Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
. Tuloksena syntyy hyviä aiheita ja se alkuperäinen aihe siinä sivussa myös pelastuu.Ai, kas kummaa en olekkaan ainut joille noita tulee![]()
Minun mielestäni tuohan oli ihan hauska siirto. Siinähän kävi moderaattori itse alleviivaamassa, että nyt osui ja upposi.Se on ollut tämän foorumin tyyli jo hyvän aikaa, aina löytyy joku "syy" joko viestin poistamiselle, tai sen irroittamiselle "omaksi ketjukseen" irralleen asiayhteydestä. Ja näyttää että vauhti vain kiihtyy. Enpä ole millään muulla foorumilla törmännyt vastaavaan.
katso liitettä 89067
Se on ollut tämän foorumin tyyli jo hyvän aikaa, aina löytyy joku "syy" joko viestin poistamiselle, tai sen irroittamiselle "omaksi ketjukseen" irralleen asiayhteydestä. Ja näyttää että vauhti vain kiihtyy. Enpä ole millään muulla foorumilla törmännyt vastaavaan.
Minun mielestäni tuohan oli ihan hauska siirto. Siinähän kävi moderaattori itse alleviivaamassa, että nyt osui ja upposi.
Syy on mahdollisesti viestin suppea sisältö ja rivien puuttesta johtuva tulkinnan vaikeus. Niin sanotut onlinerit eivät useinkaan paranna tai selkeytä keskustelua varsinkin jos niissä pn provosoiva sävy. Uskon että ns. keskutelevampi sävy kirjoituksiin auttaa ongelmaan eikä mutaman rivin lisäpituudesttakaan ole haittaa.
Normaalisti siitä pitäisi tulla ilmoitus mutta se on ikäänkuin valitava erikseen.^Ite en ole joutunut kirjautumaan.
Mutta kysymys ylläpidolle: tuossa pari kuukautta sitten mielestäni pistin yhden viestin palstalle eikä se ole siellä (ei mitään ongelmaa siis, ei ollut absolut tärkeä).
Jos se on poistettu, niin tuleeko siitä automaatti-ilmoitus itselle? Ilmoitusta ei ole tullut.
On mahdollista, että kirjoitin sen, mutta en painanutkaan lähetä-nappia tai jotakin, niin sillä kysyn.
Pikaisesti kelasin viestihistoriaasi heinäkuulle asti ja ainakaan siihen mennessä ei ollut poistettuja viestejä.^Ite en ole joutunut kirjautumaan.
Mutta kysymys ylläpidolle: tuossa pari kuukautta sitten mielestäni pistin yhden viestin palstalle eikä se ole siellä (ei mitään ongelmaa siis, ei ollut absolut tärkeä).
Jos se on poistettu, niin tuleeko siitä automaatti-ilmoitus itselle? Ilmoitusta ei ole tullut.
On mahdollista, että kirjoitin sen, mutta en painanutkaan lähetä-nappia tai jotakin, niin sillä kysyn.
Kokeilin, niin ainakin ProtonVPN:llä pääsee kirjaantumaan.Miksi tänne ei pääse kirjautumaan, jos VPN on käytössä?![]()
Ei ole kyllä tietoisia estoja moiselle.Miksi tänne ei pääse kirjautumaan, jos VPN on käytössä?![]()
Itsellä IVPN käytössä ja tämä on ainoa saitti, jolle ei pääse kun se on aktiivinen. Täytyypä alkaa tutkimaan tuon asetuksia.Ei ole kyllä tietoisia estoja moiselle.
Ravan lentämiselle, sarkasmille, pätemiselle ja onelinereille on kaikille paikkansa. Tehkää se tyylillä. Moderointiin taas vastapainona joustavaa, sekä puolueeton pelisilmää.
Olen samaa miettiny ja asiasta myös ylläpidolle maininnut. Ei tule ilmoitusta, sen huomaa sitten kun on ennakkosensuurissa tai täysbannissaPItäisikö varoituksesta tulla käyttäjälle jokin ilmoitus?
Huomasin että olen saanut (mielestäni aiheettoman) varoituksen kun siitä myöhemmässä viestissä mainittiin, ja kun palasin viestiin, niin siellä oli kolmio.
Ei tuollainen varoitus oikein toimi, jos varoituksen kohteelle ei sitä informoida, aika harva aktiivisesti selailee vanhoja kirjoituksiaan.
Jos nyt oikein tulkitsen niin varoitus on ns. 0-pisteen arvoinen eli enemänkin huomautus mistä ei seuraa mitään rajoituksia. Siksi varoituksen poistaminen on vaikeaa koska sen tarkoitus on lähinnä viestittää että keskustelua seurataan ja seuraavaksi tulee "oikeista" varoituksia.PItäisikö varoituksesta tulla käyttäjälle jokin ilmoitus?
Huomasin että olen saanut (mielestäni aiheettoman) varoituksen kun siitä myöhemmässä viestissä mainittiin, ja kun palasin viestiin, niin siellä oli kolmio.
Ei tuollainen varoitus oikein toimi, jos varoituksen kohteelle ei sitä informoida, aika harva aktiivisesti selailee vanhoja kirjoituksiaan.
Olen samaa miettiny ja asiasta myös ylläpidolle maininnut. Ei tule ilmoitusta, sen huomaa sitten kun on ennakkosensuurissa tai täysbannissa
Ei tule eikä voi seurata. Kokemusta onVaroituksesta tulee ilmoitus jos on täppä valittuna. 2p johtaa tllä hetkellä ennakosensuuriin. Varoitussaldon seuraaminen... tähän en osaa sanoa mitään.
Seuraamisesta en osaa sanoa mutta viesti tulee jos täppä on valittu. Varoitusten seurausmahdollisuus on tällä hetkellä "laiskahkon" keskustelun alla mutta täytyypä nostaa asiaa tapetille.Ei tule eikä voi seurata. Kokemusta on
Ei tule. Tulee kyllä ilmo, muttei ilmoitusta että on tuon pisteen saanut tai saamassa. Ei vaan tule.Aina jos tulee piste, niin pitäisi tulla ilmoitus
Ei niistä ilmoituksista osaa kukaan päätellä että on saanut rankkaripisteen. Miksei sitä voi suoraan kertoa?siinä kohtaa kun saat sen ilmoituksen, niin olet saanut sen pisteen. Joka ilmoitus on lähtökohtaisesti pisteen arvoinen

KiitosNuo viestit on ns. vakiopohjia. Minä voin ne tänne laittaa myöhemmin kun kotiudun ja voidaan noita myös selkiyttää. Teknisesti ei ole nyt mahdollista saada noita pisteitä käyttäjälle näkyviin suoraan, mutta pitänee kaivaa tähän jotain lisäosaa niitä varten jotka harrastavat pisteiden keruuta ja haluavat tietää mikä on saalis.![]()
Toki nämä lisäosat on pääosin melko helppo ottaa käyttöön, mutta tuovat ne aina yhden ylläpitoa vaativan kikkareen lisää.
niin pahasti kirjoitin että kyllä tästä ainakin vuoden kirjoituskielto pitää antaa, poista vaan koko nimimerkkini ja kaikki kirjoitukset, olen niin turmiollinen ettei voi julkaistaKohta paukkuu sulakkeet että siistinpää kielenkäyttö niin että kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltä. Eli ei syylistetä tai halveerata kentään vaan keskustellaan asiasta, ei keskustelijoista. Moraalista ja muista filosotisita asioista voi keskutella asiallisesti.
Juu, olisi muutakin tekemistä kuin opettaa aikuiselle ihmiselle käytöstapoja tai asiallisen keskustelun aakkosia. Jätin viesti paikalleen esimerkiksi missä aletaan liikkumaan heikolla jäillä. Yritän parhaani mukaan huomioida olemassa olevan diverisiteetin ja erilaiset tosielämän rajoitteet mutta aina se ei onnistu. Mutta peikkua siitä että siirsit keskustelun oikeeseen paikkaan.niin pahasti kirjoitin että kyllä tästä ainakin vuoden kirjoituskielto pitää antaa, poista vaan koko nimimerkkini ja kaikki kirjoitukset, olen niin turmiollinen ettei voi julkaista
ps
oletko nyt ihan tosissas
Juu, olisi muutakin tekemistä kuin opettaa aikuiselle ihmiselle käytöstapoja tai asiallisen keskustelun aakkosia. Jätin viesti paikalleen esimerkiksi missä aletaan liikkumaan heikolla jäillä. Yritän parhaani mukaan huomioida olemassa olevan diverisiteetin ja erilaiset tosielämän rajoitteet mutta aina se ei onnistu. Mutta peikkua siitä että siirsit keskustelun oikeeseen paikkaan.
E: mun täytyy nyt siirtyä vapaa ajalle että jatketaan huomenna.
ootko tosissas, jollekin sattuu vahinko jonka kaikki tietävät, hyväksikäyttäviä siipeilijöitä kaikki, ei mitään moraaliaJännää miten mielensäpahoittaneilla tuntuu useimmilla kohteena olevan juurikin sähkönkuluttajat, jotka vain toimivat kuten tehokkailla avoimilla markkinoilla kuuluu toimia.
yritän tuota yhtä aikuista opettaa kun on tuota aikaa, nuorilla helposti mopo keuliiNo jos sinun kirjoittelusta ei kukaan normivarustuksella oleva ota syttyä, niin elä toki sinäkään ota syttyä ihan normaalista keskustelua ohjaavasta kehotuksesta![]()
Ymmärrän tämän niin että ymärsit huomautuksen luonteen?yritän tuota yhtä aikuista opettaa kun on tuota aikaa, nuorilla helposti mopo keulii
Kännykällä kuva näytti olevan ihan sopivan kokoinen, eli mahtui viestikenttään eikä ollut ns. ylikokoinen. Tietokoneella katsoessa ilmeisesti sitten näkyi isompana?