Ukrainan tilanne

Lyhyellä tähtäimellä, valloittaako Venäjä Ukrainan ?

  • Ei vaan vetäytyy. Eli ei valloita enempää kuin nykyisin hallitsemansa alueet

    Ääniä: 7 22,6%
  • Valloittaa jotain pieniä lisäalueita

    Ääniä: 13 41,9%
  • Valloittaa koko Ukrainan nopeasti ja kivuttomasti

    Ääniä: 1 3,2%
  • Yrittää valoittaa mutta tulee pitkä ja katkera sotiminen

    Ääniä: 10 32,3%

  • Ääniä yhteensä
    31
  • Äänestys suljettu .
Tila
Keskustelu on suljettu.

anders

Vakionaama
Styroxilla on juu taipumus maagisesti haihtua jonnekin ainakin vanhoista routaeristeistä...
Sitähän tuo väliaine ainakin joskus näkemäni dokkarin mukaan oli, vaikka voihan olla että jotain hifimpääkin on keksitty.

Styroksi ei varmaan kaukana ole varsinaisesta aineesta, mutta kun tässä tapauksessa hipaisuja ei lasketa, sen kun täytyy toimia juuri oikealla tavalla, eikä melkein. Voihan olla että venäläisillä tovereilla kyseessä on ihan vaan styroksi, kun ovat sitten antaneet kompromissinä periksi osasta hyötysuhteessa tuossa osuudessa, ja joutuvat maksamaan siitä jossain toisaalla. Vaikea sanoa, kun tarkempi kirja aiheesta on ollut koko ajan varattuna kirjastosta.

Oma jollain tasolla valistunut arvaus on sopivasti doupattu aerogeeli, jossa douppauksella haetaan optimaalista interaktiota toisaalta neutronien ja toisaalta gamma- ja röntgensäteilyn kanssa.

Ainakin valmistaminen on hirvittävän hankalaa ja sisältää erittäin myrkyllisiä kemikaaleja valmistusvaiheissaan. Jopa niin vaikeaa, että ilmeisesti sen tekemisen taito unohdettiin väliaikaisesti ja joudutaan opettelemaan uudestaan.

"The material is classified. Its composition is classified. Its use in the weapon is classified, and the process itself is classified." :)


 
Viimeksi muokattu:

Harrastelija

Vakionaama
Tuli tuosta varaston räjähdyksestä mieleen että voisiko drone lentää varaston sisälle jos ovi jäänyt auki?
Ei paljon auta vaikka olisi kuinka jykevät seinät jos drone räjähtääkin sisällä.
Siitä voisi tulla ketjureaktio että koko varasto räjähtää ja se räjäyttää naapurivaraston jne.
Varsinkin jos varastoissa on enemmän räjähteitä kuin mitä saisi olla.
Tämä siis ajatusleikki….

Videon perusteella räjähdyksiä on tosi laajalla alueella. Olisikohan useampikin drone onnistunut tehtävässään? Vai onko tapahtunut ketjureaktio.
 

repomies

Hyperaktiivi
Viimepäivinä on alkanut tulla videoita, missä Ukrainan dronet aiheuttavat todella suuria räjähdyksiä. Ilmeisesti on joko vaihdettu räjähdysainetta tai jotain muuta parannusta tehty pommeihin.

Tässä esimerkki miten kokonainen talo menee palasiksi kun pienen näköinen drone lentää ikkunasta sisään:
Keskimäärin pienen dronen aiheuttama todella suuri räjähdys taitaa olla seurausta siitä, että drone onnistuu räjäyttämään paikan päälle varastoidut ampumatarvikkeet.

Videoille päätyvät vain komeimmat pamaukset, pelkät tussahdukset eivät niinkään. Esimerkkiksi tuon linkkaamasi videon kohdalla voi miettiä, kuinkahan monta kertaa tuota yritettiin, päätellen lähtöjään puuttuvista kattopellin paloista.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Keskimäärin pienen dronen aiheuttama todella suuri räjähdys taitaa olla seurausta siitä, että drone onnistuu räjäyttämään paikan päälle varastoidut ampumatarvikkeet.
Kyllä näin. Mutta X:ssä on videoita missä drone osuu yhteen sotilaaseen ja räjähdys on tosi massiivinen. En viitsi sellaisia laittaa, mutta tosiaan ihan viikon sisään tms, on sellaisia videoita alkanut tulla ja kommenteissa spekuloidaan uudesta räjähdysaineesta.
 

repomies

Hyperaktiivi
Kyllä näin. Mutta X:ssä on videoita missä drone osuu yhteen sotilaaseen ja räjähdys on tosi massiivinen. En viitsi sellaisia laittaa, mutta tosiaan ihan viikon sisään tms, on sellaisia videoita alkanut tulla ja kommenteissa spekuloidaan uudesta räjähdysaineesta.
Kyllä kai dronella aika paljon enemmän saa kuljetettua, kuin mitä saa piilotettua toimivaan hakulaitteeseen. Ja niillä pienillä hakulaitteeseen mahtuvillakin pommeilla lähti ihmiseltä henki pahimmassa tapauksessa.
 

anders

Vakionaama
Kyllä kai dronella aika paljon enemmän saa kuljetettua, kuin mitä saa piilotettua toimivaan hakulaitteeseen. Ja niillä pienillä hakulaitteeseen mahtuvillakin pommeilla lähti ihmiseltä henki pahimmassa tapauksessa.

Oikein mitoitettuna ja annosteltuna pienikin määrä riittää.

Ei kiväärin ammuksessakaan montaa grammaa ajoainetta ole, ja silti vaikutus yltää useamman (sadan) metrin päähän.

Mutta ilman sirpalointia pitää olla enemmän, jotta pelkällä räjähteellä saa vahinkoa.
 

Harrastelija

Vakionaama
Tuli muutamia ajatuksia mieleen kun kertoivat pohjois-korealaisten siirtyvän Venäjän puolelle.

Meneeköhän nämä jonnekin itä-venäjän tukikohtiin hoitamaan päivittäisiä askareita, rajavalvontaa tms?
Tämä vapauttaisi venäjän omia sotilaita Ukrainaan.

Jos pohjois-korealaiset tulevat rintamalle niin sehän olisi lupa myös esim länsimaille lähettää sotilaita Ukrainaan. Siis toiselle puolelle kuin korealaiset. Putin toki on eri mieltä.
Nyt pitäisi selkeästi tuoda esille että jos rintamalle tulee porukkaa muista maista, sama tapahtuu toisella puolellakin
(pienemmät määrät vapaaehtoisia on eri juttu).
 

VesA

In Memoriam
Jos pohjois-korealaiset tulevat rintamalle
Eiköhän Kim halua että omat joukot saavat sotakokemusta. Tuskin korealaisia silti etulinjan lihamyllyyn laitetaan ( paitsi jos nämäkin ovat vankeja ). Veikkaanpa, että hienommissa korealaisissa aseissa käyttöliittymä on vain koreaa - ukkoja voidaan tarvita ihan vaan näyttämään miten vehje toimii, ehkä jopa lokalisoimaan softaa.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Nyt pitäisi selkeästi tuoda esille että jos rintamalle tulee porukkaa muista maista, sama tapahtuu toisella puolellakin
Sotiminen on länsimaille vastenmielistä, kallista ja heikentää taloutta. Vaikea kuvitella että tuonne lähetettäisiin sotilaita tapettavaksi, koska turvallisuutta ei voida taata. Sota pitäisi pystyä hoitamaan siististi lentokoneilla ja ohjuksilla, eikä se taida olla tässä tapauksessa oikein mahdollista tai edellyttäisi sitten vähintään laajamittaista osallistumista. Kyllähän sinne taas jotain ammuksia lähetetään lisää tai annetaan lisävaltuutuksia aseiden käyttämiseen.

Ukrainasta puuttuu selkeä taloudellinen intressi ihan samalla tavalla kuin jostakin Keski-Afrikan maista. Helpompi antaa vanjan käydä Afrikassa kultaa kaivamassa kuin mennä itse sinne demokratiaa viemään. Mahdollisen taistelumenestyksen jälkeen pitäisi vielä tukea ja auttaa. Ei kannata.

Vaikka Pohjois-Korealla, Iranilla tai Kiinalla ei ole mitään omaa intressiä Ukrainaan, silti apua on annettu ihan fiilispohjalta kun kaveri on pyytänyt apua. Länsimaissa liittolaisten omiin sotiin ei haluta mukaan ennen kuin paukkuu omissa nurkissa eli on pakko eikä sitä pakkoa ole ollut noin 80 vuoteen. Taloudellisen avun tai sotamateriaalin lähettäminen on helpompaa. Vanhentuneista aseista kun olisi vain kuluja ja toisaalta samalla saadaan niitä Nato jäsenmaksuosuuksia täytettyä
 

anders

Vakionaama
Länsimaissa liittolaisten omiin sotiin ei haluta mukaan ennen kuin paukkuu omissa nurkissa eli on pakko eikä sitä pakkoa ole ollut noin 80 vuoteen. Taloudellisen avun tai sotamateriaalin lähettäminen on helpompaa. Vanhentuneista aseista kun olisi vain kuluja ja toisaalta samalla saadaan niitä Nato jäsenmaksuosuuksia täytettyä

Ja ennenkaikkea saadaan samalla rahalla pehmitettyä omaa potentiaalista vihollista.

Naton kannalta sodan jatkuminen alueellisena rajattuna konfliktina takaa rauhan muualla Euroopassa. Niin karua kuin se on.
 

kotte

Hyperaktiivi
Ja ennenkaikkea saadaan samalla rahalla pehmitettyä omaa potentiaalista vihollista.

Naton kannalta sodan jatkuminen alueellisena rajattuna konfliktina takaa rauhan muualla Euroopassa. Niin karua kuin se on.
Ja (mikäli tarpeen) Trumppikin pitäisi saada käsittämään, että Kiinankin touhuja voi pitää paremmin kurissa noin.
 

Nobody

Aktiivinen jäsen
Ettei vaan kävisi niin että Venäjä valloittaa koko Ukrainan. Ei ole mitään merkkejä etteikö näin kävisi. Lännen tuki Ukrainalle hiipuu hiipumistaan ja Venäjällä taas sotatalous pyöriin. Venäjältä ei rahat eikä aseet lopu mutta Ukrainalta loppuu.
 

kotte

Hyperaktiivi
Ettei vaan kävisi niin että Venäjä valloittaa koko Ukrainan. Ei ole mitään merkkejä etteikö näin kävisi. Lännen tuki Ukrainalle hiipuu hiipumistaan ja Venäjällä taas sotatalous pyöriin. Venäjältä ei rahat eikä aseet lopu mutta Ukrainalta loppuu.
Ilman lännen taloudellista ja sotilaallista tukea noin varmaan käykin. Sitten Venäjä alkanee uhkailla muitakin lähinaapureitaan Euroopassa (kuten Suomea ja Viroa), kun Natoakaan ei näköjään tarvitse ottaa kovin vakavasti. Kiina nappaa Taiwanin siinä sivussa. Asetelmat alkavat olla aika valmiit kolmanteen maailmasotaan.

Venäjähän on sinällään taloudellisessa mielessä toisen luokan valtio, alkutuottaja. Toisin on Kiinan ja monien länsimaiden kohdalla ja etenkin jälkimmäiset ovat todellinen voimablokki, jos puhaltavat yhteen hiileen, kun pakko on.
 

ttk2

Aktiivinen jäsen
Ettei vaan kävisi niin että Venäjä valloittaa koko Ukrainan. Ei ole mitään merkkejä etteikö näin kävisi. Lännen tuki Ukrainalle hiipuu hiipumistaan ja Venäjällä taas sotatalous pyöriin. Venäjältä ei rahat eikä aseet lopu mutta Ukrainalta loppuu.
Olen melkein kaikista näistä eri mieltä. Venäjä etenee, mutta edelleen hyvin hitaasti ja suuria tappioita kärsien. Kuluttaa joukkojaan. Mitään kiihtymistä etenemisessä ei oikeastaan ole tapahtunut.

Venäjällä sotatalous pyörii ja siitä johtuen muu talous kilpailee samoista resursseista ja väkisinkin kärsii. Väite siitä, että Venäjältä ei rahat lopu ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Fossiilisia edelleen myydään ja ostetaan, joten sieltä sitä rahaa sotatoimiin saadaan, mutta ulkomailla olevia assetteja on jäädytetty (ja niiden tuottojen käyttämisestä Ukrainan hyväksi tehdään päätöksiä) ja kansallisen hyvinvoinnin rahasto on sekin huvennut kovaa vauhtia. Venäjän taloudellinen todellisuus ei suinkaan ole hyvä, ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä suorastaan surkealta.

Tietyt aseet eivät Venäjältä lopu, niitä on Neuvostoliiton peruja niin paljon, mutta esim. panssarivaunuja tämä ei koske. Tykistöä on kulutettu niin suuria määriä, että tämäkin on näkynyt jo rintamalla. Tykistön ammuksia ja muita aseita ja asejärjestelmiä joudutaan hakemaan pienilukuiselta joukolta myötämielisiä valtioita.

Ukrainan resurssit ovat vääjäämättä pienemmät. Jos ei tuki jatku, niin rahat ja aseet todella loppuu. Ei se sota ja vastarinta tuohonkaan välittömästi päättyisi.

Venäjän resurssit eivät suinkaan ole äärettömiä. Pahuus tuntuu olevan.
 

tuna

Vakionaama
Nyt vaan kutsuntakirjettä desanttidosentille niin pääsisi toteuttamaan itseään.
1000032809.jpg
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Husky

Hyperaktiivi
ja Venäjällä taas sotatalous pyöriin. Venäjältä ei rahat eikä aseet lopu mutta Ukrainalta loppuu.
Tämäpä tämä, niin ikävää kun se onkin.

Rasahtaa missä päin maailmaa mitä ikinä tahansa, niin se on hyväntahtoisen Euroopan taskusta pois. Samaan aikaan samaiset rasahdukset 99%:sti satavat ryssän laariin. Ja lisäksi kun fossiilisten poltto lisääntyy ja lisääntyy joka vuosi, niin sekin tukee ryssän taloutta ja Suomi & muut edelläkävijät käyttävät varantonsa tuon kompensointiin, eivätkä riittävissä määrin aseisiin.

No, täytyy sulkeutua suomalaiskansalliseen hyvän tulevaisuuden odotukseen ja koittaa unohtaa nuo faktat. Jos tapahtuu se jos, niin aika iso kuoro tulee jälkikäteen kysymään taas malli kajanderista.
 

Nobody

Aktiivinen jäsen
Olen melkein kaikista näistä eri mieltä. Venäjä etenee, mutta edelleen hyvin hitaasti ja suuria tappioita kärsien. Kuluttaa joukkojaan. Mitään kiihtymistä etenemisessä ei oikeastaan ole tapahtunut……..
Tällä hetkellä hitaasti mutta mitään merkkejä sodan loppumisesta ei ole mutta merkkejä Ukrainan tuen loppumisesta tai ainakin vähentymisestä on. Kun tuki loppuu Venäjän eteneminen kiihtyy. 10 vuoden päästä Venäjä on jo pitkällä ellei Ukraina ennen sitä luovuta ja luovu Venäjän valloittamista alueista.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
No tuo rähinähän oikeastaan alkoi jo 2014 Krimin miehityksellä Venäjä-mielisten Itä-Ukrainan separatistialueiden eristäytyessä Ukrainasta. Ja menihän tuossa jokunen vuosi kun "vasta" 2022 alkoi sitten tämä nykyinen, hiukka suurempimittainen rähinä. Ihan vaan osoituksena ettei mitään ole koskaan Venäjällä unohdettu, sieltä tullaan kun aika on kypsä. No jos nyt tässä Ukrainan tapauksessa heitetään ns. pyyhe kehään, niin ei se Venäläinen nälkä tasan tarkkaan tuohon lopu, sieltä tullaan aivan tasan varmasti jossain kohtaa taas uudelleen, mutta mihin ja milloin, sen vain aika näyttää.
 

j44

Jäsen
Olen melkein kaikista näistä eri mieltä. Venäjä etenee, mutta edelleen hyvin hitaasti ja suuria tappioita kärsien. Kuluttaa joukkojaan. Mitään kiihtymistä etenemisessä ei oikeastaan ole tapahtunut.

Venäjällä sotatalous pyörii ja siitä johtuen muu talous kilpailee samoista resursseista ja väkisinkin kärsii. Väite siitä, että Venäjältä ei rahat lopu ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Fossiilisia edelleen myydään ja ostetaan, joten sieltä sitä rahaa sotatoimiin saadaan, mutta ulkomailla olevia assetteja on jäädytetty (ja niiden tuottojen käyttämisestä Ukrainan hyväksi tehdään päätöksiä) ja kansallisen hyvinvoinnin rahasto on sekin huvennut kovaa vauhtia. Venäjän taloudellinen todellisuus ei suinkaan ole hyvä, ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä suorastaan surkealta.

Tietyt aseet eivät Venäjältä lopu, niitä on Neuvostoliiton peruja niin paljon, mutta esim. panssarivaunuja tämä ei koske. Tykistöä on kulutettu niin suuria määriä, että tämäkin on näkynyt jo rintamalla. Tykistön ammuksia ja muita aseita ja asejärjestelmiä joudutaan hakemaan pienilukuiselta joukolta myötämielisiä valtioita.

Ukrainan resurssit ovat vääjäämättä pienemmät. Jos ei tuki jatku, niin rahat ja aseet todella loppuu. Ei se sota ja vastarinta tuohonkaan välittömästi päättyisi.

Venäjän resurssit eivät suinkaan ole äärettömiä. Pahuus tuntuu olevan.
Näyttääkö tämä sotataloudelta?


17.10.2024

What I Am a Robot and Immanuel Kant Baltic Federal University Have in Common: Predicting the Future in the Era of HOMO DIGITAL

On October 17, a lecture on human life in the digital age was held at Immanuel Kant Baltic Federal University. The expert - Doctor of Economics, founder of SPAR-Kaliningrad, Professor - Oleg Ponomarev presented his thoughts on the future of humanity in the horizon of 2050. As part of the lecture-discussion, a conversation will be held about the trends of the digital era, the opportunities and threats of artificial intelligence, and the possible desired and undesirable future. When asked what the year 2050 will be like, artificial intelligence replies that we will continue to become digital people. Overall, the Homo didgital of '50 will be extremely tightly integrated with digital systems. So close that it will be possible to say that this is a fundamentally different person. This will lead to a revision of socio-economic institutions.

A NEURAL NETWORK FOR PREDICTING GENE ACTIVITY WAS CREATED BY MSU SCIENTISTS

16.10.2024

The team of winners of the international machine learning competition DREAM 2022 on the application of AI in biology has created a new modular neural network to predict gene activity. The results of the study are published in the prestigious journal Nature Biotechnology.

NUST MISIS Creates Magnetic Microwires for Smart Implants and Non-Contact Sensors

16 OCTOBER, 2024 / Science, Achievements of Science

NUST MISIS scientists have presented new ultra-thin amorphous microwires for biomedical non-contact sensors and sensor elements embedded in implants. This opens up new prospects for the manufacture of highly sensitive diagnostic devices and "smart" implants that will be able to track the origin of degradation processes in the body, as well as identify the causes of rejection or weakening of implants. Unlike analogues, the presented microwires are thinner and more cost-effective in production.

Academician of the Russian Academy of Sciences Dmitry Ushakov: "Every person should have artificial intelligence that works exclusively for him"

October 15 2024

Department of Social Sciences
Artificial intelligence is developing at an incredible speed, penetrating into a variety of spheres of human life and activity. Not only does it radically change technology, making it more advanced, but it also raises the question of whether there is a place for each of us in it. Experts are already saying: a new world is on the doorstep, where a person will have to live next to a powerful AI, with its fantastic opportunities and risks, which until recently no one even thought about.

How not to fall under the control of artificial intelligence? How to peacefully coexist with it, so that it works exclusively in the interests of the person? The RG correspondent talks about this with the director of the Institute of Psychology of the Russian Academy of Sciences, Academician Dmitry Ushakov.

- That is, in the course of evolution, the next Homo sapiens will appear?

Dmitry Ushakov: Yes. Homo metasapiens, that is, superintelligent man, but created not by natural evolution, but with the help of technological improvement. There are already prerequisites for this. The human genome has already been deciphered and methods of editing it, for example, CRISPR, are working. And, of course, we will learn more and more about the role of genes, about how they are related to intelligence, and genome editing methods will improve.
https ://nti2035 .ru/markets/mneuronet
The "Neuronet" "roadmap" was approved by Protocol №1 of 28.02.2022 of absentee voting of members of the presidium of the Government commission for economic modernization and innovative development of Russia.
WILL WE MASTER TELEPATHY? WHAT ARE NEURAL INTERFACES AND HOW DO THEY HELP IMPROVE HUMAN LIFE?

Nizhny Novgorod physicist Susanna Gordleeva explained why neural interfaces are needed

02.10.2024
Neural interfaces as an opportunity to control gadgets with the power of thought

This is how neuromorphic technologies arose – systems whose architecture and principles of operation are similar to the biological brain and consume much less electricity.
To serve them, a team of scientists at Lobachevsky University is developing mathematical models of neural networks that are built on biologically plausible principles. For example, robotics, drones and various neural interfaces work this way. "In the near future, neuromorphic technologies will surpass in their performance almost all existing solutions in a variety of areas - from high-tech medicine to all unmanned transport systems. Neuromorphic artificial intelligence technologies have very high energy efficiency, but they process information according to different principles. Accordingly, this will save electricity on computing devices and will enter all spheres of our lives," the professor explained.


Nyt vaan kutsuntakirjettä desanttidosentille niin pääsisi toteuttamaan itseään.
katso liitettä 100894
Eiköhän miljonääri vapaamuurari ole ihan tyytyväinen nykyiseen näyttelijän pestiin karikatyyriisenä pro-putinistina.


 

ttk2

Aktiivinen jäsen
Näyttääkö tämä sotataloudelta?
Näyttää ei niin kovin konkreettiselta, korkealentoiselta puheelta siitä mitä jossain ehkä joskus jotenkin. En oikein osaa vastata. Kuin puppugeneraattorin tuotokselta.

Venäjällä ei kuitenkaan olla kaiketi juuri minkään tekniikan kehittämisen kanssa aivan terävintä kärkeä. Ja resurssien puute ei tuohon asiaan ainakaan ole auttamassa. Käytäntöön vieminen ja tehokas tuottaminen aiheuttaa vielä omat ongelmansa pakotteiden painaessa päälle.

Maailman kärkeä siellä ollaan mustan puhumisessa valkoiseksi. Ja omien saavutusten paisuttelussa, myös jo ennen kuin niitä saavutuksia on edes olemassa.
 

kaihakki

Vakionaama
Venäjän talous on edelleen kovassa iskussa ja melko varmasti tulee kasvamaan edelleen. BRICS maat ja muut Venäjälle ystävälliset maat pitävät taloudesta huolta. Länsimaiden pakotteet ei vaikuta juurikaan. 2023 vienti oli 380 miljardia dollaria. Putinilta ei rahat ja sotilaat lopu millään. Ylijäämää kaikessa. Lisäksi maailman suurimmat luonnonvarat kaikessa mahdollisessa. Ja vielä kun noteeraa, että Venäjällä ei ole omaisuuden suojaa ja siten kaikki mikä on maassa, on Putinin omaisuutta.
Huolestuttava on tilanne.

 

kotte

Hyperaktiivi
Huolestuttava on tilanne.
Sikälikin, että tulot hankitaan lähinnä öljyn viennillä ja pääosa tuosta kulkee Suomenlahden kautta (Mustameri taitaa olla liian vaarallinen reitti). Yhä suurempi osa öljystä kulkee muualta romutuksen sijaan venäläiseen intressipiiriin kuuluville "varjolaivaston" varustamoille hankituista purtiloista. Nuo kulkevat suurelta osin vakuuttamattomina ja laivojen kunnon huomioon ottaen on yhä todennäköisempää, että jokin noista ennen pitkää haaksirikkoutuu. Vakuutuskorvauksia lienee turha haikailla, joten siivousrahat on aluksi kerättävä vahinkoa kärsineiltä rantavaltioilta. Toki Venäjän keskuspankin pidättyjen verojen suora takavarikointi pelkkien korkojen pidätyksen sijaan lienee tuollaisessa tilanteessa kansainvälisen lainkin sallima käytäntö, jos Venäjän valtio ei vastaa itse kansainvälisen merilain mukaisista vahingonkorvauksista. Jos toimittaisiin samaan tyyliin laittomasti kuin venäläiset itse toimivat, noiden alusten pääsy pois Itämereltä eteenpäin estettäisiin, mikä ei edes olisi teknisesti vaikeaa, mutta laittomuuksien seurauksia pelätään.
 

ttk2

Aktiivinen jäsen
Venäjän talous on edelleen kovassa iskussa ja melko varmasti tulee kasvamaan edelleen.
Pitää paikkansa, että talous on kasvanut. Tämä johtuu sotataloudesta. Kaikki resurssit kaadetaan tähän yhteen laariin, jolloin kasvua tulee, mutta se on kuin jättimäinen elvytys: ne resurssit on jostain muualta pois, eikä tämä ole pitkällä aikavälillä kestävää. Talous ylikuumenee, ne vähäiset vapaat työntekijät menevät töihin vain tälle yhdelle (ja ainoalle) sektorille, jossa pystytään maksamaan palkkoja. Valtio käyttää valtavasti enemmän resursseja kuin mihin olisi varaa -> jossain vaiheessa tulee törmäys seinään.

BRICS maat ja muut Venäjälle ystävälliset maat pitävät taloudesta huolta.
BRICS ei Venäjää pysty kannattelemaan. Tässä yksi näkemys siitä mikä BRICS on ja miten se pitäisi nähdä (toisin kuin miten Venäjä haluaa sen nähtävän):


BRICS-maat eivät ole keskenään samanmielisiä, eivät yhtenäisiä, eivät tasa-arvoisia (Kiina vs. muut). Jos jotain, niin näyttää siltä, että muut BRICS-maat auttavat Venäjää jossain määrin, mutta vaativat avustaan kovaa hintaa (ostavat öljyä, jota muut eivät osta, tekevät kauppaa sellaisilla vaihtokursseilla, jotka ovat vain heille itselleen kannattavia jne.).

BRICS-liittouma on 20 vuotta vanha ja on jäänyt alkuperäisistä tavoitteistaan.

Ja "muut ystävälliset maat" (kuten Pohjois-Korea) ovat talouksiensa koon puolesta aivan kärpässarjaa. Niiden merkitys kokonaisuudessa on aivan mitätön.

Länsimaiden pakotteet ei vaikuta juurikaan.
Inflaatio huitelee 20%:ssa. Keskuspankin ohjauskorko tänä vuonna 21% ja ensi vuonna 25%. Korkean teknologian tuotteita ei pystytä valmistamaan, koska kaikki teknologia tulee ulkoa. Osa tulee esim. Kiinasta, mutta monella teknologian alalla parhaat tuotteet tulevat länsimaista ja niitä ei pakotteiden vuoksi voi saada muuten kuin epävirallisia kanavia pitkin ja siksi vähemmissä määrin (logistiikka vähintäänkin epävarmalla pohjalla).

Pakotteilla on valtava merkitys.

Ja vielä kun noteeraa, että Venäjällä ei ole omaisuuden suojaa ja siten kaikki mikä on maassa, on Putinin omaisuutta.
Tämä pitää paikkansa. Helpolla ei kukaan kuitenkaan omaisuudestaan luovu ja vaikka perinteisesti venäläiset ovat tottuneet huonoihin oloihin ja pystyneet elintasoaan laskemaan, joutuu Putinkin edelleen miettimään myös kansan mielipidettä. Uutta mobilisaatiota ei ole tullut, sodan vastainen sentimentti on ollut kasvussa. On monia, joilla on liikaa menetettävää. Putinin sopimus kansan kanssa on ollut sellainen, jossa molemmat tarjoavat toisilleen jotain. Turvallisuutta, voitokasta armeijaa, kehittyvää taloutta, nousevaa elintasoa on vaikea nähdä Putinin etuna edes lähitulevaisuudessa, saati sitten pidemmällä tähtäimellä.

Huolestuttava on tilanne.
Yksi asia, joka itseäni huolestuttaa on se, että Venäjän suuruudesta ja voittamattomuudesta edelleen ajatellaan kuten aiemmin Neuvostoliitosta (joka sekin massiivisesti suuremmasta skaalastaan ja todellisesta teollisesta kapasiteetistaan huolimatta hajosi ja hävisi). Eiköhän se tähän liity sekin, että Euroopassa vieläkin monesta suusta toitotetaan pyrkimystä rauhaan voittamattomalta tuntuvan vastustajan edessä.

Huolestuttavaa on myös se, että objektiivisesti pystymme olemaan sekä samaa mieltä kuin sinä että samaa mieltä kuin minä. Totuus on jossain ja tulevaisuus sen näyttää missä. Mikäli Venäjän annetaan voittaa Ukrainassa, tulee ainakin minun olemaan hyvin vaikea hyväksyä sitä tilannetta, koska siihen päädytään vain siten, että me muut Euroopassa ajattelemme liian lyhyellä tähtäimellä ja ennen kaikkea vain omia etujamme. Ja siihen ajatteluun on annettu Venäjän propagandan (sekä näkyvän että hienostuneemman) vaikuttaa liiaksi.
 

kotte

Hyperaktiivi
^Ns. Putinin omaisuus (joka siis voi olla nimellisesti jonkun muun nimissä ja suurelta osin onkin, vaikkain Putin määrää) taitaa olla ennen muuta ulkomaisiin hämäriin operaatioihin tarkoitettuja yritykseksi naamioituja peiteorganisaatioita ja finanssiomaisuutta. Kansainvälinen tiedustelu ja salaiset palvelut ovat kautta aikain organisoineet ulkomailla tapahtuvaa toimintaansa tällä tavoin. Kokonaisia organisaatioita voi tarpeen tullen käyttää tarpeellisten palveluiden hankkimiseen (monesti tietämättömiltä) muilta toimijoilta ja finanssiomaisuutta puolestaan voi käyttää erilaisten asioiden "voiteluun". Varmaan Euroopassakin on esimerkkejä aivan politiikan korkeimmalta huipulta alkaen, miten lojaalisuutta on hankittu tällaisin keinoin P:tä tukeville toimille.
 

Husky

Hyperaktiivi
Mikähän lie totuus pakotteiden vaikutuksesta. Epäilemättä sotateollisuus pitää kasvulukemat isona, mutta onkohan käytännössä mitään ongelmia muuallakaan?

Pakottetuotteet taitavat etelän ja Kiinan kautta mikrosiruineen kaikkineen jo virrata siinä määrin, ettei tuon taivaallisen merkitystä ole.
 

kotte

Hyperaktiivi
Mikähän lie totuus pakotteiden vaikutuksesta.
Finanssisektorin pakotteilla väitetään ainakin tiedotusvälineiden mukaan olevan selkeää vaikutusta, kun toimitetusta öljystä ei voi oikein saada maksua pankkien välityksellä. Tosin Suomessakin aikoinaan hoidettiin idänkaupppaa "leikkirahalla" ts. ruplaclearingilla, eli toimitetun tavaran (öljy, maakaasu ja mineraalit) vastineeksi esimerkiksi Kiinasta saa sitten juuri kaikenlaista tarvittavaa. Kiusaa tuosta toki ainakin on, kun kaupankäynti on aina hoidettava kahdenvälisenä vaihtokauppana.
 

Husky

Hyperaktiivi
Tuossa muuten järkytyin syvästi muutama viikko sitten uutisesta, että maanpuolustuksen nimissä pitäisi Kilpisjärventie kunnostaa. Varsinainen uutinen oli, että pitäisi tyyliin metri leventää suolle, että ei onnistu. No ajattelin, että piru, huonohan se kyllä on suolle tehdä tietä, mutta uutinen olikin se, että ei voi tehdä, kun se on luonnonsuojelualue siinä. Huhhuh, voiko tällaista tapahtua muualla kuin Suomessa...
 

kotte

Hyperaktiivi
Tuossa muuten järkytyin syvästi muutama viikko sitten uutisesta, että maanpuolustuksen nimissä pitäisi Kilpisjärventie kunnostaa. Varsinainen uutinen oli, että pitäisi tyyliin metri leventää suolle, että ei onnistu. No ajattelin, että piru, huonohan se kyllä on suolle tehdä tietä, mutta uutinen olikin se, että ei voi tehdä, kun se on luonnonsuojelualue siinä. Huhhuh, voiko tällaista tapahtua muualla kuin Suomessa...
Onneksi Pohjois-Ruotsin lävitse saa suoremmat ja helpommat reitit Norjan satamiin kuten Narvikiin ja tietkin ovat valmiiksi paremmassa kunnossa (muistaakseni). Olisi myös hyvä saada toinen raidepari ja muutama rataoikaisu tuonne (ja keskieurooppalaista raideleveyttä oleva nykyistä pitempi pätkä myös Suomen puolelle).
 

anders

Vakionaama
No ajattelin, että piru, huonohan se kyllä on suolle tehdä tietä, mutta uutinen olikin se, että ei voi tehdä, kun se on luonnonsuojelualue siinä. Huhhuh, voiko tällaista tapahtua muualla kuin Suomessa...

Ei varmasti myöskään Putlerin maille teitä luonnonsuojelualueen puolelle metriäkään rakenneta, joten turvassa ollaan.

Ja jos valtaavat Lapin, niin varmasti kunnioittavat ko. alueiden koskemattomuutta ja kiertävät ne nöyrästi.
 

Husky

Hyperaktiivi
Kaikki tietää Raatteet, Summat ja Kollaat, mutta miksei ikinä mainita Tolvajärveä, jossa Tampereen ja ympäryspitäjien miehet tekivät ensimmäisen pysäytyksen ryssälle 12.12.39. Se oli se todellinen psykologinen ensimmäinen tapaus, joka käänsi asenteet. Ja oli myös todella iso tappio ryssälle.
 

anders

Vakionaama
Kaikki tietää Raatteet, Summat ja Kollaat, mutta miksei ikinä mainita Tolvajärveä, jossa Tampereen ja ympäryspitäjien miehet tekivät ensimmäisen pysäytyksen ryssälle 12.12.39. Se oli se todellinen psykologinen ensimmäinen tapaus, joka käänsi asenteet. Ja oli myös todella iso tappio ryssälle.

Tai viikkoa myöhemmin Mäntyvaara.
 

Husky

Hyperaktiivi
Palstalla kun on asian tietäjiä varmasti ja hitusen liittyy aiheeseenkin:
Voiko kännykän paikannuksen sekoilut Treella johtua ryssän touhuista?
Vai onko kännykässä jotakin mätää.

N. kolme vuotta sitten oma kännykkä veti SportsTrackerissä kauheata siksakkia, niin että cooper oli 6000m. Ostin uuden kännykän niin ei kertaakaan tehnyt moista sen jälkeen.

Nyt kakaran Tracker tekee samaa, mutta ei aina vaan ehkä kerran viikossa. Jos vika kännykässä, niin luulisi tekevän koko ajan tuota.
 

jj_

Aktiivinen jäsen
Palstalla kun on asian tietäjiä varmasti ja hitusen liittyy aiheeseenkin:
Voiko kännykän paikannuksen sekoilut Treella johtua ryssän touhuista?
Vai onko kännykässä jotakin mätää.

N. kolme vuotta sitten oma kännykkä veti SportsTrackerissä kauheata siksakkia, niin että cooper oli 6000m. Ostin uuden kännykän niin ei kertaakaan tehnyt moista sen jälkeen.

Nyt kakaran Tracker tekee samaa, mutta ei aina vaan ehkä kerran viikossa. Jos vika kännykässä, niin luulisi tekevän koko ajan tuota.

Kyllä.. häiriön voimakkuuteen vaikuttaa moni tekijä, ei vain etäisyys. Yllättävän vähän asiasta on uutisoitu.
 

anders

Vakionaama
Palstalla kun on asian tietäjiä varmasti ja hitusen liittyy aiheeseenkin:
Voiko kännykän paikannuksen sekoilut Treella johtua ryssän touhuista?
Vai onko kännykässä jotakin mätää.

Maanpinnalla, Treellä, sanoisin että enpä usko.

Ilmassa rajan lähellä, toinen juttu.

Onko mikä kännykkä? Androidille ainakin saa GNSS diagnostiikkatyökaluja, jotka näyttävät käytetyt satelliitit ja voimakkuudet jne.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom