Styroxilla on juu taipumus maagisesti haihtua jonnekin ainakin vanhoista routaeristeistä...
Sitähän tuo väliaine ainakin joskus näkemäni dokkarin mukaan oli, vaikka voihan olla että jotain hifimpääkin on keksitty.
Styroksi ei varmaan kaukana ole varsinaisesta aineesta, mutta kun tässä tapauksessa hipaisuja ei lasketa, sen kun täytyy toimia juuri oikealla tavalla, eikä melkein. Voihan olla että venäläisillä tovereilla kyseessä on ihan vaan styroksi, kun ovat sitten antaneet kompromissinä periksi osasta hyötysuhteessa tuossa osuudessa, ja joutuvat maksamaan siitä jossain toisaalla. Vaikea sanoa, kun tarkempi kirja aiheesta on ollut koko ajan varattuna kirjastosta.
Oma jollain tasolla valistunut arvaus on sopivasti doupattu aerogeeli, jossa douppauksella haetaan optimaalista interaktiota toisaalta neutronien ja toisaalta gamma- ja röntgensäteilyn kanssa.
Ainakin valmistaminen on hirvittävän hankalaa ja sisältää erittäin myrkyllisiä kemikaaleja valmistusvaiheissaan. Jopa niin vaikeaa, että ilmeisesti sen tekemisen taito unohdettiin väliaikaisesti ja joudutaan opettelemaan uudestaan.
"The material is classified. Its composition is classified. Its use in the weapon is classified, and the process itself is classified."
Fogbank Is Mysterious Material Used In Nukes That's So Secret Nobody Can Say What It Is
What we do know is that it's immensely complicated to make and has to be purified using a dangerously volatile chemical.
Viimeksi muokattu: