Yleistä autoilukeskustelua

Autonrenkaat on ollut yksi mikä on toiminut ja voi luottaa, että onko niissä tapahtunut jotakin vai onko T.Tulppu vai mikä ilmiö, mutta kun luokkaa 35 vuotta ollut ajossa 2-3 autoa ilman yhtään rengasrikkoa ja nyt parissa vuodessa 6kpl?

Mennyt uuteen uskoon näkökanta rengaskohtaisista paineantureista, nimittäin ei todellakaan noita olisi huomannut ennenkuin olisi todnäk ajanut rungon kaspaksi tai motarilla vaihtanut vasenta rengasta keskellä kaistaa.

Rengaskorjaamolta ei oikein millään saa selitystä miksi on vuotanut, muttei kuitenkaan koskaan vannevika eikä venttiilivika eli paikattu on. Kerran ollut naula ja kerran "vaan reikä", eli kun täällä paikoin metsäautotietä varsin karkealla murskeella niin varmaan siitä sitten mutta aina niitä ollut, muttei ole tietoa onko jompikumpi ollut pääsyyllinen. Pitää varmaan kohta hommata iso palju että voi analysoida itse missä on vuoto ja onko naula.
 
Ruuveja on ollut monessa autossa ja renkaassa parina viime vuonna. No onneksi ne on helppo paikata itse. Eikä yleensä tarvitse edes pyörää irroittaa autosta. Matopaikka vain paikoilleen ja vähän ilmaa lisää.

Paineanturit on kyllä hyvät, näkee heti jos alkaa tyhjenemään.
 
Matopaikka vain paikoilleen ja vähän ilmaa lisää.
Tuolle kamelinpaskallehan on nyt uusi, helpompikin kikka - kumiruuvi. Se on tuollainen kannaton, kumipintainen ruuvi, joka vaan ruuvataan ristipääruuvarilla siihen reikään, johon se sitten vulkanoituu kiinni. Halutessaan tietty voi laittaa tipan kumiliimaakin, mutta se ei ole välttämätöntä. Ja kun tuon ruuvaa hiukan siitä kumipinnasta sisään, niin ei ihan heti ainakaan naputa ajossa.

10-tire-repair-screw-in-rubber-plug-kit-10-pcs-natural-rubber-original-imahk8g6re3rbegw.jpeg
 
Paikkaako porukka MP:n renkaita? Siinä mennään vähän vaarallisille vesille, että itse olen suosilla laittanut uuden
 
Riippuu pyörästä. Jossain 125 kuutioisessa kestää ihan hyvin, isompaan sitten uutta rengasta. Eipä ole mulla tai pojilla hajonnut pyörän rengasta melkein 20 vuoteen. Autossa meni joskus 3 rengasta kuukauden sisään, aina oli ruuvi pystyssä (samanlainen).
 
Ruuvi renkaasta pois, mato paikalleen ja ajamaan radalle. Ainakin tonnisen kyydissä pysyi, en tiedä sitten tehokkaammista.. En nyt silkseihin laittaisi, mutta onneksi harvemmin raksapakut pääsee tiputtelemaan ruuveja radalle.
 
Sisäpuolinen paikka.
Tuo malli olisi ollut päivän pelastaja toissa vuonna kun ajoin mutkassa heitettyyn reunakiveen. Iski reikä renkaan sivuun ja jouduin paikkamaan rätillä, tietenkään ei ollut ihan tiivis. Kompuran voimin päästiin kotiin täyttäen joka viides kilsa
Ranskalaisissa autoissa ei ole vararengasta, vaan toimimaton räkä-liimapullo ja kompura

Todella kiva ajaa pikkuteitä kotiin kun moottoritielle ei ole asiaa silloin...
 
Paikkaako porukka MP:n renkaita? Siinä mennään vähän vaarallisille vesille, että itse olen suosilla laittanut uuden
Pikkasen riippuu missä kohtaa, isoko vaurio ja paljonko on sitä kulutettavaa rengasta vielä jäljellä. Mutta siis samalla tavalla se kamelinpaska hommansa hoitaa mp-renkaassa siinä missä autonkin.
 
Autonrenkaat on ollut yksi mikä on toiminut ja voi luottaa, että onko niissä tapahtunut jotakin vai onko T.Tulppu vai mikä ilmiö, mutta kun luokkaa 35 vuotta ollut ajossa 2-3 autoa ilman yhtään rengasrikkoa ja nyt parissa vuodessa 6kpl?

Ei kai se ole kuin vaan huonoa tuuria.. Vähän kuin se että äkkiä 10 peräkkäistä klaavaa tuntuu täysin mahdottomalta, mutta käytännössä ei.

Tietysti jos nykyinen auto menee ihan maagisen nätisti kaikki epätasaisuudet, sen voi ajaa tievaurioihin niin surutta että todennäköisyys rengasrikkoon kasvaa, mutta eihän rengas ruuvia/naulaa kestä.
 
Se on se kuuluisa Murphyn laki, vuosia ilman rengasrikkoja ja kun sitten laittoi ihan uudet renkaat alle niin parin kk sisään 2 kertaa naula renkaassa :prkl:
 
Yllätystieto bensakriisistä: Hallitus pohtii, saako sähköautoilija maksaa​

Polttoaineiden hinnat ovat kohonneet. Hallitus neuvottelee paketista kansalaisten ja yritysten tilanteen helpottamiseksi. Esillä neuvotteluissa on myös sähköautojen verotuksen korottaminen.
 
Olihan ikiajat, että halvempi diesel kostettiin dieselverona, niin miksei sopisi nykyäänkin, jos halvalla sähköllä ajelee. Nyt kun katselee diesel vs bensa niin ei voi kuin ihmetellä miksi pitää vähemmän co2:ta tupruttavasta eli paremmalla hyötysuhteella toimivasta dieselistä maksaa vuosittaista veroa hitosti enemmän kuin bensalla.
 
Koska ne kiisselin pienhiukkaspäästöt ovat paljon bensaa isommat, ja huomattavasti hiilidioksidia haitallisemmat.
 
Ylläri että persut ovat tuollaista sähkiksen omistamisen rankaisua ajamassa. Kuulostaa enemmän demarien teemalta, kurjistetaan kaikkien elämää.
Toisaalta km-korvauksen korottaminen hyvä asia, mutta valitettavasti siitä ei uutisoida noin isosti.

Edit: sähköpadoilta kun poistetaan se sähköverohuojennus, niin saisi enemmän valtio veroeuroja jolla paikata taloutta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylläri että persut ovat tuollaista sähkiksen omistamisen rankaisua ajamassa. Kuulostaa enemmän demarien teemalta, kurjistetaan kaikkien elämää.
Kyllä minä näen hyvänä että kurjuutta jaetaan myös ylempiin tuloluokkiin.
Toisaalta km-korvauksen korottaminen hyvä asia, mutta valitettavasti siitä ei uutisoida noin isosti.
Ei ole minusta uutisoitu ollenkaan. Mitä ne uudet km vähennykset on?
 
Kyllä minä näen hyvänä että kurjuutta jaetaan myös ylempiin tuloluokkiin.

Ei ole minusta uutisoitu ollenkaan. Mitä ne uudet km vähennykset on?
Ei sähkisten omistajat kuulu automaattisesti mihinkään ylempiin tuloluokkiin. Niitä löytyy niin eläkeläisiltä kuin duunareilta.
Oli eräässä uutisjutussa jossa oli mainittu sähkisten verotuksen koventamista, että myös km-korvausten tasojen korotukset olleet tapetilla.
 
Kyllä minä näen hyvänä että kurjuutta jaetaan myös ylempiin tuloluokkiin.
Jotta tuo toteutuisi, pitäisi ne lisämaksut jotenkin kyetä kohdistamaan sinne kalliimman pään sähkiksiin s.e. paitsi niiden hankinta, mutta myös omistaminen ja/tai käyttäminen olisi kalliimpaa, sillä noita 100k€ pelejä ei tosiaan hanki kuin se pikkasen leveämpää patonkia nauttiva, kun näitä edukkaamman pään 30k€ sähkiksiä alkaa jo olemaan ihan ns. taviksillakin.
 
Kun isojen ja kalliiden hankintaan ei olisi mitään päästöperustetta tai muuta, niin kysymykseksi nousee sitten taas se, että miksi juuri auto olisi sellainen, jossa paremmin tienaava pitää vielä lisäksi rangaista. 50 tonnia vs 100 tonnia maksavia autoja ostavien välillä se paremmin tienaava tilittää jo 12500 euroa alvia valtiolle enemmän ostostaan. Varmaan 3 vuoden välein. Eikö se jo riitä. Se köyhä ei edes tajua millaisia summia ne äveriäämmät tilittää valtiolle ihan tuosta vaan alvina.

Toinen ongelma on se, että isommat ja kalliimmat autot johonkin rahaan saakka on vain perheautoja, perheiden rankaiseminen ei ole myöskään kovin fiksua. esim. nyt kaikki 7-paikkaiset, joiden hinta menee aika pitkäksi jo.
 
Niitä useampipaikkaisia autoja ostetaan perhekäytöön käytettyinä ja uudemmat/sporttisemmat/... ovat jälleen ns. parempiosaisten hankintoja kun siinä hankinnassa alkaa painamaan pelkästään sen perheen liikuttelukykyjen lisäksi ihan toisetkin arvot. Esim. Kia PV5 on yksi varsin hyvä esimerkki tälläisestä hiukan edullisemmasta 7-paikkaisesta patteriautosta (alk. 40k€), kun taasen vaikkapa EV9 GT on ihan samalla tavalla 7-paikkainen sekin, mutta hintaluokka vaan on pikkasen toinen (alk. 93k€). Jos ajatellaan mihin mahtuu ja mikä pystyy, olisi tuo PV5 se selkein vaihtoehto perheelliselle, mutta kun sille paremmin tienaavalle ei tuollainenn "paku" kelpaa, johan sille kaveritkin nauraisi klubilla, niin hän mieluummin valitsee silloin EV9, eikös. No molemmat toki maksavat siitä hankinnastaan mm. ALV 25.5% ja koska tuo EV9 on PV5 yli 2x kalliimpi, hän maksaa myös veroja tällöin €-määräisesti enemmän.

Vaan pitäisikö tuohon tuoda jokin kateusveron lisäkomponentti, joka olisi riippuvainen esim. sen auton hinnasta. Jos nyt esim. PV5 maksaisi tätä uutta veroa 5% arvostaan, niin EV9 maksaisi sitä jo vaikkapa 20% jne. Eli jos kerran on sitä liitua hommata kalliimpi auto, niin tehdään siitä näin sitten vielä entistäkin kalliimpi veroeurojen lisäämiseksi kun kerran hänellä näyttää olevan sitä mistä ottaa.

No huomasit varmaan myös mitä nimitystä tästä lisäkomonentista käytin, joka kenties kertonee sen oman kantani tälläiseen lisämaksuun.
 
Suomessahan oli ennen omaisuusvero. Jotenkin erikoista, että siitä on luovuttu, mutta kuitenkin joillain tahoilla on kova hinku pyrkiä verottamaan omistamista.

Ajoneuvovero on jo oikeastaan nykyään puhtaasti omaisuusvero, koska se kohdistuu omistukseen eikä käyttöön/päästöihin, vaikka tietysti siltä voi välttyä pitämällä autoa seisonnassa.

Veneitä on haluttu myös verolle.

Kiinteistövero on myös omaisuusveroa.

Hyvätuloisilla on tietysti varaa maksaa kaikesta enemmän. Mikä idea on verottaa juuri noita autoja ja kiinteistöjä?

Sinänsä oma ajatusmaailma veroista on muuttunut iän myötä eli maksan ihan mielelläni veroja ja ei haittaisi, vaikka tuloveroja nostettaisiin. Ennemmin niin kuin hyvinvointiyhteiskunnan alasajo, jota on jo ikävän paljon tapahtunut.
 
Mikä idea on verottaa juuri noita autoja ja kiinteistöjä?
Ekonomistithan pitävät kiinteistöveroja juuri oivallisimpina verotusmuotoina. Niitä on vaikea kiertää ja ovat omaisuuden muoto, johon ns. laiska raha suuressa määrin kasautuu. Uutta tonttimaatakaan ei synny. Suomessa sairaassa purkamis- ja uudelleenrakentamisympäristössä tapahtuva slummiutumiskehitys toki matkan varrella näyttää kehittävän uutta rakennusalaa ja -tilavuutta (ts. verotettavaa), kunnes suurimmalla osalla alueista rakentamisinto kääntää arvonnousun laskevalle käyrälle.

Muunlaisen ja erityisen uutta luovan omaisuuden verottaminen vain on osoittautunut vaikeaksi. Suomessa tosin on pantu vielä paremmaksi ja aikojen kuluessa tiukennettu omaisuudenluovutusverotusta niin, että omaisuuden sijasta myös valtion aiheuttamasta inflaatiosta kannetaan sattumanvaraista kovaa veroa vaiheessa, kun omaisuusjärjestelyitä mistä syystä tahansa järkiperäistää, vaikkei asiassa edes välirahaa liikkuisi. Vain omassa käytössä oleva omistusasunto saa tässä suhteessa vapautuksen. Toki lahja- ja perintöverotuksen kohdallakin on vastaavassa tilanteessa huomattavia huojennuksia.
 
Olihan ikiajat, että halvempi diesel kostettiin dieselverona, niin miksei sopisi nykyäänkin, jos halvalla sähköllä ajelee. Nyt kun katselee diesel vs bensa niin ei voi kuin ihmetellä miksi pitää vähemmän co2:ta tupruttavasta eli paremmalla hyötysuhteella toimivasta dieselistä maksaa vuosittaista veroa hitosti enemmän kuin bensalla.
Siis onhan tuo edelleenkin, dieselöljyn bensiiniä pienemmän valmisteveron vastineeksi joutuu maksamaan käyttövoimaveroa.

Tosin jos dieselin valmistevero on n. 5snt/kwh ja bensan jotain 8, niin sähkön "valmistevero" on vain 2,3snt/kwh.

Eiköhän tuokin virhe aikanaan korjata.

Koska ne kiisselin pienhiukkaspäästöt ovat paljon bensaa isommat, ja huomattavasti hiilidioksidia haitallisemmat.

No käytännössähän pienhiukkaset ovat enää vain vanhojen autojen synti.

Tai miksi uudempienkin, jos sieltä on putkesta jotain deletoitu, ihan polttoaineesta riippumatta. Suora suihkutus palotilaan tuottaa hiukkasia.
 
Vaihdoin viikko sitten mopoon öljyt ja ikäväkseni huomasin, että täyttökorkin alla oli vahva kermakerros. Myös yhden tyhjennystulpan pinnassa oli kermaa ja kyseisestä tyhjennysreiästä myös oljyssä sitä vähän näkyi. Kahdessa muussa tyhjennystulpassa tai niistä tulleessa öljyssä ei ollut.

Isompi yllätys oli, että öljynvaihdon jälkeen oli uusilla öljyilla heti taas kermaa ihan yhtä pahasti täyttökorkin alla. Tuo on öljyjähdytteinen ja on aivan saakelin kuuma koko lohko jo 5km ajon jälkeen eli omakohtaisen autoepisodin yhteydessä nimenomaan olen ajatellut ettei lyhytajo mitään haittaa ko. mopossa.

Lenkit mitä tuon ölynvaihdon jälkeen ovat olleet olivat 4x15km ja tuon seurauksena siis kerma.

Luulisin, että tällaisessa määrin jo öljyn voitelevuus aikuisten oikeasti kärsii ja laakerit sippaisivat jo. Tämä vaan on vastaavaa käyttöä nähnyt jo 20 vuotta. Olen aika varma, ettei kermaa aiemmin ole ollut täyttökorkissa ja varmasti ei tyhjennystulpissa ja yleensä tyhjennän suht puhtaaseen astiaan, niin olisin nähnyt jos joukossa kermaa.

Eihän tuota kermaa voi täyttökorkkin jotenkin ilmaantua, kun mopo seisoo syyssymuisessa autokatoksessa ajamatta muutaman päivän? Eli ettei itse ajossa käytännössä ole vaan ilmenee seisoessa (hmmm kysmyksen logiikka kyllä vähän ontuu, mutta kysytään nyt)
 
Juuri ajattelin, että pitää moottorin huohotus tarkastaa tuosta keväällä (juuri laitoin talviteloille), mutta muistaakseni on kokolailla suora letku ulos ja taisi joku purkki olla matkalla. Kai tuo on kuivasumppu, nyt ei muistakaan heti.

En ole korkkia kokeillut ajon jälkeen, mutta kun tuo koko kapine on hiton kuuma, niin veikkaan että korkki on tyyliin 80 asteinen pienen ajon jälkeen. Tosiaan öljy/ilmajäähdytteinen eikä ollenkaan coolantkiertoa. Korkissa itsessään ei ole huohotusreikää.
 
Tosiaan öljy/ilmajäähdytteinen eikä ollenkaan coolantkiertoa.
No mitä sillä jäähdytysnesteellä, aivan turha keksintö ja vaan lisää vaivaa, sekä potentiaalisia vikakohteita ;)

Oli muuten eilen illalla eka kerta kun +5 asteessa starttasin ja pikkasen oli jännää miten tuo boxeri oikein lämpiää, ajovima kun nyt kuitenkin jo näissä lämpötiloissa jäähdyttää aika tehokkaasti, mutta niin se vaan nosti lämpönsä ihan tavalliseen tahtiin. Ja kahvalämppäreistäkin riitti vielä 1-teho ihan hienosti. Huomen illalla olisi taas suunnitelmissa sellainen vajaat 100km pimeäajoa peurojen seassa. I like it!

T: BMW R1200ST -05
 
Koska ne kiisselin pienhiukkaspäästöt ovat paljon bensaa isommat, ja huomattavasti hiilidioksidia haitallisemmat.
Tässäkin asiassa bensat ja dieselit ovat lähentyneet toisiaan. Dieselit ovat puhdistuneet huomattavasti, ja bensoista on alkanut tulla myös pienhiukkaspäästöja suoraruiskutuksen takia. Ostettu diesel ei tosin tiedä missä autossa sitä poltetaan, mutta väittämäsi ei enää pidä paikkansa uudemmissa autoissa.
 
Uudemmat Euro6 dieselit on kyllä todella puhtaita, pakokaasua ei haista ollenkaan ja pakoputken pää on ihan puhdas, ei sormeen jää pyyhkäisemällä mitään, hiukkasloukku toimii. Monien mielikuva dieselistä on vaan jossain vanhoissa busseissa joiden perässä tulee musta nokipilvi.
 
Ihan kiva niin kauan kuin kusilaitteet yms. toimivat, mutta ihan liikaa liikenteessä silti edelleen näkee niitä "voimasavuja" puskevia louskuttimiakin.

Edit. Sattuipa sopivasti vastaan EURO6-ihanuudesta klippi, näitähän on YouTube pullollaan:
 
Viimeksi muokattu:
No mitä sillä jäähdytysnesteellä, aivan turha keksintö ja vaan lisää vaivaa, sekä potentiaalisia vikakohteita ;)

Oli muuten eilen illalla eka kerta kun +5 asteessa starttasin ja pikkasen oli jännää miten tuo boxeri oikein lämpiää, ajovima kun nyt kuitenkin jo näissä lämpötiloissa jäähdyttää aika tehokkaasti, mutta niin se vaan nosti lämpönsä ihan tavalliseen tahtiin. Ja kahvalämppäreistäkin riitti vielä 1-teho ihan hienosti. Huomen illalla olisi taas suunnitelmissa sellainen vajaat 100km pimeäajoa peurojen seassa. I like it!

T: BMW R1200ST -05
Jos ajat näillä keleillä jonkin lyhytajon, niin katso onko täyttökorkin alla mitään epämääräistä.

Ps En tiedä tuleeko se sinne/öljyyn jo yhdestä lyhytajosta vai tarviiko enemmän jotta kertyy. No tässä nyt se tieto että 4x15km ja kertyi pahasti
 
Jos ajat näillä keleillä jonkin lyhytajon, niin katso onko täyttökorkin alla mitään epämääräistä.
Tänään chekkasin tuon täyttökorkin ja niin oli puhtoisen musta molemmin puolin, ei jälkeäkään mistään kosteuden majoneeseista. Samalla lisäsin tilkkasen liukastetta, kun tänään olisi tarkoitus vetää kerhon se ns. kauden viimeinen vajaat 100km iltarundi. Oli tuo pinta tarkastusikkunassa pudonnut alle lasin 1/2 välin, niin takaisin 1/2 väliin sen pari desiä mitä lie. Kohtahan ne on tarkoitus vaihtaa jo ihan kokonaan talviseisontaa varten, uusi filsu ja öljytörppö jo tallissa odottelee. Tai no nythän tuo törppö tuli jo korkattua, mutta...
 
voihan pimpeli pom vanhaa autoa katsastuttettiin 12 vuotta vanha. Samassa hallissa istuttiin ja venattiin , katsastus mies tuli totesi jarruputki poikki , joku kumi ilmeisesti vetarin myös paskana ynm. . Saa ajaa korjaamolle, punanen ajokieltolappu. Katsastus henkilö sanoi siinä samalla käsijarru kyllä pitää. Samalla hetkellä kylläkin korvien välissä saatanallinen sekameteli miten toimia, saman merkin huolto ja myynti 200 metrin päässä risteävän tien toisella puolella siis sinne, risteys lähenee ei jarruja , jarrupoljin lattiaan ja monta kertaa , ai se sanoi jotain kässäristä joo pysähty eri jännää vaimonkin mielestä . Uutta ostamaan sama merkki sama malli mutta uusi ja joku v...n hybridi. voi perkele kaiken mailman höpötystä ja englanniksi, ja näyttö englanniksi, ei suomenkielistä ohjekirjaa mihinkään, myyjä sanoi kato netistä, voi perkele, kaistavahtia peräänajovahtia ynm. Vanhassa oli kolme hälyääntä turvavyö, oviauki / luukku, valot jäi päälle, tässä uudessa tuhat +1 ja ratti tärisee ynm. vai v....u edistystä rengas paine valo vilkkuu kun ajaa tallista ulos voi perkele vai kehitystä, pitäiskö laittaa otsikoksi että vanhuksilta vietiin ajohalut / taito
 
No olisihan sinne voinut korjauttaa vaan sen jarruputken ja vetarin kuminkin..?
 
no ihminen ja auto tuppaa olemaan et ne alkaa lahoamaan / hajoamaan vanhetessaan yhen paikan kun saa remppattua niin toinen paikka pettää. niin sanotusti tulee käyttötunnit täyteen . juu myönnän olishan se korjauttaminen ollut viisainta kun muuten oli luotettava ja ehjä auto mutta se tupla romutuspalkkio houkutti / koukutti vaihtamaan uuteen
 
Takaisin
Ylös Bottom