Painava auto, suurempi rengasmelu, kuluttaa tietä enemmän. Renkaista irtoo kumia (ja mikromuoveja) pitkin maita ja mantuja (ja siirtyy eläimiin ja ihmisiin) ja melusaastetta syntyy lähes polttomoottorin verran. Sanoin vaan, että päästöjä on monenlaisia ja niitä on myös sähköautossa. Eli sähköautoa ei voi pitää ekotekona mitenkään. Ainoastaan jos sitä vertaa, että ne ajot tekisi sitten polttomoottorilla, niin voi olla oikeassa tietyn kilometrimäärän jälkeen, jos kahta uutta vertaa. Jos taas vertaa vaikka uutta sähköautoa vanhan polttomoottorin loppuun ajamiseen, asia mutkistuu. Enkä kaipaa tähän alle nyt mitään linkkilistaa asiasta. Toi on ihan huuhaata, että EV valmistus kuluttaa vähemmän luonnonvaroja. Kaikkialla se on todettu ettei näin ole vaan EV:n valmistuksessa on paljon enemmän up-front rasitusta ympäristölle. Koko elinkaaressa voittaa. Mutta se ei ole välttämättä mikään mahtava voitta, ja kuten sanoin toimii lähinnä kun verrataan, että ostaa uuden EV:n tai uuden ICE:n, joita ei tosin kohta enää saakaan. Silloin lähdetään vertaamaan hybridin elinkaaripäästöjä täys-EV:hen.