Ongelma tässä onkin, mitä tehdä nykyisellä muuttavalla tuotannolla, jota kohta 10GW?
Se kun käytännössä tuhoaa aina toimivan kannattavuuden, jos kilpailevat samasta markkinasta.
Siitä syystä uuden tuotannon pitäisi olla sellaista, että se kohdistettu ajankohtiin, jolloin sähköä ei kyetä tuottamaan riittävästi. Tasaisesti tuottava paikallinen voima on aivan tangentiaalinen ratkaisu tavoitteisiin ja itse ongelmaan peilaten.
Suomessa on vielä sellainen erikoisongelma, että käytössä on paljon sääriippuvaa ja luokan sisäisesti korreloituvaa kulutusta (pahimmasta päästä alkaen vilp-lämmityksen tuki suoralla sähköllä huippukuormatilanteessa, seuraavana suora sähkölämpö sekä myös lämpöpumppulämmitys ja käytännön varauskapasiteettirajoituksilla toimiva varastoiva sähkölämpö, ellei vaihtoehtona ole käytettävissä muulla kuin sähköenergialla toimivaa lämmönlähdettä) yhdistyneenä ilmastoon, missä lämmitystarve vaihtelee paljon säästä riippuen.
Ajoittainen liikatuotanto ei oikeastaan ole tekninen ongelma laisinkaan, koska laitosten tehoahan voi ruuvata pienemmäksi. Taloudellinen tuo on siinä mielessä, että tuloja jää ajoittain saamatta ja joskus hintataso on matala. Sinällään sähköpörssin säännöt eivät käsittääkseni vaadi dumppaamaan sähköä ylituotannolla, vaan markkinatalouden yleisiä periaatteita saa kunnioittaa. Esimerkkinä voisi verrata vaikkapa sellu- tai paperiteollisuuden toimintaan kansainvälisisllä markkinoilla: Vaikka tehtaissa olisi kapasiteettia, ei sitä kannata ajaa täysillä, jos globaali markkina ei vedä. Tuotantoa kannattaa silloin useimmiten rajoittaa vapaaehtoisesti kannattamattomimmasta päästä. Kukaan tuskin uskoo globaalien kartellien olemassaoloon globaaleilla sellu- ja paperimarkkinoilla monopoleista puhumattakaan näillä markkinoilla. Toki tyhmästi toimimalla voi tällaisissa tilanteissa menettää markkinaosuuksiaan tai pudottaa markkinoiden hintatasoa entisestään -- joskin silloin on myös mahdollisuuksia aggressiiviseen oman markkinaosuuden kasvattamiseen. Sama on tuulivoimankin osalta, eli omaa tarjontakäyrää pitäisi säätää niin, että tavoitteena on oman sijoitusstrategian mahdollisimman hyvä toteutuminen. Ahneudella on näissä peleissä useimmiten lyhyet jäljet, kun pysytään lainsäädännön viitoittamalla polulla. Sinällään käyttämättä jäänyt ajoittainen sähkön liikatuotanto on menetetty mahdollisuus ja suurin tappio sijoittajille, jotka eivät ole löytäneet keinoa valjastaa tällaista mainiota resurssia omaksi tuotannon- ja tuloksentekijäkseen.
Kaikkein parasta paikallista tuotantoa olisi sähkön varastoiminen paikallisesti. Liikeideana on, että ostetaan sähköä verkosta silloin, kun sitä on edullisesti saatavilla, ladataan varastoon odottamaan niukkuusaikoja, jolloin sitten varastoa purkamalla tuotetaan sähköä paikallisesti. Tämä puolestaan riippuu varastointiteknologian kustannuksista, mutta monia lupaavia ratkaisuja on tiedossa. Talouden kannalta kuitenkin virtuaalinen tuotanto eli kulutusjousto on usein kannattavampi ratkaisu. Valitettavasti Suomessa erityisesti kuluttajasektorilla on sähkön käyttö mennyt viime vuosikymmeninä entistä pöhkömpään suuntaan asuntojen lämmityksen osalta. Edes täyssähköautojen yleistyminen ei kompensoi kehitystä likimainkaan riittävästi.