Luin tuon saman jutun ja jossakin määrin vaikutti oman kirjoitukseni sävyyn ennakolta. Muutoin olen monesti pohtinut, että omistuksen luisuminen uilkomaisiin käsiin ei välttämättä ole suomalaisten kannalta huono juttu, sillä ulkomaalaiset näyttävät osaavan hoitaa finasseja keskimäärin varsin hyvin suomalaisiin nähden. Suomalaiset vain tässäkin asiassa hoitavat asioita päin mäntyä, eli myyvät luonnollisia monopoleja ulkomaalaiseen omistukseen, mikä on viimeinen asia, mihin pitäisi pakonkaan edessä ryhtyä. Aidosti kilpaillulla aloilla sen sijaan tuolla tavoin pääomia kannattaisi kanavoida käsiin, jotka osaavat pitää niistä huolta ja etenkin kasvattaa (osaavathan jotkut suomalaisetkin, mutta liian harvat, minkä ohella verotus on tässä suhteessa umpivääristynyttä; myös regulaatiomaailma laajassa mielessä kaipaisi suurta remonttia, jotta olisi edes jossakin määrin johdonmukaista).