Bio-jätteen lajittelu

Husky

Hyperaktiivi
Kompostissa lämpömittari sanonut 8 astetta viime päivinä.

Muutaman asteen ulkolämpötilan yläpuolella, että meinaako tuo että pöhisee jo?
 

katve

Aktiivinen jäsen
Jos talven alkaessa pytty on alle puolivälin, eli sata litraa jäljellä, niin ihan sama jäätyykö vai ei. Se mitä kahdelta ihmiseltä ja kahdelta koiralta jää, mahtuu sinne kyllä. Viime kevään poikkeusta lukuunottamatta se lähtee yleensä jo maaliskuun auringossa käyntiin ja romahtaa alas.
Tätä pohdiskelen kanssa kun ihmiset tuskailee kompostorien kanssa talvella. Ehkä taloudet ovat niin suuria ja syödään terveellisesti eli tulee kasvisten kuoria todella paljon. Omassa taloudessa ehtii jo kuivuakin aika pieneksi jos muutaman päivän välein purnukassa kompostiin, ainakin talvella kun kuiva ilma. Näin ollen komposti saanut elää talvella miten itse taitaa. Voi olla että meillä syödään myös enemmän väärin eli eineksiä ym joiden pakkauksia sitten muovivirtana roudataan kaupan pihalle vaihtoehtoisesti
 

katve

Aktiivinen jäsen
Suomessa on poltolaitoksista ylikapasiteettia mutta ongellma on kierrätystavoitteet mistä tulee penaltia jos muovia poltetaan paljona. Kerättyä muovia ei siis kannata polttaa rahallisesti ja jos muvi jätetään sekajätteeksi niin sen poltosta joutuu maksamaan. Näin olen lukemani sisäistänyt. Vantaalla aloitti myrkylisen vaarallisen jätteen laitos joka on Suomen mittakaavassa toinen laautuaan. Mysö myrkyllisen vaarallisen jätteen poltolaitoksista on ylikapasiteetia ja jätettä joutuu todenäköisesti tuomaan ulkomailta.
Onko vaarallisen ylikapasiteettia? Vielä joku aika sitten suomalaisten jumalmateriaali eli kyllästetty puu roudattiin Saksaan ongelmajätelaitokseen poltettavaksi. Onkohan tilanne muuttunut? (Määrät ovat tod.näk. vähentyneet koska ei saa enää ilmaiseksi viedä joten olen havainnut että isännät pätkivät ja polttavat lämmöksi joka taas järjen jättiläisten hommaa mutta sellaista se on)
 

puuteknikko

Vakionaama
Kompostissa lämpömittari sanonut 8 astetta viime päivinä.

Muutaman asteen ulkolämpötilan yläpuolella, että meinaako tuo että pöhisee jo?
Viikonloppuna kurkkasin talven jäljiltä pyttyyn ja pinta oli laskenut huomattavasti, eli kyllä se pöhisee. Lämpömittari on vaan rikki, näyttää pysyvästi yli 30C ;D
 

ErkkiXC

Jäsen
Kompostissa lämpömittari sanonut 8 astetta viime päivinä.

Muutaman asteen ulkolämpötilan yläpuolella, että meinaako tuo että pöhisee jo?
Tuskinpa vielä. Meillä on tuo Aerobinin 400-litrasen mittari ollut nyt jo pari viikkoa n 40-50°C lukemissa ja pinta laskenut talven jäljiltä parikymmentä senttiä, höyry nousee kun kannen avaa eli prosessi on kovasti jo käynnissä. Koko talvi sitä on täytetty normaalisti.
 

Husky

Hyperaktiivi
Täällä ei ikinä höyryä, mutta johonkin tavara katoaa silti.
En ole ennen mitannut lämpöjä, mutta kai jotakin pakko tapahtua jos on ulkoilmaa lämpimämpi
 

kkk

Aktiivinen jäsen
Tuo kuvassa mitattu, kun nollakelejä oli ollut kauemmin pitkän pakkasjakson jälkeen (komposti suurimmaksi osaksi oli jäässä, keskellä pieni sula alue, minne tyhjentelin huoneenlämpöistä tavaraa) ja oli tavaraa kertynyt täyteen, maksimi oli jossain yli 60, rupes hirvittämään. Nyt jotain 35-40C.
1775590563272.png
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Talven jäljiltä näyttänyt kompostori jo olevan sulana. Tällä viikolla kun kävin kippaamassa jätettä sekaan, niin vähän pinnasta kuohasin talikolla ja siellähän on mustia pikkumuurahaisia kuhisemalla, eli sieltä löytäneet hyvän pesän.

Googlelta nopeasti kysyin, ja tuo olisi merkki liian kuivasta kompostista. Jännä, kun yleensä se on ollut enemmänkin liian märkä ainakin pohjalta. Pitäsköhän sinne laskea luomu-ureaa.. Mun puolesta saavat siellä kyllä oleskella muuten.
 
Back
Ylös Bottom