Minkälaista pörssisähkön hintatasoa ajattelit, kun tuota ylläolevaa kirjoitit?
Olkiluodon osakkaitahan on erikseen vanhoille ja uudelle kolmoslaitokselle, kaikki osakkaat eivät ole mukana kaikissa reaktoreissa. Vanhojen reaktorien kulut on haukuttu kauan sitten, joten niillä varmasti tienaa jo hyvin. Tosin nekin kulut on pitänyt joskus maksaa, eli vaikka nykyisin sähkö on ehkä naurettavan halpaa, niin aina se ei sitä ole ollut.
Kolmosreaktorin omakustannehinta pyörinee jossain 5-6 c/kWh (ALV:n kanssa), joten pörssihinta saa olla aika korkea, jotta siitä suurin osa olisi voittoa.
Pohjolan Voima (PVO) tuotti vesivoimalla sähköä 2,0 terawattituntia (TWh) vuonna 2025, mikä oli 11,9 prosenttia yhtiön sähköstä.
Sähkön omakustannushinta sille on reilun 1 sentin per kWh.
Siinä on voittomarginaali omistajan kannalta "kohdillaan" vaikka esimerkiksi Olkiluoto kolmosen osakesarjan sähköosuudessa se voitto-osuus jää pienemmäksi.
Loviisan Fortumin vanhojen ydinvoimaloiden sähkön omakustannushinta on viimeksi auki lasketuissa luvuissa noin 1,7 senttiä kWh. Niitä lukuja näin tuossa kymmenisen vuotta sitten. Lienee noussut siitä inflaation myötä, mutta niisskin se voitto-osuus on huima. Jollain rikollisten asekaupalla ja huumekaupalla pääsee kenties samoihin voittomarginaaleihin.
Olkiluoto 1&2 voimaloiden omakustannushinnasta ei ole tietoa, mutta eiköhän se ole samalla hehtaarilla Loviisin atomimiilujen kanssa.
Datakeskusten myötä kun kun sähkön kulutus nousee Suomessa, niin tarvitaan uutta sähköntuotantokapasiteettia. Uuden tasaisesti tuottavan sähköntuotannon omakustannushinta taitaa pyöriä päälle 10 sentissä kWh, niin sähköpörssin hintataso määräytyy sen mukaan.
Kenties Suomeen pitää rakentaa myös jotain kaasuturbiinivoimaa tuottamaan sähköä silloin kun aurinko ei paista ja tuulivoimalat eivät pyöri. Hinta per kWh lienee kova niille tunneille kun se tuottaa sähköä.
Vesivoimaa ei Suomessa voi oikein lisätä millään kun sen Suomessa tuotetun vesivoiman osuus on luokkaa 10-14 prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja sen saavuttamiseksi 90 prosenttia Suomen virtavesistä ja koskista on uhrattu vesivoimayhtiön edun nimissä. Jäljellä olevien koskien ja virtavesien osuus on hyvin hyvin marginaalinen Suomen sähköntuotannon kannalta, mutta luontoarvojen ja lohikantojen kannalta korvaamaton.
Norjaan Suomea ei kannata verrata tuossa vesivoimassa, koska Norjassa sataa 2–2,5 kertaa enemmän kuin Suomessa ja jos vertaillaan maiden sateisimpia alueita, ero on lähes viisinkertainen. Lisäksi korkeuserot ovat noin kymmenkertaiset Suomeen verrattuna. Jokainen fysiikan alkeet ja vesivoimalan toimintaperiaatteen ymmärtävä osaa hahmottaa noista sen miksi Norja on vesivoiman jättiläinen ja Suomi höyhensarjalainen.