Itse en ihan noin kevyesti suhtautuisi tuohon legionellaan. Vaikka se ilmeisesti sairastuttaa vain pienen osan sille altistuneista ihmisistä, on tauti usein iskiessään hengenvaarallinen ja vaatii käsittääkseni aina sairaalahoitoa eikä sekään aina takaa tervehtymistä. Itse olen jonkin verran lukenut aiheesta ja näin ihan maallikkona tullut siihen tulokseen, että meillä tuo käyttövesi on jatkuvasti n. 60 asteista. Pannulta syöttösekoitusventtiililtä lähtee 62 asteinen vesi ja kierron paluussa vesi on n. 60 astetta. Tuon turvallisuusaspektin lisäksi kyseessä on kyllä myös käyttömukavuus, siitäkin olen valmis hieman maksamaan ylimääräistä. Sanoo ne rakennusmääräyksetkin asiasta jotain. Omassa talossaan saa kukin tietysti tehdä miten haluaa. Itselläkin tuo asia on ollut ajankohtainen, kun olen miettinyt, miten käyttövesi lämmitetään siinä vaiheessa, kun öljystä luovutaan kokonaan. Itse siirsin pohdintaa näillä oljyn hinnoilla muutaman vuoden eteenpäin.Ei legionellan takia kannata suuremmin vaivautua jos talouteen ei kuulu koronan riskiryhmää, legionella toimii samalla logiikalla - hyökkää huonokuntoisten keuhkoihin, mutta tarttuu siihen verrattuna tosi huonosti eikä sairastuta hyväkuntoisia.
