Teollisen mittaluokan sähkövarastot, bess (ei kotiakut)

fraatti

Hyperaktiivi

Pirkanmaalle rakennetaan kaksi sähkövarastoa, joilla Elenia turvaa jakelua sähkökatkojen aikana

Ylöjärven Kurussa on jo turvattu akustojen avulla sähkönsaantia haja-asutusalueella, kun myrsky on vaurioittanut sähköverkkoa. Akustojen vuoksi verkon korjaustyöt voidaan tehdä asukkaita häiritsemättä.

Tuossa oli aikaisemmasta pilotista juttua:
 
pelzi_

Vakionaama
Yhdysvaltojen kokoisessa maassa toki harva se päivä aurinko lakkaa nousemasta, tuuli tuulemasta ja vesivoimakin pysähtyy.
 
pelzi_

Vakionaama
No se johtuu siitä yhteiskuntarakenteesta, ei massiiviselle haja-asutusalueelle kannata investoida rengasverkkoa.

Jos/kun ei talot katkoksissa jäädy, on ihan perusteltua olla korottamatta maksuja huoltovarmuussääntelyllä.
 
kotte

Hyperaktiivi
No ne ehkä toimisivat, mutta sähköverkko on paljon paikallisempi - ja huterampi. UPSi on aika normaali kodinkone.
Sään vaihtelun ovat myös monin paikoin maata (kuten Texasissa) ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Keskimäärin on lämmintä, mutta joskus voi iskeä hirmuinen pakkanen pohjoisesta puhaltavan myrskyn saattelemana. Talojen eristys on sitten rakennettu keskimääräisen sään mukaan ja se kostautuu äärimmäisen kylmyysaallon iskettyä.

Jos Suomessa esiintyisi vastaavia säänvaihteluita peilattuna rakennusten eristykseen eli (eristysten perusteella normioiden) välillä Etelä-Suomeen iskisi yli 40 asteen pakkasia ja muualle Suomeen 50 ... 60 asteen pakkasia, täällä kävisi aivan samoin kuin Texasissa kävi.
 
Mekaniker

Vakionaama
Viime viikolla oli täälläpäin kolmen talon sähkökatko joka venyi useampaan tuntiin, taisi olla puu poikki tilanne
Ärsyttävintä heille taisi olla ettei naapuritontilla oleva Carunan varavoima-akku tuonut helpotusta sähkökatkoon?
 
fraatti

Hyperaktiivi
  • Keskustelun aloittaja
  • #8
Valtion energiayhtiö Fortum ja operaattori Telia ovat tehneet yhteistyösopimuksen Helsinki Data Centerin liittämisestä sähkömarkkinoille, Fortum kertoo tiedotteessaan.

Datakeskus käyttää hyväkseen teknologiayhtiö ABB:n valmistamia keskeytymättömän virransyötön järjestelmiä (ups), joiden tarkoitus on tasapainottaa sähköntuotantoa ja -kulutusta.
 
Mekaniker

Vakionaama
Viime viikolla oli täälläpäin kolmen talon sähkökatko joka venyi useampaan tuntiin, taisi olla puu poikki tilanne
Ärsyttävintä heille taisi olla ettei naapuritontilla oleva Carunan varavoima-akku tuonut helpotusta sähkökatkoon?
Tänään on taas sama tilanne:
Mitä sillä akulla oikein tekee;-)
Lumen paino on iso, tienoon lehtipuut on painuneet linjoja vasten
 
Liitteet

  • 2022-02-22.png
    2022-02-22.png
    29,7 KB · Katsottu: 191

fraatti

Hyperaktiivi
Teuvaan 12 MWh akku tuulipuiston kylkeen. Ilmeisesti tuosta tulee suomen 3. suurin.

Energy solutions integrator Alfen is building a 12MW battery energy storage system (BESS) with black start functionality for co-location with a wind farm in Finland.

Netherlands-based Alfen is building the BESS, which it claims is Finland’s third-largest, for electricity generation company EPV Energy’s Teuva wind farm. The one-hour system (12MWh) will be completed in spring 2023.

The BESS will provide grid balancing services to restore frequency in the event of a generating unit dropping off the system unexpectedly. It will also provide black start functionality to the wind farm, which means that in the event of a power outage on the local grid the wind farm can be restarted with energy from the BESS.
 
fraatti

Hyperaktiivi
500 MWh patterit....

Wärtsilä toimittaa aurinkoenergian varastointijärjestelmiä Yhdysvaltoihin – Tilausten arvo satoja miljoonia
Hanke toteutetaan yhdessä Clearway Energy Groupin kanssa, ja se koostuu viidestä eri projektista. Kyseessä on yksi maailman suurimmista aurinkovoiman ja energiavaraston yhteisprojekteista.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Mielenkiintoinen näkemys proffalta. Kun sähkönhinta nousee niin kotiakkuja alkaa pulpahtamaan pirtteihin. Verkon tukemisen sijaan niillä katetaan oma kulutus jolla ei ole tasapainottavaa merkitystä itse sähköverkolle.

Samasta asiasta juttu
 
Viimeksi muokattu:

Mikkolan

Pari vuotta sitten pidin esitelmää aurinkopaneeleista ja silloin ehdoton ohje oli että pitää mahdollisimman paljon käyttää itse koska myydessä ei saa kuin muutaman sentin.
Nyt myydessä saa jopa 20 -30 senttiä ja yöllä voi ostaa takaisin 2 - 10 sentillä, jolloin akuista haaveileminen loppui.
Kuinkahan kauan nykyinen tilanne jatkuu suomessa?
Erimaissa erilainen "kulttuuri" ja tavat, joskus melkein naurattaa kun asioista ajatellaan melkein täysin vastakkain "omaan kulttuuriin " nähden.
Aika hyvän korvauksen haluaisin että omalla akulla verkkoa tukisin. Näitähän povattiin suomeenkin niin että sähköautojen akuilla tuettaisiin sekä verkkoa että omaa kulutusta.
 
K

korsteeni

Vieras
täällä valmista "kauraa" purtavaksi

Minun oma ajatus on akkujen käytössä on yksinomaan välttää sähkön osto milloin tahansa vuorokauden aikana, kolminkertainen hintanousu tähän asti puolessa vuodessa puoltaa sähkönkäytön vähentäminen niin paljon kun mahdollista

Miten paljon energian hinta nousee vielä? Ei kukaan tiedä mutta riittää että lukee euroopan maiden uutiset ja ynnää kasaan mitä on tapahtumassa...Uskomaton härdelli

Pörssisähkö-hintojen seuraaminen on niille jotka osaavat uudet tietokoneet ja osaa rakentaa niiden ympärille tarvitsemansa apulaitteet, ei niitä ruokakaupasta saa. Keskivertona pörssisähkö on viime aikoina ollut kalliimpaa kuukausitasolla kun mitä nyt maksan Fortumin kassaan missä lukee Z/Uniper pohjattoman kuilun sisäpinnalla
 
Mekaniker

Vakionaama
täällä valmista "kauraa" purtavaksi

Tietokonemaailmaa osaaville saattaa tuoda tulosta?
 
Halvempaa vaan vältellä huippukalliita tunteja.
Akkusähkölle elinkaarenaikainen kWh-hinta-arvio n. 10 - 15 cnt, lisäksi sitten sähkön hankintahinta. 10 -30 kWh:n akusto on melkoinen hankinta eikä sillä suurta tienistia tee jos hinnan ero kutistuu muutamiin sentteihin.
Hyvä ajatus sinänsä, jos vain saisi tuon akkusähkön hinnan kutistettua 3 - 5 sentin tasolle. Tiedelehdet julkaisee tämän tästä uusia mullistavia akkukeksintöjä mutta se hinta aina vaan pysyy korkeana.
Maailma pelastuis jos maalis- lokakuussa kerätyn sähkön saisi varastoitua marras- helmikuulle.

Tietokonemaailmaa osaaville saattaa tuoda tulosta?
Toivotaan että saavat "tuloksensa" ja vempeleiden hinnat laskee niin että me osaamattomat ja köyhät voidaan niitä hankkia. "Laineyliopiston" proffat miettineet päänsä puhki miten ns. älykäs sähköverkko toimisi, niissä kuitenkin aina se "valta" on jossain ylhäällä komentamassa ja määräämässä ja rajoittamassa yksilön vapautta. Meinaan että olis ihan huippua kun se "älykäs verkko" olisikin omassa liittymässä ja omassa hallinnassa :)
 
fraatti

Hyperaktiivi
Ikaalisiin rakennetaan suuri sähkövarasto, joka liitetään Leppäkosken Sähkö Oy:n jakeluverkkoon. 15 megawatin varasto perustuu akkuteknologiaan.

Sähkövaraston rakentaa MW-Storage Nordic Oy, ja se on yrityksen toinen teollinen sähkövarasto Suomessa.

Leppäkoski Group Oy:n energiaratkaisuliiketoiminnan johtaja Mauno Oksanen sanoo, ettei kyse ole varsinaisesta varavoimasta sähkökatkoissa.

Sähkövarastoa puretaan ja ladataan jatkuvasti. Se auttaa tasaamaan nopeita vaihteluita. Näitä vaihteluita voi tulla esimerkiksi sään takia. Auringon, tuulen ja veden saanti vaikuttaa sähköntuotantoon.

Vaihteluita voi tulla myös häiriöiden takia. Sähkövarastot soveltuvat sähköverkon taajuus- ja jännitevaihteluiden tasapainottamiseen. Säätökapasiteetille on oma erillinen markkina, jota kutsutaan reservi- ja säätösähkömarkkinaksi säädön nopeudesta riippuen. Reserveillä tarkoitetaan voimalaitoksia, kulutuskohteita ja energiavarastoja, jotka muuttavat tehoaan tarpeen mukaan.
 
Mikkolan

Vakionaama
Kymmenen miljoonan euron investoinnilla tasataan sähkömarkkinoiden nopeita vaihteluita.
Juu,juu, ymmärrän kyllä että tuommosella akustolla pystyy tasaamaa sekunti- jopa minuuttitasolla olevia piikkejä.
Mikä motiivi pienellä jakeluverkkoyhtiöllä on tasata kulutuspiikkejä, eikös se ole fingridin murhe enempi?
 
tet

Raha. Säätösähköstä maksetaan tiukassa tilanteessa hyvä hinta. Pikaisesti vilkaisin, että 16.8.-22 klo 9:00 tunnilla ylössäätöhinta oli tasan 5000 €/MWh. Syksymmällä 8.9.-22 klo 7:00 tunnilla oli 4899 €/MWh. Esimerkiksi viime marraskuussa ylössäätötarjouksia oli 168 kpl, keskihinnan ollessa n. 322 €/MWh.
 
Mikkolan

Vakionaama
Raha tieten mutta saako sekunnin pätkistä paljon tunteja kasaan? Uutisessa oli tuo 15 MW mutta kapasiteettia ei kerrottu?
Jos kapasitetti olis 15 MWh niin pelimies tekee 5 000 € tiliä per pelitunti. Jos akku on täysi niin kannattaa säätää halvemmallakin. 10 000 syklillä sais 50 000 000 € akun eliniässä ?
 
Viimeksi muokattu:

tet

Hyperaktiivi
Raha tieten mutta saako sekunnin pätkistä paljon tunteja kasaan?
Keväällä siirrytään 15 minuutin taseselvitysjaksoon, sen jälkeen säätösähköä voi myydä varttitunnin pätkissä nykyisen tunnin sijaan. Ei noita sekunnin pätkissä tulla milloinkaan myymään. Sekuntitason säädön hoitaa taajuusohjattu reservi, jonka hintaperusteista minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta ymmärtääkseni siihen osallistumisesta saa jonkinlaista "perusmaksua" myös.

edit: tässä vielä Fingridin kuva eri reservilajeista, noista riittää valinnanvaraa mihin haluaa osallistua (ja mihin pystyy).
 
Liitteet

  • reservit.png
    reservit.png
    462,7 KB · Katsottu: 157
K

korsteeni

Vieras
oon ihmetelly kun noihin mastoihin saisi panelin leveyden ja metri väliä ettei seinää muodostu helposti aurinkopanelit keventämään kulutusta ja pitämään akut täynnä, vaikka vain tyveen
heh, kyllä sekin aika vielä tulee kunhan joku korkeakoulun proffa keksii sen uutena oivalluksena
 
fraatti

Hyperaktiivi
Hollannissa tukiaisia akkujen rakentamiseen.

The government of the Netherlands has allocated €416.6 million ($439.5 million) to fund the construction of utility-scale batteries connected to ground-mounted solar farms or large rooftop PV systems.

The Dutch government will allocate the funds from the climate package issued last spring, with the subsidies to facilitate the deployment of 160 MW to 330 MW of battery storage

fraatti

Hyperaktiivi
Carunan verkkoon ensi vuonna ainakin 15 teollisen mittakaavan akkua.

fraatti

Hyperaktiivi
Artikkeli siitä että koska kaupalliset suuret akut tulevat kannattavaksi. Toivottavasti tuossa takana on jotain muutakin kuin hinta. Ellei niin aika ankea tulevaisuus on edessä.

– Kun hintaero on pysyvästi 15 senttiä kilowattitunnilta, akkuvarastojen rakentaminen on kannattavaa, sanoo energiavarastoista vastaava sijoitusjohtaja Ville Rimali Taaleri Energiasta.

Kyse on akkuvarastoista, joihin kyettäisiin varastoimaan tuhansia megawattitunteja sähköä. Niitä on tarkoitus rakentaa tuulipuistojen yhteyteen ja muihin sopiviin paikkoihin lähelle sähkön kantaverkkoa.

– Pystyttäisiin tarjoamaan akuista energiaa ydinvoimalan tuotannon verran joko kahdeksi tai neljäksi tunniksi, sanoo Rimali.

Kyse on noin miljardin euron arvoisesta investoinnista.

– Me arvioimme, että tällaisia suuria energiavarastoja on kannattava alkaa rakentaa 3–5 vuoden kuluttua, pohtii Rimali.

tet

Hyperaktiivi
Artikkeli siitä että koska kaupalliset suuret akut tulevat kannattavaksi. Toivottavasti tuossa takana on jotain muutakin kuin hinta. Ellei niin aika ankea tulevaisuus on edessä.

– Kun hintaero on pysyvästi 15 senttiä kilowattitunnilta, akkuvarastojen rakentaminen on kannattavaa, sanoo energiavarastoista vastaava sijoitusjohtaja Ville Rimali Taaleri Energiasta.

Luulenpa, että toimittaja ei ole ihan sisäistänyt jutun juonta. Tuo "pysyvästi" tarkoittanee tilannetta ennen akkujen rakentamista. Eihän mikään ole pysyvää, eikä akkuun investoiva firma voi tietää, kuinka moni muukin tekee niin - silloin sähkön hintavaihtelu laskee, jos akkukapasiteettia tulee paljon.

Ansaintamallihan ei tuossa ole pelkästään (eikä ehkä edes primäärisesti) se, että ostetaan akkuun sähköä halvalla ja myydään kalliilla. Se on vain hyvä bonus. Pääasia lienee ottaa talteen sähkö, joka muuten jäisi tekemättä, kun tuulimyllyjen tehoa pitäisi rajoittaa ylituotannon takia. Kyse on siis tuulivoiman tekoaltaasta, jos vesivoima-analogiaa haetaan.

Oletankin siis, että tuo 15 senttiä tarkoittaa keskimääräistä tilannetta ennen laitoksen rakentamista, pidemmällä aikavälillä. Kun noita rakennetaan, se hintaero pienenee väistämättä.
 
Mekaniker

Vakionaama
Toinen viestiketju:

Minun arvio on: Toistaiseksi edullisin ottaen huomioon elinkaari-ympäristörasitus sekä huollon tarve tekniikassa

Sähköhinnan heilahtelu on ollut iso ja pieni aavistus että pyrkimys tasoittaa pörssihinnat voi kostautua?
 
Tata

Jäsen
Akkujen rakentajat tietenkin haluavat että sähkön vuorokausihinta vaihtelee paljon. Akkusähköä ei siksi tulla myymään kuin valitulle suppealle yritysasiakasryhmälle.
 
Back
Ylös Bottom