Sähkön tarjoushinta NYT! - Keskustelut ja tarjoukset

TJAP

Aktiivinen jäsen
Millä aikataululla olette saaneet Lumme Energialta lopullisen vahvistuksen sopimuksesta. Tein keskiviikkona sopimuksen ja sain silloin automaattivahvistuksen, että asia käsitellään viimeistään kahden arkipäivän kuluessa. Nyt on perjantai eikä ole kuulunut mitään?
 
HalkoholistinHaamu

Aktiivinen jäsen
Pörssi on hyvää ajanvietettä, niin voi sitten harrastella asian ympärillä ja saada vuoden keskiarvoksi vaikka 7-8c/kwh ja säästää pikkusen tuollaiseen 10c/kwh kiinteään sopimukseen verrattuna.

Epäilemättä käy harrastuksesta... Monilla vaan jää jo ilman pörssiharrastustakin liian vähän aikaa olennaisemmille harrastuksille.
 
Viimeksi muokattu:

roots

Hyperaktiivi
Eivätköhän sähköyhtiöt ole parhaiten talven hinnan ennustava taho tällä hetkellä.
Ei ne talven hintoja ennustele, vaan ne yrittää juoksuttaa sopuleita pitkiin kalliisiin sopimuksiin (24kk tjsp) kuten ovat oppineet viime vuodelta, ainoastaan hiukan lievempänä kuin vuosi sitten. Kiskovat kiinni niitä tappiota mitä ehkä jostain aikaisemmista pitkistä halvoista soppareista tuli.
 
Husky

Nii i. Mutta saas nähdä mihin hätäratkaisuun päätyvät epäsopulit, kun talvella on vaikka parikin viikkoa 25-35s hinnat putkeen, niin voi jo alkaa tuntua ettei lopu ikinä, kun tunnin välein tuijottelee ja odottaa.

Tuollaiset lukemathan ovat oleellisesti halvempia, kuin ne mitä oli viime lämmityskaudella, niin toteutuisi se skenaario ettei tule niin pahoja kuin viimeksi
 
Tässä mitä ne oli tän vuoden alussa... Tuo pure on siis alvillinen ja marginaaliton hinta, mutta silti oltiin 10s haminoissa, ei 25-35snt:
1688146341563.png
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Vakionaama
Nii i. Mutta saas nähdä mihin hätäratkaisuun päätyvät epäsopulit, kun talvella on vaikka parikin viikkoa 25-35s hinnat putkeen, niin voi jo alkaa tuntua ettei lopu ikinä, kun tunnin välein tuijottelee ja odottaa.

Tuollaiset lukemathan ovat oleellisesti halvempia, kuin ne mitä oli viime lämmityskaudella, niin toteutuisi se skenaario ettei tule niin pahoja kuin viimeksi
Parin kympin investoinnilla ei tarvi kyttäillä kelloa. Pyykit ja tiskit menee muutenkin hyvin aamuyöllä niin ovat valmiita aamuksi, ruuanlaitto ei paljoa kulutusta lisää mutta ehkä siinä voi appia vilkaista ettei ihan millään euron kwh-hinnalla ala lihapullia paistelemaan.
 
Lappanen

Vakionaama
Polttoöljyn hinta on nyt 1,30 euron paikkeilla. Olisiko kellään tietoa, onko olemassa mobiiliratkaisua öljylämmitykselle. Elikkä, että talon viereen parkkeerataan pyörillä kulkeva öljylämmityssysteemi, josta vedetään vesiputket varaajaan edes sun taas.
Olisin kiinnostunut varmuuden vuoksi. Voi olla aika kallista sähköä ensi talvena.
Mitenkä kallista se sitten on kuukausitasolla, jos viime vuonna loka-joulukuu spot taisi olla jotain 20-25 snt hujakoilla ja silloin ei ollut OL3 eikä osaa Ruotsin ydinvoimasta käytössä ja kaasu oli ennätyskallista? Kysyn, koska ensi talvena käsittääkseni vuoden takaiseen verrattuna OL3 ja Ruotsin ydinvoimalat ovat käytössä ja kaasu on halvempaa.
 
Viimeksi muokattu:

kaihakki

Vakionaama
Voi olla, että sähkön tuottajat ovat perehtynet EUPHENIA hinnoittelusoftan algoritmiin ja pystyvät säätämään omaa tuotantoaan niin, että tuotot maksimoituvat. Kysehän on markkinataloudesta, jossa sähköntuottajilla on oikeus säätää myyntimääräänsä. Johan tuota nähtiin, kun OL3 vähensi tuotantoaan merkittävästi äskettäin.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Laittakaas tänne hyviä tarjouksia pörssistä. Nyt kun tuo viimeinen järkevä 6kk määräaikainen poistui markkinoilta pitää alkaa katsoa halvimmalla marginaalilla ja perusmaksulla olevaa pörssisähköä alkamaan marraskuusta
Tämän otin itse. Osittain siksi että voin myydä sinne myös sähkön eikä myynnistä mene marginaalia.

Nyt saat Pörssisähkön perusmaksut tarjoushintaan: perusmaksu 1,97 €/kk (norm. 3,93 €/kk) 29.2.2024 asti (alv 24 %), spot + 0.38 c/kWh (marginaali tällä hetkellä). Tarjous koskee vain perusmaksua. Energian ja marginaalin hinta voi vaihdella.
 
Husky

Aktiivinen jäsen
Tässä mitä ne oli tän vuoden alussa... Tuo pure on siis alviton ja marginaaliton hinta, mutta silti oltiin 10s haminoissa, ei 25-35snt:
katso liitettä 87356
Kyllä, mutta puhuin viime lämmityskaudesta. Ja siitä että kahden viikon sikahinta voi alkaa tuntua siltä, että loppuuko ikinä ja johtaa ties mihin hätäratkaisuihin. Näistähän on tälläkin palstalla jo nyt puhuttu, että jos tulee oikea talvi eikä kahta syksyä peräkkäin kuten viime talvena, ja hinnat pilvissä, niin sitten tehdään "joku" pikaveto.

Toisen ketjun kuvaajan mukaan oli elo-syyskuussa pari viikkoa 25-55s ja taisi olla yli 4vko putkeen 25-45s marras-joulukuussa.
Näin ollen tuo 23-35s, mitä sanoin, niin alittaa viime kauden. Mikä on kaikkien "tieto" tällä hetkellä ja mitä odotetaan, että alittaa.

Näin noita hätäratkaisuja lähipiirissä viime talvena ja nyt ollaan 24kk 25s soppareissa.
 
roots

Hyperaktiivi
Kyllä, mutta puhuin viime lämmityskaudesta.
Hmmmm, meillä ainakin tammi-helmi-maalliskuu ovat lämmityskauden kuukausia ja ne oli noin 10snt!
Vai onko meillä erilainen käsitys mikä on 'viime'?

Vuoden -22 kesän ja loppukesän hinnoista en vetäisi mitään johtopäätöksiä nykyisiin tai tuleviin hintoihin, oli ihan omat ajurinsa noihin sekoilu- ja ennustehintoihin... kukaan tiennyt mitään.
Voihan noi vielä toistuakin tai pahetakin kun on epävarmuustekijät vielä kesken, mutta toisaalta jotain on jo opittukin.
 
Piipa

Aktiivinen jäsen
Hupsista, vielä oli 12 kk sähkösoppareita tarjolla ennen puoltayötä enemmänkin. Jotenkin lumme Energialta katosi sopparit kun heinäkuu tulla tupsahti. Taitaa käydä niin että meidän perhe ottaa riskin ja hyppää vähä alta 10c soppariin pariksi vuodeksi
 
eepinis88

Kyl ne sielä on
 
Ovat mainitsemasi lämmityskuukausia. Mutta ei se poista, että syyskuu-joulukuukin ovat.
Ja tarkoitan tosiaan viime lämmityskautta, en viime tammi-maaliskuuta.
 
Leo

Aktiivinen jäsen
Hupsista, vielä oli 12 kk sähkösoppareita tarjolla ennen puoltayötä enemmänkin. Jotenkin lumme Energialta katosi sopparit kun heinäkuu tulla tupsahti. Taitaa käydä niin että meidän perhe ottaa riskin ja hyppää vähä alta 10c soppariin pariksi vuodeksi

Mikä riski 10c sopparissa 24kk on? :) Riskinäkö se, että pörssin vuoden keskihinta voisi olla 8c tai, että ensi kesänä saisi 8c sopimuksen määräaikaiseen? Aika pieni "vakuutusmaksu" tuollainen 2c hinta on siitä, että ei tarvitse hetkeäkään miettiä milloin menee saunaan tai asunnon lämpötiloja..eikö se ole jo monelle sen arvoista kun ei tule yhtään harmaita hiuksia ja tarvitse hampaita kiristellä nukkumaanmennessä kun ensi viikon pörssihinta huiteleekin pakkasen kiristyessä 25c paikkeilla,voi tietty olla ettei huitelekkaan muttta mutta :) Ja tosiaan hyvin vaikea uskoa, että lähivuosina mitään 5-6c/kwh sopimuksia saisi. Jotkut tietysti luottaa itseensä auton ratissakin kovasti ja ajellaan ilman kaskoa suht hintavillakin autoillaja silloin tällön kalliiksi tulee.
Lummeki kerkesi tosiaan noita määräaikaisten hintoja nostaa juuri pari päivää sitten, että heillä ei enään saa siihen 9,98c hintaan,mahtaako vielä jostain sitten saada.
 
Husky

Aktiivinen jäsen
Hupsista, vielä oli 12 kk sähkösoppareita tarjolla ennen puoltayötä enemmänkin. Jotenkin lumme Energialta katosi sopparit kun heinäkuu tulla tupsahti. Taitaa käydä niin että meidän perhe ottaa riskin ja hyppää vähä alta 10c soppariin pariksi vuodeksi
Kyllä tuo voi suht järkevää olla.

Tietty jos haluaa riskeerata, että olisi kesät pörssissä, jolloin osan aikaa on halvempaa kuin tuo. Eipä siinä paljoa säästä, kun kesällä ei paljoa kulu sähköä.
Ja sitten on tuo hankaluus, ettei vältt. saa tolkullista kiinteää talveksi.

Jos olisi alle 10s vuoden sopimus, niin olisi parempi kuin 2v
 
tet

Hyperaktiivi
Johan tuota nähtiin, kun OL3 vähensi tuotantoaan merkittävästi äskettäin.

OL3 tehonpudotuksesta suurin osa johtui järjestelmäsuojan rajoituksesta. Oli siellä kyllä yhdessä kohtaa pieni selittämätön osuus, joka ei järjestelmäsuojalla selity, mutta ei se kovin merkittävä kyllä ollut.
 
HalkoholistinHaamu

Aktiivinen jäsen
Parin kympin investoinnilla ei tarvi kyttäillä kelloa. Pyykit ja tiskit menee muutenkin hyvin aamuyöllä niin ovat valmiita aamuksi, ruuanlaitto ei paljoa kulutusta lisää mutta ehkä siinä voi appia vilkaista ettei ihan millään euron kwh-hinnalla ala lihapullia paistelemaan.

Minkälainen pyykkikone pitää olla että sitä voi yöllä käyttää, siis tilanteessa jossa siellä korona on tarkoitus nukkua yöllä?
Ei onnistu kyllä Kotipyykkärillä™, vinkuna on korviahuumaava, jyrinä kuin asfalttijyrä. Tää ottaa kierroksia.
 
Sulo

Tulokas
Riskinäkö se, että pörssin vuoden keskihinta voisi olla 8c tai, että ensi kesänä saisi 8c sopimuksen määräaikaiseen? Aika pieni "vakuutusmaksu" tuollainen 2c hinta
Täällä "pieni" on noin 600e / 2v omalla kulutuksella

Lummeki kerkesi tosiaan noita määräaikaisten hintoja nostaa juuri pari päivää sitten, että heillä ei enään saa siihen 9,98c hintaan,mahtaako vielä jostain sitten saada.

Miten niin?

Capture.PNG
 
Leo

Aktiivinen jäsen

HalkoholistinHaamu

Aktiivinen jäsen
Tätä odotellessa :bileet::pukki:

Kallis sähkö jää kohta muistoihin: Suomeen iskee sähkötulva ja kiinteät hinnat painuvat 4–5 senttiin kilowattitunnilta – syynä tuulivoima​

Tuulivoimaa rakentuu Suomeen niin vauhdikkaasti, että lähivuosina sähköä tuotetaan Suomessa reilusti yli oman tarpeen. Omavaraisuus saavutetaan jo tänä tai ensi vuonna.

:D
 
Ärjy

Jäsen
Nyt on pörssihinnan 12kk keskiarvo alv+0.5c 16,01c. Ja eiköhän viime vuoden hinnat ole mennyttä. Joten onko viisasta maksaa jatkuvaa 10c hintaa. Kysyn vaan..
 
Sulo

Tulokas

tet

Hyperaktiivi
Nyt on pörssihinnan 12kk keskiarvo alv+0.5c 16,01c. Ja eiköhän viime vuoden hinnat ole mennyttä. Joten onko viisasta maksaa jatkuvaa 10c hintaa. Kysyn vaan..

Tässä alkuvuoden kuukausikeskiarvot sekä viime vuoden vastaavat (alv 0%). Siltähän tuo näyttäisi, että viime vuoden hinnat ovat mennyttä.

1688236360808.png
 
tet

Hyperaktiivi
Tässäkin tapauksessa historia ei kerro mitään tulevaisuudesta

Totta. Mutta tässä tapauksessa historia puhuu samaa kieltä, kuin ne jotka osaavat lukea erilaisia toimintaympäristön muutoksia, joita on tapahtunut ja tapahtumassa. Historia näyttää juuri samaa, mitä on ennustettu jo aiemmin. Ja mikä on luettavissa monista muista tilastoista, kuten vaikkapa kaasun hintatilastoista tai uusiutuvan energian kapasiteettitilastoista.
 
mobbe

Vakionaama
Tällä hetkellä polttoöljy maksaa yli 1,30 litra poltettuna 0,15e/kwh niin dollarin kuin brentin markkinahinta on samoissa kuin ennen ukrainan sotaa jolloin hinta oli eurossa , syy polttoaineen korkeaan hintaan on nämä sähkösopimukset jos näitä tehdään jo 10 sentillä ugh
 
Sekä Brent ettiä WTI ovat kutakuinkin kahden vuoden takaisella tasolla, mutta eikös Suomen öljy ollut aiemmin pitkälti Uralsia? Sen hinta lienee aina ollut alempana, kuin nämä edellä mainitut.
 
Dieselin hinta näyttäisi olevan olevan linjassa raakaöljyn hintaan mutta polttoöljyn ei vaikka samaa litkua.Uralsia ei virallisesti Neste hanki tiedä sitten mitä tankkereissa lopulta on.
 
HalkoholistinHaamu

Aktiivinen jäsen
LUNDIN mukaan toisinaan halvemmat sähkön hinnat eivät kompensoi välillä korkeiksi nousevia hintoja, koska kuluttaja ei saa sähköä varastoon.

”Minusta tässä on kyse myös oikeudenmukaisuudesta. Viime talvena sähköyhtiöt tekivät kriisitilanteessa tavattomia voittoja ilman, että niiden piti oikeastaan laittaa tikkua ristiin”, Lund sanoo.

Hänen mukaansa ratkaisu tilanteeseen olisi koko sähkömarkkinamekanismin päivittäminen. Kriisitilanteessa mekanismi toimii nyt niin, että jos markkinoille ei tule lisää myytävää, hinta vain nousee ja nousee.

”Nyt ei saa jättää tätä tilannetta tähän. Kyllähän viime talvi oli kuluttajan kannalta ihan katastrofaalinen”, Lund sanoo.

Hän penää myös energiateollisuudelta ratkaisuehdotuksia korkeisiin hintoihin.

”Energiateollisuus antaa ikään kuin sen kuvan, että tämä on se oikea tilanne, että tulee tällaisia hintapiikkejä ja ihmiset joutuvat pulaan.”

tet

Hyperaktiivi
Dieselin hinta näyttäisi olevan olevan linjassa raakaöljyn hintaan mutta polttoöljyn ei vaikka samaa litkua.Uralsia ei virallisesti Neste hanki tiedä sitten mitä tankkereissa lopulta on.

Ei hanki ei, ja siksi öljy on nyt kalliimpaa kuin ennen. Kun ei ole sitä halpaa Uralsia enää.
 
Lappanen

Vakionaama
Minkälainen pyykkikone pitää olla että sitä voi yöllä käyttää, siis tilanteessa jossa siellä korona on tarkoitus nukkua yöllä?
Ei onnistu kyllä Kotipyykkärillä™, vinkuna on korviahuumaava, jyrinä kuin asfalttijyrä. Tää ottaa kierroksia.
Joku perus 500e pyykkäri tuo on kodinhoitohuoneessa, ei sen käyntiä.kuule paotsi ihan lopussa kun linkoaa hetken.
 
Nobody

Aktiivinen jäsen
Millä aikataululla olette saaneet Lumme Energialta lopullisen vahvistuksen sopimuksesta. Tein keskiviikkona sopimuksen ja sain silloin automaattivahvistuksen, että asia käsitellään viimeistään kahden arkipäivän kuluessa. Nyt on perjantai eikä ole kuulunut mitään?
Sama täällä. 28.6 keskiviikkona tuli automaattivahvistus. Mitään ei ole sen jälkeen kuulunut.
 
kotte

Hyperaktiivi
Sähkön hinnat voivat pompata jälleen tähtiin – professori jyrähtää: ”Nyt ei saa jättää tätä tilannetta tähän” https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009692867.html
Ensin tuo ajoi vuosia uusiutuvia energiaratkaisuja silloin, kun muut vannoivat ydinvoiman nimiin. Kun uusiutuvat yleistyivät ja vaikutus alkoi dominoida sähkömarkkinoita, agendana onkin sotkea sähkömarkkinat perin juurin. Nyt tuntuu vannovan sen perään, että sähköhän tulee töpselistä ja sille pitää määrätä kuluttajaa miellyttävä hinta, muusta viis.
 
TJAP

Aktiivinen jäsen
Sama täällä. 28.6 keskiviikkona tuli automaattivahvistus. Mitään ei ole sen jälkeen kuulunut.
No täytyy vain odotella. Saa nähdä miten reagoidaan, kun laitoin alkamaan vasta tammikuulle 2024. Tietenkin jos heidän sivuilla on tuo mahdollisuus, niin kaiketi se sitten on ok?
 
pökö

Hyperaktiivi
No täytyy vain odotella. Saa nähdä miten reagoidaan, kun laitoin alkamaan vasta tammikuulle 2024. Tietenkin jos heidän sivuilla on tuo mahdollisuus, niin kaiketi se sitten on ok?
Mulle Lumme sanoi että aikaisintaan 3kk ennen sopimuksen alkua tulee vahvistus. Oma Lumme sivuilla se silti näkyy jo.
 
Back
Ylös Bottom