio, Chät, Agentti, ja mitä niitä oli Cowork ja oliko IQ ja perusvalintana syväajattelu/automaatti. Ei ole vaikea arvata että tuo viidakko karsiutuu, kunhan nyt ensin saadaan käyttäjät lumottua kaikella sälällä.

No, yllätyksekseni kiinnostuin tästä älyhommasta ja välillä tuo yllättää, että mistä pirusta se tietääkin. Ja potentiaalia on. Iso ongelma vaan kun tuohon ei voi groundata juuri mitään tiedostoja mitä tarvisi, mutta kai tuo on oston tai IT:n syy eikä tekoälyn.
 
Naapurilla oli veden paineen kanssa ongelmia, ei osannut AI syytä diagnosoida varmasti. Viaksi alunperinkin epäiltiin että paineenalennin kulahtanut. Kovasti AI kyseli mutta loppujen lopuksi diagnoosin varmistaminen jäi minulle. AI ongelmahan on kontektin puute. Sille voi antaa valokuvan - paineenalentimesta - ja virtaamatietoa mutta valokuvan ja painetietojen ympärille jää paljon hiljaista tietoa. En tiedäolisiko maksullinen versio selviytynyt asiasta fiksummin. Mutta, jäi tästä nyt sen verran haaviin että miettiä miten AI voisi hyödyntää talotekniikan parissa ja mitä AI tarvii oikeaasen diagnoosiin.
 
Mielenkiintoista nähdä mihin tämä johtaa. Kehitys on ollut aika hurjaa ja täytyy sanoa että esim. Googlen tarjoamat AI vastaukset ovat varsin hyviä ja niistä pääsee nopeasti kartalle.

Kun tämä hiukan vielä kehittyy niin aika moni työ voi kokea melkoisen mullistuksen. Ei tarvita ohjelmoijia entisessä laajuudessaan, juristeja, auton tai varsinkaan raideliikenteen kuljettajia jne.... Tavara ja ruokakin voidaan tilata robokuljetuksena ulko-ovelle mutta eivät taida vielä nämä kilpikonnat osata hissiä käyttää

Koneiden ja laitteiden korjaamisessa ei sinällään huolen häivää, paitsi että se korjaaminen ylipäätänstä on kuluttajalaitteissa vähän huonossa hapessa. Tehtaita tuskin kuitenkaan on mahdollista vaihtaa uusiin vaan niitä on "korjailtava" ja päivitettävä.
 
Suomen ja EU:n pitää äkkiä keksiä miten tekoälytyötä verotetaan. Toivottavasti ollaan kekseliäitä niinkuin kaiken muun ja esim ihmistyön haittaverotuksen kanssa ollaan oltu
 
Suomen ja EU:n pitää äkkiä keksiä miten tekoälytyötä verotetaan. Toivottavasti ollaan kekseliäitä niinkuin kaiken muun ja esim ihmistyön haittaverotuksen kanssa ollaan oltu
Tekoälyn tekemän työn verotus on aika haastavaa. Mistä edes saa selville tekoälyn tekemän työn?
Kun yrityksellä on omat serverit joissa ajaa malleja, niin eivät edes osta näistä rakennettavista datakeskuksista tuota palvelua.
4kpl Apple Mac Studio M5 Ultra 256GB muistilla noin 12000€/kpl niin noin 50k€ hinnalla saa ajettua suurempaakin agenttifarmia paikallisesti ja hinta tosiaan alle yhden työntekijän vuosikustannuksen. Lisäksi tuon hankinnan saa vielä vähennyksiin.
3-4 henkilöä firmassa ja agenttifarmi tekee 20 ihmisen duunit. Suomessa kun lyödään tuohon työntuottavuusvero päälle, niin palvelua tuottava firma löytyykin Virosta tai jostakin toisesta maasta jossa sitä ei veroteta lainkaan niin pahasti.
 
Ei tarvita ohjelmoijia entisessä laajuudessaan, juristeja, auton tai varsinkaan raideliikenteen kuljettajia jne....
Ohjelmoijien ja juristien työt epäilemättä muuttuvat radikaalisesti ja kysyntä painottuu kohti huipputason osaamista ja kokemusta vaativia tehtävänkuvia. Sen sijaan teknisiin prosesseihin liittyvät tehtävät ovat varsin riippuvaisia myös infrastruktuurin kehittämisestä automaatiota tukemaan.

Esimerkiksi täysautomaattista raideliikennettä on toteutettu jo vuosikymmeniä. Mm. Kööpenhaminan metrot ovat olleet automaattiajossa pitkään ainakin joillakin linjoilla (en tunne yksityiskohtia). Helsingissäkin moisesta haaveiltiin, mutta infrastruktuurin ja kaluston muutosvaatimukset nähtiin liian kalliiksi. Metrojen ja rautateiden automatisointimahdollisuus nojautuu pitkälti rata- ja asemainfrastruktuurin parantamiseen automaattiajoa tukevaksi. Tekoälypohjaiset ratkaisut ovat ilman noita muutoksia liian epäluotettavia ja kun infrastruktuuri on ratkaistu, automatisointi ei edes vaadi tekoälyteknologiaa, vaan laadunvarmistettu perinteinen tietotekniikka hoitaa asiat virheettämämmin kuin olisi mitenkään muutoin mahdollista. Tämä ei tarkoita, etteikö tekoälyllä voisi olla ratkaiseva tehostamismerkitys, kun tuollaisia järjestelmiä suunnitellaan, valmistetaan, asennetaan ja testataan.
 
Naapurilla oli veden paineen kanssa ongelmia, ei osannut AI syytä diagnosoida varmasti

Ne parikymmentä kertaa kun ole käyttänyt jotain ilmaista tekoälyä olen niistä huomannut että toisin kuin asiantuntija, joka kyselee ja tenttaa asiakkaalta lisätietoja ja puoliväkisin vänkää mukaan kokemuksen kautta syntyneitä ennakkoluuloja, niin tekoäly haluaa ratkaista ongelman pelkästään annetuista tiedoista. Missään tapauksessa se ei vaadi lisätietoja - saattaa toki ehdottaa jotain, mutta antaa jonkin vastauksen hyvinkin vähäisillä lähtötiedoilla.

Tekoälyn tekemän työn verotus on aika haastavaa. Mistä edes saa selville tekoälyn tekemän työn?

Verotetaan sähköä. Työhän mitataan watteina.
 
Tässä AI musaa. Taitaa olla avusteista. On todella vakuuttavaa.
Vakuuttavuuden ja ihmettelyn aika mennyt jo ohi. Missään näissä ei ole mitään ihmeellistä. Kuka tahansa voi tehdä kotonaan saman. Ihmettelyä aiheuttaa nykysin se, että tekikö joku oikeasti jotenkin muuten kuin AI:lla, ja se on keskimäärin mielenkiintoisempaa. Töissä tulee käytettyä AI:ta. Kuka tahansa pystyy samaan, ei kerrassaan mitään ihmeellistä. Nykysin kaikkea tulee katsottua silmällä, että vissiin taas AI:ta, ja perään korkeintaan hymähdys. Duunifrendi esittelee jotain. Ketään ei innosta paskan vertaa. AI:ta. Kaikki tietää että kaikki olisi pystynyt tekemään saman päivän promptaamalla. Ai tekee, AI arvioi, ihminen painaa nappia. Ihan sama kuin kaikissa muissakin, missä koneet ovat voittaneet ihmiset jo ajat sitten. Ketään ei voisi vähääkään kiinnostaa esim. jonkun tietokoneen shakkiottelu. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että ihminen saa aina 100-0 pataan shakissa koneelta.
 
Viimeksi muokattu:
Tekoälyn kehitys on ollut aivan uskomaton tämän vuoden aikana. Akateemista tutkielmaa on ihan mahdotonta tehdä tällä hetkellä tekoälystä, jopa kolme kuukauden tarkastelujaksolla asiat muuttuvat aivan totaalisesti. Kaikki työt perustuvat Preprintteihin, koska vertaisarvioituja tuloksia ei ole tai jos niitä on niin ne ovat vanhentuneet
 
Joo, itsekin huomannut että omassa käytössä tekoälyssä tapahtunut huima kehitys kevään jälkeen. Paljon on kyllä vielä kehitettävää mutta on varma että kehittyy.

Ihan hauska oli olla todistamassa tätä mullistusta. Ja tuo kun ei omaa työtä uhkaa, vaan helpottaa ja luo uusia mahdollisuuksia, ni oikein hyvä homma
 
Kyllä on kehitys huimaa. Saas nähdä missä ollaan muutaman vuoden kuluttua. Meikäläiselle eka tekoäly oli funktiolaskin vuonna 1974. Texas Instruments olikohan SR 50. Uskomaton laite. Näppäili sinikulman, niin laite saman tien antoi arvon. Sitten 1976 tuli näppäimin ohjelmoitavat laskimet. Taisi meikäläisellä olla Texas Instruments SR 56. Ällistyttäviä laitteita.
Laskutikkupisnes ja taulukkokirjojen painaminen romahti vähitellen ja sitä kautta tuli työttömiä. Mutta insinöörien ja muiden laskujuttujen kanssa painivien tuottavuus lisääntyi todella paljon.
 
Ja tuo kun ei omaa työtä uhkaa, vaan helpottaa ja luo uusia mahdollisuuksia, ni oikein hyvä homma
Mikä työ on sellainen? Eiköhän se ole kohtuu selvää, ettei sellaista käytännössä ole. Riippuu vain milloin. Joku hoiva/ensiapu, tosin japanissa ollu robotit jo vanhainkodeissa pitkään.

Jos työstä todella nauttii, niin sen ei varmasti halua olla helppoa. Vaikeiden asioiden ratkaisemisen matka on se, mikä tuo sitä mielihyvää, ei lopputulos. Miksi edes yrittää, kun voi laittaa AI armeijan laskemaan. Tai sitten hitaammin, kuin päihteet. Aluksi käytät vähän, sitten tarvitset suuremman annoksen ja lopulta AI tekee oikeastaan kaiken ja ”omistaa” sut.

Joku luonto-opas, keskellä jotain missä tarkoitus nauttia ihmeellisestä luonnosta ehkä. Mutta varmaan jossain on jo AI expedit firmakin.

AI on tosiaan näyttänyt, että tuottavuus paranee, mutta se vain siirtää pullonkauloja eri paikkaan. Siellä on aina vastassa ihminen. Tuhansia AI muutoksia (vaikka päivässä) on mahdotonta valvoa, johtajat eivät ole valmiita tekemään päätöksiä sen vaatimassa tahdissa, ihminen ja organisaatio ja ympäröivä maailma ei ole valmis muutoksiin jne. Aina pullonkaulana ihminen. Ainoa keino ulosmitata hyödyt kunnolla on poistaa ihminen kokonaan muuttujista.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä työ on sellainen? Eiköhän se ole kohtuu selvää, ettei sellaista käytännössä ole. Riippuu vain milloin. Joku hoiva/ensiapu, tosin japanissa ollu robotit jo vanhainkodeissa pitkään.
En tunne nykykehitystasoa tältä osin tarpeeksi, mutta haluaisin tietää arviosi oman alani korvautuvuudesta koneilla/roboteilla, joita tekoäly (tai vastaava) ohjaisi. Lyhyen (muutama vuosi) ja vähän pidemmän ajan (vuosikymmen tai kolme) arvioita? Rakennusala olisi kyseessä. Omat työkohteeni pääasiassa asunto puolella. (Tiedän, ettei niitä juuri rakenneta, mutta teoreettista tutkiskelua siis.)

Omasta mielestäni automatisointi onnistuu helpoiten ja nopeiten tuohon alun maaurakointiin liittyen; nykyiset kaivinkoneet on helppo muuttaa roboteiksi, koska anturitekniikkakin taitaa olla jo lähes integroituna niihin nykyiselläkin. Muista myöhemmistä tuotantovaiheista mitään paikalla tehtävää työvaihetta en näe lähitulevaisuudessa automatisoitavan (poislukien ehkä maalaus ja osittain siivous), mutta jos talot tehdään valmiina paketteina teollisuuslaitoksissa ja siirretään vain paikoilleen ja kytketään "liittimet" kiinni, niin silloin tuo olisi mahdollista hyvinkin nopealla aikataululla. En kuitenkaan usko tälläisen kehityksen pystyvän haastamaan laadulla ja teknisellä tasolla perinteisempää paikan päällä rakentamista (olettaen, että työ paikan päällä tehtäisiin maksimi laadulla ja hyvin suunnitellen).


(Sori, jos aihe menee keskustelun ulkopuolelle, en ole ihan varma, koska en tätä ketjua aktiivisesti seuraa.)
 
Tekeekö tuo ARKKITEHDITkin tarpeettomiksi? Luo uusia tyylisuuntia, jotka ihastuttavat ihmisiä ja jäävät historiaan merkittävinä aikakausina rakentamisen historiassa? Haluaisin kyllä nähdä, kun AI:lla luodut rakennukset pääsevät parhaiden arkkitehtien/taiteilijoiden tasolle tai jopa pidemmälle.
 
Tuli kuunneltua silmiä avaava podi tekoälystä ja datakeskuksien tulosta Suomeen. Toivottavasti ministeritkin kuuntelisivat ja seuraisivat neuvoja.

 
Tehdaolosuhteissa tuotettu fyysinen työ - tietyin varauksin - voidaan korvata jollain aikavälillä mutta ei kaikkia, esim autojen huoltoon rinnastettva työ vaikka tapahtuu tehdasolosuhteissa. Eli kyllähän AI:n työvoimaa vähentävä vaikutus koskee ennen kaikkia valkokaulustyötä missä tarvitaan tietotekniikkaa mutta ajan kanssa raha luo uusia työpaikkoja. Tietyst AI hiipii ajan oloon tehdasautomaatioon jne. Toistaiseki datakeskuksia rakenetaan velkarahalla ja kasvu mielessä eikä buumille ole ilmaantunut maksajaa. Eli jonkun tääkin pitäisi maksaa. Historiasta voidaaan katsoa että yksikköhinta alenee hitaammin kuin tuontokustannukset. Erotuksella maksetaan sitten investoinnit.

Esimerkkinä historiasta voidaan ottaa kehruujenny, se aiheutti lyhyellä tähtäimellä työttömyyttä - ay liikkeen synnyn - mutta pitkällä ajanjakoslla johti teollistumisen vallankumoukseen - ja tuotanno ja työn lisääntymiseen ja yhden imperiumin syntyyn ja ajan oloon myös hajoamiseen. Nyt me näemme vain se mikä jää pois, emme sitä mikä lisääntyy, uusien ammattien. Jos AI:lta kysyy aikojen saatossa poistuneet ammatit niin lista on pitkä joten AI ei ole mitenkään mullistava, se vain tuntuu siltä koska ihmisen perspektiivi on tyleensä kovin lyhy.

Korvaakohan AI foorumit... kelpasiko AI:n luomat virtuaaliset hahot väittelyyn :p
 
Viimeksi muokattu:
Korvaakohan AI foorumit... kelpasiko AI:n luomat virtuaaliset hahot väittelyyn :p
Lähes joka ketjussa täälläkin joku ai yhteenveto aiheesta. Youtubessa suurin osa alkaa olemaan ai:lla tuotettua. Uusia AI:lle alisteisia töitä varmaan ilmaantuu paljon. Halpatyövoima ehkä turvassa jos vaan suostuu halpuuttamaan entisestään.
 
Siihen se on menossa. Omassa työssä jo pitkälti. Ja vaikka asiakaspalvelussa botti, jonne laitetaan soittamaan botti.
Asiakaspalvelubotit on aikamoista kuraa, kertoo kuinka paljon asiakaan palveluun halutaan panostaa. 99,99% tapaukississa sinne olisi voinut pistää lehmän ammumaan kertoo omat kokemukset.
 
Ne kontekstiin perustuvat edellisen sukupolven botit on syvältä. Niillä on annettu avainsanat ja vakiovastaukset, mutta eivät ole yhteydessä oikean AI agentin kanssa. Käytännössä jos chatbot olisi Open Claw agentti ja käytössä access backend tietoihin, vastaukset saataisiin tulemaan hyvin tarkkaan, mutta tulisi olla kovennettu prompt injection hyökkäyksiltä
 
"Jos sinua kiinnostaa missä Tekoäly menee juuri nyt, ja miten voit 270€ kuukausi maksulla tehdä vaikka täydelliset uuden kotisi suunnitelmat yhdessä illassa toteutusta varten yksityiskohtaisine detaljineen kännykällä sohvallasi niin lue tämä ketju"

Tätä sanoin jo muutama sivu sitten. Kunhan uudet sähköasennusmääräykset julkaistaan 2027 taitaa olla aika saattaa ne AI opetusmateriaaliksi. tai MCP serveri materiaaliksi, josta niitä voidaan käyttää ja hyödyntää.
Toinen vaatimus on saada suunnittelun ohjeet opetettua jolloin niitä saadaan hyödynnettyä, lisäksi vielä suora rajapinta CAD ohjelmana niin homma rokkaa AI ohjaamana.
DaVinci Resolve Studio 21.1 sisältää suoran liitänään Claude Desktop, Claude Code, and ChatGPT (Codex) alustoille. Kun yhdistetty saadaan promtilla tehtyä rough cut ja lisättyä efektejä yms
CAD staattisena vektorigrafikkana on aika iisi pala AI käsittelyyn
 
Lyhyen (muutama vuosi) ja vähän pidemmän ajan (vuosikymmen tai kolme) arvioita? Rakennusala olisi kyseessä. Omat työkohteeni pääasiassa asunto puolella
Luultavasti AI vaikutus sinun alalle on lähinnä välillinen, asuntorakentaminen tuskin lähtee herkästi liikkeelle jos iso joukko ihmisiä jää työttömäksi esim. suunnittelu, IT, HR, taloushallinnon, kuljetus, asiakaspalvelu, markkinointi jne. aloilta.

Luulisi että talonrakennuksen toteuttava tahon korvaaminen roboteilla on kohtuu kaukana, toki AI varmasti tehostaa työtä optimoimalla tapoja siitä miten työsuoritteet on totuttu tekemää .
 
Voisi kuvitella että myös toteuttavalta alalta, kuten hitsaus. hitsausrobotti saa analysoitua sauman samantien ja ultrattua myös lopputuleman. isoilla pinnoilla kulkee magmeettien avulla, jos RST tai muuta magmetisoimatonta niin toiminto voi olla eri. valmistalotahtaalla piirustuksista valmiiksi saadaan paljon aikaan robooteilla ja tarkastuksia konenäön ansiosta.
Myöhemmin talon kasauksessa myös. Tekniikka ei liene esteenä lopulta
 
Voisi kuvitella että myös toteuttavalta alalta, kuten hitsaus. hitsausrobotti saa analysoitua sauman samantien ja ultrattua myös lopputuleman. isoilla pinnoilla kulkee magmeettien avulla, jos RST tai muuta magmetisoimatonta niin toiminto voi olla eri. valmistalotahtaalla piirustuksista valmiiksi saadaan paljon aikaan robooteilla ja tarkastuksia konenäön ansiosta.
Myöhemmin talon kasauksessa myös. Tekniikka ei liene esteenä lopulta
Onhan nyt jo hitsausrobotteja joktka hitsaa komponentteja että ei se tekoäly siihen mitään lisää tuo. Ainakaan talonrakenukksessa. Kun nyt ensin saisisvat tekoälyn kannatavaksi liiketoiminnaksi. Toistaseki tuottavuuden kasvu on ollut vähän niin ja näin eikä AI hyötyä - tuottavuuden paranemista - ole pystytyyty todentamaan kansantalouden mittakaavassa, ei ainakaan vielä. Toistaiseki AI hyödyt on todenettu yksitäisissä tehtävissä mutta konnekin se onnistutaan hukaamaan jos tutkimuksia lukee. Toki, olemme taipaleen alkupuolella mutta eikä yskisarvista ole vielä löytynyt. Varmasti se löytyy sitä en epäile mutta AI ylistäminen seitsemänneksi ihmeeksi on ennen aikaista.

Edit: tuli tuosta some & AI keskustelusta mieleen että mitä jos teksi agentin vastaamaan tietynaihesiin viesteihin - niihin jotka aina polveutuu ja venyy pitkiksi juupas eipäs väittelyiksi - niin siinä säästäisi aikaa. Toki, vastaukset täytyisi jättää lukematta jotta ajansäästö olisi maksimaalinen. Mutta lisäisikö se tuottavuutta, kas siinä se ongelma. Pitäs laittaa toinen agentti seulomaan viestit jotka ovat hyödyllisiä. Ja sitten olisin algoritmin luomassa kuplassa.... hmmm.
 
Viimeksi muokattu:
Rakennusala olisi kyseessä. Omat työkohteeni pääasiassa asunto puolella. (Tiedän, ettei niitä juuri rakenneta, mutta teoreettista tutkiskelua siis.)
En juurikaan mitään rakentamisesta tiedä, mutta viime vuoden kesällä seurailin kun työmatkani varrelle "3D-tulostettiin" pieni omakotitalo. Tokihan jonkun täytyy se "tulostin" siihen pystyttää ja varmaan sitä valvoakin, mutta kokonaisuutena luulisin, että runkotöihin meni huomattavasti vähemmän ihmistyötunteja kuin perinteisillä menetelmillä. Varmankin siellä tarvittiin ihan normaalisti sähkäriä, putkaria, pintakäsittelijää, kalusteasentajaa jne ihan niin kuin muillakin työmailla. Eikähän sillä tietysti tekoälyn kanssa ole sinänsä mitään tekemistä, mutta automaation noin yleensä. Aika nopsaan se talo siihen nousi.
 
En juurikaan mitään rakentamisesta tiedä, mutta viime vuoden kesällä seurailin kun työmatkani varrelle "3D-tulostettiin" pieni omakotitalo. Tokihan jonkun täytyy se "tulostin" siihen pystyttää ja varmaan sitä valvoakin, mutta kokonaisuutena luulisin, että runkotöihin meni huomattavasti vähemmän ihmistyötunteja kuin perinteisillä menetelmillä. Varmankin siellä tarvittiin ihan normaalisti sähkäriä, putkaria, pintakäsittelijää, kalusteasentajaa jne ihan niin kuin muillakin työmailla. Eikähän sillä tietysti tekoälyn kanssa ole sinänsä mitään tekemistä, mutta automaation noin yleensä. Aika nopsaan se talo siihen nousi.
EDIT: saksassako?

Olen keskustellut edellä esittämästäsi aiheesta yhden asiaan paremmin perehtyneen henkilön kanssa, mutta en muista mihin johtopäätökseen tulimme aiheesta vajaa pari vuotta sitten.

Varmuudella 3D -tulostettu talo tarvii siihen tulostettuun osioon vähemmän "miestyötunteja". Oma näkemykseni kyllä on ettei ihan helposti saa tulostettua helpommin ja halvemmin pientäkään taloa valmiiksi asti kuin tekemällä sen perinteisesti. Toki jos tehdään joku komposiitti hunajakenno runko jota ei voi tehdä perinteisillä tavoin ja kierretään/ohitetaan sen avulla vaikka erillisen lämpöeristyksen ja rungon tarve niin voihan se olla voittava arpa, mutta en ihan huomisen tekniikkana vielä pitäisi kuitenkaan. Sinänsä tulostimen ja sen tarvitseman siirrettävän tekniikan toteuttaminen olisi varmasti tänäpäivänä täysin mahdollista, hinnasta en osaa sanoa mitään.

Käytännössä mielestäni pitäisi saada tulostettua ainakin johtoreitit/putket johdoille (ilman johtoja) ja vesi- sekä ilmanvaihto putkitukset/kanavoinnit rakenteiden sisään samassa tulostuksessa. Kiintokalusteet ainakin runkojensa osalta mielellään myös. Ainoastaan sisustaminen jäisi asukkaalle?
 
Takaisin
Ylös Bottom