HA näyttää myös kompressorin ottotehon (compr. in power). Meillä 3-12 invertterin kanssa tällä hetkellä pintakaasulla päästellessään tuo on 380 W. Siihen päälle kiertovesipumput ja muu kulutus, niin ei se paljon päälle 400 W nouse. Erillistä mittausta meillä ei pumpulle ole.
Olen releellä estänyt lämmityksen kalleimpaan aikaan. Herää kysymys onko siitä mitään (rahallista) hyötyä, kun toi kulutus on todellakin noin pientä. Saa olla todella kallista sähköä, että pienillä kierroksilla ajavaa maalämpöpumppua kannattaa pysäyttää. 1-6(

invertteri menee tietysti tätäkin pienemmällä.
Kun esto poistuu, tekee pumppu "kiinteitä kuluja", kun kompressori ja muu prosessi käynnistetään uudelleen. Ja sitten pitää tietysti ajaa kovemmalla, että mahdollinen lämmitysvelka saadaan maksettua takaisin.
Aloinkin miettimään pysäytyksen sijaan pumpun pidättämistä matalilla kierroksilla kalleimpaan aikaan. Asteminuutit voi pakottaa pysymään sopivalla tasolla ja/tai lämpökäyrää voi säätää alaspäin sen verran, että rauhallinen ajo riittää. Tänä aikana pitäisi kuitenkin pyrkiä keräämään ne piikkiin jääneet asteminuutit jotenkin talteen, jotta ne voidaan syöttää takaisin pumppuun halvemman ajan koittaessa. HA tämän lämmitysvelan pystyy laskemaan.
Kokeilin Allow heating 47371 toimintaa myös (releen käytön sijaan), mutta sitä varten pitäisi käyttötilaksi (Operational mode 47137) asettaa MANUAL. Mitä kaikkea muuta pitää ottaa huomioon, kun käyttötilana ei enää ole AUTO?
Toiveissa olisi, että pumppu pitäisi itse kirjaa asteminuuteista. Jos Allow heating on OFF manuaalitilassa, kertyvätkö asteminuutit vai nollataanko ne (kuten AUX inputin kautta eston laitosta tapahtuu)? Ja jatkaako lämmityksen kiertovesipumppu toimintaansa? Jos toiminta on samanlainen kuin releen kanssa, miksi edes vaihtaa nykyisestä kontrollitavasta toiseen.
Asteminuutteja säätämällä voisi toteuttaa oman SPA:n. Meillä kun ei enää olla kiinni Niben palveluissa, niin SPA ei ole saatavilla. Pumppua ei edes saa enää pilveen, koska siinä on liian vanha softa (8539R3, julkaistu 10.4.201

ja kaikki kokeilemani uudemmat softaversiot ovat säätyneet "kulmikkaammin" ryntäilemään käynnistyksen jälkeen, nollaten asteminuutit nopeasti ja siten päätyen sammumaan ja taas keräämään asteminuutteja käynnistysrajalle (josta sykli alkaa uudelleen). Katkokäyntiä aina jonnekin -10°C ulkolämpötilaan saakka. En käsitä mikä siinä on, mutta ajo ei ole tasaantunut muutamassa kuukaudessakaan, jonka erästäkin uudempaa versiota käytin (tosin en ole enää edes yrittänyt uusimpia softia).
Toisaalta modbusin kautta voisin nyt yrittää pakottaa pumpun pysymään käynnissä ja ehkä estämään ryntäilyä. Ei vaan ole luottamus ihan korkeimmillaan Niben softaan. Vanha toimii hyvin, taloudellisesti ja se varsinkin säätyy siististi. Uusia ominaisuuksia, bugikorjauksia ja varmaan myös itselleni tarpeetonta koodi-bloatia on Nibe julkaissut aika tavalla viimeisten seitsemän vuoden aikana. Haluaisin tietenkin softaversion, jonka voin jättää ajoon myös ilman modbusin kautta säätämistä (jos vaikka joskus päättäisin myydä tämän talon). Nykyinen on sellainen.