Ydinvoiman ongelmana on, että nykymuotoa muistuttavana se ei ole hyvä säätösähkön lähde. Säätösähkövoimalaitoksen pitäisi olla joustavasti eri tehoilla toimiva, nopeasti käynnistettävä ja sammutettava, toimittava taloudellisesti eri kuormitustilanteissa sekä muuttuvien ksutannusten että kiinteiden osalta, missä jälkimmäinen tarkoittaa, että laitoksen olisi oltava suhteellisen edullinen rakentaakin.
Jokin hyvin kuumaa argonin, heliumin tai ilmankin tapaista paineistettua kaasua kuumentava ydinreaktori, jonka lämpö muutetaan tehoksi joko suljetun kierron kaasuturbiinilla (suljettu brayton-kierto, hyötysuhde kohtuullinen, mutta rakenne on verrattain kallis) tai avoimen kierron kaasuturbiinilla (avoin brayton-kierto, hyötysuhde huono, mutta rakenne saattaa olla edellistä halvempi toteuttaa, jos onnistutaan ratkaisemaan ilmaan liittyvät ongelmat työkaasuna) tulee periaatteena lähimmäs toivottua. Näitä ei kuitenkaan ole saatavilla valmiina ratkaisuina ja noiden kehitteillä olevien modulaaristen konstruktioidenkin kohdalla ovat aika harvalukuinen joukko aihioita.
Tuuli- ja aurinkovoima ovat edullinen tapa tuottaa perusenergiaa, mutta tuotantomäärä on sattuman varassa. Ydinvoima tuottaa päästötöntä sähköä ja melko edullisestikin, jos laitoksia voidaan ajaa vakioteholla. Akut ja muut sähkövarastot yhdistävät kulutusjouston ja joustavan tuotannon ja ovat teknisesti ideaalinen säätövoiman lähde, mutta valitettavasti ainakin toistaiseksi hyvin kalliita tai ainakin vain rajoitetusti toteutettavissa.
Yhtä tärkeää on miettiä, millaiset kulutuskohteet ovat tulevaisuudessa järkeviä. Tasaisesti sähköä kuluttava teollisuus ja kiinteistösähkön kaltainen kulutus on perusprofiili, joka kaipaa rinnalleen tavalla tai toisella tuotettua kulutusjoustoa. Huonoon tai suorastaan idioottimaiseen suuntaan painottuva profiili on Suomen oloissa rakennusten sähkölämmityksellä ainoana lämmitysmuotona (säätötarve painottuu samaan ajankohtaan ja samaan suuntaan useimmissa kulutuskohteissa). Vetyelektrolyysilaitoksilla ja osittain varastoivalla tai sähköstä riippumattomalla tukilämmityksellä täydennetyllä lämpöpumppulämmityksellä voi olla kulutusta parantava vaikutus, koska kulutusta voidaan pudottaa ratkaisevasti sähkön saatavuuden niukkuusjaksoilla. Itse kulutuskohteet ovat kuitenkin kalliita investointien puolesta, joten niiden osalta pitäisi päästä merkittäviin käyttöjakso-osuuksiin eikä käyttökatkoja tulisi sattua turhan taajaan tai lyhyinä. Varastoiva suoraan sähkölämmitykseen pohjautuva käyttöprofiili esimerkiksi kauko- ja teollisuuslämmön tarpeisiin sähkökattioiden ja kuumavesi- tai massavaraaja/höyryakkumulaattoreiden varassa on periaatteessa edullista rakentaa sekä tuotannon että varastokapasiteetin kannalta, joten sellaisen käyttö voi mahdollisesti painottua vain sähkön runsaan tuotannon tai suoranaisen ylituotannon jaksoihin. Tällöinkin pullonkaulaksi voi muodostua sähköverkon siirtokapasiteetti, mikä voi vaatia tuotannon merkittävää hillitsemistä viimeisenä säätökeinona.
