Datakeskukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fraatti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Talouselämä uutisoi eilen mm.

Maisematyölupaa ei siis ole vieläkään myönnetty kunnan taholta mutta voihan sitä silti kirjoitella mikä kaikki on "mahdollista"...
"Kyseisen säännöksen mukaisesti" tarkoittanee nimenomaan sitä että on mahdollista kunhan edellytykset täyttyvät ja ne eivät täyttyneet.
Muhoksen kunnan raennusvalvontaviranomaisen - olkoon sitten herra Airaksinen tai joku muu - viesti on aivan kuin Googlen sanelema siten että sen voi tulkita luvaksi vaikkei lupaa olekaan annettu.
Tuo kuvaa hyvin, millaista sekoilua tämä on. Lait ovat epämääräisiä (ei ole selvää, missä on stoppi, mitä ei saa ylittää ja kuka päättää tästäkin ja onko tuo rikos vai suositus). Lakipuoli on sitten pienen kunnan vastuulla, eivätkä nuokaan tiedä aivan tarkkaan, mihin asti voi joustaa missäkin kohdassa ja mitä laki heiltäkin edellyttää. Valtion pitäisi hoitaa tuollaiset asiat suoraan, niin menisivät oikein (mutta tuokaan ei yleensä kelpaa paikallisille).

EU:han on luonut kaivoksille jonkinlaisen ohituskaistan, joka vapauttaa vastaavista ympäristöasioista, kunhan maasta on tarkoitus kaivaa riittävän himoittuja materiaaleja. Suomalaiset ympäristönsuojeluliobbarit sitten vaativat muutoksia Suomen osalta tuohon EU-säännöstöön (näin ymmärsin Ylen aamu-tv:ssä esitetyt kommentit).
 

Tuossa fortumin ajatuksia datakeskusten työllistävyydestä ja muustakin.

Fortumille datakeskukset Suomessa ovat lottovoittoa kertaa tuhat kun sähkön hinta nousee sen 30 prosenttia.
 
En osaa sanoa että mikä on oikein. Tässä lähteet mistä on otettu.

**Googlen Haminan datakeskuksen teho: 80 vai 384 MW?**

Googlen datakeskus toimii entisen paperitehtaan tontilla, ja sen paperitehtaan sähkönkulutus oli suuruusluokkaa noin 100 MW. Sähköä sinne syötti yksi 110 kV tuplalinja, jossa on kaksi köyttä per vaihe. Paperitehtaan sähkönsyöttö riitti Googlelle alkuun, mutta noin 5-10 vuotta sitten sinne rakennettiin toinen 2 x 110 kV syöttö, jossa on kolme köyttä per vaihe. Tällä hetkellä rakennetaan jo kolmatta 2 x 110 kV syöttöä, jossa toisen linjan lailla tulee olemaan kolme köyttä per vaihe.

Jos oletetaan, että Summan paperitehdas otti sähköä "linjat punaisena", eli kapasiteetin rajoilla, niin voidaan laskea, että tällä hetkellä Googlen syötön kapasiteetti on noin 250 MW (vanha 100 MW + uuden linjan 150 MW). Todellisuudessa siellä lienee kuitenkin ollut paperitehtaankin aikoina vielä varaa lisäkulutukselle, joten luku on mitä todennäköisimmin selvästi enemmän kuin 250 MW.

Google rakentaa Haminaan parhaillaan kahdeksatta konesalia, jonka käyttöönotto varmasti vaatii tuon rakenteilla olevan kolmannen sähkönsyötön valmistumisen. Ei tuollaista syöttölinjaa hirveän paljon etukäteen rakenneta, ihan vaan huvin vuoksi. Uusi linja on noin 15 km pitkä, ja Fingrid on rakennuttanut sen alkupäähän täysin uuden sähköaseman.

Edellä oleva päättely ei vaadi mitään tietoa itse Googlen keskusten sähkötehoista. Mutta kuten jo edellä totesin, henkilö joka on itse tuolla työskennellyt, on kertonut nuo aiemmin laittamani teholukemat. Uskon niihin aika paljon enemmän, kuin johonkin tekoälyn kasaan raapimaan yhteenvetoon julkisuudessa olleista spekulaatioista.
 
Mitä tuo tarkoittaa, eikös se linja ole kolmivaiheinen ja siinä kolme köyttä per vaihe? Onko siinä kolme kolmivaiheista syöttökaapelia?
Kaiketi kolme vaihetta avojohtona ja kussakin vaiheessa 3 rinnakkaista johtoa kimputettuna (köysiä ei kaiketi voi vetää kiinni toisiinsa jo ripustuksissa ja ripustusten välissä muutoin aiheutuvien sään seurausilmiöiden takia eikä tuo olisi jäähdytyksen tai sähköteknisestikään yhtä edullista kuin erillisen irralliset köydet niputettuna erilleen?).
 
  • Tykkää
Reaktiot: tet
Näissä johdoissa on siis eristeet ja sitten kierretty köydeksi.
Joskus kysyin sähkömieheltä voisiko suuremman kaapelin pinta-alan korvata kahdella rinnakkaisella pienemmällä. Ei ole kuulemma sallittua.

Kyse ei ole kaapeleista, vaan normaalista avojohdosta. Eli paljaista alumiiniköysistä, joita on kolme jokaisessa vaiheessa. Köydet on kiinnitetty toisiinsa tasaisin välimatkoin olevilla spacereillä.

1791970115814.webp
 
Näissä johdoissa on siis eristeet ja sitten kierretty köydeksi.
Ei ole eristeitä, vaan avojohtimille sellainen metallinen yhdistetanko, joka sitoo kaksi rinnakkaista johdinta yhteen erilleen toisistaan. Johtimet ovat niin lähellä toisiiaan, että eristeväli ei riittäisi. Sähkön kulku tuon yhdistinkiskon kautta ei kuitenkaan ole oleellista. Ripustetanko on tyypillisesti vaiheen eristimen yhteydessä, mutta välistä niitä näkee pylväiden välissäkin tilanteesta riippuen.
 
Tekoäly kertoi miksi kolme johtoa on erillisinä parempi.
.
Yhden vaiheen viemistä useammalla rinnakkaisella johtimella (kaapelilla) kutsutaan nippujohtimeksi (engl. bundled conductor). Kyseessä on sähkötekninen ratkaisu, jolla on useita suuria hyötyjä voimansiirrossa. [1, 2, 3]
Kun 110 kilovoltin (kV) (tai sitä korkeammassa) avolinjassa käytetään kolmea johdinta yhtä vaihetta kohden, syynä ovat seuraavat tekijät:

1. Koronahäviöiden ja sähkömagneettisten häiriöiden vähentäminen
Kun jännite nousee erittäin korkeaksi, yksittäisen ohuen johtimen pinnalla oleva sähkökenttä kasvaa niin voimakkaaksi, että se alkaa ionisoida ympäröivää ilmaa. Ilmiötä kutsutaan koronailmiöksi. Korona aiheuttaa: [1, 2]
  • Jatkuvaa tehohäviötä (sähköä "valuu" ilmaan).
  • Häiritsevää sähköistä surinaa tai ritinää.
  • Radio- ja televisiotaajuuksien häiriöitä. [1, 2, 3, 4]
Kun yksi vaihe jaetaan kolmeen erilliseen, välikappaleilla toisistaan irti pidettyyn johtimeen, johdinryhmä toimii sähköisesti ikään kuin yksi erittäin paksu, "ontto" johdin. Tämä pienentää sähkökentän voimakkuutta johtimien pinnalla, mikä vähentää koronahäviöt ja häiriöt minimiin. [1, 2, 3]

2. Siirtokapasiteetin kasvattaminen ja parempi jäähdytys
Yksi paksu kaapeli lämpenee huomattavasti enemmän kuin kolme ohuempaa johdinta, joilla on sama yhteinen poikkipinta-ala.
  • Kolmella erillisellä johtimella on huomattavasti suurempi jäähdytyspinta-ala ulkoilmalle.
  • Koska viileämpi johdin johtaa sähköä paremmin ja kestää paremmin mekaanista rasitusta, linjassa voidaan siirtää huomattavasti enemmän tehoa (ampeerikapasiteetti kasvaa). [1, 2]

3. Linjan induktanssin pienentäminen
Vaiheen jakaminen nippujohtimeksi kasvattaa sen niin sanottua geometrista keskisädettä (GMR). Tästä seuraa kaksi tärkeää sähköteknistä hyötyä: [1, 2]
  • Linjan induktiivinen vastus (reaktanssi) pienenee.
  • Tämä vähentää jännitehäviöitä pitkällä matkalla, mikä parantaa verkon vakaudesta ja nostaa linjan luonnollista siirtotehoa. [1, 2, 3]

4. Mekaaninen kestävyys ja käsiteltävyys
Jos kolmen erillisen johtimen sijaan käytettäisiin yhtä halkaisijaltaan jättimäistä metallitankoa tai -kaapelia, se olisi äärimmäisen jäykkää, painavaa ja vaikeaa asentaa pylväisiin. Kolme ohuempaa johdinta ovat joustavampia ja ne jakavat myös tuuli- ja jääkuormia paremmin, kun ne on sidottu välikkeillä (spacers) vakaaksi nipun muotoiseksi kokonaisuudeksi
 
Googlen datakeskus toimii entisen paperitehtaan tontilla, ja sen paperitehtaan sähkönkulutus oli suuruusluokkaa noin 100 MW. Sähköä sinne syötti yksi 110 kV tuplalinja, jossa on kaksi köyttä per vaihe. Paperitehtaan sähkönsyöttö riitti Googlelle alkuun, mutta noin 5-10 vuotta sitten sinne rakennettiin toinen 2 x 110 kV syöttö, jossa on kolme köyttä per vaihe. Tällä hetkellä rakennetaan jo kolmatta 2 x 110 kV syöttöä, jossa toisen linjan lailla tulee olemaan kolme köyttä per vaihe.

Jos oletetaan, että Summan paperitehdas otti sähköä "linjat punaisena", eli kapasiteetin rajoilla, niin voidaan laskea, että tällä hetkellä Googlen syötön kapasiteetti on noin 250 MW (vanha 100 MW + uuden linjan 150 MW). Todellisuudessa siellä lienee kuitenkin ollut paperitehtaankin aikoina vielä varaa lisäkulutukselle, joten luku on mitä todennäköisimmin selvästi enemmän kuin 250 MW.

Google rakentaa Haminaan parhaillaan kahdeksatta konesalia, jonka käyttöönotto varmasti vaatii tuon rakenteilla olevan kolmannen sähkönsyötön valmistumisen. Ei tuollaista syöttölinjaa hirveän paljon etukäteen rakenneta, ihan vaan huvin vuoksi. Uusi linja on noin 15 km pitkä, ja Fingrid on rakennuttanut sen alkupäähän täysin uuden sähköaseman.

Edellä oleva päättely ei vaadi mitään tietoa itse Googlen keskusten sähkötehoista. Mutta kuten jo edellä totesin, henkilö joka on itse tuolla työskennellyt, on kertonut nuo aiemmin laittamani teholukemat. Uskon niihin aika paljon enemmän, kuin johonkin tekoälyn kasaan raapimaan yhteenvetoon julkisuudessa olleista spekulaatioista.
Jep, tiedot mihin aikaisempi arvio tehosta perustui oli tälläisestä julkaisusta peräisin. Ei muutakun sinne vaan mailia tutkijalle ja proffalle menemään että että asia on paremmin tiedossa. Toki tässä julkaisussa puhutaan tietysti menneisyydestä ja lisäksi väärässä hekin voivat olla.

1791980752411.webp
1791981138148.webp

1791981854191.webp
1791982061458.webp

Koko julkaisu löytyy täältä.

Tekoälli tuumi linjapohdinnoista näin.
1791982810434.webp

1791982880610.webp

Ja jos silmäään pistää sähköverotuki niin siinä on tarkoitettu tälläistä asiaa
1791982952789.webp
 
Viimeksi muokattu:
Voisiko esimerkiksi Haminan datakeskuksen työvoimatarpeen arvioitu määrä (500) selittyä jatkuvalla rakentamisella?
Jos jo aikaisemmin on todettu että on objektiivisia näkymyksiä ja sellaisia mitkä saattavat olla katsottu vihreiden lasien läpi niin ainakin minä uskon että kyse on juuri näistä "hiukan" pyöristellyistä luvuista.

Lyhyesti: Googlen luvut eivät ole keksittyjä, mutta ne ovat 4–5 kertaa yhtiön oma henkilöstö, koska niihin lasketaan alihankkijat ja usein myös rakentaminen. Tämä on sama linja kuin Metalla ja toimialajärjestöillä. Microsoft on ainoa iso toimija, joka ilmoittaa omat työntekijänsä.

Googlen ilmoitukset ja toteuma

  • Hamina:
    • Alussa luvattiin ainakin 50 työpaikkaa (Yle 10.9.2026). Vuonna 2019 puhuttiin “noin 4 300 työpaikasta vuodessa” (sis. rakentaminen ja kerrannaiset, toisen käden lähde), 2020 “400 vakituisesta” (MTV) ja 2026 “600 työpaikasta” (Yle 9.9.2026).
    • Toteuma: Googlen yhtiöllä Tuike Finlandilla oli 97 työntekijää 2021 ja 120 vuonna 2025. Tilastokeskuksen luvuista näkyy Haminassa noin 240 datakeskukseen liittyvää työpaikkaa [arvio].
  • Skien (Norja): Google ilmoitti 4 000 rakennustyöpaikkaa, kun kunta arvioi noin 1 000. Käytössä yhtiöllä on 43–74 henkeä, ja kunnan arvio valmiille keskukselle on 150.
  • Fredericia (Tanska): 2018 Google puhui “jopa 700 työpaikasta” palvelut mukaan lukien. Avajaisissa 2021 työntekijöitä ja alihankkijoita oli 150, ja Ingeniørenin mukaan nyt “vähän yli 100”.
  • Alankomaat: Googlen tilaama Deloitten raportti laskee 7 250 työpaikkaa, joista suoria noin 410. Kerroin on noin 17, koska rakennusurakoitsijat on luettu välillisiksi.
Ovatko ne realistisia?

  • Haminan 600 on uskottava vain, jos siihen luetaan vartijat, siivous, huolto ja todennäköisesti myös jatkuvan rakentamisen väki. Silloin sana “vakituinen” on harhaanjohtava.
  • Per MW 600 työpaikkaa on 4–7,5/MW (80–150 MW:lla), kun riippumattomat mittaukset paikan päällä työskentelevistä ovat 1–2,5/MW.
  • 4 300 ja 7 250 kaltaiset kokonaisluvut ovat tilattujen selvitysten bruttolukuja, joissa rakentaminen ja kerrannaiset ovat mukana. Ne eivät kuvaa pysyviä työpaikkoja.
  • Pienin liioittelu on Googlen tuoreessa luvussa “yksi halli noin sata työpaikkaa”. Se on lähellä toteutunutta, kun alihankkijat lasketaan mukaan.
Vertailu muihin intressiryhmiin

  • Meta: Luleå “300+” vs. 60 omaa, eli täsmälleen sama 5-kertainen ero kuin Googlella.
  • Toimiala (FDCA) ja Fortum: 8,3 ja 6,7 henkeä/MW kerrannaisineen, noin 2–3 kertaa riippumattomat arviot.
  • Kunnat ja poliitikot: liioittelevat eniten (Viborg 10 000 vs. noin 50). Kuntien virkamiesarviot (Skien 150) ovat sen sijaan osuneet.
  • Tanskan alajärjestö DDI on poikkeuksellisen maltillinen: 0,75–1,25/MW käytössä.
Googlen luvut ovat siis alan tyypillistä tasoa eivätkä poikkeuksellisen liioiteltuja
 
Koskahan kunnanjohtaja seuraa perässä?

Muhoksen rakennusvalvonnassa ei työskentele tällä hetkellä yhtään rakennustarkastajaa.

Yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Jaakko Pellikka kertoo Ylelle, että nyt Muhoksen rakennusvalvontaa hoitaa väliaikaisesti Tyrnävän kunta.

Pellikka vahvistaa, että Muhoksen johtava rakennustarkastaja Jultuz Änwär on jäänyt tänään virkavapaalle.

Asian uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Pellikan mukaan hän ei pysty vahvistamaan virkavapaan syytä, mutta virkavapaalle hakeutuminen on tapahtunut Änwärin aloitteesta.

Toinen Muhoksen rakennustarkastajista, Eero Airaksinen, on sairauslomalla.

Googlen näkemys myös julki:
 
28.10. Odotamme julkaistavaa raporttianne jännittyneinä!

Tulee ihan deja-vu, johonkin vastaavaan odotteluun ja viikottaisiin julkaisuihin, joita suomessa odoteltiin ja seurattiin tässä taannoin.
 
Finnish Data Center Association ry:n raporttia odottelen itsekin mielenkiinnolla pääasiassa ainoastaan nähdäkseni miten realistinen ja neutraali se on. Siis en toivoisi propagandaa mutta valitettavasti toiminnanjohtaja Poikolan artikkelista syykuun alusta saanee esimakua:

Talouselämässä on puolestaan ollut eilen juttu samasta aiheesta.
https://www.talouselama.fi/uutiset/a/3a383702-7177-43fa-b5de-a7193fb9f7ce
On ilmeisesti maksumuurin takana. Siellä mm.
Lakiluonnoksessa datakeskuksille asetettaisiin 10 megawatin tehoraja, kun muille sähkönkäyttökohteille raja olisi kymmenkertainen eli 100 megawattia. Datakeskusteollisuus huomauttaa, ettei tätä eroa ole perusteltu mitattavilla verkkovaikutuksilla.

Datakeskusteollisuus myös katsoo esityksen sotivan EU-oikeuden syrjimättömyysvaatimuksia sekä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta ja elinkeinovapautta vastaan.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan sähkömarkkinalakiin ehdotettu muutos liittämisen etusijamenettelystä on tarpeellinen ja tervetullut uudistus, joka tehostaa rajallisen verkkokapasiteetin käyttämistä.

“Etusijamenettelylle on selvä ja kiireellinen tarve. Verkkokapasiteetin niukkuus vaikuttaa jo nyt teollisuuden, datakeskusten ja muiden suurten investointien suunnitteluun ja aikajänteisiin. Etusijamenettely kannustaa myös liittyjiä tuomaan sähköverkkoon sähkön tuotantoa. Tarvitsemme etenkin lisää joustavaa sähköntuotantoa Suomeen”
 
Viimeksi muokattu:
"Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan sähkömarkkinalakiin ehdotettu muutos liittämisen etusijamenettelystä on tarpeellinen ja tervetullut uudistus, joka tehostaa rajallisen verkkokapasiteetin käyttämistä."

Tuo on epäilemättä sellaista tekstiä, mitä ketjun DC-hintaan-mihin-hyvänsä kirjoittajat eivät hyväksy
 
Tuo on epäilemättä sellaista tekstiä, mitä ketjun DC-hintaan-mihin-hyvänsä kirjoittajat eivät hyväksy
Jutussa on myös kuin suoraan Googlen kynästä olevaa tekstiä:
Ala esittää, että etusijajärjestyksen sijaan ensimmäiseksi seulaksi pitäisi nostaa hankkeen kypsyysaste. Jatkossa sähköverkon kapasiteettia tulisi myöntää vain niille hankkeille, joiden toteutuskelpoisuus on todennettu esimerkiksi lupien, pankkitakausten tai sitovien sähköostosopimusten avulla. Datakeskusteollisuus myös vaatii, että etusijamenettelyä sovellettaisiin vain alueilla ja liittymispisteissä, joissa kapasiteetista on todellista ja todennettua niukkuutta.
Noin edetessä vaan saattaa jakeluverkon kapasiteetti loppua ja nimenomaan sen välttäminenhän ja mm. yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen sähkönsaannin turvaaminenhan on lain valmistelun tarkoitus. Se, että kansalaisilla olisi myös jatkossa varaa maksaa sähkö(lämmitys)laskunsa ja rahaa riittäisi vielä vähän elämiseenkin olisi myös kiva bonus.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jo aikaisemmin on todettu että on objektiivisia näkymyksiä ja sellaisia mitkä saattavat olla katsottu vihreiden lasien läpi niin ainakin minä uskon että kyse on juuri näistä "hiukan" pyöristellyistä luvuista.

Sitten pitää miettiä myös, mitä tarkoittaa "pysyvä" tai "jatkuva". Google on rakentanut keskustaan yli 15 vuotta, eikä loppua ole vielä näkyvissä. Juuri muutama päivä sitten ohi kävellyt henkilö kertoi, että tontilla törröttää pystyssä noin 20 kpl nosturin puomeja.

Nykymaailmassa tuo on aika pitkä aika, jos yli 15 vuotta on samassa työpaikassa. Onko se pysyvä tai jatkuva, se riippuu varmaan keneltä kysytään. Jollekin se on "ikuisuus", toiselle pieni hetki.
 
Jos jo aikaisemmin on todettu että on objektiivisia näkymyksiä ja sellaisia mitkä saattavat olla katsottu vihreiden lasien läpi niin ainakin minä uskon että kyse on juuri näistä "hiukan" pyöristellyistä luvuista.
Miksi vain vihreiden? Epäilen etää kumpikin ääripää liioittele hyötyjä/haittoja. Jostakin syystä asiantuntijat eivät käsitteöe julkisuudessa paikalisten datakeskuten antamia mahdollisuuksia. Sitra lienee ainoa taho (jonka itse tiedän) jolla on edes jokinlaisia ehdotuksia valtakunnallisiksi tekoälyn tiekartaksi ja yhdessä niistä kyllä otetaan esille paikaliset datakeskukset ja miksi ne on tärkeitä (etsijä löytää). Jotkun ihmiset on lähestulkoon vainoharhaisia huijausten ja digiturvallisuuden suhteen mutta ovat valmiita lähetämään kaiken kansallisesti arvokkaan data meren taakse pilveen. Tuntuu kummaliselta - tai no - että pihtiputaan vaarin korvien väliin mahtuu vain sähkön hinnan nousu. Tai ei oikeastaan. Edit: lisätty kuvat ja laitettu kirjaimia parempaan järjestykseen,

1792052232677.webp
 
Viimeksi muokattu:
Noin edetessä vaan saattaa jakeluverkon kapasiteetti loppua ja nimenomaan sen välttäminenhän ja mm. yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen sähkönsaannin turvaaminenhan on lain valmistelun tarkoitus.
Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että lukuisat epävarmat datakeskushankkeet bookkaavat tietyillä verkonosilla kaiken ylimääräisen kapasiteetin. Tuossa jäävät äkkiä yhteiskunnalle hyödylliset tai olennaisetkin sähkönkulutushankkeet odottelemaan epärealististen keinotteluluonteisten hankealoitteiden raukeamista aikanaan. Äärimmillään moisten jonotuslistojen kasaamista voisi jopa käyttää hybridisodankäynnin välineenä.
 
Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että lukuisat epävarmat datakeskushankkeet bookkaavat tietyillä verkonosilla kaiken ylimääräisen kapasiteetin. Tuossa jäävät äkkiä yhteiskunnalle hyödylliset tai olennaisetkin sähkönkulutushankkeet odottelemaan epärealististen keinotteluluonteisten hankealoitteiden raukeamista aikanaan. Äärimmillään moisten jonotuslistojen kasaamista voisi jopa käyttää hybridisodankäynnin välineenä.
Toisaalta, Supon mielstä ammumme omaa jalkaa vetämällä hybvridivaikutamisen jokaiseen mahdolliseen naradukseen ja löytyneeseen koirankakkaan.
 
iinä kyllä mainitaan paikaliset datakeskukset ja miksi ne on tärkeitä. Jotkun ihmiet on lähestulkoon vainoharhaisia huijausten ja digiturvallisuuden suhteen mutta ovat valmiita lähetämään kaiken kansallisesti arvokkaan data meren taakse pilveen.
Mistå olet saanut sellaisen käsityksen että paikalliseen datakeskukseen säilötään ainoastaan paikallista tai edes maanlaajuista dataa, tai että omatkin tiietosi eivät olisi silloin pilvipalvelussa???? Ellei datakeskusten kuormituksen tasapainotusta ja backuppina toimimista huomioitaisikaan, jolloin itse kunkin dataa on taatusti siroteltuna sinne tänne - niin siitä "oman kylän datakeskuksesta" on aikamoinen datan valtaväylä maailmalle, ja sillä kaistalla on liikennettä molempiin suuntiin. Tulevan datan joukossa myös mm. hybridivaikuttamisyrityksiä, jotka toivon mukaan kuitenkin torjutaan jo ennen kuin ne kolkuttelevat yksittäisen datakeskuksen ovelle.

Laitatko linkin Sitran julkaisuun, jota olet käyttänyt noiden "mielenkiintoisten" ajatusten lähteenä, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
500 voi olla rakennusvaiheessa, muuten murto-osa tuosta.

Varsinaisen kiinteistön rakennusvaiheessa on tietysti paljon enemmänkin väkeä, mutta onhan nuo datakeskukset myös sisäisesti kokoajan rakenteilla. Ne laitteethan vaihtuu kokoajan, kun salin kaikki konepaikat on saatu asennettua käyttöön, pitää jo mennä purkamaan ensimmäinen ja päivittämään se uuteen.


Tässä, kuten Suomessa tietysti muutenkin, toivotetaan menoa metsäteollisuudelle. Syytä muistaa että kymmenen suurimman vientituotteen joukossa edelleen on useita ko. alan tuotteita.

Auringonlaskupuheita kuunneltu hlökohtaisesti yli 30 vuotta, sieltä kun tulee kolmessa muodossa perheen tulot. Parhaimpia matkan varrella olivat useat Nokian insinöörit, jotka nykyään ovat käytännön töissä tai sitten perinteisessä teollisuudessa. Kenkää saivat kaikki.
Onko tuo datakeskus toiminta sitten jotenkin pois metsäteollisuudelta?
 
Tekoälystä - ja datakeskuksista - on tulossa kriittistä infraa, sähkö, internet jne lailla. Ja meidän yhteudet maailmalle kulkee merenpohjassa. Sen lisäksi datasta on tulossa elinehto jotta tekoälyä voi hyödyntää, ihan samalla tavalla miksi kuuklesta on tullut hakukoneiden ykkönen. Veikkaan että myös EU tasolla on herätty asiaan, en tosin ole asiaa tutkinut.
 
Toisaalta, Supon mielstä ammumme omaa jalkaa vetämällä hybvridivaikutamisen jokaiseen mahdolliseen naradukseen ja löytyneeseen koirankakkaan.
Suomen viranomaiset ovat valinneet varovaisen tiedotuslinjan. Turhasta ei pidä hötkyillä eikä muutenkaan, ellei ole vuorenvarmoja todisteita (ja siihen mennessä, kun noita saadaan, yleisö on useimmiten jo unohtanut tapahtuneen). Toki tilanne on muuttunut kymmenien vuosien takaisesta sikäli, että jos vuorenvarmoja todisteita saadaan, asiaa ei enää salata senkin jälkeen kuten aikanaan. Moisten toimeksiantojen teettäjät osaavat kyllä sen verran hyvin asiansa, että eipä noita yleensä jää, ellei sitten syystä tai toisesta erehdytä laittamaan kokemattomia "tunareita" asialle. Kaikenlaista pienenpäähän Suomessa on viime vuosina sattunut kuten radiomaston haruksen leikkamista poikki jollakin työkalulla ym. (vai oliko tuokin lopulta valehavainto, asennusvirhe vai vain asiaan kuuluvalla pieteetillä leikattu jättäen epämääräiset jäljet?).
 
On nimittäin ja - ellei datakeskusten kuormitusten tasapainotusta ja backuppina toimimista huomioitaisikaan - siitä oman kylän datakeskuksesta on aikamoinen datan valtaväylä maailmalle, ja sillä kaistalla on liikennettä molempiin suuntiin. Tulevan datan joukossa myös mm. hybridivaikuttamisyrityksiä, jotka toivon mukaan kuitenkin torjutaan jo ennen kuin ne kolkuttelevat yksittäisen datakeskuksen ovelle.
Tuo on niin voimakas yksinkertaistus, että on suorastaan väärää tietoa. Ei datayhteys sinällään ole riski, vaan tietoturvajärjestelyiden laiminlyönti tai huono hoitaminen. Kryptaamalla voi datasta lähettää varmuuskopioita ulkomaillekin siltä varalta, että ydinpommi tms. tekee selvää useammastakin paikallisesta kopiosta (avaimet voi säilöä varmuudeksi muutamaan riittävän syvällä olevaan luolaan sopivalla menettelyllä). Suuressa datakeskuksessa asiat on mahdollista ja säännön mukaan hoidetaan paremmin kuin pienessä tietokonehuoneessa. Todella arkaluonteistakin dataa pidetään yllä kotimaisin datakeskusluonteisin järjestelyin pilvipalveluperiaatteilla, joiden yksityiskohtia en toki tunne. Mikään muu ei edes olisi vastuuntuntoinen tapa hoitaa moisia tarpeita.
 
Suomen viranomaiset ovat valinneet varovaisen tiedotuslinjan. Turhasta ei pidä hötkyillä eikä muutenkaan, ellei ole vuorenvarmoja todisteita (ja siihen mennessä, kun noita saadaan, yleisö on useimmiten jo unohtanut tapahtuneen)..
Joo. Ja lehdistö on valinnut vastakasien linjan ja jokainen rasahdus kuuluu idästä. Sitten kun totuus paljastuu niin joo, totuus on jo unohtunut. Supon mielestä on kuitenkin urhaa kasvattaa rosovejen mainetta ja se tuhlaa resurseja.
 
Mistä tiedät ettei jotain edelleen salata vaikka kansa luulee ettei niin olisi kun osa kerrotaan?
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 estää varsin tehokkaasti mielivaltaisen salailun, salassapidettäviä asioita ovat vain hyvin rajatut esim. kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavat seikat. Ja kaikilla salassapitopäätöksilläkin on ns. vanhenemisaika, eli ikuisesti salaiseksi jossain kohtaa julistetut asiatkaan eivät salaisia ole.
 
Supon mielestä on kuitenkin urhaa kasvattaa rosovejen mainetta ja se tuhlaa resurseja.
Suomalaisia on useampaa kategoriaa. Osaa asioista suoraan puhuminen voisi pelottaa ja säikky panee herkästi päänsä pensaaseen ja vaatii "lisää pensaita". Toiset suhtautuvat moiseen pikemminkin mielenkiinnolla. Kolmannet saavat vettä myllyynsä ja vaativat konkreettisia vastatoimenpiteitä. Supon kannalta juuri ihmisten monijakoisuus ja monijakoisuuden lisääntyminen hankaloittaa tilannetta (some ja media pitävät huolen lisääntymisestä). Parempi on siis vain edetä sammutetuin lyhdyin (ja antaa ihmisten päätellä itse, kunhan mieluiten pitävät ajatuksensa ja pärinänsä vain omana tietonaan).
 
Onko tuo datakeskus toiminta sitten jotenkin pois metmetsäteollisuudelta
En tiedä, mutta se tuossa rinnastettiin datakeskuksiin. No tietyissä piireissä paperiteolllisuuden mollaus joka välissä on tapa, varmaan liittyy kapitalismin vastustukseen alunperin
 
Tätä ketjua kun on seurannut, niin voi samaistua Muhoksen rakennustarkastajiin. Varmasti on painetta ollut edistää rakentamista, kun mitään negatiivista ei voi datakeskuksessa olla. Ei ihme jos kaikki ovat saikulla tai muuten vain vapaalla
 
Miksi vain vihreiden? Epäilen etää kumpikin ääripää liioittele hyötyjä/haittoja. Jostakin syystä asiantuntijat eivät käsitteöe julkisuudessa paikalisten datakeskuten antamia mahdollisuuksia. Sitra lienee ainoa taho (jonka itse tiedän) jolla on edes jokinlaisia ehdotuksia valtakunnallisiksi tekoälyn tiekartaksi ja yhdessä niistä kyllä otetaan esille paikaliset datakeskukset ja miksi ne on tärkeitä (etsijä löytää). Jotkun ihmiset on lähestulkoon vainoharhaisia huijausten ja digiturvallisuuden suhteen mutta ovat valmiita lähetämään kaiken kansallisesti arvokkaan data meren taakse pilveen. Tuntuu kummaliselta - tai no - että pihtiputaan vaarin korvien väliin mahtuu vain sähkön hinnan nousu. Tai ei oikeastaan. Edit: lisätty kuvat ja laitettu kirjaimia parempaan järjestykseen,

Minun mielestäni ne datakeskukset ovat tarpeellisia ja niitä tarvitaan lisää tekoälyn merkityksen kasvaessa.

Sen sijaan minä en ymmärrä sitä, miksi niitä pitää Suomen haalia verohelpotuksin ja kaikenlaisine koijauksineen ilman että niiden tulolle asetetaan minkäänlaisia vaatimuksia.

Lopputuloksena suomalaisten sähkölaskut ovat nousemassa arvioiden mukaan 30 prosenttia jo lähivuosina ja jatkossa kenties enemmänkin ja työpaikkoja katoaa paljon.

Ongelmista päästäisiin eroon kun niiden verohelpotukset lopetettaisiin ja joutuisivat maksamaan sähköveroja vähintään saman verran mitä kansalaisetkin itse joutuvat maksamaan. Lisäksi vielä tärkeämpää olisi asettaa vaatimus, että uusien datakeskusten tulee tuottaa itse tai sopimuksin uudella sähköntuotantokapasiteetilla vähintään sen verran sähköä joka tunti kuin kuluttaa 24/7/365. Toki siinä voisi olla joustonvaraa sen verran, että pari viikkoa vuodessa voisi olla niiden sähköntuotannossa huoltokatkoja, kuten sähkövoimaloissa lähes poikkeuksetta on.

Eli samalla kun tulee se datakeskus ja sille rakennuslupa, niin tulisi samalla sen ehtona oleva sähkövoimalakin joko oman voimalan rakentamalla tai sitten yhteistyössä vaikka jonkun energiayhtiön kanssa tai muiden datakeskustoimijoiden kanssa yhteishankkeena.

Lisäksi datakeskusten pitäisi maksaa täysimääräisesti se verkon- ja kantaverkon vahvistaminen jota sen tulon vuoksi vaaditaan niihin parannuksia.

Noilla neljällä vaatimukselle niiden aiheuttamista ongelmista kansalaisille ja muille sähkönkäyttäjille päästäisiin eroon melko tehokkaasti. Jos ei noilla vaatimuksilla kelpaa enää rakentaa datakeskuksia ja saa poimia rusinoita muiden pullista, niin rakentakoot ne datakeskuksensa jonnekin toiseen banaanivaltioon.
 
Minun mielestäni ne datakeskukset ovat tarpeellisia ja niitä tarvitaan lisää tekoälyn merkityksen kasvaessa.

Sen sijaan minä en ymmärrä sitä, miksi niitä pitää Suomen haalia verohelpotuksin ja kaikenlaisine koijauksineen ilman että niiden tulolle asetetaan minkäänlaisia vaatimuksia.
Mitä verohelpotuksia datakeskuksille on myönnetty?

Lopputuloksena suomalaisten sähkölaskut ovat nousemassa arvioiden mukaan 30 prosenttia jo lähivuosina ja jatkossa kenties enemmänkin ja työpaikkoja katoaa paljon.
Nyt sinä koplaan asioita yhteen eikä kausaliteetti suomeen rakenettavien datkeskusten rakentamiseen kukaan pysy ennustamaan. Säällä ja markoiden häiriöilla on suuri merkitys. Jos nyt rajataa vuodet 2021 lähtien pois niin vertailukohta puuttuu mutta asiaa voi aina teoretisoida.

Ongelmista päästäisiin eroon kun niiden verohelpotukset lopetettaisiin ja joutuisivat maksamaan sähköveroja vähintään saman verran mitä kansalaisetkin itse joutuvat maksamaan. banaanivaltioon.
Näin on jo nyt.

Lisäksi datakeskusten pitäisi maksaa täysimääräisesti se verkon- ja kantaverkon vahvistaminen jota sen tulon vuoksi vaaditaan niihin parannuksia.
Tämä kuulu kantaverkkoyhtiölle ja siksi ne saa korvauksia.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä verohelpotuksia datakeskuksille on myönnetty?

Datakeskusten sähkövero on tosiaan muuttunut 1. heinäkuuta 2026 ja siirretty silloin samaan veroluokkaan kuin kuluttajat. Se oli itselleni uutta tietoa.

Muutos:

Sähköverolaki (1260/1996), 4 § ja 4 a §

4 § (Veron määrä): Säätelee sähkön veroluokat I ja II sekä niiden verotasot (energiavero + huoltovarmuusmaksu).

4 a § (Konesalit ja alennettu verokanta): Määritteli aiemmin ehdot, joilla konesali eli datakeskus oli oikeutettu maatalouden ja teollisuuden alennettuun veroluokkaan II. Pykälän muuttamisella/kumoamisella konesalit siirrettiin veroluokkaan I
.


Sitä ennen

Datakeskus (ennen 1.7.2026) Veroluokka II 0,135 snt/kWh 0,135 snt/kWh

Sen jälkeen eli tilanne nyt:

​

SähkönkäyttäjäVeroluokkaSähkövero (alv 0 %)Sähkövero (sis. ALV 25,5 %)
Yksittäinen kuluttajaVeroluokka I2,325 snt/kWh2,918 snt/kWh
Datakeskus (1.7.2026 alkaen)Veroluokka I2,325 snt/kWh2,325 snt/kWh (yritys vähentää ALV:n)


Isoimmaksi ongelmaksi jää se, että sähkön markkinahinta nousee ennusteen mukaan melko pian sen 30 prosenttia sähkön kulutuksen kasvaessa Suomessa datakeskusten myötä:


"
  • Sähkön kysynnän kasvu nostaa väistämättömästi sähkön hintaa, sillä nykyisin sähkön hinta on alle sähkön tuotantokustannusten kaikilla tuotantomuodoilla. Laskelmassa odotetaan, että datakeskukset käyttäisivät noin 11 TWh sähköä vuodessa eli 13 % Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä voisi vastata arviolta vuoden 2030 tilannetta, mikä on linjassa Fingridin arvion kanssa, jossa datakeskusten sähkönkulutuksen odotetaan kasvavan 7–16 TWh vuoteen 2030 mennessä.
  • Todennäköisimmässä skenaariossa tuulivoimaa rakennetaan sen verran kuin sen kannattavuus sallii, jolloin sähkön keskihinta nousee nykytasosta noin 31 %. Nykyisille kotitalouksille ja yrityksille tästä aiheutuu noin 1,3 miljardin euron vuotuinen lisäkustannus. Sähkölämmitteisen talon sähkölasku kasvaa noin 390 euroa vuodessa. "

Tuo sähkönhinnan nouseminen on mielestäni se isoin haitallinen vaikutus noissa Suomeen rakennettavissa datakeskuksissa.

Se ongelma katoaisi sillä. kun datakeskukset velvoitettaisiin tuottamaan itse uutena tuotantona tai yhteistyökumppanin kanssa uutena tuotantona se käyttämänsä sähkö 24/7/365.

Ongelma ei todellakaan katoa sillä kun datakeskuksen omistaja rakentaa vaikka aurinkopaneelivoimaloita sen verran että niiden vuosituottama megawattituntimäärä vastaa määrältään datakeskuksen vuodessa kuluttamia megawattitunteja. Nehän aurinkopaneelit eivät tuota yhtään mitään Suomessa silloin kun sähkön hinta ja kulutus on isointa joulukuulta helmikuulle.
 
Takaisin
Ylös Bottom