Lokakuussa 2025 kirjoittelin:
Valoo on kovasti tulossa, ovat kaivaneet vissiin puoli kaupunkia tänä vuonna.
Tilausvahvistuksen sain 17.3.2024, tontille kaivoivat putken ja asensivat kuitumuuntimen sisälle 29.4.2025. Runkokaivuulle tiekunta antoi luvan 2024 ja kerran jo näkyi runkoputkea tien päässä kela, mutta se vietiin pois. Kylällä on puolen kilometrin varrella kolme kiinteistöä odottamassa valaistumista kuitua pitkin, joten ei olla kaikkein kiinnostavin kohde. Oletettavasti tasaisen taulukon mukaan runkoputki saataneen 5/2026 ja kytkentä 6/2027 Valoonnopeudella.
17.4.2026 kirjoittelin:
Valoo on edellä aikataulusta. Runkoputket tuli tontin rajalle yhdistettynä tonttiputkeen 4/2026. Nyt odotellaan itse valokuidun puhallusta.
Kaivuuporukka teki hyvää ja siistiä jälkeä. Ojat tien varressa näyttää olevan paremmassa kunnossa kuin ennen. Liittymään tuli sepeliä peittämään kaivuujäljet. Annoin palautetta tekijöille. Totesivat, että kunnassa viime vuoden yhdeksästä kaivuuyrityksestä he saivat jonkun toisen kanssa kaivuuluvan tälle vuodelle.
25.4.2026:
Valoo tai tietenkin sen aliurakoitsija puhalsi kuitua 23.4.2026. Matkaa piti olla jakolootasta olla reilu 300 m. Urakoitsijalla oli 350 m kuitu jakolootan luona, mutta se meni taitteelle eivätkä uskaltaneet käyttää sitä. Talon luona olevalla ukolla oli autossaan 350 m, jonka vei jakolootan miehelle paineilmasyöttölaitteen luokse ja tuli takaisin. Valitettavasti se ei riittänyt ja matkaa oli sen verran, ettei tullut vetämällä pois. Hain kompuran ja mestari painoi pistoolin kanssa putkee painetta ja sillä lähti. Itse asiassa jossakin kohtaa kuitu alkoi tulla pelkän paineen avulla putkesta. Piti lähteä omiin menoihin, mutta lupasivat hakea pitemmän kuidun. Siinä ei kuulemma ollut toisessa päässä liitintä tms., joten kuituhitsaaja saisi siitä lisähommaa. Hitsaajan kerrottiin tulevan Vapun jälkeen.
Pisin matka, mitä olivat puhaltaneet oli 750 m. Oli jossakin vaiheessa tökännyt, mutta syöttölaite yrittää muutaman kerran ja oli päässyt ilmeisesti jonkin jatkoksen ohi. Tonttiputken asentajat laittoivat kuituliitosboksin talon sokkeliin ulkopuolelle valmiin reiän kohtaan. Siihen oli jäänyt 15 mm kupariputki, kun pihavesi on joskus poistettu. Sokkelin sisäpuolelle kellarikerrokseen tuli Nokia ONT XS-010X-R, josta on puolen metrin kuitupätkä kupariputkessa sokkelin läpi. Nokian boksista vetelen cat-6:n RJ45-liittimin reitittimelle, kunhan valoa on kuidun päässä.