HiTec
Eipä turhia höttyillä :)
Kyllä tässä nyt hiukka pata kattilaa soimaa. Jos jokainen toimisi reilusti, käsi vaan selkeästi pystyy virheen merkiksi kun on perseilty, niin hommahan toimisi, eikös. Mutta kun kansassa on runsaasti myös näitä minä-minä ajattelijoita, jotka pikemminkin pistävät sen käden taskuunsa vaikka kuinka perseilisivät, ellei heitä juurikin nimenomaisesti voida osoittaa siitä rysänpäältä kiinni. Ja tälläisten kanssa myös Pate joutuu toimimaan päivittäin, kenties jopa kymmeniä kertoja, jolloin myös siellä firman puolella kyynistytään ja yritetään tahkota tuosta paskasta kultaa. Siksi myös se heidän viestintänsä on muotoutunut tuollaiseksi, uhkaamissävyttäiseksi, joista taasen osa vetää herneet nenäänsä jo siitä pelkästä viestinnästäkin, ihan jo sanamuodoistakin lähtien. Ja kun on se banaani otsassa valmiiksi firman kuin asiakkaankin puolella, niin...
Omakohtaisesti pari kertaa on Paten lappu lasiin ilmaantunut, joista eka oli ihan silkkaa tuurilla pelaamista, nyt vain ei arpaonni natsannut. Toka oli sitten selkeän liikennemerkin väärin tulkitsemista omalta puoleltani, koska tuo oli aikaisemmin muutaman tunnin ilmaista ja muuttunut 24h maksulliseksi. Tässä kohtaa vielä pysäköin ihan suoraan tuon liikennemerkin juureen, mutta kun ei vaan tajunnut niin minkäs teet. Toki pienet
molemmissa tapauksissa, vaan oma moka ja lasku maksuun. That's it. Tosin eipä noita oikeita pysäköintivirhemaksujakaan ole montaa napsahtanut ja vaikka liikennevirhemaksutkin vielä tuohon ynnäisi, voi ne yhä laskea hienosti yhden käden sormilla. Nämä tosin kaikki siis henk.koht. omaa munausta, mutta onpahan tuota sattunut pari kertaa kun on poliisilaitoksella oltu konstaapelin kanssa sitä kuvaa yhdessä tiirailemassa, jotta kukapas se siinä kuskin paikalla istuksii ja se en selkeästikään ole ollut minä eikä naamani natsannut kehenkään kyydissäolijoistakaan. Ja kyllä, yksi noista oli jopa sellainen jossa en todellakaan tiennyt kuka se oli kun sattui olemaan joku pojan kavereista heidän lapin reissullaan. Oli sheriffi sitten soitellut pojallekin tuosta ja sitä kautta sitten kuskikin selvisi. Käräytinkö siis kaverin? Varmaan näinkin, vaan kuten sanoin, käsi rehellisesti vaan pystyyn virheen merkiksi. Pitää olla miestä edes sen verran että uskaltaa tunnustaa jos kerta on munannut.

) ja laskuttaa ajoneuvon haltijaa ja uhkailla oikeustoimilla jos laskua ei maksa.