Tankkien maahantulo on ollut jo kielletty 40-luvulta lähtienEilen oli heillä ratkiriemukasta paneeliohjelmassa kun pohtivat että meikäläiset kielsivät autoilla tulon, mutta miten tankit oli ilmoille heitetty kysymys.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tankkien maahantulo on ollut jo kielletty 40-luvulta lähtienEilen oli heillä ratkiriemukasta paneeliohjelmassa kun pohtivat että meikäläiset kielsivät autoilla tulon, mutta miten tankit oli ilmoille heitetty kysymys.
Niin mitä tästä?Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatti ei ole pelkästään Suomen ja Venäjän kahdenvälinen asia, vaan siihen liittyy kansainväliseen oikeuteen liittyviä velvoitteita. Näitä velvoitteita on kirjattu esimerkiksi 2. maailmansodan jälkeen solmittuun Pariisin rauhansopimukseen.
Kun miettii Ahvenanmaan demilitarisaation historiaa, tilanne lienee ollut sen tapainen alun perin, että Ruotsia ja sen aikaisempaa liittolaista ja myöhemminkin läheistä yhteistyökumppania Iso-Britanniaa ärsytti suuresti Venäjän odotettavissa oleva uudelleenlinnoittaminen Ahvenanmaalla (britit tuhosivat Krimin sodan aikana Venäläisten linnoitteet Ahvenanmaalla). Kun Venäjä ei pärjännyt erityisen hyvin Turkkia, Ranskaa ja Iso-Britanniaa vastaan sodassa, Ahvenanmaan ohella Musta meri julistettiin demilitarisoiduksi muiden rauhanehtojen ohella (jotka suosivat erityisesti Turkkia).Niin mitä tästä?
Nykyasetelma on oikeastaan varsin samantapainen kuin Krimin sodan aikoihin vajaa 200 vuotta sitten kansainvälisen politiikan kannalta. Erona on pikemminkin se, että Venäjä on diplomaattisin keinoin ajettu ulos Itämereltä ja Iso-Britannian, Ranskan ja Turkin liittolaiset ovat saaneet Itämeren alueen omaksi sisämerekseen (Mustalla merellä on ollut vähän samansuuntaista kehitystä). Kansainvälisen reaalipolitiikan kannalta Ahvenanmaan demilitarisointi on täysin vanhentunut asetelma, historiallinen jäänne, jonka merkitys on kaikonnut. Venäjän hyökkäys Ukrainan kimppuun (rikkoen itse 1990-luvulla antamansa turvatakuut Ukrainan suvereniteetille vastineena Ukrainan luopumiselle ydinaseista Venäjän hyväksi) on aivan riittävä ja perusteltu syy, että länsiliittokunta toteaa Ahvenanmaan demilitarisoinnin asiallisesti päättyneeksi. Jos ja kun Ruotsin Nato-jäsenyys on joskus ratifioitu, asia on taputeltu lopullisesti valmiiksi.
Suomeen riittää yksi Venäjän edustuskiinteistö ja yksi Venäjän valtion edustaja sekä sihteeri, päättäkööt itse kuka ja missäEihän asia oikeastaan vaikea ole. Vastavuoroisuusperiaate on kansainvälisesti hyväksytty toimintatapa ja molemmille maile riittää hyvin yksi konsulaatti. Voihan Venäjå valita kumman jättää.
Tuota veikkaan lopoutulokseksi. Vaikka toki olisi hieno hetki sulkea niiden Helsingin vakoilukonsulaatti kun niille kuitenkin Ahvenanmaa jää.
Toisaalta kansalaisaloitteella ei mitään pureta eikä ole tarkoituskaan. Kansalaisaloitteita ei tarvitse olla kirjoittamassa myöskään lakimiesarmeijaa. Tahtotila lienee yhteinen ja yhdessä jaettu. Jos se nyt johonkin kaatuu, niin kansalaisia kiinnostaa varmasti sekin. Vaikka tutkittaisiin muutenkin, niin kyllä kansan mielipide siihen hieman selkänojaa antaa. Kuten mentiin Natoon ja Euroon mielipidekyselyllä.Kansainvälisten sopimusten purkamiseen tarvitaan yhtä virkettä pidemmät perustelut.
JOo,Ei vastustajaa tule aliarvioida vaikka psyykkeen kannalta se helpotusta tuokin.
Olen aivan ssamaa mieltäMuistaakseni Neuvostoliitto ei lakannut olemasta eilen, eikä edes viime vuonna. Se tapahtui jo yli 30 vuotta sitten. Mitä tulee roistovaltion puolien pitämiseen, niin otaksun sinun tarkoittavan jotakuta muuta kuin minua, tai sitten sinulla on luetun ymmärtämisessä ongelmia. Kehotan katsomaan uudelleen, mitä tuossa edellä asiasta kirjoitin.
![]()
Pääkirjoitus: Venäjän Maarianhaminan-konsulaatti on syytä sulkea
Konsulaatti on Venäjän yksipuolinen etu, joka Suomi pakotettiin hyväksymään hävityn talvisodan jälkeen, kirjoittaa Mika Koskinen.www.iltalehti.fi
Lainaus ylläolevasta pääkirjoituksesta:
Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatti ei ole pelkästään Suomen ja Venäjän kahdenvälinen asia, vaan siihen liittyy kansainväliseen oikeuteen liittyviä velvoitteita. Näitä velvoitteita on kirjattu esimerkiksi 2. maailmansodan jälkeen solmittuun Pariisin rauhansopimukseen.
Ihmeen sinnikkäästi ne aseamiaankin näyttävät pulustavan eli antatuvat vain kuolleina vaikka mitään realistista mahdollisuutta tilanteesta ei ole enää palata omiin riviin kun ukrainalaiset on sekä päällä että ympärillä.
Ihmeen pitkäksi tuo sota vaikuttaa venyvän. Taitaa kovin harvaa enää kummemmin kiinnostaa ja uutisissakin jää jo muun hömpän alle, jos yleensä edes mainitaan. Kun ippo ei rintamalla voi mitään saavuttaa, aktiviteetteja suunnataan lännen aseapua vastaan.
Kaverin puhumisten käännöksiin viitaten: Jos Venäjä olisi miettinyt ennen hyökkäämistään Ukrainaan, että ukranalaisten kanssa ei voi hyökkäyksen jälkeen enää elää ja jättänyt hyökkäämättä, ei olisi ollut sovittamattomia ongelmiaikaan eivätkä ukranalaiset vihaisi venäläisiä yhtä syvästi sydämestään, kun tähänkään ei olisi lyijynraskasta syytä. Venäjän johdon oikea päämäärä on kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa Nürnbergin tapaan vastaamassa virheistään.Tuiki tavallinen venäläinen ajattelumalli: Ei venäläisiä pitää tappaa mahdollisimman paljon ja joita ei saa tapettua pitää laittaa keskitysleireille.
On kai hitaimmillekin jo selvää miksi meidän pitää tukea Ukrainaa.
Pasternakki meinaa että venäjä änkee suomeen ensitöikseen kun ensin ukraina on hallussa.Muistakaahan reserviläiset olla elämänne kunnossa 2025 tammikuuhun mennessä.
![]()
Ukraina | Tutkija Ylellä: Jokaisen reserviläisen kannattaisi olla elämänsä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä
Ylen Aamussa maanantaina puhunut Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak muistutti Venäjän merkittävästä riskinottokyvystä.www.hs.fi
Vaikka olen jo ikäloppu menen tilanteen tullessa vapaaehtoisena, jos vain huolitaan. Ukrainan esimerkki näyttää että vähän vanhemmatkin voivat puolustaa maata.Muistakaahan reserviläiset olla elämänne kunnossa 2025 tammikuuhun mennessä.
![]()
Ukraina | Tutkija Ylellä: Jokaisen reserviläisen kannattaisi olla elämänsä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä
Ylen Aamussa maanantaina puhunut Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak muistutti Venäjän merkittävästä riskinottokyvystä.www.hs.fi
Venäjää ei kannata todellakaan aliarvioida. 140 miljoonainen kansa. Sotilaita tulee joka vuosi armeijasta miljoonia lisää koneistoon.
Pakotteet vaikuttavat hyvin hitaasti yleisen talouskehityksen kautta. Sotimiseen niillä ei ole muuta vaikutusta, kuin että eivät voi ostaa valmiita aseita ja osia asejärjestelmiinsä. Venäjällä on kaikkia luonnonvaroja toisin kuin Saksassa ja siitä huolimatta sekin pystyi voimistamaan sotakoneistoaan kunnes tehtaat pommitettiin maantasalle. Iippolla on kaikki hyvin, vodka on halpaa ja sitä on riittävästi.
Sosiaalisessa mielessä tämä on aika normaali tilanne teollisen vallankumouksen jälkeen, sota on heikko osaisten kohtalo ja johtajien lapset ovat kaukana turvassa. Yleisestä asevelvollisuudessakin löytyy porsaanreikiä koska raha yksinkertaisesti puhuu. Tästä ollut juttua viimmeaikoina, vapautuksen hinta lääkäriltä on luokkaa 3000USD enkä usko että on uusi ilmiö. Hätä keinot keksi ja raha voitelee niin hyvässä kuin pahassakin.Ainakin aluksi Venäjän puolesta taistelivat Ukrainaissa kyllä muut kuin tavalliset venäläiset - sotaväkeä haettiin vähemmistökansojen parista ties mistä kaukaa rahalla ja pakolla, rosvoja vankilasta jne. Nyt yksi syy Suomen rajalle hankkiutumiseen on ollut se, että Venäjä keksi, että maahanilmestyneiden pitäisi mennä sotimaan Ukrainaan tai palata lähtömaahan - ihan kaikki eivät ole Puolan rajalta tai muuten systeemin itse tuottamia.
Luulisi ettei siviilidronejen hankkimisessa Kiinasta olisi isompia ongelmia, mutta niin vaan Suomenkin kautta vietiin vajaat 4000 dronea Venäjälle. Malleista ei ollut puhetta - ehkä ne olivat jotain järeämpiä.iipot eivät niitä mistään saa suuria määriä. Jossakin tulee tappionsietokyvyn raja vastaan molemmin puolin.