Shelly releet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja cleaf
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aiemmin (fw 1.3 ja vanhemmat) ei toiminut ainakaan, kun laitteet tarvitsevat wifin jotta saavat ajan
Tuohon osuuteen on tehty muutoksia uudemmissa (1.6 ja 1.7) firmikset, niin pitää testata että toimiiko timer jos kelloa ei ole saatavana sähkökatkon jälkeen
 
Pitäisi tehdä paineilma kompuralle aikakytkin, eli nappi minkä painamisen jälkeen kompuralle tulee sähköt tunnin ajan. Ajattelin tehdä tuon Shellyllä ja kontaktorilla. Eikös tuon saa toimimaan, vaikka kohteessa ei ole wifiä?

Ilman muuta saa. Shellyjä on myös sellainen jossa on jo "kontaktori" ellei kolmivaiheista tarvii.

 
Timer toimii vaikka kelloa ei ole asetettu
Kalenteriin perustuvat ajastukset eivät toimi, ellei laitteelle ole asetettu päivä+aikaa
Ajan asetus onnistuu myös manuaalisesti tai synkkaamalla selaimen aikaan
1761584241689.png
 
Shellyn astronominen kello taisi sekoilla kesäajan vuoksi.
Eilen ulkovalot paloi koko päivän ja logissa ei näy mitään. Muille päiville näkyy valojen sytytys ja sammuminen.
Tämä tapahtui kahdella eri dimmer2PM:llä.

Edit: olisi varmaan pitänyt kasoa joku toinen shelly keskustelu tälle.
 
ei, tämä on ihan hyvä ketju. Huomasin saman ja raportoin asiasta kans.
Itsellä on kohtuu läheiset suhteet shellylle niin kannattaa tägätä mut jos jotakin outoa niiden kanssa havaitsee - siis laitteiden omien ominaisuuksien kanssa. Skriptit sitte erikseen, niistä vastaavien kanssa
 
Shellyn astronominen kello taisi sekoilla kesäajan vuoksi.
Eilen ulkovalot paloi koko päivän ja logissa ei näy mitään. Muille päiville näkyy valojen sytytys ja sammuminen.
Tämä tapahtui kahdella eri dimmer2PM:llä.

Edit: olisi varmaan pitänyt kasoa joku toinen shelly keskustelu tälle.

Siellä on sellainen tunnettu ominaisuus että sinä päivänä kun siirrytään kesä/talviaikaan ei auringon nousuun/laskuun perustuvat ajastukset aktivoidu lainkaan. Eli jos valot piti sammua aamulla niin se jäi sitten tekemättä samoin kuin syttyminen illalla, jos tuo bugi tosiaan noin toimii.
 
Shellyllä ei taida olla sellaista mallia kuin Pro 3PM. Koitin äkkiä googlailla löytyykö keltään valmistajalta 3-vaihe kontaktori jossa tehonmittaus (+ Home Assistant toimivuus), siinä onnistumatta. Onko raadilla vinkkejä?

edit: Ehkä helpointa tässä tilanpuutteessa laittaa Shelly 3EM-63T johdonsuojista lähtevien johtojen ympäri.
 
Viimeksi muokattu:
Toi olis paras tehdä niin että ohjaa shellyllä 3-vaihekontaktoria ja mittaa yhdestä vaiheesta tehon ja kertoo sen kolmella.
 
Noin minulla periaatteessa kyllä on, kolmivaiheinen LVV siis kyseessä ja silloin kun Shelly on päällä niin Home Assistant Helper luo virtuaalisen 3 * 1 kW kuorman. Täsmää aika hyvin kulutuskäyrien kanssa, mutta ei tuo oikeasti toimi aivan samalla tavalla kuin oikea mittaus. Muoks: ehkä en ole vain osannut tehdä oikeanlaisen Utility Meterin.

Minulla on kyllä kolme PM miniä, mutta johdotuksesta tuliis niin sotkuinen.
 
Viimeksi muokattu:
Home Assistant Helper luo virtuaalisen 3 * 1 kW kuorman. Täsmää aika hyvin kulutuskäyrien kanssa, mutta ei tuo oikeasti toimi aivan samalla tavalla kuin oikea mittaus.

No eipä toimi. Jos kattilassa hajoaa vastus niin se ei näy kulutuksen pienentymisenä.

Ei ne kolmivaiheiset mittaritkaan ole mitään tarkkuusinstrumentteja. Mittauksissa on aina heittoja. Jos kolme vastusta on keskenään identtiset niin ainaostaan vaihejännitteiden eroavaisuudet aiheuttaa virhettä.

Käytännössä kattilan energian mittaamiseen riittää pelkkä kello. Jos teho on 6kW niin 3600 sekuntia käyttöä on 6kWh energiaa. Pitää vain päästä mittaamaan se käyttöaste sieltä termostaatilta.

Poikkeuksen muodostaa sellainen tarmostaatti, joka ei katkaise heti kaikkia vaiheita vaan himmailee vielä loppulämmityksen yhdellä vaiheella.
 
Monelta on unohtunut se vanha SO-portti jokaisessa kWh-mittarissa, pitää tietenkin rakentaa fyysinen yhteys pulssilaskurilla suoraan tietokoneeseen (Shelly Plus Uni+Cloud, Homeassistant, ym)
Halpis 3-vaihemittari saa postilaatikkoon noin 50€
 
Markkinoilta puuttuu täysin MID hyväksytty, IP liitännäiset avoimilla rajapinnoilla olevat energiamittarit. Enkä siis tarkoita ModBus/mBus tms liitäntää, vaan puhtaasti wifi/eth liitäntäistä laitetta.
On iso miinus että Shellyltä ei ole MID yhteensopivaa laitetta
 
Viimeksi muokattu:
On iso miinus että Shellyltä ei ole MID yhteensopivaa laitetta

Niissä on liikaa hankalia vaatimuksia. Kauppa käy tavallisillakin. MID-laitteet liitetään usein johonkin toisenlaiseen alustaan kuin Shellyt. Mikäänhän ei estä tekemästä modbus/IP sovitinta, jolloin MID mittarista saa nettiyhteensopivan.
 
Mietin lähinnä miten paljon taloyhtiöihin olisi helpompaa saada jyvitettyä EV lataus huoneiston osuuteen, kun molemmissa etäluettava ja itsenäisesti raportoiva takamittaus. Muutamalla klikkauksella saadaan mittarit samaan huoneistoon ja suunnattua luvut. Myös perusteiden lämpötolpat pystytään saamaan todellisen kulutuslukemien piiriin.
Ei tarvita kompleksisia ModBus / RS485 / mBus yms järjestelmiä väliin.
Huoneiston asukas pystyisi myös näkemään tiedot livenä.
Tuollaista kun aletaan rakentamaan perinteisin laittein se on varmasti kaksin ellei kolminkertainen investointi. Lisäksi vaativat suljettuja järjestelmiä joissa lisäksi usein myös lisenssimaksut.
 
Mietin lähinnä miten paljon taloyhtiöihin olisi helpompaa saada jyvitettyä EV lataus huoneiston osuuteen, kun molemmissa etäluettava ja itsenäisesti raportoiva takamittaus.

Eikö tällaisia latauslaitteita myydä valmiina?

Tuollaista kun aletaan rakentamaan perinteisin laittein se on varmasti kaksin ellei kolminkertainen investointi. Lisäksi vaativat suljettuja järjestelmiä joissa lisäksi usein myös lisenssimaksut.

Kaikki järjestelmä ovat suljettuja kun puhutaan taloyhtiöstä. Eli joku tekee sen ja muut vain käyttävät ja toivovat että se toimii. Varmasti helpoin systeemi olisi sellainen valmis latauslaite jossa on avoin protokolla tuon tiedon lukemiseen.


Protokolla

 
Viimeksi muokattu:
OCCP on tuttu, mutta sekään ei korvaa MID mittaria, lisäksi se lähinnä latauksen ohjaukseen.
Osassa kohteita on tehty että kuukausittaiseen arviomittaukseen käytetty Shellyn 3EM mittausta ja kerran vuoteen käyty MID mittarin lukemat lukemassa tasauslaskuun.
Muuten MID mittarin lukemat pitää ilmoittaa isännöitsijälle kuukausittain laskutukseen.
Tuossakin ylimääräisenä tupla mittarit, mutta kerta investointina 70€/mittari halvempi kuin joka kuukausi huoltomies keräämään lukemat. Asennus samalla kuin muuten laiteasennus.
 
OCCP on tuttu, mutta sekään ei korvaa MID mittaria, lisäksi se lähinnä latauksen ohjaukseen.

Tuon Terra AC:n esitteessä sanotaan sen olevan MID sertifioitu. Eiköhän jossain OCCP versiossa ole sille tuki.

Pointti nyt on se että tuollaisella laiteella on tarkoitus tehdä juuri sitä mihin laitetta haet. Se vain ei ole Shelly mutta on avoin eli et ole sidottu mihinkään suljettuun ekosysteemiin ja siinä on kaikki toiminnot mitä pitäisi tarvita.
 
Nyt tuli laitettua tuollainen uusi Shelly 3EM-63W LVV vaiheiden ympäri.

3EM-63W_Gen3_1.jpg

Tuo oli kyllä odotettua isompi, mutta mahtui kuin mahtuikin johdonsuojien päälle.

Nyt tuli vain sellainen mielenkiintoinen että varajassa on tietääkseni 3 * 1 kW vastukset sisällä, ja kokonaismittaus verkosta nousee tuon verran kun varaajan laittaa päälle. Ensin tuo 3EM tarjosi -500 W + 1000 W + -500 W. No, käänsin A ja C vaiheet Shellyn asetuksista niin että kaikki ovat positiivisia niin saatiin tehoksi 2 kW.

Tämä laite mittaa myös näennäistehoa, ja se on 3 kVA.

Tämä taitaa nyt olla ihan perusasia, mutta mielestäni LVV kun on resistiivinen kuorma niin watit ja VA:t pitäisi olla samat?

Miksi tuo nyt kuitenkin näyttää tuolta?

Screenshot at 2025-12-10 17-52-32.png


Screenshot_20251210_172529_Shelly Smart Control.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Onko nyt varmasti nuo jännitekarvat oikeissa vaiheissa verrattuna noihin virtareikiin, tai olisko Shellyssä tehtaalla johtimet menneet väärin kuin ohje sanoo?

Tosiaan 3/3 kVA/kW pitäis näyttää...
Oli vastaava pojan talossakin
Pyydetty sähkömies laittoi jännite-mittausjohdot mittauskeskuksen 3-vaihe pistorasia-johdonsuojien paikalle johtuen tilanpuutteesta ja väärin meni mittaukset;-)
Korjasi kyllä ongelman parin viikon jälkeen kun huomasin mittausvirheen
Ja rehellisesti:
Ei näissä uusissa ulkoseinällä olevissa mittauskeskuksissa ole mietitty edes se että laitat pääkatkaisijan kohdalle ylimääräinen rasia
mittaamaan kulutuksia
 
Niinhän siinä oli käynyt että 1 ja 3 vaiheiden tunnistusjohdot ristissä. Asiaa ei helpota että Shellyn ohjeissa on kaikki ylösalaisin, kun ilmeisesti jossain muualla päin maailmaa syöttö vikareihin tulee ylhäältä.
 
Ei tainnut Shelly Pill 1-wire anturi tykätä split koneen lämmönvaihtimen lämmöstä…
En tiedä miksi lämmöt kävi noin korkealla mutta sen jälkeen tulee vääriä lämpötilalukemia.
Vastaava kävi joskus kun oli talologger käytössä.
1769389907537.png

Paluupuoli
1769390119275.png


Edit. Vesipuolen lämmöissäkin kumms muutos
IMG_1022.jpeg

IMG_1021.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Swappasiköhän tuo antureita ristiin kesken kaiken? Eli anturi ei ehkä hajonnutkaan vaan Pill alkoi keräämään dataa eri anturista.
Tuossa on 5 anturia kiinni.
Aikaisemmin illalla annoin antureille nimet default nimien tilalle jos sillä on jotain vaikutusta.
@-Teme-
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on kyllä yksi anturi mykistynyt yhtäkkisesti. Se mittaili vetä joka voi joskus mennä aika kuumaksi. Pitää muistaa että nämä anturit ei yleensä ole aitoja vaan jotain klooneja, joissa tuotanto ei ole yhtä laadukasta kuin aidoissa. HUomaa ihan siitä että samassa lämpötilassa näyttävät +- eri astelukuja eli tarvitsevat korjausta lämpötilaan että ovat tarkkoja edes yhdessä lämpötilassa.

Aidot maksaa helposti 10x enemmän.
 
Reagoin outoon asiaan nyt illalla:
Minä muutan tarvittaessa hintarajat suoraan skriptiin ShellyCloud liittymän kautta ja tänään on jostain syystä ihan mahdotonta tehdä muutoksia. Muutokset on kaksi riviä alempana...

Myöskin on todella pitkä viive ennen kun Script ikkuna avautuu selaimessa tai ilmoittaa ettei ole mitään
Koskee kaikkia versioita spot-hinta.fi, skriptit toimii jos copypaste tekstieditoriin ja korvaa vanhan muutetulla
Kuva kertoo että siellä on haamutekstiä:
Shelly 2026-03-05 kl. 21.02.03.png
 
Siällä on joku bugi nyt, apilla ei pysty scriptiä muuttamaan kun ”ei osu riville”. Pitää kirjautua suoraan shellyyn ja muuttaa siellä.
Tarkoittaa minulle että on mentävä autolla 60km paikan päälle tekemään muutokset:mad: kun etänä ei ole mahdollista tehdä kun uusimalla skripti joka kerta
 
Takaisin
Ylös Bottom